Vauvan kanssa – mitä hoitovapaa on minulle opettanut

Istun yksin kotona tätä kirjoittamassa. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Viimeiset puoli vuotta olen viettänyt päiväni vauvan kanssa, mutta tänään hän on päiväkodissa ensimmäistä päivää. Tämä on tarina siitä, mitä nämä kuukaudet ovat minulle opettaneet

Opin, että ”vanhempainvapaa” ei tarkoita vapaata, eikä kotihoito kotona olemista. Päiviä, jolloin olisin ollut ihan vain kotona oli lopulta aika vähän. Joka päivälle osui joku tapaaminen tai vauvatanssi, kokous tai ihan vaan kokoontuminen. Mutta olemisen ja tekemisen tapa muuttui sellaiseksi, jossa vaan on vauva aina mukana. Nopeasti siitä tuli itsestäänselvä osa olemista. Aina piti olla mukana vauvakassi, jossa on ruokia, vaippoja, varavaatteita ja ehkä joku lelu. Tosin kiinnostavimmat lelut tietysti aina löytyivät matkan varrelta.

Kaupungin virallisten kokousten ajaksi sai korvausta lapsenvahdin hankkimiseen, mutta miltei kaikkialle muualle vauva ja myöhemmin taapero tuli mukaan. Poikkeuksena yksi tapaaminen ministerin kanssa. Kokoustakin on mahdollista johtaa niin, että vauva istuu välillä sylissä ja välillä leikkii vieressä.

Opin, että yhteiskunta – tai ainakin se Helsinki, jossa minä liikun – ottaa myös aika hyvin huomioon vauvat. Useimmiten kuljin kuormapyörällä, mutta myös julkisilla, ja se oli aina helppoa. Kyytiin mahtuu ja melkein aina pääsee nostamatta. Ja kun tarvitsee nostaa, auttajia löytyy. Ravintoloissa on syöttötuolit, joissain myös leikkipaikka. Eikä pienen ihmisen kohtuuttoman sotkuisista syömätavoistakaan tullut koskaan sanomista. Ylipäänsä kanssaihmiset olivat järjestään avuliaita ja halukkaita mukautumaan siihen, että paikalla on vauva.

Tässä voi kyllä olla sukupuoliero. Osaan kokemuksesta sanoa, että mies, joka liikkuu vauvan tai vaunujen kanssa huomataan ja otetaan huomioon – jopa erikseen kehutaan. Mutta onko nainen vauvan kanssa arkisempi ilmiö, jota ei jakseta niin helposti huomioida? En osaa sanoa.

Ja tässä kohden muuten erityiskiitos Annalle. Vauvan hoitaminen on valtavasti helpompaa, kun on kaksi ihmistä sitä jakamassa. Ja on helpompi ottaa asiat rennosti ja stressaamatta liika, kun katsoo vaan miten Anna tekee 🙂

Huomasin myös, että yhden ja kahden lapsen hoitamisessa on aika iso ero. Silloin kun mukana on paitsi 0-, myös 6-vuotias, miltei kaikki aika meneekin lasten kanssa, enkä juuri muuta pystynyt samalla tekemään. Itse olin siinä mielessä onnekas, että pystyin hyvillä mielin nauttimaan tällaisesta vaihtelusta, mutta esimerkiksi työttömälle vanhemmalle, jonka pitäisi samaa pystyä etsimään uusia töitä, tai työskentelemään freelancerina, tilanne olisi aika lailla mahdoton.

Viime vuonna maan hallitus päätti, että jos kotona hoidetaan yhtä lasta, kuuluu hoitaa myös toista, ainakin puoli päivää. Ellei Helsinki olisi kapinoinut tätä vastaan, olisi oma syksyni ollut hyvin erilainen. En olisi voinut käytännössä osallistua politiikkaan, tai sitten puolisoni ei olisi voinut tehdä töitä. Lisäksi yksi 6-vuotias eskarilainen olisi tylsistynyt kotona ja kaivannut kavereitaan, pahimmassa tapauksessa jäänyt ryhmän ulkopuolelle.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on yksi suurimpia hyvinvointivaltion aikaansannoksia, ja pidän yhtenä tämän valtuustokauden tärkeimmistä saavutuksista että pystyimme Helsingissä sen säilyttämään.

Pieni ihminen luonnollisessa ympäristössään

Hyvinvointivaltio on kuitenkin edelleen antelias lapsia saavalle. Ehdin puolen vuoden aikana saada vanhempainrahaa, isyysrahaa ja hoitorahaa. Byrokraattinen ero eri vapaatyyppien välillä ei juuri tunnu arjessa, mutta kylläkin kukkarossa. Siinä missä vanhempainraha ja isyysraha määräytyvät tulojen mukaan, kotihoidon tuki (hoitoraha) on kiinteä 338 euroa + kuntalisä 264€. Kun vanhempainrahakin laskettiin vähän yllättävällä tavalla, tuloksena oli säästötilin pikkuhiljainen tyhjeneminen syksyn mittaan.

En silti valita. Hoidin lasta kotona, koska halusin niin tehdä. Ja se oli joka euron arvoista. Yhteiskunta anteliaasti tämän minulle mahdollisti, mutta on ihan selvää etten saa siitä samaa korvausta, jonka saisin, jos tekisin työnantajalleni tuotavaa työtä ja maksaisin vielä verojakin.

Tukien tasoon olen ihan tyytyväinen, mutta niiden kestosta minulla on näkemys: vanhempainrahaa saa liian lyhyen aikaa (kunnes lapsi on 9-10kk), ja hoitorahaa liian kauan (kunnes lapsi on 3v). 9kk ikäinen vauva on oikeasti vielä sangen pieni kodin ulkopuoliseen hoitoon laitettavaksi. Eikä niitä usein laitetakaan: alle 1-vuotiaita on päivähoidossa häviävän vähän, ja 1-2 vuotiaistakin varhaiskasvatukseen osallistuu vain 25%. Lapsista 75% hoidetaan siis lähes 2-vuotiaiksi jotenkin muutoin. On aika selvää, että lain takaama vanhempainvapaa (ynnä äitiysvapaa ynnä isyysvapaa) ei ole riittävän pituinen että se vastaisi useimpien perheiden tarvetta.

3 vuoden hoitovapaa sen sijaan on jo pitkä, ja työntää käytännössä naisia sivuraiteelle työelämästä. Vuonna 2015 93% kotihoidon tuen saajista oli naisia. Lisäksi osa työnantajista pelkää lisääntymisikäisten naisten jäävän vuosien tai jopa vuoskymmenen hoitovapaaputkeen, mikä aiheuttaa kustannuksia ja sijaisuusjärjestelyjä. Tämä asenne haittaa yhtälailla myös lapsettomia naisia. Seurauksena 30-40v naisten osallistuminen työelämään on Suomessa selvästi vähäisempää kuin miehillä ja muiden pohjoismaiden naisilla.

Hyvä malli olisi ehkä suunnilleen sellainen, että vanhempainraha kestäisi vaikkapa 18kk niin, että 6kk olisi äidille, 6kk isälle (tai toiselle vanhemmalle) ja 6kk kummalle vain. Siis useasti ehdotettu 6+6+6. Tällöin erillistä hoitorahaa ei tarvitsisi ehkä ollenkaan. Hallituspuolueetkin itse asiassa lupailevat tämänsuuntaiselle uudistukselle tukea, kunhan sen vain tekee joku tuleva hallitus, eikä tämä, jossa he saavat nyt päättää. No, sitä odotellessa yksi mahdollisuus olisi lyhentää hoitorahan kesto vaikka kahteen vuoteen.

On tärkeää mahdollistaa perheille suuri vapaus järjestää lastensa hoito itselle oikealta tuntuvalla tavalla. Enkä halua moralisoida, mikä kullekin tuntuu oikealta. Mutta yhteiskunnan ei silti pitäisi aktiivisesti työntää perheitä suuntaan, joka ruokkii rakenteellista epätasa-arvoa ja tulee yhteiskunnalle kalliiksi. 6+6+6 voisi olla hyvä tasapaino näiden näkökulmien välillä.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että ratkaisu laittaa lapsi päiväkotiin tässä vaiheessa tuntuu oikealta. Vietin siellä itse mukana tutustumassa kaksi päivää. Sinä aikana lapsi ehti tehdä tuttavuutta tarhakavereihinsa ja ryhmän aikuisiin, leikkiä yhdessä ikätovereiden kanssa, syödä siistimmin kuin kotona ja selvitä hyvin siitäkin, kun välillä joutui pärjäämään ilman minua. Tänä aamuna ei kauheasti edes hirvittänyt jäädä kotiin, kun pieni lähti isosiskonsa ja äitinsä kanssa kohti tarhaa.

Olen puolen vuoden aikana myös oppinut, että pärjään aika hyvin pienen ihmisen kanssa. Melkein aina muistin ottaa vaippoja mukaan, ja vauva jäi harvoin ilman ruokaa. Omatkin asiani pystyin yleensä hoitamaan, kun ensin pidin huolta vauvan tarpeista. Ja opin sen, miten ihana vauva voikaan olla. Jotenkin yhdessä puuhailu ja seurustelukin tuntui mielekkäältä, vaikka toisen sanavarasto oli lähinnä ”höö” ja ”kakka”.

13 kommenttia artikkeliin ”Vauvan kanssa – mitä hoitovapaa on minulle opettanut”

  1. Henkilökohtainen käytännön kysymys: Jäit ilmeisesti kotiin, kun lapsi oli noin puolivuotias? Imettikö puolisosi vielä sen jälkeen (jos imetti ollenkaan) ja miten hoiditte imettämisen puolisosi työpäivän aikana?

    Olemme ajatelleet perheessämme suunnilleen samaa (vielä syntymättömän) vauvan kanssa: minä olisin kotona ensimmäiset puoli vuotta, puolisoni seuraavat puoli vuotta ja sitten lapsi aloittaisi päivähoidon. Haluan täysimettää vauvaa suositusten mukaisesti puolivuotiaaksi asti, ja jatkaa osittaisimettämistä senkin jälkeen. Maidon tuotannon kannalta yllättäen alkava päivittäinen yhdeksän tunnin tauko imettämisessä ja pumppaamisessa ei varmaankaan tee hyvää. Eikä vauva pärjää heti pelkillä kiinteillä ruoilla, jos on siihen asti saanut pelkkää äidinmaitoa. En siis tiedä, miten tämä suunnitelma käytännössä onnistuu.

    Yksi syy, miksi naisten on jäätävä kotiin pitkäksi aikaa, on nähdäkseni siinä, että jos haluaa imettää lastaan pitkään, niin kuin suositellaan, on pakko olla kotona, koska imetystä ei pysty yhdistämään työelämään. Joissain maissa voi töissä pitää imetystaukoja tai lain mukaan työpaikoilla pitää olla mahdollisuus pumpata maitoa päivän aikana. Suomessa ilmeisesti ei ole mitään vastaavaa, mikä takaisi sen, että nainen voi olla töissä ja pieni vauva silti saada äidinmaitoa.

    1. Voisiko puoliso kiikuttaa vauvan imetettäväksi työpaikallesi lounastauolla? Näin tieädän joidenkin toimineen. Oma äitini sanoi imetyksen onnistuneen niin, että imetti aamulla ja heti töiden jälkeen.

    2. Hei,

      Vauva oli jo yli 7kk aloittaessani hoitovapaan, ja yli 8kk kun Anna meni kesäloman jälkeen töihin. Rupesimme antamaan myös kiinteää ruokaa jossain 5kk kohdalla, ja pelkkää ruoka vähän ennen töihinmenoa. Siihen oli kylä muitakin syitä kuin töihin sovittaminen.

      Käytännössä täysimetys ja äidin töissäkäynti voi tosiaan olla vaikea yhdistää. Tiedän joidenkin siinä onnistuvan, mutta riippuu varmasti olosuhteista (työpaikan sijainti, muiden lasten hoito, jne). Ja kiinteiden ottaminen imetyksen oheen jo jonkin aikaa ennen vaihtoa on myös varmasti hyvä idea. Mitään yhtä oikeaa ratkaisua tuskin on, tai ainakaan minä en osaa sellaista kertoa.

  2. Jos vauvaa tosiaan haluaa edes suositusten mukaisesti imettää, niin tuon mallin kanssa sitä lienee useimpien äitien hyvin vaikea mahdollistaa. Puhumattakaan että vauvalle olisi monin tavoin eduksi imetyksen jatkuminen vielä sen suositellun minimiajan jälkeenkin, ja olisipa se myös yksi ympäristöystävällisimmistäkin tavoista ruokkia vauvaa, sekä muutenkin eduksi sekä vauvan että äidin terveydelle. Miksi pitää pakottaa ”tasa-arvoon” tällä tavoin? Ja entä vauvan oikeudet? Itse arvostan sitä että nykyinen systeemi mielestäni turvaa vauvan hyvinvointia ja mahdollistaa valinnanvapautta paremmin kuin ehdotettu 6 + 6 + 6.

    1. Oho, näköjään toinen kirjoittaja kommentoinut ylempään kommenttiin samalla nimellä 🙂

    2. Käsittääkseni sitä ehdotettua 6+6+6-mallia ei ole mitenkään pakko järjestää juuri niin päin, että ensin äiti 6kk, sitten vaihto isään 6kk ja lopussa valinnainen 6kk? Kuvittelisin tässä jäävän valinnanvapautta esim. pitkään imettäville sellaiseen jaksotukseen, että ensin esim. äiti 12kk ja lopussa isä 6kk.

      Toki on niin, että imettämisen tarpeellisuus ja hyödyllisyys ohjaa ylipäätään asioita siihen suuntaan, että äiti ottaa pienen lapsen hoidossa pidemmän vapaajakson, ja isän on vaikeampi astua remmiin siinä 6kk iässä.

    3. Tosiaan täysimetyksen yhdistäminen äidin työssäkäyntiin on vaikeaa, varmasti monissa tlanteissa mahdotonta.

      6+6+6-malli ei siihen sinänsä pakota, koska siinä äiti voi kuitenkin käyttää vanhempainvapaata 12kk putkeen, eli siihen asti että vauva on noin 11kk. Selvästi pidempään siis kuin nykyinen vanhempainvapaa vaikka äiti käyttäisi sen kokonaan.

    4. Omalla kohdallani nykyinen systeemi on kuitenkin paremmin mahdollistanut työskentelyn ja vauvan hoidon ja imetyksen kuin ehdotettu 6 + 6 + 6 -malli, joka omassa tapauksessani olisi varmaan ollut yhden hengen yritykselleni tuhoisa. Yhden hengen yritys kun ei voi noin vaan laittaa lappua luukulle puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, tai voi, mutta on todellinen riski siitä että hartaasti hankitut asiakkaat kaikkoaa. Nykyisessäkin systeemissä ensimmäiset 4 kk olivat hirveän raskaat kun oli vaikeuksia vauvan kanssa, ja samaan aikaan mun oli pakko yrittää jaksaa hoitaa mahdollisimman monta asiakasta saman päivän aikana, koska Kela perii tuet takaisin jokaiselta työskentelypäivältä. En olisi oikeasti jaksanut ja vauvakin siinä varmasti kärsi, mutta pakko oli. 4 kk jälkeen jäimme jaetulle vanhempainvapaalle aviomiehen kanssa, mistä eteenpäin minulla ei ole mitään valittamista: se mahdollisti sen, että pystyin suunnittelemaan aikatauluni sen mukaan miten oikeasti jaksan ja saatoin hoitaa esim. vain yhden tai kaksi asiakasta päivässä ilman että siitä seurasi todella merkittävää tulon menetystä. Eli juu en todellakaan kannata sitä, että siirryttäisiin systeemiin, jossa se infernaalinen ensimmäinen 4 kk olisi pidennetty 6-12 kuukaudeksi sen sijaan miten nykyinen systeemi mahdollisti sekä vauvan hoidon, imetyksen ETTÄ työskentelyni ja yritystoiminnan jatkumisen todella hienosti.

      Lisähuomiona, että minusta 1,5 kk on todella pieni menemään päivähoitoon, varsinkin ottaen huomioon että ryhmäkoot voivat olla liian isot niin pienelle, josta syystä en myöskään tätä ehdotusta kannata.

    5. *siis 1,5 vuotias tietenkin, ei kk, olipa tyhmä virhe.

      (ja sori jos tuli kaksi viestiä, vaikutti siltä kuin ensimmäinen olisi hävinnyt ja siksi kirjoitin tämän uudelleen.)

  3. Sinänsähän 6+6+6 malli ei käsittääkseni ota kantaa siihen, missä järjestyksessä vapaat pidetään, eli se mahdollistaa täysimetyksen yksivuotiaaksi saakka jos vanhemmat haluavat niin. Silloin äiti käyttäisi ensin oman osuutensa ja sen jälkeen jaettavan osuuden vapaista, ja isä jäisi kotiin 1-vuotiaan kanssa.

    Yksi nykymallin (mahdollisuus pitkäänkin hoitovapaaseen, mutta vain pienellä korvauksella) hyvistä puolista on se, että se mahdollistaa lapsen päivähoidin aloittamisen järkevään aikaan riippumatta siitä, mihin aikaan vuodesta lapsi on syntynyt. Elokuussa päiväkotiryhmät menevät usein joka tapauksessa ainakin osittain uusiksi, ja elokuussa aloittava lapsi on silloin ryhmässään muiden kanssa samalla viivalla. Lisäksi elokuussa on helpompaa saada lapsi lähipäiväkotiin, koska kouluunlähtijöiden jäljiltä on paljon paikkoja vapaana. Kotihoidon tuki on kuitenkin sen verran pieni, että se ei sinällään kannusta pitkään kotihoitojaksoon. Tämä joustavuus päiväkodin aloittamisajankohdassa ja siten kotihoitoajan pituudessa olisi hyvä huomioida myös tulevissa järjestelyissä.

    Asuin vuoden Ruotsissa lapseni ollessa pieni. Siellä vanhempainvapaajärjestelmä on käytännössä (nykyisin) 3+3+7+3, eli 3 kk äidille, 3 kk isälle, 7 kk kumpi tahansa (palkkaan perustuen) ja 3 kk kumpi tahansa (pieni hoitoraha). Näitä jaksoja ei kuitenkaan tarvitse ottaa yhtäjaksoisina, vaan ne pystyy suhteellisen pienellä byrokratialla valitsemaan niin, että esim. kumpikin vanhempi tekee puolikasta työviikkoa. Tällöin kumpikaan vanhempi ei pääse putoamaan työelämästä. Myös päiväkodin aloitusikää pystyy joustamaan, koska vanhempainvapaapäivistä osan voi sen jälkeen kun lapsi on jo aloittanut päiväkodin esim. nelipäiväisen päiväkotiviikon muodossa. Käytännössä kuitenkin suurin osa lapsista aloittaa päiväkodin 18 kk iässä, ja noita hoitorahapäiviä käytetään pikkuhiljaa tarpeen mukaan. Tuo joustavuus Suomen systeemistä tuntuu puuttuvan.

    1. Tuossa ruotsin mallissa on ideaa. Ottamatta nyt kantaa oikeisiin pituuksiin jne, niin tuo sätömahdollisuus elokuussa aloittamiseen on tärkeää. Me saimme tammikuussa paikan edes kohtuullisen lähelle lähinnä sisarusperiaatteen ansiosta.

      Ja yleisperiaatteena onb hyvä, että perheellä on mahdollisimman laaja säätövara järjestellä asioitaan itselleen sopivalla tavalla. Suomessahan etenkin isyysvapaata on vaikea virittää työnteon lomaan, mutta myös vanhempainvapaata. Hoitorahassa sen sijan ei ole mitään työntekoon liittyviä ehtoja (ainoastaan että lapsi hoidetaan), ja sitä voi saada myös osittaisena.

  4. Pikainen kommentti imetyksen ja työn yhdistämisestä: omalla kohdallani se paljastui paljon helpommaksi kuin kuvittelin.

    Vauva oli 6 kk kun isä jäi kotiin, itse aloitin uuden työn jossa n. puolet työpäivistä toisella paikkakunnalla. Kiinteiden maistelu oli aloitettu pari viikkoa aiemmin. Pakastimessa oli äidinmaitoa, itse pumppasin työpäivän aikana pahimman kiristyksen pois. Kuukaudessa maidontuotanto mukautui täysin uuteen rytmiin, eli hidastui päiväksi ja lisääntyi illalla. Vauvalle näytti olevan yksi lysti, saako maitonsa tuttipullosta vai rinnasta.

    En väitä että joka hetki olisi ollut juhlaa (alkuvaiheessa kuppikoko kasvoi monta pykälää työpäivän aikana; yösyöttöjä oli paljon) mutta arki rullasi koko ajan loistavasti. Nyt puoli vuotta myöhemmin imetys jatkuu yhä aamuisin ja iltaisin ja tuntuu täysin työssäkäynnistäni riippumattomalta asialta.

    Tietenkään imetys ei ole one size fits all -juttu, ja varmaan kokemus olisi ollut erilainen jos meillä olisi ollut jotenkin vaativammat raamit (vaikka vaan taipumus tiehyttukoksiin tai pumppausvaikeuksia), mutta – kuten yllä on sanottu – 6+6+6-malli ei edellytä meidän ratkaisuamme, vaan antaa äidin olla halutessaan vanhempainvapaalla kaksi kertaa pidempään. Kannattaa myös muistaa, että aika monessa länsimaassa imettävän äidin työssäkäynti on aivan peruskauraa ja siksi tietoa aiheesta löytyy esim. englanniksi todella paljon enemmän kuin suomeksi – sitä pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan.

  5. Seuraava lyhyempi kommentti yhteiskunnan lastenhoitoon liittyviä tukia ja työttömyyttä koskien (ei imetyskeskusteluun). Joitain vuosia sitten tuli käyttöön joustava hoitoraha alle kolmivuotiaiden lasten vanhemmille. Ilmeisesti tarkoituksena kannustaa lähinnä äitejä töihin. Se on määritelmällisesti käytännössä identtinen osittaisen hoitorahan kanssa (vanhemmille lapsille).

    Johtuen joko mokasta tai tarkoituksellisesti nämä tukimuodot ovat kaukana identtisestä, jos sitä saanutta vanhempaa kohtaa työttömyys. Ansiosidonnaista määritettäessä osittaisella hoitorahalla oloaikaa ei lasketa mukaan. Sen siis saa täysimääräisenä omaan aiempaan palkkaansa suhteutettuna (vanhempainvapaat etc. jätetään pois laskennasta).

    Joustavalla hoitorahalla näin ei tehdäkään vaan ansiosidonnaista päivärahaa määritettäessä tämä aika otetaan mukaan laskentaan. Palkka on silloin luonnollisesti pienempi ja sitä myöten myös päiväraha.

    Näin ollen uusi joustava hoitovapaa ei kannusta vanhempia töihin, jos työttömyydestä on olemassa riski. Lisäksi kuvaukseltaan (ks. KELA) lähes identtistä tukimuotoa ovat vaikutuksiltaan erilaiset. Veikkaan, että asia jää huomaamatta monelta vanhemmalta.

    Virkamiesten mukaan tämä johtuu lain kirjaimesta työttömyyttä koskien. Siihen on kirjoitettu ainoastaan osittainen hoitovapaa eikä mainintaa joustavasta ole. Näin ollen joustava hoitovapaa ei muodosta poikkeusta ansiosidonnaisen määräytyessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *