Miksi Hämeentie kannattaa uudistaa

hämeentie

Kaupunginhallitus päätti juuri esittää Hämeentien muuttamista joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kaduksi. Tässä kootusti perustelut, miksi Hämeentien suunnitelma on erinomainen, ja on syytä hyväksyä.

1) Hämeentien liikennesuunnitelma parantaa joukkoliikennettä valtavasti

Ratikoiden kulku nopeutuu 1,5 – 2 minuuttia suunnasta riippuen. Bussit nopeutuvat minuutilla.

Minuutti tai kaksi voi kuulostaa vähältä, mutta kun Hämeentiellä kulkee 3500 bussia, viitisensataa ratikkaa ja jopa 40 000 matkustajaa päivässä, minuutteja säästyy paljon.

Joukkoliikenteen nopeutuessa sen käyttö koillisessa Helsingissä ja Kallion seudulla lisääntyy. Lisäksi kaupunki säästää rahaa nopeamman joukkoliikenteen takia.

2) Suunnitelma tekee pyöräilystä turvallista ja mukavaa

Suurin osa ihmisistä ei uskalla pyörällä Hämeentiellä. Ja niistä jotka pyöräilevät, suurin osa pyöräilee jalkakäytävällä. Itse ajan Hämeentiellä ajoradalla, ja minut on jo kerran yritetty kiilata kumoon.

Nykyisellään Hämeentien pyöräily on jonkinlainen extremelaji. Se vaatii jatkuvaa valppautta, suurta nopeutta ja sitä että nauttii vaarasta. Pyöräilyn kuitenkin pitäisi olla rentoa ja mukavaa. Sen pitäisi sopia 12-vuotiaille ja 80-vuotiaille.

Suunnitelmassa Hämeentien molemmin puolin kulkee Kööpenhaminan tyyliset yksisuuntaiset pyörätiet. Jalkakäytävän ja pyörätien välissä kulkee reunakivi, joka pitää pyöräilijät poissa jalkakäytävältä, mutta myös kävelijät poissa pyörätieltä. Pyörätien ja bussikaistan välissä kulkee toinen reunakivi, joka pitää bussitkin selkeästi omalla puolellaan.

3) Suunnitelma tekee Hämeentiestä Kallion pääkadun

Hämeentie yhdistää kaksi Kallion vilkkainta paikkaa – Hakaniemen ja Kurvin. Sen varressa asuu paljon väkeä ja siinä kulkee erinomainen joukkoliikenne. Hämeentien varressa onkin melko paljon liikkeitä lähellä Hakaniemeä ja Kurvia. Niiden välissä on hiljaisempaa.

Hämeentie voisi olla vilkas asiointikatu ja Kallion pääkatu, jonne mennään shoppailemaan, istumaan ravintolassa tai ihan vain kävelemään. Se ei kuitenkaan ole, koska liikenteen melu ja saasteet tekevät siitä epämukavan.

Nyt päätettävä suunnitelma on pitkä askel tähän suuntaan. Se ei tee Hämeentiestä vielä mitään Aleksanterinkatua, mutta kyllä selvästi nykyistä mukavamman ja lähestyttävämmän.

Asukkaiden ja liikenteen lisäksi tästä hyötyvät kadun varren yrittäjät, joista suuri osa kannattaakin aktiivisesti suunnitelmaa.

4) Suunnitelmalla on laaja tuki

Hämeentielle on vuosien ajan vaadittu pyöräteitä. 2014 kesällä kerättiin muutamassa kuukaudessa yli 10 000 nimeä kuntalaisaloitteeseen, joka esittää nyt käsiteltävän liikennesuunnitelman hyväksymistä pikimmiten.

Kuntalaisaloitetta, ja siis Hämeentien muutosta, tukevat myös:

  • 22 kadun varren ja lähistön yrittäjää, mukaan lukien Hakaniemen hallin kauppiasyhdistys
  • Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, taideyliopiston ylioppilaskunta, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat ja Metropolian opiskelijakunta
  • Vihreiden nuorten, Demarinuorten, Vasemmistonuorten, Perussuomalaisten nuorten, Keskustanuorten ja Svensk Ungdomin Helsingin piirit.

Hämeentien muutoksella on myös vahva tuki kadun varren asukkaiden joukossa. Itse en ole kuullut yhdestäkään asukkaasta joka vastustaisi sitä.

5) Suunnitelma maksaa itsensä takaisin

Normaalisti liikennesuunnitelma ja katujen muuttaminen ovat kaupungille pelkkä kulu. Hyödyt koituvat asukkaille, jotka pääsevät liikkumaan helpommin tai elämään muutoin paremmassa kaupungissa.

Hämeentien suunnitelma on kuitenkin poikkeus sääntöön. Hämeentiellä ratikkaliikenne nopeutuu jopa 2 minuuttia, ja bussit minuutilla. Tämä nopeutus tuo kaupungille konkreettista säästöä.

Hämeentiellä kulkee kaksi ratikkalinjaa, 6 ja 7, kumpikin niistä ruuhkassa 8min välein. Kun ratikat pääsevät Hämeentien läpi nopeammin ja pysyvät paremmin aikataulussa, voidaan sekä kutosta että seiskaa ajaa yhdellä ratikalla vähemmän, pitäen edelleen tuo 8 minuutin vuoroväli. Matkustajat saavat siis parempaa (nopeampaa) palvelua, ja kaupunki säästää rahaa.

Ratikoita liikennöi kaupungin oma liikelaitos HKL, ja säästö voidaan laskea tarkkaan. Se on puoli miljoonaa euroa vuodessa. Bussiliikenne taas kilpailutetaan, joten säästöä voidaan vain arvioida, mutta virkamiesten mukaan se on ainakin puoli miljoonaa vuodessa. Yhteensä siis vähintään miljoona euroa vuodessa.

Hämeentien liikennesuunnitelma siis maksaa kustannuksensa takaisin 14 vuodessa. Se on itse asiassa ainoa liikennesuunnitelma, jonka olen koskaan nähnyt niin tekevän.

6) Suunnitelman haitat ovat vähäisiä

Mikään muutos ei ole haitaton. Hämeentiellä haitat ovat kuitenkin vähäisiä.

Hämeentien on autoliikenteen kannalta alueellinen kokoojakatu, eli tarkoitettu Kalliosta ulos ja Kallioon ajamiseen. Se ei ole autoliikenteen pääkatu, eikä keskeinen läpiajoväylä. Sörnäisten rantatie on pääväylä keskustaan. Ja itse asiassa useimmilla matkoilla se on myös nopeampi reitti.

Hämeentiellä kulkee 10 000 – 13 500 ajoneuvoa päivässä, joista 3000 on busseja. Henkilöautoja siis alle 10 000. Vertailun vuoksi, Sörnäisten rantatiellä kulkee 42 000 autoa päivässä.

Vuonna 2001 Sörnäisten rantatiellä kulki 55 000 autoa. Hämeentieltä arvioidaan siirtyvän pois 5 000 – 75000 autoa. Vaikka ne kaikki siirtyisivät rantatielle, liikennemäärä olisi silti pienempi kuin vuonna 2001. Tätä on vaikea nähdä kovin suurena uhkana.

Liikennesuunnittelun tekemässä mallinnuksessa Hämeentien sulkeminen hidasti siirtyvää autoliikennettä keskimäärin 28 sekuntia. Se on haitta, mutta ei kovin suuri.

Paikallista autoliikennettä suunnitelma haittaa myös vain vähän. Jokaisen talon luokse ja jokaiseen porttikongiin pääsee edelleen autolla. Lisäksi Hämeentielle lisätään lastauspaikkoja, jotka helpottavat tavaraliikennettä.

Paavo Lipponen tiesi jo vuonna 1987 mikä on muutoksen suunta
Paavo Lipponen tiesi jo vuonna 1987 mikä on muutoksen suunta

7) Hämeentien liikennesuunnitelma on kaupungin strategian toteutusta

Kaupungin strategiaan on kirjoitettu:

”Edistetään kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta liikenteestä. Tavoitteena lisäys prosenttiyksiköllä vuosittain, 4 prosenttiyksikköä valtuustokauden aikana.

Priorisoidaan joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn osuutta nostavia liikenne-
hankkeita.”

Hämeentien suunnitelma nostaa kävelyn, pyöräliikenteen ja erityisesti joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta. Se on tämän strategisen linjauksen toimeenpanoa.

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelmassa (se on kaupungin liikennestrategia) lukee: ”Saavutettavuus kestävillä kulkutavoilla nostetaan kilpailukykyiseksi autoliikenteen saavutettavuuden kanssa arjen matkoilla.”

Tämä tarkoittaa, että mahdollisimman monella matkalla joukkoliikenne, pyöräily tai kävely olisi yhtä helppoa ja nopeaa kuin autoilu.

Hämeentien muutoksessa kadun varren ja koko Koillis-Helsingin saavutettavuus joukkoliikenteellä paranee selvästi. Itäisen kantakaupungin saavutettavuus pyörällä paranee myös, ja paikallisesti myös kävellen. Saavutettavuus autolla heikkenee hiukan. kaiken kaikkiaan siis saavutettavuus kestävillä kulkumuodoilla paranee suhteessa autoliikenteeseen.

Lisäksi samainen ohjelma asettaa tavoitteeksi ennustettavat matka-ajat, vähäisemmät liikenteen haitat, viihtyisämmät katutilat, ja että henkilöautoliikenteen määrä ei kasva. Kaikkia näitä Hämeentien suunnitelma tukee suoraan.

Kaupungin kaikkiin eri strategiapapereihin on kirjoitettu, kuinka kävely, pyöräliikenne ja joukkoliikenne pitää asettaa henkilöautoliikenteen edelle.

No, tässä meillä on hanke, joka hyödyttää kävelyä, pyöräliikennettä ja erityisesti joukkoliikennettä. Sen melko vähäiset haitat kohdistuvat henkilöautoliikenteeseen.

Hämeentie on se paikka, jossa kaupungin liikennepoliittiset linjat muuttuvat sanoista paperilla asfaltiksi kadulla.

Jokainen kaupunginosa on hyvä kaupunginosa

Puhuin vihreiden nimissä siitä, kuinka alueiden eriytymistä pitää ja voidaan torjua. Esitämme, että kaupunki ottaa tämän vakavasti suunnitellessaan ensi vuoden budjettia. Puheeni alla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Vuosi sitten sanoin tässä pöntössä, että Helsinki voi, ja meidän pitää taata kaikille Helsingin lapsille oikeus varhaiskasvatukseen.

Näin olemme tehneet. Jokainen helsinkiläinen lapsi pääsee jatkossakin varhaiskasvatuksen piiriin. Kiitos tästä kuuluu teille kaikille. Mikään ryhmä yksin ei voi ottaa siitä kunniaa. Me kaikki halusimme säilyttää hyvän päivähoidon.

Toissapäivänä kaupunginhallitus lausui maan hallitukselle, että emme kannata ehdotusta päivähoitomaksujen nostosta. Yksimielisesti.

Helsingin politiikan ehkä suurin vahvuus on kyky löytää yhteinen kanta, kun kaupungin tulevaisuus tai kaupunkilaisten palveluiden turvaaminen sitä edellyttää.

Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillämme tässä vuoden aikana. Viime vuonna Suomeen tuli 32 000 turvapaikanhakijaa. Heistä suuri osa jää maahan, ja maahan jäävistä suurin osa muuttaa lopulta Helsingin seudulle. Heidän kotiutumisensa tänne on vastuullamme.

5000 – 10 000 ihmistä lisää ei vielä näy Helsingin katukuvassa. Tämä on kansainvälinen kaupunki, johon tullaan maailman eri kolkista. Ja hyvä niin. Mutta tähänastisille kotouttamisen rakenteille ja resursseille maahanmuuttajien suuri määrä on haaste.

Kävimme vihreiden ryhmän kanssa tutustumassa sote-viraston maahanmuuttoyksikön toimintaan ja heidän kohtaamiinsa ongelmiin. Niitä riittää. Hallitus kaavailee, että jokainen maahanmuuttaja pääsisi kielikoulutukseen 2 kuukaudessa; tämänhetkinen todellisuus on yhdeksän kuukautta. Monet kotoutujat tippuvat valtion ja kaupungin vastuiden väliseen kuiluun, ja odottavat jopa vuosia palveluita, joiden olisi tarkoitus auttaa heidät alkuun. Tämä on yksilöiden kannalta turhauttavaa ja yhteiskuntamme kannalta järjetöntä. Kotoutumisen onnistuminen on sekä Helsingin että maahan muuttaneiden itsensä etu. Jos valtio ei hoida sille kuuluvia tehtäviä, meidän Helsingissä on kannettava vastuumme.

Viime syksynä asetimme budjettiin 10 miljoonan euron erän käytettäväksi maahan muuttaneiden kotoutumisen edistämiseen. Saamme esitykset rahojen käytöstä pian, ja meidän kaupunginvaltuustossa on syytä seurata tarkoin, mitä rahalla tehdään.

Hyvät valtuutetut,

Helsinki ei ole lintukoto. Tulojen, omaisuuden ja terveyden erot ovat pikkuhiljaa kasvaneet ja eri alueiden välille on muodostunut eroja. Monesta Euroopan kaupungista voimme katsoa esimerkkiä, kuinka alueiden erojen kärjistyessä syntyy itseään ruokkiva kierre. Helsingissäkin eliniän ennusteessa on eri alueiden välillä jopa 10 vuoden eroja.

Tässä ei ole kyse vain maahanmuuttajista, ihan kantasuomalaisten eriarvoisuus, terveyserot ja sosiaalisten ongelmien kasautuminen ovat ongelmia joihin pitää puuttua. Mutta runsas maahanmuutto ja korkea työttömyys eivät helpota tilannetta.

Kukaan meistä ei varmasti halua Helsinkiä, joka jakautuu pärjääjiin ja kyydistä tippujiin. Emme halua, että jotkut alueet jäävät pikkuhiljaa rapistumaan tai taloja, joihin ohjataan vain ne, jotka eivät pärjää. Emme halua, että lapsen tulevaisuuden voi lukea hänen neuvolakorttinsa kotiosoitteesta. Olemme jo sillä tiellä, mutta vielä ei ole myöhäistä muuttaa kurssia.

Tärkein oppi on, että eriytymisen kierrettä ei pidä päästää käyntiin.

Avainasemassa ovat koulut. Suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi on, että kaikki koulut ovat hyviä. Jokaisesta koulusta voi ponnistaa elämässä vaikka nobel-tutkijaksi tai pääministeriksi. Verrattuna maihin, joissa nelivuotiaana ratkaistaan lapsen tulevaisuus, tämä on suuri vahvuus.

Tutkimusten mukaan koulumme uhkaavat kuitenkin eriytyä. Jos jokin koulu saa liikaa huonoa mainetta, huolestuneet vanhemmat haluavat lapsensa toisaalle, ja muuttavat pois alueelta. Ja kun jokainen joka kykenee, muuttaa pois, on eriytymisen kierre lähtenyt käyntiin.

Siksi meidän on tuettava kouluja, jotka tukea tarvitsevat. Kyse ei aina ole isoista asioista. Jo yksi kuraattori tai koulunkäyntiavustaja lisää, joku jonka luokse rauhaton lapsi voi mennä huolineen, voi helpottaa tilannetta.

Koulujen lisäksi eriytymistä täytyy ehkäistä päiväkodeissa ja terveyspalveluissa. Helsingin perinteistä, sekoittavaa asuntopolitiikkaa on syytä jatkaa. Myös julkisten tilojen laadulla ja hoidolla on merkitystä, ja eri alueiden positiivista identiteettiä pitää tukea, siis esimerkiksi asukastaloa tai muuta toimintaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Useimmat meistä asuvat alueilla, joilla pärjätään pääosin hyvin, eivät niillä alueilla, joille ongelmat uhkaavat kasautua. Myös kaupungin rahankäyttö kasautuu helposti alueille, joilla pärjätään jo hyvin. Meidän on kuitenkin kyettävä satsaamaan erityisesti niille alueille, joilla tukea tarvitaan.

Olemme käyttäneet eriytymisen vastaiseen työhön jonkin verran rahaa aiemmissakin budjeteissa. Askeleita oikeaan suuntaan on otettu. Perhekeskukset, varhaisen tuen malli, tulevaisuustiski ja ohjaamo. Mutta jatkossa tarvitaan enemmän. Nyt on korkea aika ottaa ongelma vakavasti. Jos emme tee mitään nyt, ongelmien korjaaminen myöhemmin on paljon kalliimpaa.

En väitä tietäväni täsmälleen miten alueiden eriytymistä parhaiten torjutaan. Mutta tutkimuksista ja ulkomaisista kokemuksista saamme osviittaa, mitä ainakin kannattaa tehdä.

Siksi me vihreissä olemme tehneet ryhmäaloitteen, että talousarvion valmistelun yhteydessä selvitetään parhaat tavat torjua alueiden eriytymistä hyödyntäen alan tutkimusta sekä ulkomaisia kokemuksia.

Hyvät valtuutetut,

Helsinki on hyvä kaupunki. Euroopan kaupunkilaisista helsinkiläiset ovat tyytyväisimpien joukossa elinolojensa suhteen. Meidän vastuullamme on pitää Helsinki hyvänä kaupunkina. Pitää kaikki Helsingin kaupunginosat hyvinä kaupunginosina. Toivon, että voimme löytää tästä yhteisen näkemyksen.

Kaupunkisuunnittelukritiikki kaipaa faktoja

Kirjoitin Hesariin vastineen Anna-Stina Nykäsen kolumniin, jossa hän kritisoi Helsingin kaupunkisuunnittelua perustuen lukuisiin virheisiin ja väärinkäsityksiin. Vastaukseni alla.

kaupunkisuunnittelukritiikkiPorvoolainen Anna-Stina Nykänen esitti huolestuneen puheenvuoron Helsingin suunnittelusta (HS 31.1.). Hän pelkäsi, että kaupunkia suunnitellaan vain kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla ja Helsingissä ollaan tekemässä vallankumousta, jossa naapurikuntien asukkaat unohdetaan jonkin oudon ideologian vallassa.

Nykäsen kokemus on ymmärrettävä, ja hänen huoleensa pitäisi vastata. Moni kehyskunnissa varmasti miettii nyt samoja kysymyksiä. Faktojen sijasta hänen huolensa kuitenkin perustuu pääosin väärinymmärryksiin tai liioitteluun.

Hämeentiestä ei olla tekemässä autotonta. Joka taloon pääsee autolla, vain läpiajo estetään. Ja se hyödyttää ennen kaikkea joukkoliikennettä.

Bulevardeja ei omisteta kävelylle ja pyöräilylle, vaan ne ovat nelikaistaisia katuja, joilla kulkee autoja, ratikka ja busseja. Ennen kaikkea ne ovat hanke jossa rakennetaan asunnot 80 000:lle. Ja jos bulevardeja ei tehdä, ruuhkat ovat pahempia, koska nämä 80 000 asuvat kaukana ja istuvat autoissaan siellä Porvoontiellä.

Helsingin tavoite on, että 15% matkoista tehtäisiin pyörällä, ei kaikki matkat.

Päätöksiä ei tee pieni joukko, vaan ne syntyvät normaalin demokratian puitteissa, julkisen keskustelun jälkeen.

Helsinkiä ei olla tulevaisuudessakaan suunnittelemassa kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla. Nykäsen viittaamassa jutussa (HS 23.1.) sanottiin, että jatkossa suunnittelua ei enää tehdä vain autoilun ehdoilla, vaan MYÖS kävely, pyöräily ja joukkoliikenne huomioidaan. Ei sen kummempaa.

Nykänenkään ei istu ruuhkassa pyöräilijöiden takia, vaan koska autojen määrä on kasvanut. Helsingin tavoite on mahdollistaa myös muut liikkumistavat, jotta ruuhka ei pahenisi.

Ihmisten kokemat huolet ovat aitoja. Mutta tällainen kaupunkisuunnittelukritiikki on ongelmallista, koska se vain levittää vääriä tietoja ja pyrkii rakentamaan lisää vastakkainasettelua. Oikeasti mahdumme kaikki Helsinkiin. Niin paikalliset kuin Porvoosta tulevatkin. Kaikenlaisten liikennevälineiden kanssa.

Jos vaikka yritettäisiin ymmärtää toistemme näkökulmia?

Otso Kivekäs
Helsingin kaupunginvaltuutettu, Pyöräliiton puheenjohtaja

Valtuustoryhmän johtoon / Hyvä päivähoito kaikille Helsingin lapsille

Vihreä valtuustoryhmä valitsi minut eilen uudeksi puheenjohtajakseen. Ryhmää kaksi vuotta vetänyt Emma Kari kun valittiin kansanedustajaksi. Tämä tarkoittaa, että vastaan Helsingissä vihreiden näkemysten yhteenvetämisestä ja esittämisestä julkisuuteen ja muille ryhmille. Se tarkoittaa aika paljon työtä. mutta myös paljon mahdollisuuksia viedä tätä kaupunkia parempaan suuntaan.

Alla ensimmäinen ryhmänjohtajana pitämäni puhe koskien sitä, miten strategia on kaupungin tilinpäätöksessä toteutunut ja miten hallituksen vesurisäästöihin ei ole pakko lähteä mukaan.

Vihreiden ryhmäpuhe tilinpäätöksestä 2014, puhujapöntössä allekirjoittanut
Vihreiden ryhmäpuhe tilinpäätöksestä 2014, puhujapöntössä allekirjoittanut

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

2014 oli ensimmäinen vuosi, jonka budjetointiin valtuustokauden alussa sopimamme strategia vaikutti täysimääräisesti. Siksi tämä tilinpäätös on merkittävä kohta seurata strategian onnistumista.

Verrattuna budjettiin 2014, viime vuonna tulot ylittivät odotukset 20 miljoonaa. Samalla käyttömenot kokonaisuudessaan alittivat  budjetin 102 miljoonalla ja investoinnit alittivat jopa 44 miljoonaa

Strategiaan kirjoitettiin: ”Velkaantumiskehitystä hidastetaan pitämällä emokaupungin käyttömenojen reaalikasvu asukasmäärän kasvun mukaisena vähennettynä vuotuisella 1% tuottavuuden parantamisen tavoitteella”

Tämä on toteutunut. Menemättä nyt tuon matematiikan sisuksiin, menot ovat kasvaneet tavoitetta vähemmän. Itse asiassa menokasvu on ollut vain kaksi kolmannesta siitä, mitä tavoite sallisi.

Startegiaan kirjattiin myös ”[R]ahoitetaan nykyistä merkittävästi suurempi osuus investoinneista tulorahoituksella ja kiinteän omaisuuden myyntituloilla”

Viime vuonna investoinneista 88 prosenttia rahoitettiin tulorahoituksella ja omaisuuden myynnillä. Se on paljon takavuosia enemmän, ja tavoite on siis toteutunut. Harva Suomen kunta pystyy yhtä korkeaan prosenttiin.

Samalla on syytä huomata, että kun strategian puolivälineuvotteluissa investointeihin sovittiin 15 miljoonan korotus nopean väestönkasvun takia, 435 euron investointibudjetista jäi kuitenkin toteutumatta 44 miljoonaa euroa. Täytyykin kysyä, kannattaako investointibudjetin kokonaistasosta kantaa kovin suurta huolta, kun budjetti ei toteudu. Pitäisikö enemmän seurata toteuman kehitystä?

Kolmas taloustavoite oli myydä maata ja kiinteistöjä yhteensä sadalla miljoonalla vuosittain. Viime vuonna myytiin 104 miljoonalla.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että strategian tarkkaa taloudenpitoa koskevat kirjaukset ovat selvästi toteutuneet täysimääräisesti. Se kertoo hyvää kyvystämme tehdä pitkäjänteistä politiikkaa. Mutta se kertoo myös, että nyt on hyvä hetki kiinnittää huomiota muihinkin stategian kirjauksiin.

 

Hyvät valtuutetut,

samaan aikaan maan hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa kunnianhimoiset tavoitteet säästää kuntataloudesta miljardin karsimalla kuntien velvoitteita. Meille Helsingin päättäjinä toki sopii, että meillä on suurempi itsehallinto ja vapaus päättää palveluistamme itse. Mutta siitä ei seuraa, että meidän olisi pakko leikata kaikki mitä hallitus sanoo.

Suomen taloustilanne ei toki ole helppo, enkä kadehdi hallituksen tehtävää. Mutta meidän vastuullamme on Helsinki ja helsinkiläisten palvelut. Ja kun hallitus leikkaa vesurilla kaikkea mikä eteen sattuu, me olemme täällä paljon vartijoina.

Emme saa ottaa hallituksen päätöksiä automaattina. Kun lain vaatimia velvoitteitamme karsitaan, meidän tulee itse ratkaista, miten oman strategiamme pohjalta toimimme. Joissain asioissa säätelyn purkaminen antaa meille tilaa toimia fiksummin ja järjestää palvelut paremmin. Jos vaikka lakia ajoneuvojen siirrosta kevennetään, se voi säästää meille miljoonan lumenaurauksessa. Mutta jotkin hallitusohjelman muutokset olisivat Helsingille katastrofi.

Yksi esimerkki tästä on esitys rajata subjektiivinen oikeus päivähoitoon puolipäiväiseksi, jos toinen lapsen vanhemmista on työttömänä. Se ei säästä juuri mitään. Mutta se on suuri ongelma monen pienituloisen elämässä, ja tekee työllistymisen huomattavasti vaikeammaksi. Samaten varhaiskasvatuksen ryhmäkoon nosto on heikennys, jota emme Helsinkiin halua

Helsinki voi, ja meidän pitää taata kaikille Helsingin lapsille oikeus hyvään varhaiskasvatukseen. Se on satsaus tulevaisuuteemme, työllisyyteen ja myös kilpailuvaltti kaupungille. Se on strategiamme mukaista ja meillä on siihen varaa.

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Tämä tilinpäätös osoittaa, että osaamme pitää vastuullisesti taloutta. Ja se osoittaa, että meillä on varaa ylläpitää helsinkiläisten palveluita.

Kruununhaan metroasema

Kuntalaiset saavat tehdä aloitteita valtuustolle. Tänään valtuusto käsitteli erään helsinkiläisen tekemää aloitetta, että Yliopiston (ent. Kaisaniemen) metroasemalle avattaisiin toinen sisäänkäynti.

Sisäänkäynti tulisi Liisankadun ja Unioninkadun kulman kohdalle. Se toisi pohjoisen Kruununhaan kävelyetäisyydelle metrosta. Nykyinen sisäänkäynti on hankalasti mäen ja yliopiston takana, mutta Liisankadun pää on jo Kruununhaassa. Uusi sisäänkäynti tekisi Yliopiston asemasta oikeastaan Kruununhaan metroaseman, ei ainoastaan Kaisaniemen.

kruununhaan_metroasema
Kruununhaan metroaseman sisäänkäynti voisi olla Liisankadulla.

 

Aikoinaan, kun nykyistä Yliopiston asemaa suunniteltiin, se oli nimeltään Kluuvi, ja siihen suunniteltiin kahta päätyä. Kun asema rakennettiin 90-luvulla, kustannuksissa säästettiin jättämällä pohjoinen pääty rakentamatta.

HKL on 2009 tehnyt karkean arvion (ks liite 5) Kaisaniemen pohjoisen sisäänkäynnin kannattavuudesta. Arviossa todettiin hyödyiksi diskontattuna vajaat 4 miljoonaa, mutta kustannuksiksi 8 miljoonaa. Rakentaminen ei siis näyttäisi kannattavan.

Tässä vanhassa laskelmassa on kuitenkin ongelma. Emme-malli, jolla se aikanaan tehtiin, perustui työ- ja kotiperäisiin matkoihin. Matkat opiskelupaikkoihin eivät olleet siinä mukana. Ja juuri opiskelijathan asemaa käyttäisivät. Kruununhaan pohjoisosassa on muun muassa käyttäytymistieteellinen tiedekunta (3000 opiskelijaa, pääosa Kruununhaassa), Sibelius-lukio, osia valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja Social och kommunalhögskolan. Niiden kaikkien opiskeljat tulevat Kruununhakaan pääosin muualta kaupungista, suuri osa heistä metrolla.

Matka-ajan säästöksi myös arvioitiin minuutti, mikä kuulostaa aika vähältä. Ja Kruunuvuoren ratikkayhteys saattaa tulla juuri Liisankadulle, jolloin tässä olisi luonteva vaihto siitä metroon.

kluuvin_metro
Kluuvin metroasemaa esiteltiin Uudessa Suomessa 1973

Kun meillä kerran on nyt Yliopiston metroasema, se voisi oikeasti palvella yliopistolaisia. Ja tietenkin kruununhakalaisia myös. Siksi teinkin valtuustossa seuraavan ponnen:

”Samalla kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään arviot sisäänkäynnin käyttäjämääristä ja hyödyistä niin, että laskelmissa otetaan huomioon myös opiskelijat ja mahdollinen ratikkayhteys Kalasatamaan sekä Kruunuvuoreen.”

Ponsi hyväksyttiin 66 äänellä, eli kaupunkisuunnitteluvirasto pääsee nyt selvittämään asian. Se ei vielä tarkoita, että rakentamiseen löytyisi rahat. Mutta selvitetään kannattavuus nyt ensin… Ensimmäinen blogiluonnokseni tästä asiasta on vuodelta 2011, ja nyt asia etenee yhden pykälän. Kiitokset tämänkin aloitteen tehneelle kaupunkilaiselle.

Miksi eriarvoisuus kasvaa?

Meistä jokainen haluaa kokea olevansa yhteiskunnan arvokas jäsen. Tähän kuuluu mm. tunne yhteiskuntaan kuulumisesta, kyky vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asioihin ja mahdollisuus asua sellaisessa elinympäristössä, jossa on onnellinen. Eriarvoisuus lisääntyy jatkuvasti länsimaissa, myös Suomessa. Tällöin yhä harvempi voi kokea itsensä osalliseksi, yhteiskunnan jäseneksi.

Tulo- ja varallisuuserot kasvavat lähes kaikkialla länsimaissa. Kasvavat luokkaerot ovat uhka yhteiskuntarauhalle, heikentävät hyvinvointivaltion toimintaa ja myös talouskasvua. Tämä on helppo sanoa, vaikeampi kysymys on, mistä se johtuu ja mitä asialle käytännössä voisi tehdä. Perinteiset keinot, progressiivinen verotus ja tulonsiirrot, toimivat yhä huonommin globaalissa maailmassa.

Thomas Piketty analysoi varallisuuserojen kasvun syyksi vähäisen talouskasvun: kun pääoma tuottaa voittoa enemmän kuin talous kasvaa, kasautuu vauraus väistämättä. Havainto oli uusi, mutta samaan aikaan kerran ymmärrettynä ilmeinen, lähes itsestään selvä ja siten raikas. Ja eriarvoisuuden kasvu on empiirinen fakta. Pääsyyksi Piketty arvioi yritysten (etenkin nopeasti kasvavien IT-firmojen) kasaamat voitot kun työn osuus liikevaihdosta samalla laskee.

Mathew Rognlie taas analysoi Pikettyn aikasarjoja, ja päätyi erilaiseen näkemykseen. Empiriinen data ei tue ajatusta, että yritysten voittojen osuus kansantuotteesta olisi kasvanut. Se on maasta riippuen pysynyt ennallaan, laskenut tai kasvanut vain kohtuudella. Se mikä on kasvanut, on kiinteän omaisuuden tuotto. Siis etenkin maan ja asuntojen.

Tämä ei kumoa Pikettyn perusteesiä, mutta johtopäätökset muuttuvat täysin. Jos Rognlien analyysi pitää kutinsa edes sinne päin, asuntopolitiikka on merkittävimpiä politiikan aloja.

Viime vuoskymmeninä asuntojen hinnat ovat nousseet jyrkästi kaikissa länsimaiden suurkaupungeissa paitsi Berliinissä. Samalla ovat nousseet myös vuokrat ja asumiseen käytetty osuus tuloista. Vuonna 1985 Helsingin seudulla käytettiin asumiseen 18 % tuloista, vuonna 2012 jo 30 %. Asuntojen reaalihinnat ovat vuoden 1995 pohjasta nousseet noin 150 %.

Asuntopääoman tulojen osuus kaikista tuloiista eräissä maissa Matthew Rognlien mukaan. Asuntopääoman rooli on noussut lähes kaikissa länsimaissa.
Asuntopääoman tulojen osuus kaikista tuloista eräissä maissa Matthew Rognlien mukaan. Asuntopääoman rooli on noussut lähes kaikissa länsimaissa.

Ihmiselle, joka omisti asuntonsa 1995 ja omistaa sen edelleen, tämä hinnannousu ei hirveästi näy. Hän pärjännee ihan hyvin. Mutta ihminen, joka nyt ostaa ensimmäistä kertaa asunnon, maksaa asuntolainaa paljon suuremman osan tuloistaan kuin joitakin vuosikymmeniä sitten ensiasunnon ostanut. Ja ihminen, joka on asunut koko ajan vuokralla, maksaa aina vain suuremman osuuden tuloistaan vuokraa.

Tähänastisella politiikalla vuokra-asukkaan ja ensiasunnon ostajan olot eivät ole helpottumassa. Suurin syy korkeaan hintatasoon on, että kasvukeskuksissa asuntoja rakennetaan liian vähän. Etenkin Helsingissä, mutta myös muissa kasvukeskuksissa. Asuntopula aiheuttaa hintojen nousua.

Eikä se rasite jakaudu tasan. Niillä, joilla on ollut omistusasunto jo pitkään, tai asuntoja on suvussa, ei ole hätää. Jos taas on syntyjään asuntovarallisuuden ulkopuolelta, nouseva hintataso tekee vaikeammaksi nousta asumisen säätykierrossa. Ja asiaa pahentaa asumisen tukijärjestelmämme, jossa vakaasti toimeen tulevia ohjataan verotuilla omistamaan asuntonsa, kun taas tukien varaan välillä joutuvat käytännössä pakotetaan asumaan vuokralla. Asumisen tukipolitiikkamme on kuin luotu kärjistämään Rognlien analysoimaa eriarvoisuutta.

Jos analyysi siis on edes likimain oikea, tärkein tapa torjua eriarvoisuuden kasvua on rakentaa paljon lisää asuntoja kasvukeskuksiin. Tämä on se agenda, jota Lisää kaupunkia Helsinkiin ajaa. Ryhmää perustaessamme ajattelimme lähinnä miten kaupungista tehdään hyvä, mutta näyttää siltä, että paremman kaupungin rakentaminen on myös työtä eriarvoisuutta vastaan. Tehdään kaupunkia, jossa on tilaa kaikille!

Saadaanko eriarvoisuuden kasvu sitten kuriin näillä keinoin? Sitä en voi varmaksi sanoa. Esittelin tässä yhden tutkimuksen, joka viittaa siihen suuntaan. Mutta se on vain yksi tutkimus, ja siitä vetämäni johtopäätökset ovat osin aika pitkälle vietyjä. Luulen, että rakentaminen oikeasti auttaisi. Ja jos ei auttaisikaan, maailma jossa on varaa asua on joka tapauksessa parempi. Sitä kannattaa tavoitella, vaikkei se kaikkea ratkaisekaan.

Helsinki tarvitsee rohkeutta kasvaa

Puhuin viikko sitten Vihreän ryhmän puolesta ensi vuoden budjetista. Ja kun puhutaan ensi vuoden budjetista, puhutaan siis samalla Helsingin tulevaisuudesta, mihin suuntaan haluamme kaupunkia kehittää.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, ja katsojat Helsinkikanavalla (kyllä, niitä on ainakin kolme),

Helsinki kasvaa. Tämän vuoden alussa asukkaita oli lähes kymmenen tuhatta enemmän kuin vuosi sitten. Ja sama toistuu joka vuosi. Valtuustokauden aikana asukasmäärä nousee Järvenpään asukasluvun verran.

Erityisesti kasvaa lasten määrä. Kymmenen vuotta sitten tapahtui käänne: vuosikymmenten ajan totuttiin siihen, että kun nuori pari saa lapsen, he muuttavat kohta Espooseen tai Nurmijärvelle. Mutta nyt he jäävätkin Helsinkiin. Alle kouluikäisten määrä kasvaa Helsingissä yli tuhannella joka vuosi. Ja nuo samat lapset alkavat nyt saavuttaa kouluiän.

Hyvät valtuutetut, Helsinki tarvitsee rohkeutta vastata tähän kasvuun. Uusille asukkaille pitää rakentaa koteja ja taloja varten tietysti myös kadut ja putket ja joukkoliikenne. Uudet asukkaat tarvitsevat myös palveluja. Tarvitsemme päiväkoteja, kouluja, leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja. Ja tarvitsemme tilaa myös terveyskeskuksissa, koska kaikki eivät ole lapsia. Myös vanhusten määrä kasvaa tuhansilla joka vuosi.

Kaikki tämä maksaa. Jokainen uusi asukas tarkoittaa tarvetta tuhansien eurojen investoinneille, ja jokainen uusi kaupunkilainen tarkoittaa tuhansia eurojen tarvetta palveluissa.

 

Helsingillä on tähän vielä varaa. Veroprosenttimme on mannersuomen kolmanneksi alhaisin, ja kaupungilla on myös runsaasti omaisuutta. Uudet asukkaat ovat myös uusia veronmaksajia, kuluttajia, työntekijöitä ja yrittäjiä. Ja kuten kaupunginjohtaja sanoi, kaupungin tulot ovat itse asiassa ylittäneet ennusteet ja menot alittaneet ennusteet viime vuodelta.

Laajemmin talouden luvut eivät kuitenkaan anna juuri aihetta juhlaan. Vaikka Helsingissä talous voi kohtuullisesti, Suomella menee huonosti jo seitsemättä vuotta. Ja vaikka ennusteet lupaavat hienoista kasvua, se on vain kalpea aavistus luvuista jotka vielä viime vuoskymmenellä olivat normaaleja.

Kaupungistuminen, suurten kaupunkien kasvu, on Suomen talouden ehkä lupaavin parannuskeino. Tiiviimmät ja suuremmat kaupungit ovat tehokkaampia, ja synnyttävät uutta taloudellista toimeliaisuutta. Ei ole vain meidän etumme, että Helsinki kasvaa, vaan se on koko maan talouden kannalta merkittävää. Voisi sanoa, että Helsingin velvollisuus on kasvaa. Tietenkin säilyttäen oman luonteensa, meren läheisyyden ja kaupunkimetsät, joita asukkaat rakastavat. Mutta kasvaa yhtä kaikki.

Ja siksi me tarvitsemme parempaa tuottavuutta. Meidän pitää pystyä palvelemaan kasvavaa väestöä ja toivottamaan uudet asukkaat – tulivat he sitten kätilöopistolta tai rajan yli – tervetulleeksi, mutta rahakirstumme ei ole rajaton.

 

Tuottavuus on sitä, että saamme samat tai paremmat palvelut, mutta niihin tarvittava työn määrä ja käytetty raha vähenee. Se ei tarkoita karsimista, kiirehtimistä tai selkänahasta leikkaamista. Itse asiassa työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä tuottavuustekijä, sen heikkeneminen heikentää yleensä myös tuottavuutta.

Tuottavuus tarkoittaa ennen kaikkea turhan työn välttämistä ja että ostetuista palveluista ei makseta liikaa. Vähennetään soran kuskaamista kasasta toiseen. Ihan näin konkreettisena esimerkkinä.

Kaupungin strategiaan on kirjattu tuottavuustavoite. Sen mukaan reaalimenot eivät saa kasvaa kuin väestönkasvun verran, miinus yksi prosenttiyksikkö. Se ei oikeastaan koske tuottavuutta, vaan menojen kasvua.

Se ei riitä. On hyvä tavoite, että kaupungin menot kasvavat vain hallitusti. Mutta rahan leikkaaminen mekaanisesti ei ole sama asia kuin tuottavuuden parantaminen. Jos me vain leikkaamme kuluja heikentämällä palveluita, tuhoamme niitä eväitä, jotka Helsinki tarvitsee kasvuun.

Siksi katseet pitää kohdistaa todelliseen tuottavuuden parantamiseen. Siis siihen, että voimme saada samat tai paremmat palvelut vähemmällä työllä. Tähän on olemassa keinoja. Määritellään palvelut, lasketaan niiden hinnat ja etsitään tehostamismahdollisuudet. Sitä ei voi tehdä yksinkertaisesti yhden vuoden budjettia katsomalla, vaan vaikuttavuutta täytyy seurata pidemmällä aikavälillä. Mutta se on täysin tehtävissä.

Todellinen tuottavuuskehitys ei ole leikkaamista eikä se käynnisty leikkaamisesta. Tämän haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.

 

Strategiassa sovimme myös investointikaton käytöstä rajaamaan kaupungin rahankäyttöä. Se toimikin hyvin välineenä arvioida, mitkä investoinnit ovat tärkeimpiä, ja mistä voidaan joustaa. Mutta jo nyt on nähdään, kuinka investointikatto hidastaa uusien alueiden välttämättömiä investointeja. Asuntoja rakennetaan liian hitaasti ja leikkipuistot rapistuvat käsiin ja päiväkodit täyttyvät ääriään myöten. Eikä puistoihin ole rahaa ollenkaan.

Kaupungin tavoite on kasvaa, ja kasvu vaatii investointeja. Ei voi olla niin, että päätämme rakentaa 6500 asuntoa vuodessa, mutta emme sitten rakennakaan asukkaille katuja tai kouluja. Että tyrehdytämme sen kasvun jota haluamme. Tämän budjettikierroksen yhteydessä me tarvitsemme viisautta löytää tapa tehdä ja rahoittaa ne investoinnit, joita me tarvitsemme. Tämänkin me haluamme välittää viestiksi budjetin valmisteluun.

Hyvät valtuutetut, ihmiset muuttavat Helsinkiin, koska tämä on hyvä kaupunki. Ihmiset pysyvät täällä, koska Helsinki on hyvä kaupunki. Meidän vastuumme on pitää Helsinki hyvänä myös tuleville polville. Pidetään tämä mielissä tulevaa budjettia valmisteltaessa.

valtuustopuhe2

ASUMINEN2015 – seminaari

27.1.2015  klo 11.00-16.00, Tekniskan salit, Eerikinkatu 2, Helsinki

Helsingin seudulla asuu 1,4 miljoonaa ihmistä. Kerrostalossa, omakotitalossa, rivitalossa, paritalossa, asuntolassa, sillan alla… Meistä jokainen asuu jossain, ja asumisen tavat sekä asuntojen hallinnan muodot ovat yhä moninaisempia. Seudulla valmistuu 10 000 asuntoa vuosittain, mutta minne ja millaisia?

Helsingin Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Otso Kivekäs ja Uudenmaan Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Laura Kiijärvi järjestävät Asuminen 2015 – seminaarin, jonka aiheena on asumisen tulevaisuus ja nykyhaasteet. Osta lippusi nyt.

Ohjelma:

  • 11.00 Ilmoittautuminen ja lounas
  • 12.15 Seminaarin avaus. Laura Kiijärvi ja Otso Kivekäs
  • 12.30 Rakennuttaminen palvelukonseptina. Tero Vanhanen, Hartelan kehitysjohtaja
  • 13.15 Miten laatutaso- ja palveluodotukset ovat muuttuneet asumisessa? Matti Tarhio, HOAS:n toimitusjohtaja
  • 13.45 Parempaa rakentamista – rakennusmääräykset ja asumisen hinta. Jouni J. Särkijärvi, arkkitehti, entinen kansanedustaja ja ympäristöministeriön ylijohtaja
  • 14.15 Kahvitauko
  • 14.45 Metropolialueen kaupunkisuunnittelun haasteita. Osmo Soininvaara, kansanedustaja, Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja.
  • 15.30 Yksiö puutarhassa – täydennysrakentamista omakotialueille. Olli Enne, arkkitehti
  • 16.00 Seminaari päättyy

Liput:

Yritykset 250e, sisältäen lounaan, kahvin ja ohjelman
Yksityishenkilöt 85e, sisältäen lounaan, kahvin ja ohjelman
Opiskelijat 55e, sisältäen lounaan, kahvin ja ohjelman

Lippuja voi ostaa täältä tai tilaamalla liput osoitteesta otso.kivekas (at)iki.fi tai laura (at) kiijarvi.fi

balcony-242061_1280

Uusi yleiskaava: lisää kaupunkia Helsinkiin!

Tänään julkaistiin luonnos Helsingin uudeksi yleiskaavaksi. Se on radikaali käänne viimeisen 60 vuoden kaupunkisuunnitteluun: siinä missä aiemmissa yleiskaavoissa on levitetty kaupunkia ja etsitty yhä uusia alueita muutettavaksi lähiöiksi, nyt katse on kääntynyt sisäänpäin: miten olemassa olevaan kaupunkiin saataisiin lisää ihmisiä.

Yleiskaavan suuri idea on muuttaa moottoritiet Kehä I sisäpuolella kaduiksi ja rakentaa niiden varteen taloja. Näin saadaan asunnot 100 000 ihmiselle. Toinen idea on täydennysrakentaa olemassaolevia alueita voimakkaasti. Kaava ei enää erottele mitkä ovat omakotitalo- tai kerrostaloalueita, eikä asumista rajata tiukasti erilleen työpaikoista. Sen sijaan määrätään vain alueen tiiviys (usein korkea) ja että kadunvarsiin pitää tulla liiketiloja.

Nämä ovat kaikki kuin suoraan Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän ideoita. Jos neljä vuotta sitten urbanismi – halu saada lisää kantakaupungin kaltaista tiivistä kaupunkia – oli vasta joissain pienen piirin keskusteluissa, nyt se on levinnyt kaikkiin puolueisiin ja koko kaupunkisuunnitteluvirastoon.

Kun kolme vuotta sitten pyöräilimme Länsiväylää, en olisi uskonut, että näin pian esittämämme ajatus onkin kaupunkisuunnittelun valtavirta.

Yksin ei kukaan eikä mikään puolue saisi aikaan tällaista muutosta. Taustalla on aikojen muutos: 60 vuoden yrittäminen on osoittanut, ettei hajauttamiseen ja autoliikenteeseen perustuva kaupunkirakentamine toimi. Se tule liian kalliiksi, eikä syntyvä kaupunki vastaa sitä, mitä nykyään enemmän halutaan.

Ei yleiskaava toki täydellinen ole. Tiivistä kaupunkia voisi tehdä vielä selvästi enemmän, kuten Pro Helsinki 2.0 -vaihtoehtokaavassa on tehty. Vertaamalla yleiskaavoja huomataan, kuinka tiivis säästää vihreää: Pro Helsingissä on moni merkittävä viheralue jätetty koskemattomaksi, vaikka asukkaita ja työpaikkoja tulee selvästi enemmän.

Yleiskaavassa on myös haluttu rajata muutamia vanhoja teollisuusalueita edelleen vain teollisuuskäyttöön: siis kielletty sinne asuntojen rakentaminen. Erityisesti ongelma on Herttoniemen teollisuusalue, jossa kahden metroaseman vieressä halutaan pitää maata todella matalalla käyttöasteella. Kyse lienee jonkinlaisesta nostalgiasta; työpaikkoja tiiviissä sekoittuneessa rakenteessa olisi monin verroin nykyisiä autokauppoja ja kivimurskaamoja enemmän – ja samalla asunnot kymmenille tuhansille hyvillä paikoilla. Tämä nostalgia valitettavasti hidastaa Itä-Helsingin kehitystä ja jarruttaa sen nousua vanhan kantakaupungin rinnalle.

Ja vaikka autotunnelelihin ei kaupungilla ole rahaa, niitä silti edelleen roikotetaan kaavassa. Keskustatunnelin, Hakamäentien tunneleiden ja muiden varauksien ylläpito maksaa joka vuosi hankaloittamalla kaupungin kehittämistä, ja ne pitäisi uskaltaa siivota kokonaan pois.

Näistä puutteista huolimatta uusi kaupunkikaava on silti rohkea askel kohti parempaa ja toimivampaa kaupunkia. Suuri kiitos kaikille osallisille, tätä tässä on odoteltu!

Onko Helsingillä rohkeutta kasvaa?

Puheeni Helsingin talousarvion 2015 käsittelyssä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsinkiin syntyy joka vuosi yli kuusi tuhatta vauvaa, joka vuosi edellistä enemmän. Ja yhä useampi haluaa myös muuttaa Helsinkiin. Tämä kasvu on meille suuri vahvuus ja voimavara. Väestönkasvu on se syy, miksi Helsingin talous on muuta maata vahvempi.

Mutta kasvulla on hintansa. Uusille asukkaille pitää olla asuntoja. Lisäksi lapset tarvitsevat päiväkoteja ja kouluja, ja kaikki asukkaat liikuntapaikkoja, puistoja, toimivaa liikenneverkkoa ja kaikkea sitä perustaa, jota kaupungissa asuminen edellyttää.

Meillä on varaa kasvaa. Helsingissä on Manner-Suomen kolmanneksi alhaisin tuloveroprosentti ja kahdeksanneksi alhaisin kiinteistövero. Jos kaupungin kehittäminen sitä edellyttää, veroja voidaan myös nostaa.

Arvoisa puheenjohtaja, kysymys kuuluukin, onko meillä rohkeutta kasvaa.

Viime vuonna sovimme investointikaton käytöstä rajaamaan kaupungin rahankäyttöä. Se toimikin hyvin välineenä arvioida, mitkä investoinnit ovat tärkeimpiä, ja mistä voidaan joustaa. Mutta jo nyt on nähdään, kuinka investointikatto hidastaa uusien alueiden välttämättömiä investointeja. Asuntoja rakennetaan liian hitaasti ja liikuntapaikkoja varten pitää kikkailla yksityisen rahoituksen kanssa. Leikkipuistot rapistuvat käsiin ja päiväkodit täyttyvät ääriään myöten. Eikä puistoihin ole rahaa ollenkaan.

Strategiaa tullaan hienosäätämään valtuustokauden puolivälissä, ensi talvena. Siinä yhteydessä täytyy löytää tapoja varmistaa, että kaupunki voi kasvaa, että meillä on uusille helsinkiläisille tilaa ja riittävät palvelut.

Ensi vuoden budjetti ei ole tältä osin kiitettävä, ehkä korkeintaan tyydyttävä. Silti se lienee paras, mihin juuri nyt pystyimme. Mutta ensi vuonna täytyy pystyä parempaan.

Hyvät valtuutetut, ihmiset muuttavat Helsinkiin, koska tämä on hyvä kaupunki. Ihmiset pysyvät täällä, koska Helsinki on hyvä kaupunki. Meidän vastuumme on pitää Helsinki hyvänä myös tuleville polville.

valtuusto1