Olet saanut elää rauhan aikaa

Tänään saavuttivat vanhan eläkeiän viimeiset suomalaiset, jotka ovat eläneet toisen maailmansodan aikaa. Hekään eivät sitä nähneet (edes Kättärin ikkunasta), koska sota loppui Euroopassa jo keväällä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sanottiin ”ei koskaan enää” ja perustettiin kansainliitto, jossa viisaat valtiomiehet voivat keskustelemalla ratkaista ongelmat ilman sotia. Jahka uudet sukupolvet oli saatu armeijaikään, sota jatkui.

Toisen maailmansodan jälkeen sanottiin ”ei koskaan enää” ja perustettiin Euroopan hiili ja teräsunioni, koska jos pääpukareiden Saksan ja Ranskan taloudet ovat naimisissa keskenään, ei sotimisesta tule oikein mitään. Tällä kertaa homma yllättäen toimi.

EU siis perustettiin ennen kaikkea estämään uusi suursota Euroopassa, ja siinä se on myös onnistunut. Saksa ja Ranska eivät ole sotineet 65 vuoteen, mikä on pisin aika kirjoitetussa historiassa, kun tuolla rajalla on ollut rauha.

Viimeisimpinä noista sodista tulkoon mainituksi:

Ja niin edelleen. Rooman aikanakin raja meni samoilla seuduilla, ja roomalaisilla oli käynnissä jatkuva matalan intensiteetin sota germaaniheimojen kanssa. Ja useimmissa noista sodissa tietysti korjailtiin edellisessä sodassa sattuneita vääryyksiä ja hyvitettiin nöyryytyksiä. Hyviä syitä kun löytyy aina.

EU:n saavutus ei siis ole pieni. Itse asiassa sen rinnalla yhteisvaluutan tehokkuus, lajenemisskismat, korruptio ja jopa demokratiavaje ovat hienosäätöä: niin kauan kun Euroopan ytimessä ei sodita, on varaa säätää. Ja näyttäisi siltä, että unioni tuo rauhan pikkuhiljaa laajeneville rajoilleenkin. Jugoslavian sotia EU ei kyennyt estämään, mutta niiden jatkuvaa uusiutumista estää lähinnä se, että kaikki osalliset maat haluavat mukaan unioniin.

Tähän kuuluisi loppuun Pellen biisi Rauhan aika, mutta valitettavasti sitä ei ole Youtubessa, joten jää laittamatta… Suosittelen itse kutakin kaivamaan sen jostain ja laittamaan soimaan

Ystäväni ootko tajunnut lainkaan,
olet saanut elää rauhan aikaa (x3)

2 thoughts on “Olet saanut elää rauhan aikaa”

  1. Jos emme olisi eläneet rauhan aikaa niin emme olisi täällä ihmettelemässä asiaa. Seuraava sota kun ei kovin kauan kestä, mutta kollateraaliseen vahinkoon kuuluu suurin osa pohjoisen pallonpuoliskon asukkaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *