Valtuustoryhmän johtoon / Hyvä päivähoito kaikille Helsingin lapsille

Vihreä valtuustoryhmä valitsi minut eilen uudeksi puheenjohtajakseen. Ryhmää kaksi vuotta vetänyt Emma Kari kun valittiin kansanedustajaksi. Tämä tarkoittaa, että vastaan Helsingissä vihreiden näkemysten yhteenvetämisestä ja esittämisestä julkisuuteen ja muille ryhmille. Se tarkoittaa aika paljon työtä. mutta myös paljon mahdollisuuksia viedä tätä kaupunkia parempaan suuntaan.

Alla ensimmäinen ryhmänjohtajana pitämäni puhe koskien sitä, miten strategia on kaupungin tilinpäätöksessä toteutunut ja miten hallituksen vesurisäästöihin ei ole pakko lähteä mukaan.

Vihreiden ryhmäpuhe tilinpäätöksestä 2014, puhujapöntössä allekirjoittanut
Vihreiden ryhmäpuhe tilinpäätöksestä 2014, puhujapöntössä allekirjoittanut

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

2014 oli ensimmäinen vuosi, jonka budjetointiin valtuustokauden alussa sopimamme strategia vaikutti täysimääräisesti. Siksi tämä tilinpäätös on merkittävä kohta seurata strategian onnistumista.

Verrattuna budjettiin 2014, viime vuonna tulot ylittivät odotukset 20 miljoonaa. Samalla käyttömenot kokonaisuudessaan alittivat  budjetin 102 miljoonalla ja investoinnit alittivat jopa 44 miljoonaa

Strategiaan kirjoitettiin: ”Velkaantumiskehitystä hidastetaan pitämällä emokaupungin käyttömenojen reaalikasvu asukasmäärän kasvun mukaisena vähennettynä vuotuisella 1% tuottavuuden parantamisen tavoitteella”

Tämä on toteutunut. Menemättä nyt tuon matematiikan sisuksiin, menot ovat kasvaneet tavoitetta vähemmän. Itse asiassa menokasvu on ollut vain kaksi kolmannesta siitä, mitä tavoite sallisi.

Startegiaan kirjattiin myös ”[R]ahoitetaan nykyistä merkittävästi suurempi osuus investoinneista tulorahoituksella ja kiinteän omaisuuden myyntituloilla”

Viime vuonna investoinneista 88 prosenttia rahoitettiin tulorahoituksella ja omaisuuden myynnillä. Se on paljon takavuosia enemmän, ja tavoite on siis toteutunut. Harva Suomen kunta pystyy yhtä korkeaan prosenttiin.

Samalla on syytä huomata, että kun strategian puolivälineuvotteluissa investointeihin sovittiin 15 miljoonan korotus nopean väestönkasvun takia, 435 euron investointibudjetista jäi kuitenkin toteutumatta 44 miljoonaa euroa. Täytyykin kysyä, kannattaako investointibudjetin kokonaistasosta kantaa kovin suurta huolta, kun budjetti ei toteudu. Pitäisikö enemmän seurata toteuman kehitystä?

Kolmas taloustavoite oli myydä maata ja kiinteistöjä yhteensä sadalla miljoonalla vuosittain. Viime vuonna myytiin 104 miljoonalla.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että strategian tarkkaa taloudenpitoa koskevat kirjaukset ovat selvästi toteutuneet täysimääräisesti. Se kertoo hyvää kyvystämme tehdä pitkäjänteistä politiikkaa. Mutta se kertoo myös, että nyt on hyvä hetki kiinnittää huomiota muihinkin stategian kirjauksiin.

 

Hyvät valtuutetut,

samaan aikaan maan hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa kunnianhimoiset tavoitteet säästää kuntataloudesta miljardin karsimalla kuntien velvoitteita. Meille Helsingin päättäjinä toki sopii, että meillä on suurempi itsehallinto ja vapaus päättää palveluistamme itse. Mutta siitä ei seuraa, että meidän olisi pakko leikata kaikki mitä hallitus sanoo.

Suomen taloustilanne ei toki ole helppo, enkä kadehdi hallituksen tehtävää. Mutta meidän vastuullamme on Helsinki ja helsinkiläisten palvelut. Ja kun hallitus leikkaa vesurilla kaikkea mikä eteen sattuu, me olemme täällä paljon vartijoina.

Emme saa ottaa hallituksen päätöksiä automaattina. Kun lain vaatimia velvoitteitamme karsitaan, meidän tulee itse ratkaista, miten oman strategiamme pohjalta toimimme. Joissain asioissa säätelyn purkaminen antaa meille tilaa toimia fiksummin ja järjestää palvelut paremmin. Jos vaikka lakia ajoneuvojen siirrosta kevennetään, se voi säästää meille miljoonan lumenaurauksessa. Mutta jotkin hallitusohjelman muutokset olisivat Helsingille katastrofi.

Yksi esimerkki tästä on esitys rajata subjektiivinen oikeus päivähoitoon puolipäiväiseksi, jos toinen lapsen vanhemmista on työttömänä. Se ei säästä juuri mitään. Mutta se on suuri ongelma monen pienituloisen elämässä, ja tekee työllistymisen huomattavasti vaikeammaksi. Samaten varhaiskasvatuksen ryhmäkoon nosto on heikennys, jota emme Helsinkiin halua

Helsinki voi, ja meidän pitää taata kaikille Helsingin lapsille oikeus hyvään varhaiskasvatukseen. Se on satsaus tulevaisuuteemme, työllisyyteen ja myös kilpailuvaltti kaupungille. Se on strategiamme mukaista ja meillä on siihen varaa.

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Tämä tilinpäätös osoittaa, että osaamme pitää vastuullisesti taloutta. Ja se osoittaa, että meillä on varaa ylläpitää helsinkiläisten palveluita.

Yksi kommentti artikkeliin ”Valtuustoryhmän johtoon / Hyvä päivähoito kaikille Helsingin lapsille”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *