Helsingin lämmitys, eli lyhyt johdanto energiapolitiikan hankaluuteen

Viime viikkoina Helsinki on lämmennyt aurinkovoimalla ihan luonnollisesti enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta taas syksyn mittaan alkaa tulla tarvetta saada ainakin sisätilat lämpimään ihmistekniikalla eli epäluonnollisesti.

Merkittävimmässä roolissa tässä luonnottomuudessa on kaukolämpö, joka vastaa noin 93% kaupungin lämmityksestä. Kaukolämpö tuotetaan nykyisin maakaasulla ja pakkaskaudella myös kivihiilellä yhteistuotantovoimaloissa Vuosaaressa, Salmisaaressa ja Hanasaaressa. Yksikään mainituista ei muuten ole saari.

Kun kaasu ja hiili ovat molemmat fossiilisia polttoaineita, ne tietysti aiheuttavat ilmastonmuutosta, ja ymmärrettävästi niistä haluttaisiin eroon. Sepäs vaan onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tässä kaksi ehdotusta:

  • Fortum ehdotti ydinvoimaluvasta kisatessaan, että tehdään kaukolämpöä ydinvoimalla Loviisassa ja rakennetaan pitkä putki. Hiilivoimalat jätettäisiin varavoimaksi, ja Vuosaaren kaasuvoimalankin pääsisi naftaliiniin jos tehdään vähän isompi atomimylly.
  • Helenin (o.s. Helsingin energia) päästövähennysohjelmassa taas yksi keskeinen keino on kaasuttaa puuta jossainpäin Kaakkois-Suomea ja kuljettaa se nykyistä maakaasuputkea pitkin Helsinkiin poltettavaksi. Tai vaihtoehtoisesti puuna rekoilla tai laivoilla Helsinkiin, jossa se kaasutetaan.

Kummassakin ideassa fossiilisten polttoaineiden käyttö Helsingissä vähenee ja niitä korvataan jollain muulla energiantuotannolla (ydinvoima tai biomassa). Mutta kummassakin tapauksessa maailman hiilidioksidipäästöt kokonaisuudessaan kasvavat, tai eivät ainakaan vähene. Tähän on kaksi syytä: Nordpool sähköpörssi ja EU:n päästökauppa. Kumpi tahansa yksinään riittää tekemään hankkeista hyödyttömiä ilmastonmuutoksen torjunnassa, ainakin nykyisellään.

Nordpool

Pohjoismailla (pl Islanti) on yhteinen sähköpörssi Nordpool, jossa kaikki tuottajat ja sähkön ostajat käyvät kauppaa vapaasti. Kyse on pörssistä, eli ostaja ei katso keneltä ostaa, vaan heittää tarjouksen ”ostan sähköä 40 eurolla per megawattitunti”, ja jos jonkun myyjän myyntitarjous on 40€/MWh tai halvempi, ostaja saa sähköä. Hinnan määrää käytännössä kallein energiantuotanto, koska sitä halvempien tuottajien kannattaa tietysti myydä ”ylihintaan” (tähän muuten perustuvat ns. windfall voitot).

Tuota kallenta tuotantoa on Nordpoolin alueella lähes aina, talvella aina, hiililauhdetuotanto, jossa hiiltä poltetaan pelkäksi sähköksi korkeintaan 44% hyötysuhteella. Suomessa hiililauhdetta on melko vähän, mutta esimerkiksi Tanskassa se on puolet tuotannosta.

Ktasotaanpa Nordpoolin vaikutusta päästövähennyksiin jo esiteltyjen esimerkkien avulla:

Ydinlämpö

Olettakaamme, että Fortum rakentaa suunnittelemansa ydinvoimalan, jolla lämmitetään Helsingin kaukolämpövesi ja tuotetaan sähköä. Helsingin nykyiset hiilivoimalat jäävät varavoimaksi, ja niiden hiilidioksidipäästöt siis laskevat lähelle nollaa. Lisäksi ydinvoimala korvaa lopulla sähköntuotannollaan vanhaa lauhdevoimaa sähkön tuotannossa.

Hanasaari ja Salmisaari tuottavat yhteensä 925MW lämpöä ja 380MW sähköä käydessään täydellä teholla. Yhteistuotantolaitoksen hyötysuhde on jopa 90%. Helenin voimalat ovat kai aika hyviä, eli 90% mukaan laskien hiiltä menee tähän tunnissa 1450MWh edestä. Yhden kWh:n kivihiiltä polttamisesta tulee 341 gramman hiildioksidipäästöt, joten tuntia kohden voimalat siis tupruttavat 495 tonnia.

Ydinkaukolämpöä tarvittaisiin siis 925MW. Fortumin ja Pöyryn mukaan tehtäessä ydinkaukolämmöllä 1000MW lämpöä kuluu tai hukataan yhteensä 287MW sähköä. Koska Pöyryn luvuissa eivät ole siirtohäviöt ilmeisesti mukana, lasketaan että Loviisasta lähtee tuo 1000MW, josta siis 7,5% hukkuu matkalla (en tiedä onko tämä realistinen suuruus hävikille, mutta ei se varmaan paljon pienempi voi ainakaan olla).

Olettakaamme vaihtoehtoisesti, että sama voimala tuottaa pelkkää sähköä (johon se on kykenevä). Erityisesti talvikaudella Nordpoolissa viimeiset gigawatit tuotetaan aina hiililauhdevoimalla. Näinollen sama voimala korvaa siis lauhdevoimaa koko sähköntuotannollaan, jos se ei tuota kaukolämpöä.

Eli jos ydinmiilu tuotaa kaukolämpöä eikä sähköä, vastaavasti 287MW enemmän lauhdevoimaa on jossain päin Nordpoolia käynnissä. Lisäksi sammutettujen yhteistuotantovoimaloiden 380MW tuotanto pitää korvata, sekin lauhdevoimalla. Koska lauhdevoiman hyötysuhde on korkeintaan 44%, kuluu tähän vähintään (287+380)/0.44 = 1470 MWh edestä hiiltä tunnissa, josta tulee 501 tonnin hiilidioksidipäästöt tunnissa. 6 tonnia enemmän kuin ilman ydinkaukolämpöä.

Ero on vain prosentin luokkaa, mutta ydinskenaarion tappioksi. Kivihiilikaukolämmön korvaaminen ydinkaukolämmöllä siis lisää kokonaisuudessaan päästöjä. Maakaasuyhteistuotannon päästöt ovat selvästi pienemmät kuin hiilen, joten siinä ero on vielä suurempi ydinkaukolämmön tappioksi.

Itse asiassa, jos Fortumin voimala rakennettaisiin, ja putki siitä Helsinkiin rakennettaisiin myös, olisi sekä taloudellisesti että päästöjen kannalta järkevämpää käyttää silti varavoimaksi tarkoitettua kaasuvoimalaa ja hiilivoimaloita yhteistuotantoon, ja ajaa Loviisassa pelkkää sähköä pörssiin myyntiin.

Puulämpö

Helenin suunnittelemalla puukaasulla on vastaava ongelma. Suomen metsistä kerätään nyt 10 TWh edestä metsähaketta, ja Pekkarisen risupaketissa tavoite on nostaa määrä 25 TWh:iin. Tämä on kokolailla maksimi, mitä haketta on mahdollista metsistä kerätä. Helenin kaukolämmön myynti on yli 6 TWh vuodessa, ja siihen liittyvä sähköntuotanto 7.7 TWh. Jos Helenin tavoittelemat 40% polttoaineesta korvataan puuhakkeella, tarvitaan 13.7/0,9 *0,4 = 6.1 TWh kaasutettua puuhaketta, neljännes tavoitellusta kokonaiskeruumäärästä. Suomen yhteistuotantovoimaloiden kokonaispolttonaineenkulutus on yli 100 TWh vuodessa, joten hakkeelle löytyy helposti muitakin ottajia.

Vaihtehtoiset skenaariot puun poltossa ovat siis

  1. Kaasutetaan puuta jossain Kouvolassa ja pistetään putkeen kohti Helsinkiä, kun samaan aikaan poltetaan hiiltä Kouvolassa. Vaikkei hiiltä juuri Kouvolassa poltettaisikaan, niin kuitenkin jossain, missä voitaisiin polttaa myös sitä helsinkiin kaasutettavaa haketta.
  2. Poltetaan puu Kouvolassa ilman kaasutusta ja vastaavasti hiiltä Helsingissä.

Vaihtoehdossa 2. jää pois energiaa hukkaava kaasutus (hyötysuhde on kai noin 80%) ja hiilen kuskaus Vuosaaren satamasta Kouvolaan. Lienee aika selvää, kummassa skenaariossa tulee vähemmän päästöjä.

Jos kaasutuksen sijasta kuljetetaan puuta rekoilla tai laivoilla, ongelma vaan kärjistyy, koska nekin aiheuttavat päästöjä, toisin kuin putki. Ja vaikka tukkipuutakin alettaisiin polttaa, senkään määrä ei riitä muuttamaan tätä kuvioa, ks Kaj Luukon laskelmat.

Kummassakin esimerkissä virheellinen ajatus päästöjen vähentämisestä johtuu liian kapeasta kontekstista: kun asiaa tarkastellaan pelkästään Helsingin lämmityksen kannalta, jää huomaamatta miten eri operaatiot vaikuttavat Helsingin rajojen ulkopuolella. Pohdittaessa sähköntuotantoon edes osittain liittyviä hankkeita (kuten yhteistuotantoa) pitää aina tarkastella päästöjen kehitystä koko Nordpoolin alueella. Tosin sekään ei vielä ole riittävä tarkastelun taso, johtuen päästökaupasta.

Sivuhuomautus väliin: jos hiilidioksidin talteenottotekniikka (CCP) kehittyy tarpeeksi tai lauhdetuotannosta luovutaan käytännössä kokonaan Nordpoolin alueella, yllä esitetyt laskelmat menevät uusiksi. Tämä ei kuitenkaan ole ihan lähitulevaisuutta: CCP on aivan kehitysasteella ja Nordpoolin sähköstä 6% prosenttia tuotetaan hiililauhdevoimalla, talvisin paljon enemmän)

Päästökauppa

Vaikka jompi kumpi esitellyistä hankkeista, tai jokin muu hanke, aidosti vähentäisi päästöjä Pohjoismaissa, se ei silti vähennä globaaleja päästöjä.

EU:ssa on sovellettu päästökauppaa vuodesta 2005. Ideana on, että hiilidioksidia ilmaan päästävä taho (esimerkiksi voimala) ostaa päästöoikeuksia vastaavan määrän kuin se päästää CO2:ta ilmaan. Päästöoikeuksien määrä on rajattu, ja hallitukset laskevat ne liikkeelle (käytännössä esim. Suomessa lahjoittavat suurimmille saastuttajille). Kun oikeudet on kerran jotenkin saatu, niitä voi ostaa ja myydä vapaasti.

Ideana on siis asettaa tietty hyväksytty päästömaksimi poliittisella päätöksellä, mutta jättää määrittelemättä, kuka sen saa lopulta käyttää. Jos päästöt uhkaavat nousta yli päästöoikeuksien määrän, oikeuden hinta nousee kunnes joku potentiaalinen tupruttelija luopuu leikistä. Missään tilanteessa päästöt eivät voi nousta yli maksimin.

Sama toimii alaspäinkin: jos päästöt näyttävät jäävän alle päästörajan, oikeuksien hinta laskee, ja ilmaantuu uusia potentiaalisia käyttäjiä niin, etteivät päästömäärät laskekaan. Näin kävi ensimmäisen päästökauppakauden oikeuksille vuoden 2007 lopulla.

Eli jos päätämme poliittisella päätöksellä sulkea Helsingin hiilivoimalat ja korvaamme ne päästöttömällä keijupölyllä, seurauksena Helen myy päästöoikeutensa (tai jättää ostamatta, kuinka vaan), joten joku muualla Euroopassa ostaa ne ja käyttää ne. Hiilidioksidipäästöt ovat tällöin laskeneet tasan 0g.

Päästökaupan vaikutuspiirissä ainoa tapa laskea päästöjä poliittisella päätöksellä, on vähentää vuosittain liikkeelle laskettavien oikeuksien määrää. Mikä tahansa oikeuksien käyttöä rajoittava keino vaan johtaa siihen, että joku muu käyttää ne samat oikeudet.

Tämä on ilemisesti aivan tarkoitettu ominaisuus päästökaupassa, ja ideana on ehkä hillitä paikallispoliittisia ad hoc-ratkaisuja joilla pyritään osittaisoptimoimaan toimintaa tai lähettämään viestejä ympäristöystävällisyydestä. Valitettavasti mekanismia ei vaan ole kaikkialla ymmärretty, joten hillintävaikutus ei oikein toimi.

Energiapolitiikkaa meille amatööreille

Yllä selitin, kuinka korvattaessa hiilivoimala, sanokaamme Hanasaari, energianlähteellä X, tulee tehdä vaihtoehtoistarkastelu, jossa katsotaan mitä X tekee, jos sillä ei korvatakaan Hanasaaren voimalaa ja kumpi skenaario tuottaa suuremmat päästöt.

Samaten selitin, että jos päästöjä vähennetään päästökaupan piirissä, tämä tarkoittaa, että päästöoikeuksia vapautuu markkinoille, niiden hinta laskee hiukan, ja joku muu sitten päästelee tasan sen saman määrän. Ainoa tapa laskea päästöjä on vähentää vuosittain jaettua oikeuksien määrää.

Noin yleisesti, maallikon syvällä rintaäänellä, järkevä ilmastonmuutosta hillitsemään tähtäävä energiapolitiikka toimii suunnilleen näin:

  • A) Fossiilisten polttoa verotetaan (verolla tai päästökaupalla) poliittisella päätöksillä riittävän rankasti, että paljon päästävä tuotanto muuttuu kannattamattomammaksi kuin vähemmän päästävä.
  • B) Rakennetaan lisää päästötöntä energiantuotantoa (uusiutuvia, tai ydinvoimaa käytännössä), ensisijaisesti yksityisellä rahalla kaupallisista lähtökohdista. Tarvittaessa tätä voidaan sitten tukea tuotantotuilla, takuuhinnoilla tai muilla tavoin jos vaikuttaa siltä että uutta kapasiteettia ei tule tarpeeksi nopeasti
  • C) Annetaan sähkömarkkinoiden (ja päästömarkkinoiden) tämän jälkeen vapaasti ratkaista, mikä voimala sammuu milloinkin. Koska vero/päästökauppa rankaisee eniten pahimpia saastuttajia, sammuu pahiten saastuttava voimala siis ensimmäisenä. Tai ainakin ensimmäisten joukossa.

Julkisen vallan rooli on tässä siis kohdassa A, ja tarvittaessa kohdassa B. Sen sijaan kohtaan C, eli yksittäisten voimaloiden sammutus- tai purkupäätöksiin poliittisesti sekaantuminen aiheuttaa todennäköisesti korkeammat päästöt kuin niihin sekaantumatta jättäminen. Kuten nähtiin esimerkeissä yllä.

Käytännön sovelluksena tästä: parhaan ymmärrykseni mukaan Helsingin kaukolämpö on julkisuudessa esitetyistä vaihtoehdoista ympäristöystävällisintä tuottaa nykyisillä voimaloilla. Tilanne toivottavasti muuttuu tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi ei ole esitetty mitään tapaa korvata nykyiset hiilivoimalat kokonaan niin, että päästöt vähenisivät tämän seurauksena. Paljon kaikenlaista pienimuotoisempaa on toki tehtävissä. Tästä on kommenteissa vähän lisää keskustelua.

Käytetyissä luvuissa voi olla kaikenlaisia pikkuvirheitä, ja niihin tulisi suhtautua muutenkin lähinnä esimerkin havainnollistuksena. Oleellista on periaate, eivät numerot.

Samaa aihetta ovat käsitelleet myös:

Edit: selvennys lopetuskappaleessa

12 kommenttia artikkeliin ”Helsingin lämmitys, eli lyhyt johdanto energiapolitiikan hankaluuteen”

  1. Täydennys tänne, kun jäin miettimään sähköpörssin ja päästökaupan eroa takaisinkytkentöinä. Sähköpörssi on niistä tavallaan perustavanlaatuisempi, eikä vain siksi, että päästökauppa voi periaatteessa muuttua tai loppua poliittisella päätöksellä (ja varmasti muuttuukin, ainakin johonkin suuntaan. Ei se pelkän EU:n asiaksi voi ikuisesti jäädä)

    Päästökaupan ”hyödyttömiksi” tekemillä energiainvestoinneilla on nimittäin vielä ylimääräinen takaisinkytkentä, joka saattaa tehdä niistä sittenkin hyödyllisiä. Kun päästömäärää on tulevaisuudessa tarkoitus laskea, se paljonko kiintiötä uskalletaan laskea riippuu osin siitä, kuinka nopeasti vähäpäästöisempää sähköntuotantoa on syntynyt. Eli jos nyt tehdään investointeja, jotka vähentävät päästöjä, mutta cap traden takia lisäävät päästöjä toisaalla, voidaan ajatella, että tämä mahdollistaa jatkossa poliittiset päätökset rajoittaa päästöjä nopeammin kuin muutoin olisi tehty, ja siten aidosti laskee päästöjä vähän pidemmällä tähtäimellä. Ja parhaassa tapauksessa uusilla pääsöoikeushinnoilla investoinnit voivat muuttua vielä kannattaviksikin.

    Hiukkasen spekulatiivista, myönnän. Mutta ero sähköpörssiin on siinä, että sen suhteen mitään tälläistä mekanismia ei ole edes spekulatiivisena. Jos investointi ei vähennä Nordpoolin kokonaishiilidioksidipäästöjä, se ei niitä vähennä (esimerkiksi ydinkaukolämpö tai hakkeen poltto Helsingissä).

  2. Sähköpörssi ja päästökauppa, niin epäintuitiivisilta välineiltä kuin ne lyhyen aikavälin tarkastelulla vaikuttavatkaan, ovat lopulta täysin sidoksissa reaalimaailman energiantuotantoon.

    Näin ollen on mielestäni lähes väistämätöntä että jokainen tehty tuotantopäätös vaikuttaa pitkällä aikavälillä noita välineitä koskevaan päätöksentekoon.

    Nähdäkseni on aika luotettava luonnonlaki, että jos jossain tehdään investointeja, mukana olleet poliitikot ja liikemiehet tekevät sen jälkeen parhaansa etteivät voitot investoinneista valu muualle.

    Siis joka kerta kun jossain luovutaan hiilivoimasta, on pienempi määrä ihmisiä joiden henkilökohtaiset intressit ovat siihen sidoksissa, ja vastaavasti jos rakennetaan uusiutuvaa energiaa, on useampia ihmisiä joiden puhtaan itsekkäät intressit ovat uusiutuvaan energiaan sidoksissa.

    Kun hiilidioksidipäästöissä on kuitenkin kyse paljon enemmästä kuin yksittäisen kaupungin energiaratkaisuista, on mielestäni ilmeistä että vain fossiilisista polttoaineista aktiivinen eroon pyrkiminen on suuressa mittakaavassa oikeansuuntainen päätös, ja muu parhaimmillaankin perässähiihtoa, ellei suoranaista kehityksen jarruna olemista.

    Toisin sanottuna, sen sijaan että itketään kuinka yritysten voitontavoittelu tekee muutokset mahdottomaksi on pyrittävä siihen, että yritysten intressit saadaan yhtenemään omien kanssa.

    Noin vielä laajemmin, jos aina odotellaan ja varmistellaan että kaikki mahdolliset muut poliittiset päätökset on saatu varmistamaan että oma päätös vaikuttaa suuressa mittakaavasa niin kuin on ajateltu, päädytään Kööpenhaminen ilmastokokouksen kaltaiseen fiaskoon. Helsingin päätös sitoutua hiilivoimaan noudattaa täysin samaa logiikkaa; me ei tehdä mitään ellei me tiedetä että muut tekee kans. Ja lopulta kukaan ei uskalla päättää mitään.

    Pahimmillaankin spekulaatiossa päädytään siihen että kyseessä on lyhyellä tähtäimellä turhaa hommaa, jolla saattaa olla myönteisiä pitkän aikavälin vaikutuksia. (Olettaen tietysti että korvaava energia ei tule esim. turpeen tai viljan polttamisesta).

    Parhaimmillaan päätökset luopua hiilivoimasta muodostavat poliittisten ja taloudellisten päätösten ketjureaktion, joka muuttaa maailmaa yllättävän nopeasti. Mielestäni tämä ei ole missään nimessä mahdotonta, sillä monet suuret muutokset ovat yllättäneet nopeudellaan.

    Kun ilmastomuutoksen vauhti on mitä on, jälkimmäistä kohti on minusta pakko yrittää. Vaihtoehtoon sisältyy liian suuria riskejä.

  3. Pari huomiota laskentakaavoista:

    – Ydinvoimalan sijoittaminen lähemmäs Helsinkiä voisi poistaa suuren osan arvioidusta 7,5%:n lämmön siirtohävikistä.

    – Se että viimeiset gigawatit tuotetaan hiililaudevoimalla ei vielä tarkoita, että Helsingistä mahdollisesti (ydinlämpöön siirtymisen johdosta) poistuva sähkön tuotanto korvataan juuri hiililauhdevoimalla tai muulla fossiilisella lauhdevoimalla. On myös mahdollista että tilalle rakennetaan lisää biovoimaa (ja/tai ehkä yhteistuotantoa korvaamaan nykyisiä lämpölaitoksia). Valtio voi myös ohjata tätä kehitystä. Jos kaukolämmön kokonaismäärä oletetaan vakioksi, silloin uusia yhteistuotantovoimaloita ei rakenneta (tai vanhojen tehoja nosteta), mutta tämä ei kai ole välttämätöntä. Jos uutta yhteistuotantoa/kaukolämpöä rakennetaan, tämä poistaa yksityisiä öljypolttimia.

    – Ja vielä sivuhuomautus sivuhuomautukseen. Hiilidioksiidin talteenotto voi olla haitallistakin. Yksi tonni hiiltä talletettuna jonnekin hiilidioksidina vie kai mukanaan ilmakehästä 2,66 tonnia happea. Ilmakehässä on 10^15 tonnia happea. Fossiilisilla polttoaineilla tuotetaan vuodessa 21,3 gigatonnia hiilidioksidia. Pikaisen laskelman perusteella sadassa vuodessa näillä saataisiin kulutettua 0,15% hapesta. Meniköhän lasku oikein, ja ilman pilkkuvirheitä.

  4. Toisin sanottuna, sen sijaan että itketään kuinka yritysten voitontavoittelu tekee muutokset mahdottomaksi on pyrittävä siihen, että yritysten intressit saadaan yhtenemään omien kanssa.

    Täsmälleen. Tähänhän päästökaupalla ja energiaveroilla pyritään, vaikka toteutuksessa onkin parantamisen varaa.

    Ja yleisen järkeilysi

    Mutta nyt on syytä huomata, että ydinlämmön ja puulämmön skenaarioissa, jotka yllä esitin kyse ei ollut siitä että fossiilista tuotantoa korvataan päästöttömällä, vaan erilaisten päässtöttömän energian käyttöskenaarioiden vertailusta.

    Jos rakennamme ydinreaktorin, sillä voidaan paahtaa sähköä täysillä, tai käyttää osa tehoista kaukolämmön tekemiseen. Ja jos laskin oikein, sähköä paahtamalla saadaan vähennettyä enemmän CO2-päästöjä.

    Samaten koko Kaakkois-Suomen metsänkeruujätteen hordaaminen helsinkiin vähentää päästöjä vähemmän, kuin niiden polttaminen Kouvolassa, Lappeenrannassa, Kotkassa jne, jonne on lyhyempi matka kuskata sitä haketta.

    Nämä eivät ole ”ei me ennen kuin muutkaan” -tilanteita, vaan rajallisten resurssien käytön optimointia, jotta niillä saadaan mahdollisimman tehokas päästövähennys. Selvää on, että jos metsähakkeen määrä jostain syystä kasvaisi moninkertaiseksi tai ydinvoimaloita rakennettaisiin tusina lisää, tilanne muuttuisi.

    Itse satsaisin Helsingissä energiatehokkuuteen, jätteenpolttoon (Vantaan laitos, joka tosin valitettavasti on kai teknisesti vanhanaikainen), jäteveden (ja kaukolämmön jämäveden) lämmön talteenottoon, ehkä merilämpöpumppuihin jne. Mitään yhtä suurta ratkaisua tuskin on tai tulee, ennen kuin ehkä hiilidioksidin talteenoton (CCP) myötä.

    Jos CCP:stä saadaan tehokasta ja kannattavaa, hiiltä päästävä fossiilituotanto luultavasti lähes täysin loppuu Pohjoismaissa, jolloin Helenin laitokset oikeasti voi ja pitää korvata vähäpäästöisemällä tuotannolla. Joko asentamalla niihin CCP-laitteistot tai jos se ei onnistu järkevästi, sulkemalla ne ja ostamalla sähkö muualta (tarvittaessa kaukolämpöveden voi kuumentaa sähkölläkin)

    Ydinkaukolämpö tai puun roudaus Helsinkiin eivät luultavasti ole siinäkään vaiheessa järkeviä ratkaisuja, koska se puu kannattaa polttaa mielummin lähempänä metsää ja ydinvoimala soveltuu huonosti kaukolämmön tuotantoon.

    Juho Laatu: nopealla googlauksella löysin hiilidioksidipäästöiksi 27 tonnia; no niin tai näin, miljoonasta gigatonnista happea tosiaan kuluisi 0,27% sadassa vuodessaa, jos kaikki nykypäästöt tuupattaisiin maan sisään. Eli siis oleellisesti samat tulokset sain.

    Pitkän päälle tarvitaan epäilemättä käsittelytapoja, joilla hiilidioksidi puretaan takaisin hapeksi ja hiileksi (ja se taas syö energiaa…), jos hiilen polttoa halutaan jatkaa. Mutta ensimmäisen sadan CCP-vuoden aikana en vielä kauheasti stressaisi tuosta. Ja samalla tavalla se O_2 vähenee ilmakehässä, oli siellä sitten CO_2:ta enemmän seassa tai ei, eli hapen vähenemisen ongelmat saadaan joka tapauksessa, jos niitä on tullakseen.

    Niin aj tosiaan jos ydinvoimala rakennettaisiin vaikka Isosaareen, 5km Santahaminasta etelään, muuttuisi yhtälö jonkin verran. Se 7,5% oli täysin hatusta kiskottu luku, mutta selväähän se on että lyhyempi putki hukkaa ja maksaa vähemmän.

  5. äh, piti sanoa siis että ostan yleisen järkeilysi teknologian, talouden ja politiikan suhteesta, Itse. Noin perusperiaatteena. Mutta yksittäiset asiat pitää silti laskea milloin vaan voi, että voidaan valita vaihtoehdoista paras. Ts, se ei ole vasta-argumentti esittämälleni

  6. Tiivistäisin kritiikkini lähinnä kahteen asiaan. (Valitettavasti seuraava kuulostaa siltä että mielestäsi kirjoituksesi oli vailla ansioita, vaikka näin ei todellakaan ole.)

    1) On lähtökohtaisesti hedelmätöntä ja lähes aina pienelläkin näkökulmavaihtelulla tarkasteltuna myös aidosti virheellistä väittää, että mitään ei kannata tehdä. (Jotta näin olisi, asioiden täytyy olla todella hyvin.)

    2) Lähtökohtasi laskelman tekemiselle ei ole pohjimmiltaan mielekäs, ja johtaa hyvin helposti pahasti vääristyneisiin lopputuloksiin

    Laskelmasi etenkin ydinvoiman kohdalla perustuu hyvin keskeisesti oletuksiin siitä, ettei missään muualla vastaavasti tapahdu mitään merkittävää samansuuntaista muutosta.

    Tämä on sitä Kööpenhamina-logiiikkaa. Se on paitsi hedelmätöntä, myös mielestäni varsin läpinäkyvästi virheellistä, kun kuitenkin Pohjoismaisessa sähköpörssissä Suomi on kuitenkin ihan noteerattavan kokoinen kala, ja Helsinki nyt sentää jonkun kokoinen poliittinen yksikkö.

    Laskelmasi sisältää myös oletuksen, että Helsingin kaukolämpöratkaisujen vaikutus ilmastonmuutokseen on tarkastelualueella lähtökohtaisesti suurempi kuin täällä tehtyjen poliittisten ratkaisujen vaikutus saman alueen ympäristöpolitiikkaan.

    Siis toisin sanottuna: jotta esittämäsi kaltaisen laskelman voi edes tehdä, on oletettava että päästöistä puhuttaessa olemme merkittävä tekijä, mutta politiikasta puhuttaessa merkityksetön.

    Lähtökohtana tämä on mielestäni ilmeisen kyseenalainen.

    Toivottavasti tämä hiukan valottaa kritiikkini perusteita.

    Mielestäni missään näin yksinkertaisessa laskelmassa ei yksinkertaisesti voida ottaa luotettavasti huomioon ja tasapuolisesti vertailla pitkän aikavälin kokonaisvaikutuksia.

    Tällöin on nojattava muihin periaatteisiin.

    (Muutenkin mielestäni ottamasi lähtökohta, jossa nämä parin energiajätin esittämät ehdotukset ovat ainoat vaihtoehdot on vähän sellaista hidastelun logiikkaa. Ekoajattelun ydin tuskin voi olla sitä ettei mitään tehdä kun ei mitään keksitä.)

    Voidaan toki loogisesti sanoa ettei ”parempaa ole ehdotettu”, jos ehdotusten määritelmä rajataan niin että vain nuo kaksi jäävät, mutta sisäinen konsistenssi ei ole hyvän argumentin ainoa vaatimus.

    Sen pitäisi myös johtaa johonkin.

    Toki en vaadi sinua ratkaisemaan ongelmia yhdessä blogikirjoituksessa,

    Mitä tulee analyysiisi vaikuttamisen järkevistä kohteista, en nyt kyllä ihan noin helposti viitsi ostaa sitä että parasta on keskittyä välillisiin vaikuttamisen keinoihin suorien sijaan.

    Eikö järkevää olisi käyttää kaikkia käytössä olevia metodeja, sekä suoria että välillisiä? Etenkin kun välillisesti vaikuttava lainsäädäntö on luonteeltaan juuri sitä, joka monimutkaisuutensa vuoksi on helpointa lobbauksella vesittää.

  7. Laskelmasi etenkin ydinvoiman kohdalla perustuu hyvin keskeisesti oletuksiin siitä, ettei missään muualla vastaavasti tapahdu mitään merkittävää samansuuntaista muutosta.

    Ei, vaan se perustuu oletukseen ettei kaikkialla samalla markkina-alueella tapahdu samaan aikaan riittävää muutosta, s.o. hiililauhdetuotannosta (ilman CCP:tä) käytännössä kokonaan luopumista Nordpoolin alueella. Kuten alunperinkin totesin, heti jos niin käy, tuolla laskelmalla voi heittää vesilintua.

    Mutta siihenastinenkin tilanne on ihan relevanttia huomioida. Ei energiaratkaisuja voi suunnitella pelkkää oletettua kaukaisempaa tulevaisuutta varten, vaan myös lähivuosikymmenet on huomioitava. Erityisesti ilmastonmuutoksesta puhuttaessa.

    Voidaan toki loogisesti sanoa ettei ”parempaa ole ehdotettu”, jos ehdotusten määritelmä rajataan niin että vain nuo kaksi jäävät, mutta sisäinen konsistenssi ei ole hyvän argumentin ainoa vaatimus.

    Tämä oli hyvä huomio. Korjailin tekstiäni hiukan, koska tosiaan vedin mutkia vähän liikaa suoraksi tuossa. Se, että nämä kaksi esitettyä vaihtehtoa ovat huonompia kuin nykytila, ei tietenkään tarkoita että nykytila olisi paras mahdollinen. Järkeviä kehityskohteita kyllä on, paljonkin. Ne vaan eivät ole mitään hopealuoteja jotka ratkaisevat kaikki ongelmat kerralla.

    Jos ymmärsin oikein, pääpointtisi voisi siis ehkä muotoilla niin(kin), että tärkeämpää, kuin miten kaupungin energiapolitiikka vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin suoraan, on millaisen viestin se lähettää poliittisesta tahdostamme vähentää hiilidioksidipäästöjä, koska tämän epäsuorat vaikutukset ovat suuremat. Eli ilmastonmuutoksentorjuntatyömme saa lisätä hiilidioksidipäästöjä, kunhan se vaan osoittaa että olemme tosissamme.

    Valitettavasti saatat hyvinkin olla oikeassa. Suuressa osassa nykypolitiikkaa painotetaan päätösten ja lainsäädännön lähettämiä viestejä, ja suorat vaikutukset , vaikka olisivat tavoitteen vastaisiakin, ovat toissijaisia (esimerkkeinä vaikka lapsipornosuodatus, prostituutiokieltoehdotuksetja suomen huumepolitiikka ylipäänsä). Poliitikot eivät ole idiootteja, joten se, että näin toimitaan viittaa siihen, että se voi hyvinkin olla järkevä strategia, ainakin jossain rajoissa.

    Itse koen kuitenkin tärkeäksi lähettää myös viestiä, että päätösten tosiasiallisilla vaikutuksilla on väliä, eikä vain niiden symboliarvolla. Tylsää ja teknokraattista toki, mutta estää politiikkaa menemästä pelkäksi unelmahötöksi (unelmiakin toki tarvitaan…).

  8. Yleisesti ottaen vastustan lainsäädännön käyttämistä viestintävälineenä, meillä on jo Internet, sanomalehdet, jne. tuohon tarkoitukseen. Markkinasignaalien lähettäminen ei kuitenkaan minusta ole tuolla tavalla väärin, esimerkiksi pankkitakuut tai päästökauppa, ja minusta muutenkin vähän eri asia.

  9. ”Poliitikot eivät ole idiootteja, joten se, että näin toimitaan viittaa siihen, että se voi hyvinkin olla järkevä strategia, ainakin jossain rajoissa.”

    Järkevä _kenelle_? Se, että kyseessä voi olla järkevä strategia poliitikoille, ei todellakaan tarkoita että se oikeasti saisi parempaa aikaan niissä itse asioissa.

    ”Itse koen kuitenkin tärkeäksi lähettää myös viestiä, että päätösten tosiasiallisilla vaikutuksilla on väliä, eikä vain niiden symboliarvolla.”

    Minä taas ottaisin välittömästi tuosta sanan ”myös” pois. Edustuksellisen demokratian aivan keskeisenä ongelmana on edustajien menestyksen riippumattomuus päätösten todellisista vaikutuksista, ja siksi tällaista ”viestien lähettelyn” politiikkaa ei tulisi hyväksyä – ellei voida tutkimuksin osoittaa, että se myös johtaa todellisiin vaikutuksiin.

  10. Harvinaisen analyyttinen, hyvä ja kiihkoton kirjoitus aiheesta. Tämä osoittaa minusta erinomaisesti kuinka päätöntä on suunnitella energiapolitiikkaa kansallisessa tai vielä rajoittuneemmassa (jutussa Helsinki) eriössä. Energiapolitiikka pitäisi viedä vahvasti EU-tasolle. Todella vaikeaahan sen tekeminen olisi, mutta en oikein muuta vaihtoehtoa näe.

  11. Ihan hyvä analyysi. Kiitos siitä. Minusta se perusongelma on juuri tuossa päästökaupan päässä. Siellä päästöoikeuksien määrä on poliittinen päätös, kun sen pitäisi ehkä pikemminkin automaattisesti vähentyä aina kun hiiletöntä kapasiteettia lisätään. Minusta on nurinkurista, että niin moni tuntuu käyttävän juuri päästökauppaa argumenttina esim. ydinkaukolämmön vastustamiseen, kun huomio pitäisi kiinnittää siihen kuinka järjestelmä muutetaan järkevämmksi. Sinun kohtasi A) liittyykin juuri tähän. Jos järjestelmä olisi puhdas hiilivero, on tällainen oikeuksien määrällä politikointi vaikeampaa. Päästökauppaan liittyy myös se hankaluus, että mitä korkeammaksi oikeuden hinta nousee, sitä houkuttelevammaksi järjestelmän vesittäminen tulee. Pitkällä tähtäimellä ainut tapa välttää tämä taitaa olla oikeasti kilpailukykyinen hiiletön energiantuotanto.

    Kommentoit muuten Oden sivulla, että epäilet löytyvän tehokkaampiakin keinoja vähentää kuin tuo ydinkaukolämpö Loviisasta. Onko sinulla esittää ehdotusta siitä mikä tapa on halvempi JA leikkaa HELENin päästöjä n. 80%? Itselleni tulee toki mieleen vaihtoehto rakentaa laitos lähemmäs (meidän takapihalle vaikka) , mutta muuten…? Jos jätetään diskonttaukset pois, niin 80% HELENin päästöistä 60 vuoden ajan on noin 200 miljoonaa tonnia ja 2 miljardin pääomakustannus antaa arvion 10 euroa/CO2 tonni ja tuosta pitänee vähentää nykyisen menoin kustannukset, jotta saadaan lisäkustannuksen osuus. Laskua voi ja pitää parantaa, mutta osoittanee suuruusluokkien suunnan (?).

    (http://www.ieawind.org/AnnexXXV/PDF/Final%20Report%20Task%2025%202008/T2493.pdf s.146 mainitsee muuten, että tuulivoimalle suuremmilla penetraatioilla sähköntuotannossa Irlannissa saadaan kustannus 120 euroa/CO2 tonni. Jos 80% päästövähennyksiä haetaan, ei Irlannin tuulivoimapenetraatio riiitä alkuunkaan.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *