Konsulttikratia

konsulttidemokratiaKäsiini sattui kirjaston pokkarihyllystä ”Konsulttidemokratia”, Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen tutkimus/pamfletti konsulttien käytön kasvusta julkisella sektorilla. Kun nyt itsekin leipäni IT-konsulttina ansaitsen, ja minuakin tähän kirjaan haastateltiin, niin pakkohan se oli lukea.

Kirja käy laajojen haastattelujen perusteella läpi sitä, miten konsulttien rooli on 2000-luvulla kasvanut julkishallinnossa. Erityishuomio on siinä, miten valtionhallinnon tuottavuusohjelma on kieltänyt palkkaamasta työntekijöitä eläköityvien tilalle, jolloin samat työt pitää tilata kalliimmalla konsulteilta. Samalla vastuu ministeriöiden toimintatavoista siirtyy organisaatioselvitysten myötä konsulteille, jotka tietenkin suosittelevat malleja joissa tarvitaan paljon konsultteja. Samalla demokraattisen päätöksenteon rooli kaventuu kohti kumileimasinta, kun päätösten perustelut ovat konsulttien ammattisalaisuuksia.

”Konsulttidemokratian hyveenä pidetään nopeutta, joustavuutta ja ketteryyttä. Konsultit eivät edusta ketään, he eivät ole kansalaisille tilivelvollisia, he eivät ole kulloisenkin alan asiantuntijoita – ja silti he voivat nyky-Suomessa panna liikkeelle tärkeimpiä rakenneuudistuksia vuosikymmeniin. Konsulttidemokratian kulmakivenä on ajatus maailman jatkuvasta monimutkaistumisesta. Tästä huolimatta sen soihdunkantajat kaipaavat pientä viisaiden ryhmää aidosti laaja-alaisen, eri alojen ammattitaidosta ammentavan valmistelun ja päätöksenteon sijaan.”

Oman lukunsa saa myös IT-konsultointi, jossa ei ole yhtä suurta demokratiaongelmaa, mutta sitäkin suurempi rahankuppaus käynnissä. Valtion tietokonekeskus on nykyään osa Tieto oyj:tä ja Kunnallistieto kanadalaista CGI-konsernia (ent. Logicaa). Kuten kaikki muutkin vanhat julkishallinnon IT-yksiköt, jotka yhtiöitettiin ja myytiin. Seurauksena ostaja on yleensä toimittajaloukussa. Osiossa referoidaan myös omaa blogiani – melkein oikein. Nimettömistä sitaateista on myös hauska yrittää arvailla, kuka niiden takana kulloinkin voisi olla.

”Vuonna 2005 [verohallitus] palkkasi toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella konsultin, jolle maksettiin kuukausittaista kiinteää korvausta. Konsultti laskutti kuukausittain riippumatta siitä, oliko työtehtäviä vai ei. Usein ei ollut. Kun konsultti lopulta raportoi tekemästään työstä, kävi ilmi, että AgentIT Finland oy:lle oli maksettu laskutuskäytännön vuoksi noin 70 000 euroa työstä, jota konsultti ei ollut tehnyt.”

Tilanteen korjausehdotusten valikoima sen sijaan jää ohuemmaksi. Tiivistetysti: haabermasilainen Kallio-liike voisi leikkiä demokratian kehittämistä ja muutoin voitaisiin palata 90-luvulle. Tai vielä mieluummin 80-luvulle. Jos vaan sovimme, että työttömyysaste on sama kuin 1989, niin varmaan kaikki muukin hoituu kuten 1989?

Käytännön korjausehdotukset ovat klassisella sarjalla ”laadukasta johtamista”, ”riittävää resursointia”, ”huomioida eri ryhmien äänenpainot” ja ”tuottavuuskeskustelun täyskäännös”. Vähän kuin konsultti olisi kerännyt haastatteluista kasaan kaiken sen mikä ennen oli paremmin ja tehnyt niistä yhteenvedon. Jään kaipaamaan pidemmälle vietyä analyysiä.

Komiteatyöskentelyllä varmasti oli hyvät puolensa, mutta kaipaan kyllä hiukan syvempää ymmärrystä siitä, miksi siitä on luovuttu ennen kun uskon että vanhaan malliin palaaminen sellaisenaan ratkaisee ongelmat.

Lähes ainoana selvänä konkreettisena ehdotuksena nousee esiin ainakin kolmesti mainittu Valtiontalouden tarkastusviraston budjetin (ja roolin?) kasvattaminen. Sitä voi todellakin kannattaa, kuten myös avoimuusperiaatteen laajentamista. Vaan riittävätkö ne pitkällekään?

Nykyinen tie on selvästi ongelma, ja uhkaa jo kohta demokratiaa sekä oikeusvaltioperiaatetta. Mutta mitä tilalle? En usko, että pelkkä ongelmien osoittaminen sormella riittää. Kun konsulttidemokraatit kerran tunnistetaan vallankumoukselliseksi liikkeeksi, ei vastaukseksi siihen riitä menneisyyden haikailu, vaan pitää tuottaa oma, vaihtoehtoinen kertomus valoisasta tulevaisuudesta.

3 kommenttia artikkeliin ”Konsulttikratia”

  1. En ole kirjaa lukenut, mutta siitä & sitä liepeiltä käydystä julkisesta keskustelusta olen saanut käsityksen, että kirjoittajat ja heidän hengenheimolaisensa kannattavat konsulttien sijaan virkamiesten palkkaamista hoitamaan konsulteille kuuluvia tehtäviä (koska se tulisi halvemmaksi), Valtion tietokonekeskuksen kaltaisen laitoksen (uudelleen-)perustamista yms ratkaisuja: sellaista kuten asiat hoidettiin ennen konsulttien ylivaltaa.

    Miksi tällainen ”menneisyyden” ratkaisu ei kelpaa? Siksikö, ettei se ole uusi ja on ”menneisyyttä”? Jos ”virkamiehet takaisin” -vaihtoehdossa on jotain muuta vikaa kuin että se on ”menneisyyttä”, pyydän blogistia selventämään mitä ja millaisia vikoja.

    Turun taudiksi kutsuttiin aikoinaan intoa hankkiutua eroon ”menneisyyden rakennuksista” katukuvasta ja rakentaa tilalle betonista valoisa tulevaisuus. Nyt kun elämme tuota tulevaisuutta, monet olisivat mielummin halunneet säilyttää vanhat rakennukset.

    1. Vielä selvennyksen vuoksi: olen siis kirjoittajien kanssa aivan samaa mieltä monista pääperiaatteeista. Yksi suuri osa ongelmaa on, ettei selvästi virkamiestehtäviin kuuluviin töihin ole voitu palkata riittävästi väkeä tuottavuusohjelman takia, joten on jouduttu käyttämään kalliimmaksi tulevia konsultteja. Ilman muuta virkamiehiä pitäisi moniin toimiin palkata heidän tilalleen. Ja joitakin tehtäviä ei nykymuodossaan ehkä tarvitsisi tehdä ollenkaan.

      Mutta ”paluu menneisyyteen”-ratkaisun suuri ongelma on juuri se, että se on ”menneisyyttä”: se on aivan liian helppo leimata pelkäksi muutosvastarinnaksi (kirjassa sinänsä ansiokkaasti käsitelty käsite) ja siksi en usko, että tällä tavoin esitettyjä muutoksia on poliittisesti kovin realistista saada läpi. Tällä agendalla tehty muutos kun edellyttää, että lähes kaikki päättäjät myöntävät tehneensä viimeiset parikymmentä vuotta aivan vääriä ratkaisuja, mikä ei kuulosta kauhean uskottavalta.

      Yritin selittää oleellisesti tätä myös yllä, mutta en ilmeisesti tarpeeksi selkeästi.

      Lisäksi ennen kuin itsekään uskon että komitealaitoksen palauttaminen on hyvä idea, haluan kyllä ymmärtää paremmin ne syyt, miksi siitä luovuttiin. Vanhat pilkkasanonnan ”komiteatyöstä” kun vihjaavat, ettei sekään todellakaan ollut aivan ongelmatonta.

      Samaten VTKK:n epäonnistumsien historia vaatisi laajempaa perehtymistä. En tunne sitä itse kovin hyvin, mutta vastaavilla kuntapuolen laitoksilla (PKT-tietokeskus ja Medici-Data ainakin) oli ymmärtääkseni ongelmana tehottomuus ja huono laatu, joiden takia ne lopulta yksityistettiin. Omistus ei vielä sinänsä takaa, että Valtion-Tieto tekisi parempaa työtä kuin VTKK:n nykyinen perillinen Tieto oyj. Tietohallinnon strategista ymmärrystä tarvitaan joka tapauksessa niihin organisaatioihin, joiden ydintehtävät perustuvat tiedon käsittelyyn (s.o. lähes kaikki valtion organisaatiot). Tästä muuten Kuusela & Ylönen sanovat oleellisesti saman, tai ainakin vihjaavat siihen suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *