Juutit juhlivat öisin

Kaupunginteatterin Hamlet elää puoliksi keskiaikaa ja puoliksi nykyajassa. Dialogi vaihtuu lennossa Shakerspearen säkeistä puhekieleksi ja takaisin. Ja kunhan siihen tottuu, ratkaisu jopa toimii.

Nykyaika tosin on kaupunginteatterille sitä, että kaikilla on pikkutakit päällä ja istutaan seurakuntasalituoleilla. Konservatiivista on istua riveissä, radikaalia on potkia tuoleja.

Ja kun aatelisto juhlii, juonittelee, tappelee ja polttaa pilveä, työväenluokka puurtaa ruumishuoneen ja WC-koppien välissä ja vitsailee Leninistä. Kohtaus tuntui melkolailla päälleliimatulta. Tai marxilaisittain alleliimatulta. Ja lopussa kaikki ammutaan.

Keskellä tätä sijoiltaan mennyttä aikaa Eero Ahon Hamlet toimii. Tai siis ei toimi, vaan jahkaa päättämättömänä eikä saa oikein mitään tehtyä, vankina Tanskan maalla omassa kokemuksessaan.

Jos Kaupunginteatterin ristiajoitettu Hamlet jotain paljastaa, niin sen miten moderni hahmo Hamlet itse asiassa onkaan. Kun muut elävät välillä keskiaikaa ja välillä jonkinlaista 1900-lukua, Hamlet katsoo koko touhua etäisesti, ajan ja olemisen ulkopuolelta.

Harkittu keskeneräisyys ja rosoisuus olisi ehkä toiminut paremmin, jos lava olisi ollut puolta pienempi ja budjettia kymmenesosa. Laitosteatterin leveiden seinien sisällä kapina aikaa ja traditiota vastaan laitostuu tuolinpotkimiseksi. Tarinan vahvuus hukkuu jonnekin, ja katsoja keskittyy näyttelijäntyöhön. Erityisesti Polonius osasi näytellä, mutta hän olikin ylioppilasteatterin kasvatti.

Ylioppilasteatterin Hamletissa pari vuotta sitten lavastuksen ja puvustuksen virkaa toimitti korsetti.

Kaupunginteatterissa vaatesäilytysmaksua ei peritä
Kaupunginteatterissa vaatesäilytysmaksua ei peritä

3 kommenttia artikkeliin ”Juutit juhlivat öisin”

  1. Musiikkitalossapa mainostavat narikan muuttuvan ensi viikolla maksulliseksi. Maksu tasarahalla tai automaatista ostetulla lipulla (jostain niitä lippuautomaatteja näköjään saa ilman Tiedolta ostettua järjestelmääkin…).

    1. Toisaalla tuli esiin huomio, että siinä missä lipunhintoja voidaan säätää eri tavalla progressiivisesti, narikkamaksu on kaikilta tasasuuruisena perittävä ja siis regressiivinen. Onko tämä sitä kultuuripolitiikkaa jota haluamme? Hä?

  2. Siinä on kieltämättä kulttuurireaalipolitiikkaa kylliksi, kun alennusryhmien konserttilipun päälle pitää maksaa nyt jo melkein toinen mokoma lipunostomaksua ja narikkaa. Jännityksellä odotamme, mitä saliin päällysvaatteiden kanssa yrittävien kanssa jatkossa tapahtuu.

    Kirjoittaja on vienyt Musiikkitaloon ainakin yhteen konserttiin talvitakin salin puolelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *