Tahroja paperilla

Sain pyytämättä ja yllätyksenä ilmaislipun kirjamessuille. Kuten ilmaiset asiat usein, tämäkään ei tullut kovin halvaksi.

En ole yleensä käynyt kirjamessuilla, kun tuntuu hullulta maksaa joku 60€ siitä, että saa hypistellä kirjoja. Toisaalta kun niitä kerran pääsee hypistelemään, tuntuu ihan luontevalta käyttää niihin sitten ainakin 300€. Tarkkaa summaa en tiedä; hukkasin kuitit ihan tarkoituksella. Mutta pyörälaukulle tuli painoa aika paljon.

Eihän se raha hukkaan mennyt, nyt on pöytä täynnä kirjoja. Ja jos edes pääosan ehdin joskus lukemaan, vaikutukset lienevät ihan eri dekadilla tuon sinänsä vähäpätöisen rahasumman kanssa.

Seuraavaksi katsaus, mitä sitä tulikaan ostettua ja miksi.

  • Seppo Laurell: Valo merellä, Suomen majakat 1753-1906 Ensimmäinen, suurin ja ehkä merkittävin kirjoista, jotka ostin. Kirjan taustalla on John Nurmisen säätiö, joka tekee kenties tehokkainta työtä Itämeren puhdistamiseksi ja lisäksi julkaisee upeita meriaiheisia kirjoja. Valitettavasti ne painavat niin paljon, että kun laukkuun päätyi Valo merellä, tieto-finlandiaehdokas Kustaa III ja suuri merisota jäi odottamaan toista kertaa. Majakka kun jotain enemmän kuin vanhat meritaistelut. Jotain, mihin täytyy vielä palata ihan omalla postauksellaan.
  • Niin&Näin-lehden vuosikerta tuli tilattua, koska Ville Lähde oli niitä tyrkyttämässä, ja koska olin taas kuullut useammaltakin taholta, että se on hyvä lehti. Sitäpaitsi lehti, joka niputtaa samaan teemanumeroon työn käsitteen niin fysikaalisessa, elämänhallinnallisessa kuin marxilaisessakin kontekstissa, lienee juuri minulle suunnattu.
  • William James: Pragmatismi tuli sitten tilauksen kylkiäisenä, kun sai valita yhden alle kahdenkympin kirjan.
  • John Dewey: Taide kokemuksena taas nousi mukaan, koska deweyn omaan tuotantoon on pitänyt tutustua jo pidemmän aikaa.
  • Jani Erola: Luokaton Suomi, yhteiskuntaluokat 2000-luvun suomessa. Luokat eivät ole kadonneet, ainoastaan hämärtyneet. Ja hämäriin aiheisiin pitää perehtyä.
  • Marcus tullius Cicero: Laeista. Klassikko. Ei juuri lisättävää.
  • Heikki Hiilamo: Uusi hyvinvointivaltio. Hiilamo on Soininvaaran ohella ehkä mielenkiintoisin nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kriitikko. Humaanit perusarvot, pragmaattinen asenne ja valtava arsenaali faktatietoa tekevät hänen ajattelustaan paisti selkeää, myös relevanttia. Erehdyin valitettavasti lainaamaan kirjan heti eteenpäin, enkä siksi ole vielä päässyt lukemaan. Suosittelen silti.
  • Kimmo Jylhänö & Hanna Kuusela: Politiikkaa idiootti! Vastakkainasetteluja Zizekin kanssa. Zizek, pakkohan siihen on perehtyä, kun kaikki siitä puhuvat. Ja alelaarista lähti parilla eurolla mukaan.
  • Rolf Buchi & al.: Opas Suoraan demokratiaan. Into-alelaarin satoa tämäkin. En suoraan sanottuna odota kirjalta paljoa, takakansiteksti vaikutti liian itseensä uskovalta ja siten dogmaattiselta. Mutta suora demokratia on kuitenkin aiheena kiinnostava
  • Timo Kopomaa: Leppoistamisen tekniikat. Ks. edellinen. Minulla on epäilykseni kirjan suhteen, mutta aihe on hyvä ja kuulunee yleissivistykseen lukea tämäkin.
  • Noam Chomsky: Tulevaisuuden valtio. Nimi lupaa, että setä Chomsky puhuisi kerrankin siitä, miten asioiden pitäisi olla, eikä siitä miten ne ovat vialla. Pakko siis lukea.
  • John Dewey: Julkinen toiminta ja sen ongelmat oli se Dewey, mitä oikeastaan halusin. Kun se sattui sitten silmiin, niin pitihän sekin ostaa.
  • Hal Duncan: Vellum, Hal Duncan: Muste. Ensimmäisen olin jo lukenut kirjastosta, ja todennut kirjaksi jonka haluan hyllyyn. Jatko-osa sopi sille sitten kaveriksi. Paremman puoleista kirjallista fantsua. Kaikki tarinat mitä on ikinä kerrottu, ovat olemassa. Ja henkilöt tavallaan ovat toisia henkilöitä, kuten tapaa käydä kun tarinat muotoutuvat uusiksi vuosisatojen ja -tuhansien yli.
  • Juhani Aho: Helsinkiin. Jo vuonna 1889 maalaiskaupunkien kiltit ylioppilaat halusivat Helsinkiin, tullakseen niiksi paheellisiksi ja kurittomiksi opiskelijoiksi, joiksi kaupunki heidät tekisi. Heidän varaansa rakentui maamme tulevaisuus. Tämä ei ole se tarina, jonka Aho kertoi, vaan se jonka minä luen.
  • Markku Kuisma: Saha, tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät. Kun 1800-luku nyt alkoi kiinnostaa, niin luetaan sitten analyysi siitä, miten suomen teollisuus syntyi.
  • Hannu Nieminen: Kansa seisoi loitompana, kansallisen julkisuuden rakentuminen 1809-1917. Ja edelliselle vastapainopksi pitää toki katsoa sitä sosiaalista todellisuutta, jonka edessä teollisuuspatruunojen sankarihahmot näytelmäänsä esittivät.
  • Augustin Ehrensvärd: Matka Suomessa 1747. Ehrensvärd lähti matkamaa Itämaalle suunnittelemaan puolustusta, ja siinä sivussa piti kirjaa tapahtumista ja ehti piirtämään maisemia, luontoa ja ihmisiä.
  • David Mitchell: Pilvikartasto. Paremmanpuoleinen jonkin sortin skifi. Ollut henkisellä listalla krijoja jotka olisi kiva omistaa jo pidemmän aikaa. Takaperin kerrottu sisäkkäisten tarinoiden rakenne yllättäen toimii.
  • Arthur Rimbaud: Illuminaatioita. Kävi käsky ostaa runokirja, ja Rimbaudi nyt muutenkin ptiää lukea ihan jo sivistyksen takia
  • Lentävä Hevonen / välineitä runoanalyysiin. Ja kun sitä runoutta ei voi ymmärtää, niin tarvitaan viereisestä hyllystä matkaopas. Tokkopa auttaa.

Tässä listaa katsoessa tuli taas mieleen paperikirjan tulevaisuus, aihe jota sivusin taannoin Leppävaarassa.

Ostin 20 paperista kirjaa ja tilasin paperisen lehden. Olettakaamme, että teknologia olisi kehittynyt 5-10 vuotta pidemmälle, ja meillä olisi käytössämme sähköiset lukulaitteet, jotka ovat juuri niin hyviä kuin suinkin osaamme kuvitella. Sopivan kokoisia, toimivia, hyvä navigointirakenne, akku kestää lähes rajatta, näkee lukea hyvin jne jne. Esimerkin kärjistämiseksi olettakaamme lisäksi, että käytännössä kaiken kirjallisuuden saa ladattua laitteelleen ilmaiseksi – se ei ole tässä kovin tärkeää, olisiko se oikeastaan laillista.

Montako näistä kirjoista olisin ostanut?

Majakat ilman muuta, se kirja on taideteos eikä mikään sähköinen sitä korvaa. Ciceron, Ahon, Duncanit ja Mitchellin olisin myös halunnut hyllyyn. Ja Ehrensvärdinkin on nimenomaan fyysisenä esineenä kaunis ja tarpeen. Rimbaudin lukeminen laitteelta tuntuisi myös oudolta idealta.

Deweyt, Chomskyn, Jamesin, Kuisman ja Niemisen olisin saattanut ostaa paperilla, mutta saattanut myös jättää ostamatta. Niin&näin olisin varmaan tilannut elektronisena, samaten useimmat Into-pamfletit (ehkä Hiilamoa lukuunottamatta). Lentävä hevonen olisi myös rittänyt sähköisenä.

