Kynä ja miekka

Kannattaa tutustua Ylen Aselaki-sivustoon. Vähät minä aselaista, mutta Ylessä on joku kerrankin miettinyt, mikä on median tehtävä demokratiassa, ja miten sitä voisi nykyään toteuttaa.

Tuliaseet eivät itse asiassa ylipäänsä kiinnosta minua kauheasti. En harrasta metsästystä, tarkkuusammuntaa, enkä mitään muutakaan missä niitä käytettäisiin. Olen viimeeksi koskenut ruutiaseeseen joskus 15-vuotiaana, enkä ole tainnut laukaista sellaista koskaan. Ainoa kosketuspintani aseisiin on, kun olen ollut väkijoukossa, jota kohti on ammuttu (ei mihinkään lähelleni, en ollut hengenvaarassa). Sillonkin ampuja on kuitenkin aina ollut toimivaltainen viranomainen, joka ammuskelee väkijoukkoon osana työtehtäviään. Aselain muutoksessa ei olla puuttumassa viranomaisten aseenkäyttöön mitenkään, joten se ei tätäkään kautta kosketa minua.

Aselakiin liittyy ristiriitaisia, sinänsä perusteltuja intressejä. Harrastamisen järkevä mahdollisuus. Ammuskelujen vähentäminen. Ja sitten vielä kysymys keinojen tehokkuudesta. Asia ymmärrettävästi kiinnostaa monia, mutta koska se ei kiinnosta minua, jätän päätöksenteon mielelläni perehtyneempien vastuulle, enkä lausu siitä tässä tämän enempää.

No niin, asiaan!

Kun mediaa kutsutaan neljänneksi valtiomahdiksi, ja vallan vahtikoiraksi, ei se tarkoita Kanervan tekstiviestien tai Vanhasen terveyskeskusseuran kyttäämistä. Edes vaalirahojen penkomisella ei oikeastaan ole kuin kuriositeetin rooli. Pari pahiten suhmuroinutta joutuu julkiseen häpeään, ja toimittajat saavat taputella toisiaan selkään.

Lehdistö on valtiomahti, koska juuri lehdistö välittää meille kansalaisille kuvan siitä, mitä politiikka on, ja mihin vallankäyttäjät oikeastaan pyrkivät. Se Vanhanen, josta olemme lukeneet on lehdistön meille luoma elävä hahmo, menneisyyksineen, haaveineen ja inhimillisine heikkouksineen. Toki se perustuu elävään ihmiseen, mutta se mitä näemme, on tuo hahmo, eikä ihminen. Samaan tapaan myös puoluieden näkemykset välittää media, siksi SAK:n vaalimainos räjähti näpeille.

Nykyään tietysti media tai lehdistö pitää tässä ymmärtää laajasti. Ei ole kyse vain ammattitoimitajista tai edes vain journalismista. Ei journalismi ole tärkeää, julkisuus on. Neljäs valtiomahti on poliittinen julkisuus, ja nykyään se on suurelta osin internetissä, monissa eri muodoissa.

Tähän saumaan Ylen aselaki-beta iskee kuin 22 kaliperin luoti eteen sattuneen koululaisen selkään. Se ottaa lähtökohdaksi lainsäädäntöprosessin toiminnan, ja pyrkii kuvaamaan sitä ymmärrettävästi, tarjoten kaiken relevantin materiaalin lukijan harkittavaksi. Poliitiset toimijat saavat omin sanoin selittää, miten näkevät asian ja miksi toimivat kuten toimivat.

Ero draamalähtöiseen ”poliittiseen journalismiin” on valtava. Sukupolven ja yhden teknologiamurroksen mittainen, sanoisin. Jo pelkästään asiantuntijalausuntojen kokoaminen yhteen paikkaan helposti on merkittävämpää kuin kymmenen Hesarin pääkirjoitusta.

Yle ei tietenkään ole ensimmäisenä väijyssä haaskalla. Erilaisia  demokratiasivustoja on rakennettu tällä vuostuhannella ainakin puolen tusinaa

  • Pikkuparlamentti.fi on riippumaton poliittinen keskustelufoorumi, jossa blogaillaan ja luodaan leikkiäänestyksiä
  • Asialista.fi -projekti pyrkii rakentamaan wikikansalaisuutta, jossa kansalaiset osallistuvat yhteisten asioiden hoitoon puoluejärjestelmän ulkopuolelta
  • Blogit.edustajamme.fi kerää kansanedustajien blogit yhteen RSS-feediin ja tarjoaa niille yhteisen tägihaun
  • Aloitekanava.fi on palvelu, jolla nuoret voivat tehdä yhdessä ehdotuksia kotikunnalleen
  • Eduskunta.kuvat.fi esittää kansanedustajista roolipelityyppiset hahmolomakkeet perustuen eduskunnan äänestysdataan. Hauska idea ei vaan toimi kovin hyvin; hallitus-oppositio -jako sotkee kaiken muun datan.

Lähes kaikkia näitä palveluita yhdistää jotenkin ajatus …epäpoliittisesta politiikasta. Siis halu käsitellä ja esittää poliittista prosessia, mutta kuitenkin menemättä sisään sen poliittisuuteen, ikään kuin vain päätöksentekona. Se on myös niiden kaikkien suurin heikkous.

Ylelle antaa tässä etumatkaa ennen kaikkea ammattitaito. Valtiorahoitteisella laitoksella on varaa ja osaamista hioa betansakin huolella. Vielä merkittävämpää ammattitaitoa on toimittajien toimintakulttuuri, jossa on totuttu tekemään tätä epäpoliittista politiikkaa. Ylessä kun on ongelman kanssa taisteltu jo vuoskymmeniä, vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta kaiken kaikkiaan, aselaki-beta on täsmälleen se syy, jota varten julkisrahoitteinen Yleisradio on olemassa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

2 kommenttia artikkeliin ”Kynä ja miekka”

  1. ”Lehdistö on valtiomahti, koska juuri lehdistö välittää meille kansalaisille kuvan siitä, mitä politiikka on, ja mihin vallankäyttäjät oikeastaan pyrkivät.”

    Oikeastaan ei ihan näin. Lehdistö on valtiomahti siksi, että poliitikot tietävät sen, kuinka lehdistö on historiassa onnistunut heiluttamaan valtaapitäviä, vaikuttamaan ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ja toiminut olennaisena osana jopa vallankumouksien tekemistä.

    Tästä syystä politiikassa lehdistön sana painaa enemmän kuin Internetin blogosfäärin. Jälkimmäinen ei ole vielä osoittanut, että kansa lähtisi vaaliuurnille vaihtamaan vallanpitäjiä. Saati sitten kaduille.

    Niin kauan kuin lehdistö saa aikaan ainoastaan puhetta ei poliitikkojen tarvitse asiasta välittää. Katso vaan Keskusta-puolueen johtohahmojen suhtautumista vaalirahakriisiin.

  2. Missaat pointin. Median valtaaheiluttavat kyvyt ovat lopulta pientä verrattuna siihen, miten se rakentaa koko sen politiikan representaation, josta ylipäänsä puhumme.

    Myönnettäköön, että petasin väärinymmärrykselle tietä käyttämällä sanoja lehdistö ja media synonyymeinä, ja kumpaakin konventionaalista laajemmassa merkityksessä. Ei se ole vain vanhan ajan patruunoiden harrastesanomalehdet, vaan blogitkin ovat nyt lehdistöä. Ja kaikki muukin julkisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *