Loki, päivä 17: purjehduksen sietämätön keveys

3.8. Byxholmen – Barosund Orslandet 18mpk, josta 9 moottorilla
Tuuli: ”enimmillään 11m/s idästä”
Kirja: Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Tunne: voimattomuus

Olen lukenut lisää Kunderaa, enkä edelleenkään oikeastaan tajua sitä keveyden ja painon vastakkainasettelua. Siis jos sillä haetaan jotain syvempää kuin vain Thomasin aika banaalia vaihelua sen kanssa, haluaako rakastavan avioliiton vai itsenäisen elämän ja kevyitä naissuhteita.

Mutta jotain siitä jatkaakseni, tämä purjehdukseni lienee selkeästi keveyttä. Vapaus tulla ja mennä, riippumattomuus, itsenäisyys, ei suunnitelmia. Toisaalta tänään purjehdus on ollut nimenomaan painoa, raskasta. Ei vain fyysisesti, vaan myös vastuuta, tulevien korjaustöiden ajattelun raskautta, tunne siitä kuinka särjen kaiken mihin kosken…

Useampikin lääkäri diagnosoi minulle mahdollisen ylirasituksen ja käski ottaa rennosti. Väsymys, kaikki lihakset kipeinä ja luultavasti kuumetta olivat aika hyvät tuntomerkit kai.

Yritin sitten ottaa rennosti, mutta se nyt ei vaan ole vahvimpia puoliani. Ja sääkään ei sitä tukenut. Ensin luovimme nelisen tuntia kapeita väyliä Byxholmenilta Buson kohdalle. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla pidin lounastauon ankkurissa, ja lepoaikaakin siinä. Mutta sitten tuuli kävi niin kovaksi, että isopurjeen kahden reivin lisäksi etupurjettakin piti vähän rullata sisään…

Ja sitten maston huipun teippaukseni petti. Uusi mastokeikka siis luvassa, ja pitää selvittää miten tuo korjataan kunnolla, vai meneekö koko masto vaihtoon. Maston kärjen ei siis ole tarkoitus taittua, enkä muista kuulleeni että niin olisi kellekään käynyt. Toisin kuin purjeet ja moottorin kaasuvaijeri, se ei ole osa joka ennemmin tai myöhemmin vaihdetaan kuitenkin. Sen kuuluisi kestää.

Loppumatka meni sitten taas moottoriveneilyksi. Mutta sekin oli yllättävän rankkaa, kun aallokko pärski kuskin koko ajan läpimäräksi, ja konekin alkoi huutaa ylikuumenemista, jos ajoi niin että aallokossa pääsi eteenpäin. Emmekä edes olleet missään ulkomerellä, vaan väylällä kohti Barosundettia. Jos tämä oli ”enimmillään 11m/s”, niin aiemmat tuuliarvioni ovat saattaneet olla metrin tai kaksi sekunnissa yläkanttiin.

Loppuvaiheessa Anton ajoi Barosundettia (aiemmin ei oikein ollut hyviä satamapaikkoja, Tallholmen oli liian avoin tällä tuulella) ja mä istuin selkä menosuuntaan sprayhoodin suojassa auringossa joku rätti naamalla ja toivoin vaan pääseväni nukkumaan. Fyysinen ylirasitus ja Kunderan mieleen palauttama kuukauden takainen romahdus aikaansai melko toivottoman olotilan.

Mutta kun satamasta soitin Outille, elämä valaistui kummasti. Ihmisiä ei vaan ole tehty selviämään yksinään kaikesta. Eikä tarvitsekaan. Ja Antonin mainio pasta auttoi lisää. Nyt luulen selviäväni tästä kyllä. Ja huomenna otan oikeasti rauhallisesti. Heitän Antonin Inkooseen ja menen sitten Stora Fageröhön yöksi. Ja ehkä seuraavaksikin yöksi, jos siltä tuntuu. Porkkalan selän ylitän vasta kun koen olevani siihen valmis, tai sää on helpottanut.

Aina pitää muistaa, että meri on meistä kutakin ja meitä kaikkia vahvempi. Seilaamme sen pinnalla vain sen armosta. On viisautta ymmärtää, että joskus rajat tulevat vastaan.

Barösundetin lossi kulkee läpi yön
Barösundetin lossi kulkee läpi yön

Ja vielä huomio elämänhallinnasta. Ilmeisesti psykospiikissä ”elämänhallinta” tarkoittaa sitä, että kokee tapahtumat itsestään johtuviksi, siis esimerkiksi ”minä hajotin taas veneen”. Vastaavasti osoittaa heikkoa elämänhallintaa, jos ajattelee ”vene olikin aika heikkoa tekoa” tai ”meri on minua vahvempi” tai ”kävipä huono tuuri”, koska silloin ei ota vastuuta tapahtumista.

Aika hassua minusta, että itsesyyttely olisi se oikea ja kypsä toimintatapa. Erikoista jopa.

4 kommenttia artikkeliin ”Loki, päivä 17: purjehduksen sietämätön keveys”

  1. Hei. Olet valinnut varsin rankan tavan aloittaa purjehtimisen. Toki kantapään kautta oppiminen on varsin tehokas tapa ja jättää aivoihin hyvän muistijäljen. Itsekin on tullut tuolla tavalla opittua monen monta asiaa. Neljäs kesä tässä nyt menossa meidän perheellä. Ensimmäiset kaksi kesää harjoittelimme lähivesillä tuulirajaa vähitellen nostaen ja venettä parannellen. Aloittelija kehittää itselleen helposti pelkotiloja liian kovilla tuulilla. 11 – 12 m/s keskituulet ovat selkeästi jo kokeneiden kelejä ja vaativat osaamista siitä, miten tuulen aiheuttamat voimat purjeisiin saadaan vähennettyä sopiviksi. Pinta-alan vähentäminen on vasta yksi toimenpide. Rentous tulee kokemuksen myötä, mutta päällikön vastuu ei hellitä koskaan. Aina on pieni huoli veneestä.

    1. Mulla on siis takana useampia satoja purjehduspäiviä kuitenkin, eli en ihan aloittelijana tähän lähtenyt. Kovimmillaan 16m/s tuulessa (jota ennusteen mukaan ei pitänyt olla tulossa; oon pitäny rajana 143m/s, että jos se ylittyy huomautuksessa merenkulkijoille, yritän pysyä maissa jos vain mahdoillista). Nyt ongelmana tuo masto, joka söi mahdollisuuksia järkevästi säätää etupurjetta latteaksi. Ja taidan kyllä laittaa levangin tuolle isopurjeelle, niin silläkin saisi kivasti voimaa pois purjeesta

  2. Pitää kuitenkin tunnistaa asiat joihin ei voi vaikuttaa. Esim. toisten päätökset.

  3. Moi, kiitokset lokibloggauksistasi. Olet tosiaan takuuvarmasti tehnyt keskimääräistä rankemman saaristomeren kierroksen! Itse palaisin eilen samalta suunnalta Helsinkiin takaisin sorvin ääreen ja keli oli tosiaan rankan puoleinen. 27-jalkainen vene pärjäsi jotenkin kryssillä Porkkalan selällä, mutta itäpuolella mentiin konevoimin melkoisessa aallokossa. Mukavaa loppumatkaa ja suotuisia tuulia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *