Hallituksen vuoro auttaa pääkaupunkiseutua

Suomen talous lepää pääkaupunkiseudun varassa. Yksityisistä työpaikoista on Helsingin seudulla yli kolmannes ja täällä syntyy myös yli kolmannes bruttokansantuotteesta. Pääkaupunkiseudun suuret kaupungin ovat tottuneet maksamaan kulunsa omilla tuloillaan ja maksavat verotulontasausta, joka jaetaan 255 muuhun kuntaan. Hyvä niin, heikommassa asemassa olevaa tuleekin auttaa.

Koronakriisi on tuonut meidät käänteiseen maailmaan. Kaikki ne syyt, joiden takia Pääkaupunkiseutu on hyvinvoiva, ovatkin nyt syitä, miksi se on pahimmassa pulassa.

Pääkaupunkiseudulla työskennellään muuta maata enemmän palvelualan yrityksissä. Siksi myös korona-laman lomautukset ja työttömyys osuvat pääkaupunkiseudulle pahiten. 60% lomautetuista on Uudeltamaalta.
Helsingin seutu on myös startuppien ja uusien innovaatioiden kehto. Helsingissä 85% yrityksistä työllistää 1-5 henkeä. Suurta osaa niistä uhkaa nyt konkurssi. Tämä isku osuu Helsinkiin, mutta vaikuttaa koko maahan, jos innovaatioiden kehitys ja leviäminen hiipuu.

Kaupungeissa liikenne perustuu joukkoliikenteeseen. HSL:n tulot ovat pudonneet 70%, mutta liikenteen on yhä pakko toimia. Valtion tukea HSL:n budjetissa on 1%. Tappiota tulee tänä vuonnavähintään 120 miljoonaa. Sitä ei voi paikata karsimalla, tai liikenne seisoo ja suomen veturi hyytyy.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien verotulot romahtavat samalla kun korona tuo uusia kustannuksia. Yksin Helsingin verotulot laskevat yli 300 miljoonalla ja Samalla muutkin tulot tippuvat. Sairastuneista yksi kolmesta asuu Helsingissä ja kaksi kolmesta Uudellamaalla. Sote-kulut kasvavat lähes 200 miljoonalla.
Siksi valtion tuen kunnille ja elvytystoimien pitää suuntautua sinne, minne kriisi iskee. Siis ennen kaikkea pääkaupunkiseudulle. Hallituksen tähänastiset tukipäätökset eivät näin tee.

Tarkoitus ei ole tukea kaiken rakentamista ennalleen, vaan uudistumista kohti kestävämpää ja ekologisempaa yhteiskuntaa.

Tällä kertaa pääkaupunkiseutu on pahiten avun tarpeessa. On tullut valtion aika auttaa Helsingin seutua. Se on koko maan etu. Kun maan veturi saadaan takaisin raiteilleen, se jatkaa vetämistä.

Julkastu kolumnina Helsingin uutisissa 18.4.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *