Olen istunut valtuustossa neljä vuotta. ja kun tässä on vaalit päällä, on hyvä hetki miettiä, onko sadoissa kokouksissa istuminen kannattanut, mitä siitä jäi käteen. Eli ovatko tavoitteet joita lähdin ajamaan edenneet, mitä olen saanut aikaan.
Politiikassa kukaan ei saa mitään aikaan yksin. Yksikään puolue ei saa mitään yksin, vaan ainoastaan saadessaan muutkin tukemaan asiaansa. Ja aivan erityisesti kukaan valtuutettu ei saa mitään yksin aikaan, vaan jokaista päätöstä on tukenut vähintään 42 muuta valtuutettua. Muutoin sitä ei olisi tehty. Tämä on joukkuepeliä, ja kyky tehdä yhteistyötä ja löytää yhteisiä tavoitteita on paljon tärkeämpää kuin vahva usko omaan asiaansa.
Vihreät ovat Helsingissä saaneet aikaan paljon, ja kirjoitin siitä jo blogin Emma Karin kanssa. Jokaista noista asioista olen ollut mukana tekemässä, mutta keskityn tässä nyt niihin asioihin, joissa itselläni on ollut merkittävä rooli. Yritän myös arvioida mahdollisimman puolueettomasti, kuinka merkittävä oma panokseni oikeastaan oli asian kannalta
Pyöräliikenne
Lähdin valtuustoon yhtenä teemanani edistää pyöräliikennettä Helsingissä. Konkreettisimmin vaadin Hämeentielle pyörätietä.
Valtuusto päätti keväällä 2016, että Hämeentie muutetaan joukkoliikennekaduksi, Kurvin ja Hakaniemen välillä ja sille rakennetaan pyörätiet. Joukkoliikenne nopeutuu, turvallisuus paranee, pyörällä pääsee sujuvasti, kadusta tulee viihtyisämpi ja kadun varren yritykset saavat lisää asukkaita. Lähes kaikki voittavat.
Ratkaisua kannattivat lopulta Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto, RKP ja Keskusta. Jotta tähän päästiin, oma panokseni oli ratkaiseva. Investointineuvotteluissa 2013 sain ujutettua päätökseen mukaan kirjauksen, että Hämeentien joukkoliikennekatua selvitetään, mikä antoi virkamiehille luvan aloittaa suunnittelu. Kesällä 2014 käynnistin Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen, johon keräsimme 12 000 helsinkiläisen allekirjoitukset, mikä toi suunnitelmalle painoarvoa. Ja lisäksi lobbasin eri virkamiehiä ja poliitikkoja aiheesta jatkuvasti vuosien varrella. Oma arvioni on, että jos en olisi ollut valtuustossa, Hämeentien muuttamista ei olisi päätetty.
Samaisissa investointineuvotteluissa pyöräinvestointien määrärahoja myös korotettiin aiemmalta noin 4 miljoonan tasolta vajaaseen 10 miljoonaan, vaikka rahaa oli liikenteeseen jaossa aiempaa vähemmän. Se ei ollut sattumaa. Olin itse Vihreiden toisena neuvottelijana ja ennen kokousta olin edistänyt sitä, että kaikissa ryhmissä nähtiin pyöräilyn määrärahojen korottaminen yhtenä painopisteenä neuvotteluille. Määrärahoja olisi varmasti korotettu myös ilman minua. Pelkkä Vihreiden suhteellinen painoarvo riittää siihen. Mutta korotus olisi saattanut olla pienempi.
Pyöräliikennettä olen edistänyt myös lukuisissa muissa kohteissa: Baanaverkko saatiin yleiskaavaan, talvikunnossapitoa kehitetään lopultakin, Hesarille saatiin pyöräkaistat, Mechelininkadullekin lopulta kohta saadaan pyörätiet ja lukuisia muita. On vaikea sanoa varmaksi, kuinka merkittävä oma panokseni on missäkin hankkeessa ollut, mutta kaikkia olen ollut edistämässä, eikä yksikään niistä tullut kuin Manulle illallinen, vaan jokainen vaati työtä: tapaamisia, lausuntoja, mielenosoituksia…
Kaupunkirakentaminen
Toinen suuri teemani oli kaupungin rakentaminen, josta teimme kirjankin Soininvaaran, Särelän ja Holopaisen kanssa. Yksi keskeisin vaatimukseni oli moottoriteiden muuttaminen kaduksi,jota ehdotin tutkittavan suunnilleen kehä 1 sisäpuolella.
Syksyllä 2016 hyväksytyssä yleiskaavassa moottoritiet muutetaan kaduiksi kehä 1 sisäpuolella ja rakennetaan entiselle melualueelle asunnot 80 000 asukkaalle. Se on valtava askel kohti tiiviimpää, ekologisempaa ja kaupunkilaisten arjen kannalta sujuvampaa kaupunkia. Se suunta, jota kohti Helsinkiä pyritään kehittämään on muuttunut autokaupungista tiiviiksi eurooppalaiseksi kaupungiksi. Tästä kertoo se, että bulevardisoinnista ei tehty yhtäkään vastaesitystä valtuustossa, vaikka monesta muusta asiasta äänestettiin. Kaikki hyväksyivät, että moottoriteitä aletaan korvata kaduilla.
Syksyllä 2011, kun järjestin kriittistä pyöräretkeä Länsiväylälle, ajatus ei ollut millään tapaa vakavasti otettava. Moottriteiden viemää tilaa kyllä mietittiin kaupunkisuunniteluvirastossa, mutta muutosehdotuksia ei edes uskallettu esitellä poliitikoille. Aktiivinen julkinen keskustelumme ja mm. Ville Ylikahrin Länsiväyläkriittiseen liittyvä aloite toivat bulevardisoinnin ajatukselle riittävää uskottavuutta, jotta se saatettiin ottaa yleiskaavan vision pääteemaksi. Ja pikkuhiljaa kaikki puolueet ostivat ajatuksen – kukin omista syistään.
Jos en olisi ollut pohjustamassa ajatusta bulevardisoinnista ja mukana neuvottelemassa yleiskaavasta eri vaiheissa, meillä saattaisi silti olla yleiskaava jossa moottoriteistä tehdään katuja. Tai meillä saattaisi olla yleiskaava jossa moottoritiet säilyvät, tai ei uutta yleiskaavaa lainkaan. Kaikki vaihtoehdot ovat aivan realistisia, enkä osaa antaa niille perusteltuja todennäköisyysarvioita.
Kaupunkirakentamiseen liittyen olen pyrkinyt myös kehittämään ratikkaliikennettä, jonka näen keskeisenä osana kaupungin kasvua. Kaupungin strategiaan sain mukaan lauseen ratikkaprojektin perustamisesta. Itse projekti ei tuottanut kauheasti konkreettista, mutta kyllä toimintatapoja ja ymmärryksen siitä, että ratikkaliikenteen toiminta on pakko päivittää nykyaikaiselle eurooppalaiselle tasolle. Toimin myös kaksi vuotta HKL:n puheenjohtajana ja ajoin mm. kiskoillepysäköinnin vähentämistä, ratikoiden esteettömyyttä ja moderneihin syväuraisiin ristikoihin siirtymistä.
Viimeisen vuoden aikana on myös päätetty rakentaa Kruunusillat ja ratikka Laajasaloon sekä Jokeri-ratikka lähiöiden välille. Ja uudessa yleiskaavassa on myös pikaratikoiden verkko joka suuntaan keskustasta.
Jokeri ja Kruunusillat eivät olleet minusta kiinni. Kumpaakin on suunniteltu jo vuosikymmen tai pari. Sen eteen, että lopulta saatiin päätöksiä aikaan, suurimman työn teki Jokerin osalta Anni Sinnemäki joka neuvotteli sille valtion rahoituksen ja Kruunusiltojen osalta Emma Kari. Itse totta kai olin mukana, mutta osuuteni olisi hoitanut joku muu jossen minä.
Siitä sen sijaan otan kunniaa, että Helsinki on vähän valmiimpi uusiin pikaratikoihin, joita tulevaisuudessa tulee keskustaan asti. Neljä vuotta sitten kuviteltiin yleisesti että Jokeri on jotenkin ihan eri asia, eikä keskustan ratikkaverkolle tarvitse tehdä mitään. Nyt yleiskaavassa piirretään uutta kiskoa ja uudistuksia ja kehitystyötä on jo aktiivisesti työn alla.
Avoin koodi ja IT
Kolmantena teemana tavoittelin neljä vuotta sitten järkeä kaupungin tietohallintoon. Että hankintoja tehtäisiin tavalla joka ei johda suoraan toimittajaloukkuun ja nimenomaisesti uusi kehitettävä koodi julkaistaisiin avoimella lisenssillä. Tämä säästää kaupungin varoja, tuo meille paremmat sähköiset palvelut ja antaa uusia mahdollisuuksia kaupunkilaisten ja yritysten innovaatioihin.
Valtuustostrategiaan sain myös kirjauksen, että perustetaan IT-jaosto valvomaan kaupungin IT-hankintoja. Niin perustettiin, ja minusta tuli sen puheenjohtaja. Ja kun jaosto käsitteli kaupungin uutta tietotekniikkaohjelmaa, sinne kirjoitettiin että:
”Kaupungin toimeksiannosta kehitettävä uusi ohjelmakoodi julkaistaan avoimella lisenssillä, ellei ole perusteltua syytä muuhun.” Tätä ei olisi tapahtunut ilman minua.
Lisäksi jaosto on tuonut uuden näkökulman Helsingin ohjelmistokehitykseen: kaupungilla on nykyään kymmenkunta omaa kooderia, ja tämän avoimen kehityksen yksikön myötä myös hankinnat ovat alkaneet kehittyä toimivampaan suuntaan. IT-jaosto nykymuodossaan korvautuu kesällä digitalisaatiotoimikunnalla. Kaupunginhallituksen jaosto osoittautui vähän kömpelöksi tavaksi kehittää tietoyhteiskuntaa, kokeillaan seuraavaksi jos toimikunta olisi parempi.
Olen ollut aktiivinen toki muissakin asioissa
Politiikassa ei tehdä vain niitä asioita, joita alunperin lähdettiin tekemään. Väliläl maailma muuttuu, ja pitää reagoida kokonaan uusiin tilanteisiin. Yksi tälläinen tilanne oli maan hallituksen päätös lopettaa kaikkien lasten oikeus täyspäiväiseen päivähoitoon. Budjettineuvotteluissa 2015 puolustin subjektiivista oikeutta päivähoitoon, ja se pidettiin Helsingissä voimassa, ja ketjureaktiona myös monissa muissa kaupungissa. Tavoite oli Vihreiden, ja kuka tahansa muu ryhmänjohtaja olisi varmaan tehnyt saman, kenties yhtä onnistuneesti.
Budjettineuvotteluissa 2016 toin pöytään esityksen, että Helsinki siirtyy maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Siitä kirjattiin selvitys, ja asiasta päätetään ensi kesän strategianeuvotteluista. Tätä selvitystä ei välttämättä olisi käynnistetty ilman minua. Maksuton varhaiskasvatus etenisi kyllä jollain aikataululla muutoinkin, koska sitä tukevat monet puolueet – ainakin periaatteessa, jos ei välttämättä käytännössä.
Tällä vaalikaudella sovittiin myös Helsingin siirtymisestä pormestarimalliin: jatkossa kaupunkia johtaa vaalituloksen perusteella valittava pormestari, eikä virkamies-kaupunginjohtaja. Muutosta ja sen yksityiskohtia on hinkattu koko neljä vuotta. Alkuvaiheessa prosessia veti Emma Kari, jota ilman tätä ei olisi tapahtunut. Kaksi vuotta sitten kapula siirtyi minulle, kun Emmasta tuli kansanedustaja ja minusta valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kun päätös kriisiytyi 2015-2016 vaihteessa, käytännössä kirjoitin johtamisen jaoston vastaesitykset ja vedin neuvotteluprosessin, jolla malli saatiin päätettyä. Uskon, että Emma olisi saanut pormestarimallin maaliin. Varmaan joku muukin olisi siinä voinut onnistua, vaikea arvioida.
Montaa muutakin asiaa olen tehnyt, muun muassa neuvotellut päättymispäivän Hanasaaren hiilivoimalalle. Se tosin on esimerkki asiasta, johon uskon että kuka hyvänsä olisi ollut vihreiden ryhmänjohtaja, hän sen olisi tehnyt.
Lopuksi
Onhan tässä siis asioita tullut tehtyä. Niitä asioita, joita lupailin ennen viime vaaleja, ja myös muutamia muita. Oikeastaan, jos poliittinen ura jäisi tähän, voisi sitä pitää menestyksekkäänä. Ei mennyt neljä vuotta hukkaan.
Mutta Helsingissä on vielä paljon työtä tehtävänä! Jokainen näistä asioista vaatii vielä jatkotyötä: Hämeentiellä ei ole asfalttia vielä valettu, yhtään moottoritietä ei ole vielä purettu, päivähoidon säännöt saatetaan päättää uusiksi ensi vuonna ja IT-hankintojen periaatteet samaten. Ihan jo näiden päätösten valvomisessa saisi aikansa kulumaan.
Mutta on tässä kaupungissa vielä parannettavaakin. Haluan kokeilla perustuloa Helsingissä, haluan Helsinkiin kansallisen kaupunkipuiston ja haluan poistaa parkkipaikkavelvoitteen, joka estää tiivxistä rakentamista. Monen muun asian lisäksi.
Politiikassa kukaan ei saa aikaan mitään yksin. Kaikki listaamani asiat ovat sellaisia, joiden toteutuminen on edellyttänyt valtuuston enemmistön (tai jonkin muun elimen enemmistön) tukea. Ja jokaista niistä on edistänyt moni muukin ihminen. Kaikkien kiittämiselle erikseen ei valitettavasti riitä tila, aika eikä varmaan muistinikaan. Mutta kiitos jokaiselle.
Ja sitten vielä kiitokset kaikille Vihreiden 127 ehdokkaalle, jotka tekevät parhaillaan mahtavaa vaalikampanjaa ja joiden joukosta löytyvät ne seuraavat Vihreät valtuutetut jotka vievät tätä kaupunkia taas eteenpäin!
