Hakaniemen sykkivä keskus

Hakaniemen torin alle on suunniteltu parkkiluolaa jo vuoskymmenen ajan. Aina se on kaatunut johonkin.

Viimeksi 2011 hanke kaatui siihen, että parkkipaikat maksoivat liikaa. 60 000 – 65 000 euroa kappaleelta. Yksityinen hanke meni jäihin, kun yksityiset rahoittajat eivät katsoneet sitä kannattavaksi. Sellaista on liike-elämä.

Nyt zombi nousee mutaisesta haudastaan torin alaisesta täyttömaasta. Apulaiskaupunginjohtaja Penttilä halua rakentaa parkkiluolan osin verovaroilla.”Hän toi­voi­si Ha­ka­nie­men­to­ris­ta syk­ki­vää kes­kus­ta, mil­lai­nen se ei hä­nes­tä ny­kyi­sel­lään ole. Py­sä­köin­ti­luo­la edis­täi­si alueen elin­voi­maa.”

Ajatus on, että kun kerran 65 000 euroa on liikaa parkkipaikasta, niin lasketaan hinta 50 000 euroon. Taikatemppu onnistuu siten, että putkien siirrot, torin rakentaminen ennalleen ja muita kuluja on siirretty parkkihankkeen vastuulta kaupungille. Kaupunkilaiset maksaisivat siis 8-10 miljoonaa euroa kuluja, jotka vielä viime kierroksella kuuluivat parkkihankkeelle. Kyllähän mistä vaan saa kannattavaa, kun joku muu maksaa kulut.

Lisäksi kaupunki ostaisi luolasta 100 autopaikkaa itselleen (5 miljoonan euron hinnalla). Ne on tarkoitus pakkomyydä samaiseen luolaan rakennettavalle kaupalle. Penttilän mukaan kaupunki on päässyt vastaavissa hankkeissa aiemminkin voitolle. Mikä onkin ihan ymmärrettävää, kun ostajan voi velvoittaa ostamaan parkkipaikat myyjän määräämään hintaan.

Tässä on tosin kaksi pientä ongelmaa:

  1. Kyseisen kauppakiinteistön omistaa Helsingin kaupunki, joka tässä siis joutuisi maksumieheksi. Toki kiinteistön voi myydä velvoitteen kera, mutta myyntihinta on suunnilleen tuon 5 miljoonaa pienempi sitten.
  2. Velvoitepaikat määrätään kaavalla, perustuen parkkinormiin. Voimassa oleva parkkinormi on työpaikkojen autopaikkojen laskentaohje vuodelta 1994. Siinä keskustaa lähellä olevilla alueilla määrätään vain maksimimäärä paikkoja. Hakaniemessä saa suunnitellulle 1500 neliön kaupalle rakentaa korkeintaan 10 autopaikkaa (1 per 150 neliöä).

Penttilän ajatus on ilmeisesti siis, että kauppa määrätään järjestämään 10 kertaa enemmän autopaikkoja, kuin mitä se voimassa olevan normin mukaan korkeintaan saisi tarjota.

Entä tarvitseeko kauppa noita paikkoja? Metroasemien kaupoissa valtaosa asiakkaista kulkee metrolla (esim. nousee metrosta ja käy kaupassa matkalla kotiin). Hakaniemen S-marketissa käy noin 3 000 asiakasta päivässä, asematunnelin S-marketissa 30 000. Uusi kauppa sijaitsee Hakaniemen Sokosta paremmassa paikassa, mutta keskustaa huonommassa. Arvioidaan asiakasvirraksi 10 000 asiakasta päivässä. Nyt jos nuo 100 paikkaa ovat aktiivisessa käytössä, ja paikkaa kohden kauppaan tulee vaikkapa 5 asiakasta päivässä, saadaan tästä 500 asiakasta. Se on 5% kaupan kävijämäärästä, eli kovin vähän. Kauppiaan ei ole rationaalista sijoittaa tähän viittä miljoonaa.

Suhteellisuuden vuoksi: Hakaniemen metroasemalla on 14 000 käyttäjää vuorokaudessa. Suunniteltua Pisara-radan asemaa käyttäisi 79 000 matkustajaa päivässä. Ratikoilla ja bussiellakin Hakaniemessä kulkee kymmeniä tuhansia. 400 autopaikkaa, vaikka jokaista käyttäisi kymmenenkin autoilijaa päivässä, ei merkitse tässä yhtälössä yhtään mitään. Parkkiluola ei nyt vaan ole mikään sykkivä keskus.

400 parkkipaikkaa ei elävöitä kuin kaivinkoneyrittäjän kukkaroa. Niitä käyttävä ihmismäärä on niin pieni, ettei sillä ole mitään väliä. Hakaniemeä pitää suunnitella siellä jalan liikkuvien kymmenien tuhansien ehdoilla.

Se oikea syy miksi Hakaniemeen tullaan
Tästä syystä Hakaniemeen oikeasti tullaan. Tehdään siis lisää tätä.

Hanke ei vielä ole edennyt Kiinteistölautakuntaan ja kaavamuutoskin odottaa pääsyä Kaupunkisuunnittelulautakuntaan. Vielä on aikaa pysähtyä miettimän asiaa hetkeksi. Ehdotankin, että tehdään tästä saman tien oikeasti Hakaniemen elävöittämishanke.

Se onnistuisi vaikka näin:

  1. Toteutetaan suunniteltu metroaseman laajennos ja päivittäistavarakauppa, sekä yhteys Halliin.
  2. Rakennetaan torin itälaidalle paviljonkimainen uusi kauppahalli, jonne halliyrittäjät pääsevät remonttia evakkoon ja joka toimii sen jälkeen hallin laajennoksena. Hallihan on se syy miksi Hakaniemeen varta vasten tullaan, joten sitä kannattaa laajentaa.
  3. Suljetaan Hämeentie ja Pitkäsilta (henkilö)autoilta. Torin kohdalla on nyt 4 kaistaa kumpaankin suuntaan (sisältäen pysäkit). Alue muistuttaa suurta liikenneväylää eikä toria. Kaistamäärän voisi puolittaa (bussikaista + pysäkki kumpaankin suuntaan). Samalla pysäkeistä voi kehittää mukavampia ja vaikka kattaa ratikkapysäkit kokonaan.

Voi torin alle samalla parkkiluolankin rakentaa. Sillä ei vaan ole juurikaan väliä Hakaniemen kehittämisen kannalta. Ja tosiaan, miksi kaupungin pitäisi se maksaa?

Apulaiskaupunginjohtaja Penttilä, miten olisi? Tehtäisiinkö Hakaniemestä oikeasti sykkivä keskus? Vihreä valtuustoryhmä muuten ehdottaa samaa.

Koivusaaren osayleiskaava

Koivusaaren osayleiskaavan luonnos oli nähtävillä 15.10. – 2.11. Kokosimme siihen 40 hengen voimin allaolevan muistutuksen, jossa ehdotetaan saarta halkovan moottoritieliittymän poistamista, sekä kritisoidaan sitä miten Länsiväylän muuttamista kaduksi ei ole selvitetty Koivusaaren osalta.

Myös Helsingin Polkupyöräilijät jätti muistutuksen, joka analysoi tarkemmin Länsiväylän pääpyöräreitille aiheutuvat haitat.

Muistutus Koivusaaren osayleiskaavasta

2.11.2012

Yhteenveto

Koivusaaren osayleiskaavassa ehdotetaan uutta 4000 asukkaan asuinaluetta, jonka keskuksena toimii moottoritieliittymä. Samaan aikaan on selvitetty Länsiväylän muuttamista kaduksi Koivusaaren itäpuolisella osuudella.

Koivusaaren osalta tätä selvitystä ei kuitenkaan ole tehty, vaan suunnitelmissa on kaikissa tapauksissa moottoritieliittymä keskellä uutta kaupunginosaa, metroaseman vieressä. Ehdotamme, että Koivusaaresta selvitetään myös vaihtoehto, jossa Länsiväylä muutetaan kaduksi ja eritasoliittymä korvataan risteyksellä.

Mikäli Länsiväylä päätetään säilyttää moottoritienä, ehdotamme, että Koivusaareen ei tehdä omaa liittymää, vaan henkilöautoliikenne ohjataan Lauttasaaren liittymän kautta.

Koivusaaren osayleiskaavaehdotus. Kaiken keskellä moottoritieliittymä.

Taustaa

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tavoitteena on joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden nostaminen yli 73 prosenttiin keskustaan suuntautuvassa aamuliikenteessä. Pyöräilyn kulkumuoto-osuus on tavoitteena nostaa 15 prosenttiin. Henkilöautoliikenteen kulkumuoto-osuutta on siis tavoitteena laskea noin kymmeneen prosenttiin aamuruuhkassa, ei nostaa.

Kuitenkin Koivusaaren uusi kaupunginosa on osayleiskaavassa suunniteltu moottoritieliittymän ympärille. Liittymä heikentää länsisuunnan pääpyöräreittiä merkittävästi ja myös hankaloittaa rakentamista metroaseman läheisyyteen sekä ympäristön viihtyisyyttä. Siten se on omiaan vähentämään julkisen liikenteen ja pyöräilyn kulkumuoto-osuutta.

Moottoritieliittymän kustannuksiksi on arvioitu 40 miljoonaa euroa. Sitä käyttäisi arvioiden mukaan noin 18 000 autoa vuorokaudessa, joista 4 000 matkalla Koivusaareen tai Koivusaaresta ja 14 000 Lauttasaareen tai Lauttasaaresta. Koivusaaren tuottama autoliikennemäärä on siis vähäinen, eikä tarvitse omaa liittymää moottoritielle. Ilman liittymää autoliikenteen määrä olisi luultavasti vielä alempi, koska metron suhteellinen houkuttelevuus kasvaisi.

Liittymä onkin nähtävä 40 miljoonan euron satsauksena autoliikenteen osuuden kasvattamiseen. Tämä ei ole kaupungin tavoitteiden mukaista. Koivusaari tulisi suunnitella siten, että liikenteen kulkumuoto-osuustavoitteet saavutetaan.

Koivusaaren autoliikennemäärät nyt suunnitellun osayleiskaavan mukaan

Länsibulevardi ja Koivusaari

Kaupunkisuunnitteluvirasto selvittää samaan aikaan Koivusaaren osayleiskaavan kanssa mahdollisuutta muuttaa Länsiväylä kaduksi Helsingin osuudella. Vastauksessa Ylikahrin aloitteeseen Kaupunginhallitus totesi, että selvitys tullaan tekemän ennen kuin Koivusaaren osayleiskaava tulee päätettäväksi.

Valitettavasti selvityksessä ei ollakaan huomioimassa Koivusaarta, joka olisi yksi kaduksi muuttamisen suurista hyötyjistä. Tämä on ristiriidassa Kaupunginhallituksen antaman vastauksen kanssa. Jotta mahdollisen kaduksi muuttamisen hyödyt voidaan kunnolla arvioida, niihin tulee sisällyttää myös Koivusaaren osuus Länsiväylästä ja siinä saavutettavat hyödyt, mikäli moottoritieliittymä voidaan korvata kadulla.

Pyöräyhteys

Länsiväylän vartta kulkee  tärkeä, erityisesti työmatkapyöräilijöiden suosima pääpyöräreitti. Se on yksi HSL:n  suunnittelemista pyöräilyn laatukäytävistä. Osayleiskaavassa nykyinen pohjoispuolen suora yhteys on korvattu mutkittelevalla reitillä, joka on näkemäalueiltaan mahdollisesti ongelmallinen ja sisältää ylimääräisiä korkeuseroja. Eteläpuolen pyöräreitti puuttuu osayleiskaavasta kokonaan.

Suunniteltu moottoritieliittymä siis heikentää pyöräyhteyttä merkittävästi. Tämä on jyrkästi  kaupungin tavoitteiden vastaista.

Ehdotus

Ehdotamme selvitettäväksi vaihtoehtoa, jossa Länsiväylä muutetaan kaduksi Koivusaareen asti, ja Koivusaaren liikenne hoidetaan tasoristeyksellä. Tämä antaa huomattavasti nyt esiteltyä osayleiskaavaa paremmat mahdollisuudet Koivusaaren kehittämiseen osayleiskaavan tavoitteiden mukaisesti metroon tukeutuvaksi kaupunginosaksi.

Toissijaisesti ehdotamme selvitettäväksi myös vaihtoehtoa, jossa Koivusaareen ei rakenneta omaa liittymää, vaan autoliikenne hoidetaan Lauttasaaren liittymän kautta. Tällöin julkinen liikenne on monelle houkuttelevampi vaihtoehto autoiluun nähden, mikä tukee kaupungin kulkumuoto-osuustavoitteita.

Kummallakin tavalla vapautuu merkittävä määrä rakennusmaata, kaupunki säästää merkittävästi investoinnissa liittymään ja Koivusaaren asuinalue muuttuu toimivammaksi ja viihtyisämmäksi.

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Pamflettimme ”Seuraavat 400 000 helsinkiläistä” on nyt julkaistu!

Paperilla kirjan saa 5 eurolla esimerkiksi minulta (jahka se ehtii tulla painosta) tai 10 eurolla Soininvaaralta tilaamalla.

Kirja löytyy sähköisessä muodossa tästä. Sähköisen version lukijoilta pyydetään vapaaehtoista, esimerkiksi 5 euron, maksua. Maksaa voi tehdä lahjoituksena tilille FI44 1200 3500 3052 14

Tekijöinä siis allekirjoittanut, Mikko Särelä, Osmo Soininvaara ja Mari Holopainen. Taitosta vastasi Lilja Tamminen

Olen hiukan jäävi kirjaa arvioimaan, mutta tässä johdantoluku sitä kuvaamaan:

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Yksi politiikan suurista kysymyksistä Helsingin seudulla tulee olemaan, missä seuraavat 400 000 helsinkiläistä asuvat. Vastaukset tähän kysymykseen määrittävät kaupunkirakennetta ja vaikuttavat kulttuuriin, talouteen, hallintorakenteeseen, seudun menestykseen ja kaikkeen muuhunkin.

Maakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan kasvuun vuoteen 2035 mennessä. pääosin Helsingin seudulla. HSL:n liikennejärjestelmäsuunnitelmassa taas on lähtökohtana 465 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä 14 kunnan alueella. Eri ennusteiden suuruusluokka on sama: tänne pitää saada uusia asuntoja 400 000 ihmiselle.

Jos kaiken annetaan jatkua niin kuin ennenkin, uudet asunnot rakennetaan pääosin pitkin kehyskuntia pieninä paloina: Nurmijärvelle, Tuusulaan, Vihtiin, Mäntsälään, Sipooseen ja Kirkkonummelle. Liikenne perustuu lähinnä henkilöautoihin, joita on useimmilla perheillä kaksi, jopa kolme. Moottoritiet täyttyvät ruuhkista ja niiden lisärakentamista vaaditaan kovaan ääneen. Siihen kuluu miljardeja, mutta sekään ei riitä, koska kehäteitä ei voi leventää loputtomasti. Tämä on taloudellisesti kallis ja ekologisesti tuhoisa skenaario.

Siksi suurin osa uusista asunnoista pitää rakentaa Kehä I:n tasolle tai sen sisäpuolelle, ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle. Tällöin liikenne voi perustua pääosin joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä tekee kaupunkirakenteesta toimivamman, seudusta taloudellisesti menestyvämmän ja pienentää päästöjä. Kaikki voittavat.

Helsingin seutu on kansainvälisesti vertaillen harvaan asuttu. Pääkaupunkiseudun tiheys on 952 henkilöä neliökilometrillä ja koko Helsingin seudun 365. Vertailun vuoksi, Tukholman seudun tiheys on 3597 asukasta neliökilometrillä. Yksittäinen luku ei kerro kaikkea, mutta on selvää, että Helsingissä on kyllä tilaa. Punavuoren tiheydellä koko Suomi mahtuisi Kehä I:n sisään, joskin siihen ei onneksi ole tarvetta.

Tämä pamfletti käsittelee sitä, missä nuo 400 000 uutta helsinkiläistä asuvat, ja miten kaupunkia tulee rakentaa seuraavina vuosikymmeninä, jotta he sopivat tänne.

Ensimmäinen osa puhuu elämäntavasta: miten kaupungissa voi elää auton kanssa tai ilman, mitä elämäntavasta seuraa liikenneratkaisujen suhteen ja kuinka lapset sopivat kaupunkiin.

Toinen osa käsittelee liikennettä: miten liikennepolitiikka määrää rakentamista ja luo itseään ruokkivan kierteen, kuinka autoliikenne ja toisaalta joukkoliikenne saadaan toimimaan tulevassa Helsingissä ja mikä siinä on pyöräilyn rooli.

Kolmantena paneudumme rakentamiseen: minne ja miten asuntoja nyt rakennetaan ja mikä kaikki siinä on pielessä, sekä valintaan parkkipaikkojen ja asuntojen välillä.

Viimeisessä osassa puhumme moottoriteistä: siitä kuinka ne vievät tilaa ja kuinka niiden tilalle voisi rakentaa nuo puuttuvat sadat tuhannet asunnot tai ainakin osan niistä. Samalla säästetään tärkeitä viheralueita ja tehdään viihtyisämpää kaupunkia, jossa palvelut ovat lähellä.

Toivomme, että tämä kirjanen herättää ajatuksia ja saa miettimään, kuinka Helsinkiä tulisi rakentaa lisää. Aihepiiriä käsitellään myös Ihmisten kaupunki -blogissa, jota suosittelemme jatkolukemiseksi ja keskustelupaikaksi kaikille pamfletistamme innostuneille.

www.ihmistenkaupunki.fi
Tekijät

Keinoja helpottaa autoilua Helsingissä

Helsingissähän ei ole liikenneruuhkia, sanotaan. Ei ehkä olekaan, jos vertailukohtana on Mexico city tai Peking. Mutta Helsingissäkin on joskus tuskastuttavan hidasta liikkua autolla, se voisi olla paljon sujuvampaakin. Ja kun seutu kasvaa 400 000 asukkaalla, tiet menevät tukkoon. On siis syytä tarkastella miten autoilu saataisiin sujumaan Helsingissä helpommin. Moni kuitenkin tarvitsee autoa välttämättä, eikä ole kenenkään etu että heidän elämänsä hankaloituu.

Tässä postauksessa käyn läpi joukon ehdotettuja keinoja helpottaa autoilijan elämää Helsingissä ja luokittelen ne toimivuuden mukaan.

1. Rakennetaan lisää teitä tai tunneleita ja levennetään vanhoja

Ei toimi. Uusien teiden tai kaistojen rakentaminen lisää tieverkon kapasiteettia. Mikäli autojen määrä pysyisi ennallaan,  ruuhkat vähenisivät. Näin ei kuitenkaan käy. Syitä on kaksi.

Ensinnäkin lisätty kapasiteetti tekee autoilusta yleisesti ja parannetusta reitistä erityisesti houkuttelevamman. Ihmiset, jotka muuten kulkisivat muuta kautta tai bussilla, valitsevatkin auton ja uuden tien, ja kohta ruuhka on entisellään. Esimerkiksi sopii vaikka Hakamäentie, jossa remontin jälkeen liikenne lisääntyi, ja tukokset siirtyivät Mannerheimintien risteyksestä Koskelantien ja Lapinmäentien risteyksiin. Hakamäentiellä kulkee ennen ja jälkeen remontin täsmälleen sen verran autoja kuin se juuri ja juuri vetää. Liikenne ei nopeutunut

Vastaavasti, jos jo täynnä olevaa katua ei levennetä, ei se ruuhkaudu lisää, koska autojen määräkään ei lisäänny. Esimerkiksi sopii Turunväylä. 20 vuotta sitten ennustettiin, että 2012 Turunväylän päästä kulkisi 70 000 autoa vuorokaudessa. Näin ei käynyt, vaan Turunväylää ajaa samat alle 40 000 autoa  kuin 1992:kin, koska Huopalahdentien risteys ei vedä sen enempää. Ennusteella perusteltiin Pasilanväylää, ja se olisikin toteutunut, jos Pasilanväylä olisi silloin rakennettu.

Välittömien vaikutusten lisäksi tulee pidemmän aikavälin vaikutukset. Nopeamman tien rakentaminen lisää asumista ja muuta toimintaa tien päässä, ja siten lisää liikenteen määrää. Mikko Särelä kirjoitti tästä kierteestä havainnollistavan kirjoituksen.

Reuben Smeeds ennusti 1949, että liikenne Lontoon keskustassa tulee aina kulkemaan 9 mailia tunnissa, koska se on hitain nopeus, jota ihmiset sietävät. Britannian Standing Advisory Commitee on Trunk Road Assesments totesi raportissaan 1994, että tierakentaminen urbaaneilla alueilla näyttäisi todellakin lisäävän liikennettä sen sijaan että se helpottaisi ruuhkia. Komitea päätyi suosittamaan, että kiinteän kysynnän olettavia malleja ei pitäisi käyttää perusteluina tiehankkeille urbaaneilla alueilla.

Autoliikenne Lontoon keskustassa kulkee edelleenkin 9 mailia tunnissa. Helsingissä tiehankkeet perustellaan kiinteän kysynnän olettavilla malleilla.

2. Otetaan käyttöön ruuhkamaksut

Toimii. Ruuhkamaksujen käyttöönoton jälkeen ruuhkassaseisominen väheni Lontoon keskustassa 40% ja Tukholmassakin useita kymmeniä prosentteja. Kokonaisliikennemäärät vähenivät selvästi vähemmän, mutta jo muutaman prosentin vähennys liikennemäärässä vähentää ruuhkaa huomattavasti.

Ruuhkamaksut auttavat nimenomaan niitä, joiden on pakko autoilla (erityisesti niitä, joiden on pakko autoilla ruuhka-aikaan). Muihin kulkutapoihin siirtyneiden tai työmatkansa toiseen aikaan siirtäneiden ei selvästikään ollut pakko ajaa autolla. Toisaalta pakko-autoilijoille tietenkin tulee ylimääräinen kustannus maksuista, mutta heidän matkansa helpottuvat selvästi. Tukholman kokemuksen mukaan myös autoissa pysyvät pitävät maksuista.

3. Rajataan pysäköintipaikkoja

Toimii osittain. Jos keskustaan ei mahdu kuin tietty määrä autoja parkkiin, ei niitä sitten sinne enempää tulekaan ympyrää ajamaan. Helsingissä on tiettävästi tavattu noudattaa tätä periaatetta, mutta siitä on jatkuvasti lipsuttu.

Tiukasti toteutettuna parkkipaikkojen määrä vähentää autoilua sisääntuloteillä, koska ei siellä huvikseen ajella. Miksi lähteä keskustaan autolla, kun ei sinne kuitenkaan mahdu parkkiin. Toisaalta se lisää parkkipaikkojen etsimisen aiheuttamaa turhaa pyörimistä autolla ja siten ruuhkaa keskustassa. Vapautunut tila sisääntuloteillä täyttynee myös läpiajolla. Keino ei siis toimi parhaimmillaankaan kovin hyvin.

4. Nostetaan pysäköintipaikkojen hintaa

Toimii. Erona parkkipaikkojen rajaamiseen on, että turha parkkipaikan etsintä jää pois, mikä helpottaa kaikkien autoilua. Keino toimii esimerkiksi San Franciscossa hyvin.

5. Jaetaan rajattu määrä autoilulupia

Toimii. Singaporessa on vuodesta 1990 alkaen huutokaupattu rajattu määrä lupia omistaa auto aina 10 vuodeksi kerrallaan. Autojen määrä kaupunkivaltiossa onkin pysynyt hallinnassa, ja niin ruuhkatkin.

Keino on raju. Eurooppalaisittain voisi jopa sanoa, että se lähentelee fasismia. Mutta se kyllä toimii.

6. Parannetaan joukkoliikennettä

Toimii osittain. Joukkoliikenteen parantaminen lisää joukkoliikenteen käyttöä. Lyhyellä tähtäimellä se vähentää autoilua ja siten ruuhkaa, mutta pidemmän päälle tiekapasiteettille löytyy uudet käyttäjät.

Esimerkiksi käy Lahden rata, jonka avaaminen ei vähentänyt vaan itse asiassa lisäsi autoliikennettä Lahdenväylällä. Rata teki Lahdesta ja Mäntsälästä houkuttelevampia asuinpaikkoja pääkaupunkiseudulla töissä käyville. Vaikka toinen perheessä kävisi töissä junalla, toinen saattaa mennä autolla.

Mekanismi on sama kuin teiden parantamisen kohdalla. Erona on se, että parempi joukkoliikenne antaa kuitenkin monille realistisen vaihtoehdon autoilulle, eli ihmiset pääsevät kuitenkin liikkumaan paremmin, vaikkakaan eivät autolla.

Toisaalta valmiiksi olemassa olevan tiiviin kaupungin sisällä joukkoliikenten kehittäminen vähentää autoilua ja siten ruuhkaa Hass-Klau et.al. vertailututkimuksen mukaan. Mekanismi lienee, että autoilun siedetty minimihitaus nousee, kun parempia vaihtoehtoja tulee tarjolle. Siksi osa siirtyy autosta joukkoliikenteeseen, eikä korvaavia autoilijoita tule heidän tilalleen, eli autoissaan pysyvienkin elämä hiukan helpottuu.

7. Muutetaan moottoritiet kaduiksi kaupungissa

Toimii osittain. Carns et. al. totesivat että moottoritien kapasiteetin vähentäminen laskee liikennemäärää jopa neljänneksellä. Liikenteen määrä ei siis ole vakio, vaan riippuu väylistä. Klassinen esimerkki tästä on Embarcadero Freeway San Franciscossa. Kun maanjäristys vahingoitti sitä ja tie suljettiin, ei liikenne ruuhkautunutkaan vaan väheni. Kun Cheonggyecheon Soulissa muutettiin moottoritiestä puistoksi, efekti oli vastaava: ruuhka väheni.

Tämä efekti ei välttämättä helpota autoilua, vaan ratkaisevaa on väheneekö autoilu enemmän vai vähemmän kuin tiekapasiteetti. Katsotaanpa asiaa hiukan eri suunnasta.

Kaupunkisuunnitteluviraston tutkimuksen mukaan Kehä I tasolle ja sisäpuolelle mahtuisi 150 000 asukasta lisää, jos moottoriteiden tilalle rakennettaisiin Huopalahdentien kaltaisia katuja. Teiden kapasiteetti voitaisiin pitää samana.

Nuo 150 000 ihmistä kulkisivat vastaavien asukkaiden tapaan keskimäärin 10 km autolla päivässä. Mikäli alueet ja joukkoliikenne rakennettaisiin hyvin, luvut olisivat vielä pienempiä. Jos taas moottoritiet pidetäisiin moottoriteinä, sama määrä ihmisiä muuttaisi lähinnä kehyskuntiin, josta he autoilisivat kehyskuntalaiseen tapaan noin 30 km päivässä. Siitä suuren osan Helsingin sisääntuloteillä ja kehillä.

Tämä tarkottaisi kolmea miljoonaa autoilukilometriä enemmän päivässä. Se on useiden kymmenien prosenttien lisäys autoiluun, mitä jo nyt täydet väylät eivät kestä. Moottoriteiden muuttaminen kaduiksi siis sujuvoittaa autoilua verrattuna vaihtoehtoon, että sitä ei tehdä. Mekanismia havainnollistaa myös jo mainittu Mikko Särelän kirjoitus. Asutuksen hajautuminen luo autoilutarvetta paljon enemmän kuin tiivis asutus, joten ruuhkatkin tulevat vaikeammiksi ratkaista.

8. Rajoitetaan pääsyä kantakaupunkiin liikennevaloilla

Toimii osittain. Kantakaupungin ruuhkat voidaan pitää aisoissa säätämällä sisääntuloteiden liikennevalot päästämään läpi vain se määrä autoja joka kaduille mahtuu. Tällöin kantakaupungissa kyllä liikenne sujuu, mutta vastaavasti sisääntulotiet menevät tukkoon. Sisääntuloteillä ruuhka aiheuttaa vähemmän haittaa, koska se ei tuki samaan tapaan kaikkia risteyksiä. Lisäksi tietysti vain kantakaupungissa autoilevien elämä helpottuu.

Tiettävästi Helsingissä on tätäkin keinoa käytetty ruuhkien hallintaan, joskaan mitään selvää lähdettä sille en ole löytänyt.

9. Suljetaan katuja keskustassa

Toimii osittain. Katujen sulkeminen keskustassa saa osan ihmisitä muuttamaan keskustamatkansa kulkutavan joksikin muuksi ja osan asioimaan muualla. Euroopan Unionin raportissa esitellään tästä lukuisia esimerkkejä, yksi niistä Kajaani, jossa torin sulkeminen autoilulta lisäsi kävelyä keskustaan ja vähensi autoilua. Myös käytännön kokemus Helsingistä tukee ajatusta, kun Kaivokatu tai jompi kumpi Espa on välillä ollut suljettuna katutöiden takia.

Kun autoväyliä on vähemmän ja/tai ne ovat kapeampia, voidaan myös liikennevaloja vähentää, mikä sujuvoittaa jäljellejäänyttä autoliikennettä. Esimerkiksi Manskusta voisi tehdä lähes liikennevalottoman, jos toinen puoli suljettaisiin.

Yhteenveto

Toimivia keinoja helpottaa autoliikennettä ovat:

  • 2. Otetaan käyttöön ruuhkamaksut
  • 4. Nostetaan pysäköintipaikkojen hintaa
  • 5. Jaetaan rajattu määrä autoilulupia

Osittain toimivia keinoja ovat:

  • 3. Rajataan pysäköintipaikkoja
  • 7. Muutetaan moottoritiet kaduiksi kaupungissa
  • 6. Parannetaan joukkoliikennettä
  • 8. Rajoitetaan pääsyä kantakaupunkiin liikennevaloilla
  • 9. Suljetaan katuja keskustassa

Kaikkia toimivia keinoja yhdistää yksi asia: ne vähentävät autojen määrää liikenteessä. Ruuhka johtuu siitä, että autoja on liikaa liikkeellä. Ruuhka vähenee, kun autoja on liikkeellä vähemmän.

Suurissa kaupungeissa autoilulle on olemassa ”piilevää kysyntää” enemmän kuin teitä voidaan ikinä rakentaa, s.o. jos autoilu helpottuu, ihmiset tekevät jatkossa autolla matkoja, joihin nyt käyttäisivät muita välineitä tai jäisivät kotiin. Siksi jokin tekijä aina rajoittaa autojen määrän. Määrä voidaan rajoittaa maksuilla (2, 4), rajaamalla autoilulupia (5) tai rajaamalla parkkipaikkoja (3, 4). Jos mikän muu ei autoilua rajoita, sen tekee tiekapasiteetti. Silloin syntyy ruuhkaa, kunnes autoilu on niin epämiellyttävää, että osa autoilijoista jättää kaaransa parkkiin.

Helpon autoilun suurin este onkin toinen autoilija. Jos haluat autoilla sujuvasti Helsingissä, osta naapurillesi polkupyörä.


Kirjoitus on alustava versio tekstistä, joka tulee Osmo Soininvaaran ja Mikko Särelän kanssa kirjoittamaani vaalipamflettiin. Artikkelia muokataan vielä palautteen perusteella. Lähteitä eri väitteiden puolesta tai vastaan otetaan kiitollisena vastaan.

edit: keino 6 muutettu osittain toimivakis, kun Mikko Laaksonen tarjosi uuden paremman lähteen.

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Yksi politiikan suurista kysymyksistä Helsingin seudulla tulee olemaan, missä seuraavat 400 000 helsinkiläistä asuvat. Vastaukset tähän kysymykseen määrittävät kaupunkirakennetta ja vaikuttavat kulttuuriin, talouteen, hallintorakenteeseen, seudun menestykseen ja kaikkeen muuhunkin.

Maakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan kasvuun vuoteen 2035 mennessä. pääosin Helsingin seudulla. HSL:n liikennejärjestelmäsuunnitelmassa taas on lähtökohtana 465 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä 14 kunnan alueella. Eri ennusteiden suuruusluokka on sama: tänne pitää saada uusia asuntoja 400 000 ihmiselle.

Jos mitään ei erityisemmin tehdä, uudet asunnot rakennetaan pääosin pitkin kehyskuntia pieninä paloina: Nurmijärvelle, Tuusulaan, Vihtiin, Mäntsälään, Sipooseen ja Kirkkonummelle. Liikenne perustuu lähinnä henkilöautoihin, joita on useimmilla perheillä kaksi, jopa kolme. Moottoritiet täyttyvät ruuhkista, ja niiden lisärakentamista vaaditaan kovaan ääneen. Siihen kuluu miljardeja, mutta sekään ei riitä, koska kehäteitä ei voi leventää loputtomasti. Tämä on taloudellisesti kallis ja ekologisesti tuhoisa skenaario.

Tavoite pitääkin olla, että suurin osa uusista asunnoista rakennetaan Kehä I tasolle tai sen sisäpuolelle, ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle. Tällöin liikenne voi perustua pääosin joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä tekee kaupunkirakenteesta toimivamman, seudusta taloudellisesti menestyvämmän ja pienennetään päästöjä. Kaikki voittavat.

Helsingin seutu on kansainvälisesti vertaillen harvaan asuttu. Pääkaupunkiseudun tiheys on 952 henkeä neliökilometrillä ja koko seudun 365. Vertailun vuoksi, Tukholman seudun tiheys on 3597 asukasta neliökilometrillä. Yksittäinen luku ei kerro kaikkea, mutta on selvää, että Helsingissä on kyllä tilaa. Punavuoren tiheydellä koko Suomi mahtuisi Kehä I sisään, joskin siihen ei onneksi ole tarvetta.

Mihin sitten voisi rakentaa? Tässä muutamia huomioita:

  • Jo rakenteilla oleviin vanhoihin satamiin sekä Pasilaan tulee noin 60 000 asukasta lisää. Se auttaa alkuun, mutta vain alkuun.
  • Helsingissä on metsää ja viheraluetta yhteensä 3700 hehtaaria. Siihenkin tietysti mahtuisi, mutta suurin osa metsistä on arvokkaita virkistysalueita, eikä niitä pidä noin vain rakentaa täyteen. Kaikki vihreä ei kuitenkaan virkistä: teiden viereiset suojaviheralueet ovat melko käyttämättömiä. Tapauskohtaisesti rakennustilaa voi löytyä jonkin verran.
  • Moottoritiet sen sijaan voi muuttaa bulevardeiksi. Moottoritie vie 100 metrin levyisen käytävän ja sen vierustoille ei voi rakentaa ainakaan asuntoja. Saman liikennemäärän kuljettava katu mahtuu 30-50 metrin tilaan ja sen viereen voi rakentaa. Lisäksi moottoritieliittymät vievät valtavasti tilaa: Lahdentien ja Kehä I liittymä on Katajanokan kokoinen, melualueineen lähes Kruununhaan kokoinen. Kaupunkisuunnitteluviraston tutkimuksen mukaan moottoriteiden bulevardisoinnissa vapautuisi asuintilaa jopa 150 000 asukkaalle. Suurelta osin asukkaat käyttäisivät julkisia kulkuneuvoja, ja autoliikennekin toimisi paremmin kuin kehyskuntiin rakennettaessa.
  • Tiivistysrakentamisella on periaatteessa paljonkin potentiaalia. Monet kerrostalolähiöt ovat harvemmin rakennettuja kuin uudet omakotitaloalueet. Tiivistämisprojekteihin pitää saada vanhat asukkaat mukaan, mikä vie aikansa.
Kaksi kaupunkimaastoa: Lahdentien ja Kehä I risteys vastaan Kamppi. Kuvat ovat samassa mittakaavassa.

On siis yksi iso ratkaisu, ja lisäksi tarvitaan monta pientä.

Helsingin seudun Vihreät ovat ottaneet tämän kysymyksen tosissaan. Yksi vastaus haasteeseen on blogi Ihmisten kaupunki, jossa kaupungin kasvua, ekologisuutta ja rakennetta puidaan.

Toinen on seudun Vihreiden kaupunkisuunnittelufoorumi otsikolla “Mihin seuraavat 400 000 asukasta”. Tervetuloa kaikki jäsenet mukaan ideoimaan Uudelle YO-talolle Cajsa-saliin tänään kello kuusi. Foorumin ideoista on luvassa koostetta myös blogiin.

Kirjoitin tämän tekstin avaustekstiksi Helsingin seudun Vihreiden uuteen kaupunkipoliittiseen blogiin, Ihmisten kaupunkiin.

Flyygelihuone

Kerrotaan tarinaa, että kun kuuluisa arkkitehti Antoni Gaudí oli piirtänyt Casa Milán, joutui hän taas yhteen riitaan asiakkaansa kanssa. Hra Milán valitti, ettei talossa ollut sopivaa paikkaa rouvan flyygelille. Gaudi, joka ei ollut helppo ihminen, vastasi:

ehdotan, että rouva siirtyy viuluun.”

Barcelonan ruutukaavakaupunki on rakennettu 1900-luvun vaihteessa, ja on monessa mielessä aikakautensa edustaja, niiden parhaimmistoa. Ongelma on kuitenkin toistunut myöhemmissäkin kerrostaloissa. Flyygeleille ei ole tilaa.

Modernit kerrostaloasunnot ovat ahtaita, eikä perheillä ole varaa kovin suuriin asuntoihin varsinkaan Helsingin kantakaupungissa. Useimmat eivät voi varata yhtä huonetta asunnosta flyygelille. Kelvollisen flyygelin saa 10 000 eurolla, mutta sen tarvitsema ylimäääräinen huone maksaa kantakaupungissa jopa 70 000 euroa.

Tilanteen korjaamiseksi ehdotan, että kaupunki vaatii kaikkiin uusiin kerrostaloihin flyygelihuoneet. Taloyhtiön flyygelihuoneet ratkaisisivat pienten asuntojen ongelman, ja keskittämällä huoneet on äänieristyskin helpompi ratkaista. Lasten musiikkikasvatus ei vaarantuisi kun myös köyhemmillä perheillä olisi mahdollisuus pitää flyygeliä.

Sopiva määrä huoneita olisi yksi jokaista kahta asuntoa kohden. Kaikki eivät flyygeliä halua, ja jotkut saattavat sopia myös yhteisestä flyygelistä. Siksi flyygelihuoneita riittää olla puolet asuntojen määrästä. Opiskelija-asunnoissa ja vanhusten palvelutaloissa hiukan pienempikin määrä voisi riittää.

Konserttiflyygeli vaatii 10-15 neliöä tilaa, jotta sitä voisi soittaa. Lisäksi huoneen akustiikka ja äänieristys täytyy suunnitella soitto huomioiden. Toisaalta ikkunat eivät ole tarpeen, ja flyygelihuoneet voi sijoittaa ykköskerrokseen tai maan alle. Kustannuksiksi muodostuu ehkä 30 000 euroa asuntoa kohden.

On kohtuullista, että taloyhtiöt, ja siis kaikki asukkaat, maksavat tämän kustannuksen, koska se on liian suuri sälytettäväksi yksittäisten asukkaiden kontolle. Monet varmasti käyttäisivät rahansa johonkin muuhun, jos saisivat valita.

Moni voi kantakaupungissa vain haaveilla flyygelistä

Jo mainitussa talossa, Casa Milássa, oli myös Barcelonan ensimmäinen autotalli. Ongelma on toistunut myöhemmissä kerrostaloissa.

Helsingissä kaupunki on vaatinut kaikkiin uusiin taloihin autopaikkoja vuodesta 1973 alkaen. Tiistaina kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa on käsittelyssä ehdotus uudeksi parkkipaikkanormiksi. Siinä vaaditaan kaikkiin uusiin taloihin yksi paikka jokaista kahta asuntoa kohden, pienin alueellisin eroin.

Yksi autopaikka parkkihallissa vaatii noin 35 kerrosneliöä tilaa. Toisaalta se voidaan sijoittaa maan alle, eikä tilan tarvitse olla kuin puolilämmin. Kustannukset ovat esimerkiksi Jätkäsaaressa 50 000 – 70 000 euroa autopaikkaa kohden, eli nykynormilla 25 000 – 35 000 euroa asuntoa kohden.

Tuo 30 000 euroa siis maksetaan jokaisen asunnon hinnassa. Autopaikan käyttäjältä peritaan paljon pienempi hinta. Jos käyttäjät maksaisivat autopaikat, olisi kuukausikustannus 300 euroa. Tällä hinnalla suurin osa paikoista jäisi tyhjiksi, koska ihmiset käyttäisivät rahansa johonkin muuhun, jos saisivat valita. Paikat on kuitenkin pakko rakentaa, joten ne vuokrataan tai myydään alle rakennuskustannusten, jotta niistä saisi edes jotain.

Flyygelihuoneen kustannukset siis vastaisivat autopaikkaa. Flyygeli ja auto myös maksavat suunnilleen saman verran (joskaan romuflyygeleitä ei juuri saa). Niistä on myös keskimääräiselle kantakaupungin asukkaalle suunnilleen yhtä paljon iloa.

Miksi vaatimus pianohuoneesta tuntuu täysin absurdilta, mutta autopaikkanormi järkevältä? Kyse lienee tottumuksesta: kun autopaikat on rakennettu kaikkialle, ne tuntuvat normaaleilta. 1800-luvulla herrasväellä tietenkin oli flyygeli, 1900 luvun alussa enää ei, vaan pystypiano sai riittää kaupunkilaisille. 1970-luvun maailmassa kunnon ihmiset tietenkin tarvitsivat auton, 2010-luvulla he eivät sitä halua.

Jokainen kantakaupungin uusiin taloihin muuttava perhe siis maksaa 300 euroa joka kuussa siitä, että autopaikan mahdollisesti haluavat sellaisen myös halvalla saavat. (talousteorialla spekuloimalla voimme myös väittää, että kaupunki, eli veronmaksajat kantavat kustannuksen. Tulos on sama: kaikki asukkaat maksavat). Autopaikat ovat kaavoittajalle hankalia. Tiettävästi kolmannes asemakaavaosaston työajasta kuluu yrityksiin sijoitella niitä jotenkin uusille tonteille. Autopaikkanormi myös hankaloittaa järkevän kaupungin rakentamista.

Absurdina pahvikruununa koko komeudelle ehdotettu ohje myös toteaa:

Asukkaiden kuorma-autoille tarvittavaa paikkamäärää on lievennetty nykyiseen ohjeeseen verrattuna arvoon vähintään 1 ap / 15 000 k-m2. […] Suurista haasteista huolimatta asuntoalueiden kaavoituksessa tulee varmistaa riittävä määrä pysäköintipaikkoja asukkaiden kuorma-autoille ja osoittaa niiden sijoittuminen.

Tähän on vaikea lisätä mitään. Mutta maailma muuttuu, ja järki pikkuhiljaa valtaa alaa. Tänä päivänä Gaudi sanoisikin:

Ehdotan, että rouva siirtyy polkupyörään

Kirjoittaja ei osaa soittaa pianoa, koska hänen lapsuudenkodissaan ei ollut tilaa flyygelille.

Katu kaupungin lapsien

Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä käyttämämme sanat oikeastaan tarkoittavat, tai siis mitä tarkoitamme niitä käyttäessämme. Tällä kertaa ajattelin kertoa, mitä sana ”katu” minulle merkitsee.

Katu on tila yhden talon seinästä seuraavan seinään. Se on julkista tilaa, ja tarkoitettu ensisijaisesti kävelemiseen. Kyllä, katu on tarkoitettu kävelemiseen, kaikki muut liikkumismuodot ovat toissijaisia. Katu on tila, jossa kaupungin asukkaat elävät elämäänsä, käyvät kaupoissa, tapaavat toisiaan, törmäävät tuntemattomiin, kaatuvat humalassa, järjestävät mielenosoituksia…

Normaali katu rajautuu talojen seiniin. Toisinaan taloilla on myös etupihoja, tai kadun varressa on jotain muuta kuin taloja. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia, ei mennä niihin.

Tavallinen katu (Salomonkatu, Helsinki). Ajoneuvot likkuvat kävelijöiden seassa aiheuttamatta mainittavaa haittaa.
Mikonkadulla ratikatkin sopivat tavalliselle kadulle.

Jos vilkkaampi ajoneuvoliikenne katsotaan kadulla tarpeelliseksi, täytyy se erottaa muusta liikenteestä. Silloin sille tehdään kadun pinnan alapuolelle madallettu oma osionsa, ajorata.

Aleksanterinkadulla on ratikat sekä satunnaiset taksit ja pyörät erotettu omalle ajoradalleen, koska niistä olisi muutoin liikaa vaaraa liikenteelle.

Jos kadulla halutaan sallia runsas tai nopea moottoriajoneuvoliikenne, täytyy sille erottaa aivan oma väylänsä. Tämä tehdään rakentamalla pyörätiet, jotta ajorata vapautuu pelkästään moottoriajoneuvojen käyttöön. Ratkaisu tehdään, jotta moottoriajoneuvot voisivat hyödyntää suurempaa (yli 30km/h) maksiminopeuttaan, tai jotta niitä voitaisiin ajaa suurissa joukoissa rinnan. Tähän ei hyvin suunnitellussa kaupungissa ole kovin usein tarvetta: vaihtoehtona on aina rajoittaa moottoriajoneuvojen määrää ja nopeutta tasolle, jossa niistä ei ole kohtuutonta haittaa liikenteelle.

Sturenkadulla halutaan sallia 29 000 moottoriajoneuvoa päivässä 40km/h nopeudella. Siksi niille on rakennettu oma ajorata kadun pintaa alemmas, ja pyörätkin kulkevat pyörätietä.

Tähän mennessä lienee jo selvää, etten kuvittele muiden ihmisten ajattelevan näin, kun he puhuvat kaduista, vaikka puhe onkin niistä aivan samoista kaduista. Mutta haluaisin teidän ajattelevan! Siksi kirjoitin tämän tekstin. Aina kun jossain joudut keskusteluun siitä, mihin kadut on oikein tarkoitettu, tai mitä se sana ylipäänsä tarkoittaa, linkkaa tähän tekstiin.

Yhtä selvää on, että suuri osa kaupunkien kaduista ei kovin hyvin sovi tähän kuvaamaani ajatukseen. Mutta haluaisin niiden sopivan! Siksi kirjoitin tämän tekstin. Aina kun suunnittelet uutta kaupunkia, tai olemassaolevan kaupungin kehittämistä, pidä mielessäsi mihin kadut on oikein tarkoitettu; mitä se sana itse asiassa tarkoittaa: avointa tilaa rakennusten välissä, tilaa ihmisten elämälle.

Tsekkaa myös: Life between buildings

Keskustakirjasto

Helsingissä puhutaan paljon keskustakirjaston rakentamisesta. Huomaamatta on jäänyt, että Espoossa sellainen jo on.

Kävin viikko sitten Sellon kirjastossa puhumassa pilvipalveluista Teknologia 2020-seminaarissa. Tilaisuus oli osa kirjaston Generaatio2020 -hanketta, jossa puditaan tulevaa kehitystä, ja myös mitä se merkitsee kirjastolaitokselle.

Seminaari järjestettiin kirjaston aulassa, jossa oli pääoven vieressä esiintymislava ja tuoleja, näppärästi niin, että lainaustiskeillä asioivatkin kuulivat esityksiä.

Kirjahyllyt ja työtilat olivat hiukan erillään niin, ettei ääni häiritse. Modernin arkkitehtuurin lisäksi myös kirjaston käytettävyyteen oli kiinnitetty huomiota. Romaanihyllyjen päitä eivät koristaneet tekstit tyyliin ”Gar-Ehr”, vaan suosittujen kirjailijoiden kuvat. Vieraskielinen osasto oli järjestetty puolikaareksi, josta oli nopea löytää oikea kieli. Sarjakuvilla oli esittelyhylly, jossa kannet näkyvät. Yhdellä käytävällä oli selailukappleet kaikesta (?) Espoon kaupunkisuunnittelun tuottamasta materiaalista, jos kansalaiset vaikka haluavat tutustua kunnan suunnitelmiin.

Kaikki oli modernia ja tyylikästä, ja huomaa, että kirjastoa kehitetään tosissaan, pyrkien tuomaan se nykyihmisten lähelle. En tiedä, uskaltaako Helsingin suunnitellulta keskustakirjastolta edes odottaa näin hyvää.

Hyllyt on naamoitu

Kirjasto on niin keskustassa kuin vaan Leppävaarassa voi. En ollut tutustunut nykyiseen Etelä-Leppävaaraan ennen, ja täytyy sanoa, että se yllätti positiivisesti. Vaikka keskellä kaupunkia on valtava kauppakeskus, lähiympäristö ei ole ihan pelkkää takapihaa Itäkeskuksen tapaan.

Kirjasto on Sellon takana Viaporintorilla. Alla olevan parkkitalon takia aukio on kolmannen kerroksen korkeudessa, mikä tekee siitä hiukan kaupunkitilan simulaation, vaikka ympärillä onkin leffateattereita, konserttisali, ravintoloita ja kirjasto. Tämä on ehkä niin lähellä oikeaa kaupunkia, kuin kauppakeskusarkkitehtuurissa voi päästä. Öisin tori lienee pelottavan kuollut(?), ja lastenvaunujen kanssa piti nytkin tietää oikeat kikat, että pääsi minnekään.

Kirjaston paraatiovi saisi kateelliseksi Maonkin. Tästä kelpaisi kansanarmeijan marssia ohi.

Toisella puolella kulkee Leppävaarankatu 2 kerrosta alempana. Tämä on kirjaston julkisivu leppävaaralaisille, jotka eivät satu olemaan tulossa Sellosta tai junalta. Kauppakeskusarkkitehtuuri näyttää toisen puolensa, elikkä persettä. Valtava seinä, jossa ainoa luonteva sisäänkäynti on parkkihalliin.

Kirjaston logo näkyy, mutta autollako sinne ajetaan sisään? Jalankulkijoiden pitää vaan tietää ovi vasemmassa alakulmassa, kätevästi nappivalon takana.

Tämäkin on varmaan niin lähellä oikeaa kaupunkia, kuin kauppakeskusarkkitehtuurissa vain pääsee. Keskuksen rakentajan intressissä ei koskaan ole, että ihmiset vaeltavat ulos keskuksesta huomaamattaan ja keskusta laajenee orgaanisesti. Ei, tarvitaan selviä rajoja ja seiniä. Jalan kulkevat ihmiset ovat kuningaskuluttajia, kunhan vaan pysyvät karsinassaan. Ulkopuolella heidän tulee kulkea autolla ja välttää naapuritalojen liikkeitä. Muutenhan kauppakeskuksen luomaa vetovoimaa valuisi sivullisille, jotka eivät siitä maksa.

Tästä huolimatta Leppävaarankatukaan ei ollu mahdoton. Toisellakin reunalla oli liikkeitä, ja yhteen rakennetut talot eivät luoneet kokemusta lähiöstä. Yllättävän lisäelementin tuo kadulla, tai sen alla, kulkeva Monikonpuro.

Monikonpuro Ratsutorilla, keskellä Leppävaaraa

Vielä upeammaksi puro kehkeytyy yläjuoksullaan Leppäviidassa, uusissa läntisissä kortteleissa. Talot muodostavat selviä pihoja, lähes umpikortteleita. Puro jouksentelee niiden keskellä luonnontilaisena kaislikkona, jota kuitenkin reunustavat välillä puulaiturit ja ylittävät sirot kävelysillat. Yhdistelmä lähes luonnollista luontoa ja kaupunkimaisesti rakennettua kaupunkia on valloittava (puhumattakaan leikkimahdollisuuksista, joita se luo lapsille), ja luo toivoa kaupunkirakentamisesta, jossa luonto ja kaupunki sopivat yhteen eivätkä toimi tekosyinä toistensa tuhoamiselle. Tässä Leppäviita on suoranainen antilähiö!

Kappale kauneinta Suomea

Tästä aidosti omaleimaisesta ja upeasta kaupunginosatunnuksesta Leppäviitalaiset saavat ilmeisesti kiittää Monikonpuron suojelua ajanutta luontoväkeä ja Vihreitä. Alkuperäinen tavoite turvata luonnontilainen puro ja sen taimenkanta ei toteutunut. Sen sijaan saatiin ehkä toimivin ja yllätyksellisin kaupunkiluontoelementti, joka koko seudulta löytyy. Lohi on niin hyvä kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikkei kiinni saisikaan.

Myös Säterin suunnan uudet korttelit vaikuttivat hyviltä. Jos muuttaisin Espooseen, muuttaisin Leppävaaraan. Toki siellä on yhä ongelmansa, kun ajatus kaupungista on vielä uusi, mutta länsinaapurilla saattaa olla toivoa. Irtisanoutuminen Helsingin traditioista luo myös kaikkea uutta ja mielenkiintoista, ei ainoastaan toimistokolossien autiomaita ja peltilehmien palvontakenttiä.

Jos Espoo olisi suomen toiseksisuurin kaupunki, Leppävaara olisi sen keskusta. Siellä on jo keskustakirjasto, joka olisi tämän kunnian arvoinen.

Miksi Hämeentiellä kulkee 20 000 autoa vuorokaudessa?

Esitin otsikon kysymyksen Kallio-liikkeen blogissa. Kysymys oli tietenkin retorinen.

Vastaan siihen silti: Hämeentiellä kulkee 20 000 autoa vuorokaudessa, koska autoilijat kuvittelevat sen olevan oikea reitti keskustaan.

Sitä se ei ole. Liikennesuunnittelun tarkoittama reitti menee Sörnäisten rantatietä, joka on myös yleensä nopein reitti.

Kuva 1: Hämeentie ei ole pääkatu, vaan alueellinen kokoojakatu, joka on tarkoitettu Kallion liikenteelle. Pääkadut kohti keskustaa ovat Sörnäisten rantatie ja Sturenkatu. Postauksen katukuvien sijainnit on merkitty numeroilla karttaan.

Mutta eivät autoilijat Hämeentiellä pahuuttaan aja. Kysymys on taas valistuksesta, siitä että oikea toiminta vaatii oikeaa tietoa.

Tarkemmin sanottuna kyse on nyt liikenteen ohjauksesta. Liikennemerkit kyllä osoittavat Sörnäisten rantatielle, mutta katu vie Hämeentielle. Katsotaanpa tarkemmin.

Mäkelänkatu

Mäkelänkatua kulkee vuorokaudessa 23000 autoa. Pääreitti jatkaa etelään olisi kääntyä Vääksyntien kautta Teollisuuskadulle, ja Siitä Junatien ja ja Pääskylänkadun kautta Sörnäisten rantatielle, kuten kuvassa 2 näkyy.

Kuva 2: Reitti Mäkelänkadulta kohti keskustaa kulkee Vääksyntien kautta Rantatielle

Liikenneopasteet esittävätkin (ks. kuva 3) nämä suunnat selvästi niille, jotka eivät tunne seutua, ja niitä lukevat. Mutta suurin osa ajaa tästä päivittäin, eikä lue niitä.

Vääksyntielle voi kääntyä vain yhdeltä kaistalta, ja sille päästäkseen täytyy vaihtaa sadan metrin matkalla bussikaistalle bussien yrittäessä vaihtaa samalla vasemmalle. Paljon helpompaa ajaa vaan suoraan, jonne jatkuu kaksi kaistaa häiriöttä.

Kuva 3: Mäkelänkatu, kaksi kaistaa kallioon ja yksi keskustaan. Jollain on nyt vähän väärä käsitys siitä, minne ihmiset ovat matkalla. Kuva Streetview

Mäkelänkatu yksinkertaisesti ohjaa Hämeentielle, eivätkä opastekyltit siinä paljon auta. Katu pitääkin muuttaa ohjaamaan oikeaan suuntaan. Siis henkilöautot lähinnä oikealle Vääksyntielle, ja bussit eteenpäin kohti Kurvia.

Ristiin kulkevat kaistat ovat tietenkin hankalia, mutta eivät ennenkuulumattomia. Ne kyllä onnistuvat, kun vaan laitetaan erilliset valovaiheet busseille ja henkilöautoille, Porkkalankadun tapaan (ks. kuva 4).

Kuva 4: Porkkalankadulla bussi lähtee omilla valoillaan viistoon läpi henkilöautokaistojen, ja henkilöautot omassa valovaiheessaan viistoon oikealle. Samanlainen ajallinen erottelu tarvitaan Mäkelänkadulle.

Eli Päijänteentie valoista bussi lähtee ensin liikkeelle ja kaartaa vasemmalle kaistalle, joka jatkuu siitä kohti Kurvia. Sen jälkeen lähtevät autot, jotka siirtyvät oikealle, kaistoille jotka kääntyvät Vääksyntielle. Suoraan jatkavat autot voivat koukata bussien perään vasemmalle kaistalle. Kaistojen määrän voisi myös ehkä pudottaa kahteen.

Kustaa Vaasan tie

Kustaa Vaasan tien nykyinen ohjausjärjestely on jo kohtalaisen hyvä (ks. kuva 5). Kaksi kaistaa jatkaa rantatielle, yksi + bussikaista siltaa pitkin Vallilaan, jossa autot pääosin jatkavat Sturenkadulle. Bussien ja autojen lomittumiset ristiin ilmeisesti pääosin toimivat (?).

Jos sillan purkaisi ja korvaisi liikenneympyrällä, saisi kaistat ohjattua vielä luontevammin ilman lomittamisia. Mutta se olisi jo vähän isompi projekti.

Kuva 5: Kustaa Vaasantien opasteet Kumpulassa. Tämä on suunnilleen oikein. Kaksi kaistaa keskustaan ja yksi muualle kantakaupunkiin. Kuva: Streetview

Hämeentie Vallilassa
Vallilassa Hämeentiellä kulkee vain 13000 moottoriajoneuvoa vuorokaudessa, ja niistä kohtalainen osa ratikoita tai busseja. Hämeentielle ohjautuvan liikenteen ohjauksen parantamiselle ei ole yhtä suurta tarvetta kuin Mäkelänkadulla. Bussi- ja autokaistat voisi tietysti vaihtaa ristiin Allotrian edessä (vanha autokirjakaupan talo), ja ohjata lähes kaiken henkilöautoliikenteen Mäkelänkadun ja Vääksyntien kautta kohti Sörnäisten rantatietä.

Kuva 6: Hämeentie Vallilasta tullessa. Tässäkin kaksi kaistaa jatkaa Kallioon, ja toiselta voi myös kääntyä keskustaan. Miksei päin vastoin? Kuva: Streetview

Pitkä silta

Pitkältä sillalta tullessakin autoilijat ohjataan jatkamaan rantatielle, jos ovat matkalla jonnekin kauemmas, kuten kuvassa 7 näkyy. Opaste vaan on pieni ja kadun reunassa, ja toki käyttää ainoastaan teiden numeroita.

Kuva 7: liikenteen ohjaus pitkältä sillalta tullessa. Itäväylälle, Porvoonväylälle, lahdenväylälle ja Lentokentälle menijät ohjataan Sörnäisten Rantatielle. Kuva: Streetview

Päästääkseen kääntymään sinne pitää tosin ujuttautua ahtaassa välissä täydelle bussikaistalle, jolta voi kääntyä, kun suoraan Hämeentielle jatkaa vapaa kaista, ks kuva 8.

Kuva 8: Kaistamerkinnät Siltasaarenkadulla. Tässäkään kaistojen todellisuus ei vastaa viitoituksen hyvää tahtoa.

Pitkän sillan kysymys on hiukan vaikeampi ratkaista. Suoraviivainen ratkaisu voisi olla samantapainen ajallinen erottelu valoilla kuin Mäkelänkadullakin. Eli Unioninkadun pysäkiltä lähtevä bussi saa ensin oman vihreän Siltavuorenrannan valoissa, ja ajaa viistoon vasemmalle ratikkakiskoille, josta sen kaista jatkuu Hakaniemeen. Henkilöautot ajavat sen jälkeen viistoon oikealle, kaistalle joka jatkuu suoraan Hakaniemenrantaan ja Sörnäisten rantatielle. Kallioon menevät autoilijat vaihtavat erikseen bussikaistalle, tai menevät Hakaniemen torikadun kautta (Tai Haapaniemenkatua).

Vähän suurempia linjoja ajatellen, Kaisaniemenkadun ja Unioninkadun voisi jakaa kahtia: Bussit lähtisivät jo Rautatientorilta Vilhonkatua ja Kaisaniemenkadun länsireunaa. Henkilöautoilla taas olisi kaksi kaistaa kadun itäreunassa. Siis ikään kuin kaksi rinnakkaista katua, ja välissä ratikkakiskot. Tätä on joskus puhuttu Joukkoliikennefoorumilla, mutta en löydä linkkiä

Tai sitten Pitkän sillan voisi vain sulkea henkilöautoliikenteeltä, kuten se oli vielä 80-luvulla.

Lopuksi

Kadut pitää muuttaa ohjaamaan autoilijat luontevasti sinne, minne heidän on tarkoitus ajaa. Käytettävyyden perusasioita.

Sitten kun autoilijat on näin saatu ohjattua käyttämään tarkoituksenmukaisia reittejä, voidaan Hämeenteiltä poistaa yhdet kaistat ja tehdä siitä joukkoliikennekatu (jolla on myös pyöräkaistat), kuten Oskalan Hannu ehdottaa.

Tätä kaikkea vaatii kriittinen pyöräretki 11.10.2011. Tule mukaan vaatimaan kalliolaisille toimivia liikenneratkaisuja. Keskustelutilaisuus klo 17 vanhalla linja-autoasemalla ja pyöräily alkaen klo 18. Jatkot Sävelessä.

Kuva 9: Hämeentien uusi liikennesuunnitelma

Hanasaari

Sörnäisten satama Mustikkamaalta päin, James Iles

Seinälläni teollisuusromanttinen maalaus Kalasatamasta. Tai oikeastaan Sörnäisten satamasta, ei se tuolloin vielä ollut Kalasatama.  Nimi kulkee jo uuden alueen etujoukkona, tulevaa ennakoiden. Aivan kuin sitä kansoittavat hipsterit, jotka 10 vuoden kuluttua ostavat sieltä perheasuntoja perheilleen, joita kuskaavat tavarapyörillään. Hanasaari, Sompasaaresta puhumattakaan ei koskaan ollut entistä kalasatamaa, vaan se vanha Sörkka, Sörnäisten satama.

Kuvaa hallitsee Hanasaari A, jonka kaksoispiiput nousevat kuin tulisina patsaina taivaalle, syytäen pyöreistä kidoistaan 50-luvun edistysuskoa ja valoisaa tulevaisuutta jonka valmistaa vähän harmaapi nykyisyys. Oikealla sen nuorempi ja laatikkomaisempi veli kurkistaa reunalta, ja etualalla kirkkaankeltaiset nosturit tanssivat ikuista vientitanssiaan.

Sama maisema on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Yksi elämäni mieleenpainuvia hetkiä oli, kun ajoin viimeisen muuttokuorman kyydissä Herttoniemestä Kulosaaren sillalle, ja eteen aukeni maisema Katajanokalta Merihaan, voimaloiden ja sataman kautta Tilastokeskuksen taloon, Hermanniin ja Arabiaan. Olin muuttamassa takaisin kaupunkiin.

Hanasaari A oli oikeasti omalla tavallaan kaunis. Ja kauneimmillaan, kun sitä purettiin. Enää sitä ei ole. Myös nosturit on siirretty Vuosaareen, ja 145 vuoden satamahistoria päättynyt. Maan ensimmäinen satamaratakin on rullalla, ja kiskoista valettu betonivalurautaa. Enää hanasaari B:n kalsea hahmo nousee Kalasataman kentillä. Toisin kuin isoveljensä, se ei ole millään tavoin kaunis.

Sen sijaan se on tiellä.

Kun voimalat rakennettiin, Sörnäisten ranta oli halpa teollisuusaluetta, ja kätevästi sataman vieressä, eli laivaväylä ja rata valmiina. Kukaan ei kuvitellutkaan, että sinne rakennettaisiin ikinä asuntoja. Asunnot rakennettiin mäille, ei tuuliselle täyttörannalle. Mutta kohta voimala on joka puolelta asutuksen saartama; tilanne on muuttunut.

Hanasaaren voimalan lakkauttamista pohditaankin valtuustossa lähiaikoina. Ei siksi, että se on tiellä, vaan koska hiilen käyttöä pitää vähentää (siitä kirjoitin aiemmin). Vaihtoehtona on kaasu- tai puuvoimala Vuosaareen, joka maksaa varmasti paljon rahaa. Mutta paljon maksaa Hanasaaren pitäminen paikoilaankin.

Voimalan tontti on suuruusluokaltaan 10 hehtaaria, ehkä vähän alle. Lisäksi hiilikasan tontti on ehkä 5 hehtaaria, eikä se kasakaan lähde siitä mihinkään jos voimala jää. Ajatuksesta kaivaa se maan alle kun on ilmeisesti luovuttu.

Yhteensä siis 150 000 neliöä maata todella hyvällä paikalla. Jos alue rakennettaisiin samalla tehokkuudella kuin muukin Kalasatama (jossa on isoja viheralueita pohjoisosissa), eli tehokkuudella 0,75, sinne mahtuisi 112 000 rakennusneliötä. Ja näillä luvuilla hyvän kokoinen puistokin silti. Maltillisella rakennusoikeuden arvolla 2000 €/kerrosneliö, kustannus voimalan pitämiselle paikallaan on 225 miljoonaa euroa. Samaa suuruusluokkaa, kuin Helsingin energia laskee alaskirjaukseksi ja tappioksi sen purkamisesta (vaikka luulisi laitoksen olevan 40 vuodessa kuoletettu).

Lisäksi on vielä kysymys alueen yhtenäisyydestä. Hanasaari B katkaisee tehokkaasti eteläisen Kalasataman irti Kalliosta. Tämä voi olla kriittinen kysymys sen suhteen, muodostuuko alueesta viihtyisää ja haluttua kaupunkia, vai lähinnä lähelle keskustaa rakennettu lähiö. Yhtenäinen kaupunkirakenne kun laajenee helposti, mutta tyhjälle kentälle sitä on vaikeampi luoda tyhjästä.

Voimala pitää nimenomaan purkaa, ei suojella. Suojeltuna se olisi edelleen tiellä, eikä soveltuisi kovin hyvin mihinkään käyttöön. Sitäpaitsi samanlaista 60-luvun teollisuusarkkitehtuuria on maa täynnä. Piipun voi vaikka jättää muistuttamaan teollisuudesta.

Sellaisia ovat romanttiset maalaukset. Kuvaavat mennyttä maailmaa. Sehän niistä romanttisia tekeekin.