Siis 8 paperilla, 6 ehkä paperilla ja 7 elektronisena. Ja kaikki halvimmat teokset ovat sähköisten joukossa, kalleimmat paperisten. Tätä anekdoottia katsoen ei äytä siltä, että paperikirjat olisivat katoamassa minnekään. Sen sijaan niiden laatu luultavasti paranee, kun halvat pokkarit ja tekninen kirjallisuus siirtyy sähköiseen muotoon. Ja jos olisin hankkinut puolet kirjoista sähköisenä, olisi se Kustaa III:n merisotakin mahtunut laukkuun.

Nuoremmat sukupolvet eivät tietenkään välttämättä koe enää samanlaista sentimentaalista tarvetta saada edes jotain kirjoja paperisena hyllynsä. Silloin kuvio muuttuu taas. Mutta tulevien sukupolvien ongelmat olkoot heidän omiaan, en niitä lähde arvuuttelemaan.

8 kommenttia artikkeliin ”Tahroja paperilla”

  1. Olin ko. messuilla työn puolesta ja oli runsaasti vapaata aikaa tutustua myös kirjaständeihin. En ostanut ainuttakaan kirjaa koska ajatus fyysisistä kirjoista on alkanut inhottaa. Hämmentävä muutos. Ja olen huomannut että cd-levyjen kohdalla on täysin sama homma.

    Muutos tulee ja se voi tulla yllättävän nopeastikin. Jo nyt Amazon (maailman suurin kirjakauppa) myy enemmän digikirjoja kuin paperisia.

  2. Mukavaa että joku ajattelee sähkökirjoista samalla lailla kuin minä. Aina kun niistä puhutaan, ryntää esiin joukko kiihkoilijoita jotka puolustavat paperikirjaa. Lukulaitteethan eivät yritäkään korvata sitä painavaa opusta jota selaillaan viinilasi kädessä. Niiden hyöty on kirjoissa joiden omistamisesta ei saa iloa.

    Minulla on juuri nyt pöydälläni oman alani hakuteoksia joiden näkeminenkin ärsyttää. Rumia ja geneerisellä kannella olevia möhkäleitä, tuovat vielä perkeleet työasiatkin mieleen silkalla olemuksellaan. Myös halvat pokkarit ja kaikenmaailman lahjaremeksetkin saisivat mennä biteiksi vaikka saman tien.

  3. Voisin hyvin kuvitella hankkivani pääosan kirjoistani sähköisinä. Formaatti sopii kirjoille, joita luetaan alusta loppuun, mutta ei selata, koska sähkökirjan selaaminen on hankalaa, useamman auki pitäminen ja tietojen tarkastaminen mahdotonta. Siksi myös opiskelukirjat ovat paperisina parempia, ellei hinta tai saatavuus sanele toisin.

    Oma lukunsa on sähkökirjaformaattien lukuisuus ja yhteenopimattomuus, johon ei taida vielä olla ratkaisua.

  4. E-kirjat ovat todellinen disruptiivinen teknologia. Niitä on vaikeaa ekstrapoloida. Yleensähän se toimii niin, että ensin korvataan marginaalinen, markkinoiden näkökulmasta triviaali käyttökohde. Mutta pian teknologia on riittävän hyvä korvaamaan suurimman osan markkinoista.

    Kun kokeilin ensimmäisen kerran Kindleä, tajusin että tämä on nyt tässä. Tietenkin meille tulee teknologisesti huomasti parempia lukulaitteita, mutta e-paperi on jo nyt riittävän hyvä akunkeston ja lukemismukavuuden puolesta että se voi korvata 95% kirjoista.

    Ennen Kindlen hipelöintiä olin samassa käsityksessä kuin sinä, että tarvitaan vuosien kehitys ennenkuin jaksan itse lukea sellaisesta kokonaisen kirjan. Mutta hipelöintikokemus avasi silmäni.

    Siirsin joku aika sitten kaikki fyysiset kirjani, reilut 30 isoa pahvilaatikkoa, toiseen paikkaan. Samalla katsoin niitä tuorein silmin. Kyllä vähintään 95% niistä on sellaista, joiden omistamisen ainoa syy on osoittaa jonkinlaista sivistyneisyysstatusta.

    Veikkaan kuitenkin että kuolleet puut statussymbolina seinällä menevät pois muodista, ihan kuin kuolleiden eläinten päät. Ihan vain käytännöllisestä syystä: ne keräävät niin paljon pölyä ja ovat hankalia liikutella. Ja sen jälkeen muutos on nopeaa.

    En ole muuten koskaan käynyt kirjamessuilla.

  5. Hannu: sä ootkin tommonen uuden teknologian evankelista ja edelläkävijä.

    Anonyymi: Tuo selailtavuuden puute on ongelma, jonka uskon korjaantuvan vielä. Vaikka nykyiset laitteet tosiaan ovat hyviä lukemiseen, kuten Mikko sanoi, ne eivät kuitenkaan tarjoa hyvää selailu- tai etsintäliittymää. kuitenkaan tähän ei ole mitään periaatteellista estettä: itse asiassa sähkökirjaan pitäisi olla mahdollista tehdä paljon paremmat selailu- ja etsintäominaisuudet kuin fyysiseen.

    Ja tuo yhteensopivuuskysymys on toinen ongelma, joka vielä ratkennee. Tai muuttuu irrelevantiksi. Ketä kiinnostaa, missä formaatissa Spotify säilyttää musiikkkia? Jos säilyttämisen ajatuksesta luovutaan, ei formaatillakaan enää ole niin väliä. Hanki vaan laite ja sille verkkopalvelu, jonka kautta saat kirjat laitteelle (kuukausimaksua vastaan ehkä), ja sitten luetaan mitä sattuu kiinnostamaan. Jos vaihtaa laitetta, sama tai toinen palvelu tarjoaa samat kirjat sille laitteelle. vaatisi tietysti bisnesmallien muutosta enemmän kuin hieman.

    Mikko: statusarvoa ei toki pidä väheksyä, paljon aisoita tehdään vain statuksen takia. Mutta toki jos vastaavalle statuksenesittelylle löytyy muita tapoja, voivat kirjat siinä käytössä korvautua. Esimerkiksi minä tässä kokeilen mahdollisuutta viestittää korkeaa sivistystäni esittelemällä kirjahankintoja blogissani. Tämän saman postauksenhan olisi voinut tehdä ostamatta ainuttakaan fyysistä kirjaa, tekstin ”pointti” vaan olisi pitänyt vaihtaa.

    Ja tosiaan, kyllä Kindelllä nyt jo korvaa paljon, en tosin omasta puolestani sanoisi 95%, mutta useita kymmeniä kuitenkin.

    Yksi kysymys muuten johon kaipaisin ideoita: miten annetaan sähkökirja lahjaksi tyylikkäästi? kirja on monella tapaa hyvä lahja, sähköisenä ei niinkään.

  6. Tjaa. Ehkä vielä jonakin päivänä tehdään lukulaite, jonka voi pudottaa kolmannen kerroksen parvekkeelta asvaltille ilman, että sen sisältämä kirjallisuus menee lukukelvottomaksi. Tai joka voi pudota mereen ilman, että sisältö menee lukukelvottomaksi. Tai…

    Muuten se, että on olemassa erillisiä lukulaitteita (siis yleiskäyttöisistä tietokoneista erillisiä), on lähinnä älytöntä. Viittaanpa Panuun: http://www.sange.fi/~atehwa/cgi-bin/piki.cgi/e-kirja

  7. Hyvinkin uskoisin että ainakin tietokirjoihin, joissa aukeamat näyttävät jossain määrin erilaisilta (tai jos edes väliotsikot ja kaavat visuaalisesti rikkovat tasaisen tekstin) voisi tehdä iLaitteiden cover flown tyyppisen nopean ja sujuvan selailun. Ei tietysti toimi e-paperilla, ja vaatii kosketusnäytön. Ja pelkkiin tekstimassoihin, miten jostain romaanista haetaan sitä kohtaa missä päähenkilö sanoi jotain ovelaa? E-kirjan tekstihaku voisi tässkin voittaa paperisen kirjan.

    Janne: eikös ainakin Apple ja Amazon toimi jo nykyään niin, että käyttöoikeus ja oikeus uudelleenlataamisen säilyy, vaikka fyysisen laitteen rikkoisikin?

  8. E-kirja on kyllä kätevä ja puolustaa paikkaansa vaikka matkoilla mutta ei mikään voita oikean paperisen vanhan kunnon kirjan selaamista, erityisesti sen viinilasillisen kanssa. Omat lahjaideani ja myös toiveeni ovat aina kallistuneet kirjojen puoleen, niiden paperisten, mutta varmaan sekin muuttuu ainakin osittain tuonne sähköisen suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *