Suuri adressi

114 vuotta sitten, helmikuussa 1899, arkkitehti Harald Neovius sai idean: hän halusi kerätä Keisarille suuren kirjelmän, jonka mahdollisimman moni allekirjoittaisi. Ajatus oli osoittaa keisarille, että perustuslakien loukkaamista Helmikuun manifestilla vastusti koko kansa, ja pyytää alamaisimmin Keisaria harkitsemaan vielä asiaa.

Adressin laati senaattori Leo Mechelin (sama Mechelin, jonka kadun asukkailta nyt kysytään kantaa parkkipaikkoihin ja puihin). Yhdessätoista päivässä adressiin kerättiin 522 931 nimeä. Ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten nimiä. Esimerkkiksi Rovaniemeltä hiihdettiin 150 kilometriä Kittilään ja sama takaisin, sen jälkeen vielä hiihtäen kohti rautatietä Kemissä.

Säätyjen jäsenistä koottiin viisisataapäinen karvalakkilähetystö, joka vei adressin Bobrikovilta salaa Pietariin. Keisari ei ottanut heitä vastaan. Helmikuun manifesti jäi voimaan.

Kuusi ja puoli vuotta myöhemmin, suurlakon ja passiivisen vastarinnan jälkeen, keisari lopulta taipui. Manifesti kumottiin ja Suomelle kirjoitettiin uusi perustuslaki. Siinä määriteltiin ensimmäisenä Euroopassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sekä vapailla vaaleilla valittava eduskunta.

Nuo 522 931 allekirjoittajaa ja tuhannet nimien kerääjät eivät saaneet manifestillaan sitä mitä halusivat. He kuitenkin veivät eteenpäin sitä ajatusta, että kansa voi ja sillä on oikeus hallita itseään. Ilman heidän tekojaan, historia olisi voinut kulkea toisinkin.

Nämäkin miehet halusivat naimisiin.
Nämäkin 500 miestä halusivat naimisiin.

Tänään, tasa-arvon päivänä 19.3.2013, 114 vuotta myöhemmin aloitettiin nimien keräys tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kyse ei toki ole ihan yhtä suuresta asiasta, mutta ollaan silti yhteiskunnan perusinstituutioiden äärellä. 107 vuotta sitten naiset saivat oikeuden äänestää, nyt puhutaan heidän oikeudestaan mennä keskenään naimisiin. Viimeisenä pohjoismaana.

Kansalaisaloitteen perusti Suomen eduskunta suuressa viisaudessaan 13.1.2012.  Sen tavoitteena oli ”edistää ja tukea vapaata kansalaistoimintaa sekä siten vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen”.

Ensimmäinen eduskunnalle jätetty kansalaisaloite käsitteli turkistarhauksen lopettamista ja sen allekirjoitti 69 381 ihmistä, kaikki omin käsin paperilapuille. Aloite ei toistaiseksi etene, koska eduskunta ihmettelee, miten se pitäisi ottaa vastaan. Eduskunnan pääsihteerin mielestä on ”varomatonta” ottaa kansalaisalotteita käsittelyyn.

Avioliittoaloitteen allekirjoitti tänään, ensimmäisen vuorokauden aikana yli 100 000 suomalaista. Se on kaksi ja puoli prosenttia äänioikeutetuista. Se on paljon.

Edellinen vastaava kansan tahdon ilmaus oli Suuri adressi, siinä pyydettiin perustuslain kunnioitusta. Sitä ei otettu vastaan, mutta lopulta se johti enempään kuin mitä pyydettiin: kansanvaltaan. Tärkeintä ei lopulta ollut se, mitä pyydettiin, vaan että herättiin pyytämään, sitten vaatimaan. Oli ehkä ”varomatonta” olla kuuntelematta kansaa.

Nyt pyydetään oikeutta avioliittoon. Ja perustuslain kunnioitusta. Tällä kertaa elämme demokratiassa, ja ehkä hallitsijoilla on nyt herkemmät korvat. Tärkeintä on edelleen kuitenkin vaatiminen. Se, että satatuhatta ihmistä antaa nimensä asialle yhdessä päivässä, on merkittävämpää kuin mikään laki. Se kertoo tahdosta muuttaa maailma paremmaksi.

satatuhattaEn ole itse menossa lähiaikoina naimisiin yhtään kenenkään kanssa. En ole oikein naimisiin menevää tyyppiä. Jos kuitenkin päätän naimisiin mennä, pidän erittäin tärkeänä että saan itse valita puolisoni. Kuten sitäkin, että ystävänikin saavat valita puolisonsa.

Itseni, ystävieni ja kaikkien muidenkin puolesta: kiitän teitä kaikkia. Kiitos avarakatseisuudestanne. Kiitos tahdostanne toimia paremman maailman ja Suomen puolesta. Kiitos siitä, että saan elää maassa, joka kuitenkin pyrkii parempaan. Kiitos siitä, että meillä on toivoa.

Ei anneta tämän adressin mennä ohi eduskunnan korvien. Se on meistä kiinni.

 

 

ps. Jos et vielä allekirjoittanut, tee se tästä, ja kiitän sinuakin.

12 kommenttia artikkeliin ”Suuri adressi”

  1. Nii hyvä teksti että saisit julkasta usarissakin, jos et jo sitä tehny.

    1. Kiitos kehuista.

      Mulla ei ole usariin tunnareita. Olen toistaiseksi tyytynyt julkaisemaan täällä omassa blogissani. Usarin kommenttiketjut hiukan ahdistavat.

  2. Hmm… Tajusin tekstisi luettuasi, että vaikka asunkin ulkomailla, olen Suomen kansalaisena äänioikeutettu eduskuntavaaleissa ja siten mielestäni oikeutettu allekirjoittamaan kansalaisaloitteen.

    Vaan mitä kävi kun menin kansalaisaloitteen sivuille? Vaatii vahvaa tunnistamista – pankkitunnuksia, mobiilivarmennettea tai sirullista henkilötunnistetta.

    Meillä jotka asumme vakituisesti Suomen ulkopuolella ei ole pankkitunnuksia koska meillä ei ole suomalaista pankkitiliä (johtuen suomalaisten pankkien byrokratiasta pankkitunnuksien toimittamisesta Suomen ulkopuolelle), mobiilivarmenne vaatii _laskutettavan_ suomalaisen puhelinnumeron ja sirullinen henkilötunniste on kuollutta kamaa.

    Eli meillä ulkosuomalaisilla puuttuu taas kerran yksi perustuslaillinen oikeus (vrt. äänestyspaikkojen radikaali vähentäminen). En ole tosin selvittänyt itselleni, voinko marssia Suomen lähetystöön ja pyytää siellä allekirjoittaa kansalaisaloitteen. Lähetystöjen yleisen nihkeyden asiakaspalvelun suhteen tuntien, luulen, että ei…

    Onko tämä sitten iso ongelma, on tietysti keskusteltavissa. Mutta mielestäni kyse on periaatteesta: jokaista kansalaista tulisi kohdella yhdenvartaisesti.

    Terv,

    /Pekka Teräsalmi
    Kööpenhamina

    1. Tuo kannatuslapun tulostaminen ja postittaminen on tosiaan varmaan se tapa, jolla ulkomailta voi käytännössä osallistua.

      Lakihan antaa mahdollisuuden osallistua kansalaisaloitteeseen. Nettipalvelu on sitten vain yksi keino. Tärkein keino toki, mutta ei ainoa. Kerättiinhän turkistarhausaloitekin lähes kokonaan paperilla, kun nettipalvelu ei vielä ollut auennut.

    2. Vastaan itse itselleni pienen selvitystyön jälkeen: voin mennä lähetystöön ja allekirjoittaa aloitteen siellä. Heillä on velvollisuus tulostaa lomake, ottaa allekirjoitukseni ja lähettää se Suomen oikeusministeriöön.

      Taidan mennä huomenna käymään paikallisessa kurkkuvoileipien jakovirastossa *) – anteeksi, Suomen suurlähetystössä. Olen satavarma, että he eivät edes tiedä mikä on kansalaisaloite. Tästä saattaa tulla hauskaa…

      /Pekka

      *) ylimääräisiä nörttipisteitä heille jotka tunnistavat kirjallisuusviitteen – ILMAN googlausta!

  3. Kiitos tästä historiallisesta perspektiivistä! Hiljennyn kunnioittamaan hiihtävien ylioppilaiden ponnistuksen muistoa ja kannustan meidän valitsemiamme päättäjiä nyt lopultakin tekemään niin kuin perustuslaissa sanotaan.

  4. Olin 60-luvulla alle kaksikymppisenä rikollinen, syntinen ja sairas. Se oli pelottavaa, ahdistavaa ja yksinäistä. Setan mielenosoituksissa oli 80-luvulla alle sata henkeä. Eilen 100 000 ihmistä puhui puolestani. Tuntuu hyvältä.

  5. Luulin, että rekisteröity parisuhde ja avioliitto ovat käytännössä sama asia oikeuksineen ja velvollisuuksineen, itse vihkimisseremoniaa lukuunottamatta. Aloitesivulla sanotaan, että oikeudet eivät ole samat. Miten ne eroavat rekisteröidyssä parisuhteessa ja avioliitossa?

    1. Lainaus kansalaisaloitteen yleisperustelujen nykytilan arvioinnista:
      Rekisteröidyllä parisuhteella on lähtökohtaisesti samat oikeusvaikutukset kuin avioliitolla laissa erikseen lueteltuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Näitä poikkeuksia ovat nimilain säännökset puolison sukunimestä, adoptiolain säännökset, jotka koskevat puolison oikeutta hakea adoptiota, isyyslain (700/1975) säännökset isyyden toteamisesta avioliiton perusteella sekä muut sellaiset säännökset, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella. Nykyinen lainsäädäntö asettaa rekisteröidyt parisuhdekumppanit edelleen aviopuolisoita heikompaan asemaan. Myös parisuhteen rekisteröintimenettely poikkeaa siviilivihkimisestä, mikä on omiaan lisäämään eriarvoisuuden tunnetta.

  6. Hieno rinnastus!
    Musta olisi vielä hienompaa, jos jollain nimimäärällä (vaikka 100 000) saisi järjestää neuvoa-antavan kansanäänestyksen. Nyt on uhkana, että aloitteet hautautuvat. Osaisikohan joku tehdä sellaisen kansalaisaloitteen?

    Tosin miettikääpä hiukan miten hölmistyneitä tsaari viranomaisineen on mahtanutkaan olla, kun heille on kiikutettu se puolen miljoonan nimen addressi… nehän eivät pitäneet sitä niin merkittävänä vastarintana, että olisivat edes vaivautuneet rankaisemaan puuhamiehiä. Siinä on kyllä kaksi yhteiskuntajärjestelmää tosissaan törmännyt. Heh! Miten absurdi sen tilanteen on täytynyt olla? Oikeasti. Miettikää nyt vähän millainen itsevaltainen koneisto tsaarin venäjä oli. Kun olen kertonut tuosta tapahtumasta muutamalla ulkomaalaiselle, kyllä siinä on puolin ja toisin repeilty. Eräs puolalainen tuijotti minua hetken hämmentyneenä ja sanoi, että… siis niinkuin nykyään saatettaisiin tehdä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *