Vuosi: 2012

Toimittajaloukku ja kuinka se vältetään

Taannoinen kirjoitukseni sairaaloiden tietojärjestelmistä sai jonkin verran huomiota, ja myös Hesari innostui aiheesta eilen kirjoittamaan. Eniten huomiota on saanut Accenturen toiminta ja sen moraaliset aspektit. Se on lopulta kuitenkin vain sivujuonne. Oikea ongelma on siinä, miten tietojärjestelmiä ostetaan, ei siinä miten niitä myydään.

Tilanne ei juuri muuttuisi, vaikka järjestelmäksi valittaisiinkin Cerner ja toimittajaksi Logica, tai vaikka Effica ja Tieto. HUS on joka tapauksessa ostamassa yhtä järjestelmää yhdeltä toimijalta, joka samainen toimija tulee sitten toimittamaan myös järjestelmän kustomoinnit, uudet versiot ja tulevaisuudessa tarvittavat lisätoiminnallisuudet. Koska on vain yksi toimittaja, joka voi ne toimittaa.

Tätä kutsutaan toimittajaloukuksi (engl. vendor lock-in). Se tarkoittaa tilannetta, johon varomaton tietojärjestelmän ostaja joutuu valittuaan järjestelmälle toimittajan: kaikki muutostyöt on pakko ostaa samalta toimittajalta, ja tämä voi rahastaa niillä lähes miten haluaa. Myös huono laatu ja hitaus ongelmien korjaamisessa kulkevat yleensä käsi kädessä toimittajaloukon kanssa.

Alalla vuosikymmeniä toiminuttu myyjää lainatakseni, ”Suomessa on haluttu rakentaa järjestelmä, jossa tuotteet myydään halvalla ja raha tehdään ylläpidolla sekä muutostöillä”. Toimittajan vaihtaminen ei siis ratkaise ongelmia.

Koska koen tietynlaista vastuuta myös ratkaista esiin nostamani ongelmat, esittelen tässä kolme tapaa, jolla HUS voisi yhden toimittajan loukun välttää.

Lähtökohta on, että tietojärjestelmä ei koskaan ole valmis tuote. Sitä ei voi ostaa valmiina ja ”vain käyttää”, vaan käyttöönotto on raskas prosessi, jossa sekä muutetaan järjestelmää että muutetaan organisaation toimintatapoja. Ja käyttöönoton jälkeen muutostarpeet jatkuvat. Unohtuneita tarpeita huomataan, ja uusia syntyy.

Mutta tässä ne kolme optiota HUS:lle

Optio 1) sorsat käteen

Mikäli HUSilla olisi pääsy ja käyttöoikeus ostamansa järjestelmän lähdekoodiin, voisi sairaanhoitopiiri teettää haluamansa muutokset kenellä haluaa, tai vaikka tehdä ne omassa IT-organisaatiossa. Tällöin muutostyöt eivät olisi yhtä hitaita ja kalliita, koska niitä tilattaessa vallitsisi ainakin jossain määrin aito kilpailutilanne.

Toki järjestelmän alkuperäisellä tekijällä (ja muilla sen kanssa työskennelleillä) olisi etulyöntiasema, mutta se olisi merkittävästi nykytilannetta pienempi. Toimittajan vaihtamisen kustannus ei olisi satoja miljoonia, vaan ehkä vain satoja tuhansia, joten mahdollisuudet rahastamiseen tai slarvaamiseen olisivat selvästi pienemmät.

Tämä on se ratkaisu, jota aiemmassa kirjoituksessani ehdotin. Käytännössä tämä vaatisi yhtä lisäehtoa tietojärjestelmän kilpailutukseen: ”Osana kauppaa ostaja haluaa järjestelmän koko lähdekoodin, tarvittavat ohjeet ja koulutuksen sen käyttöön sekä oikeuden tehdä itse tai teettää muutostöitä vapaasti haluamallaan toimittajalla.” Juridisesti sitovana ehto olisi varmasti paljon pidempi, mutta olennainen sisältö on tuossa.

On epävarmaa, suostuisivatko ulkomaiset toimijat kuten Epic tai Cerner tällaiseen ehtoon. Voi olla, että eivät. Kotimaiset toimijat luultavasti suostuisivat: jos kukaan ei heiltä enää ostaisi tietojärjestelmää kuin sikaa säkissä, joutuisivat he myymään sitä sisuskaluineen kaikkineen. Palkinto on liian suuri, jotta Tieto tai Logica heittäisi pyyhkeen kehään.

Optio 2) open source

Toinen vaihtoehto on avoin lähdekoodi. HUS voisi vaatia ehtona, että ostettavan järjestelmän koko lähdekoodi julkaistaan avoimella lisenssillä. Tämä poikkeaa ensimmäisestä vaihtoehdosta siinä, että myös muut kuin HUS pääsisivät käyttämään koodia. Eniten hyötyisivät muut sairaanhoitopiirit, jotka saisivat HUSin järjestelmän käyttöönsä ilmaiseksi, mutta myös HUS hyötyisi, koska avoimuus tehostaa kehitystyötä monin tavoin. Sitä paitsi HUS saisi sitten muiden muutostyöt myös itselleen käyttöön.

Kehityksen lähtökohtana voisi toimia jokin nykyinen potilastietojärjestelmä, valmis avoimen lähdekoodin järjestelmä, kuten USA:n veteraaniterveydenhuollon VistA, tai se voitaisiin kasata tyhjältä pöydältä. Yksikään ratkaisu ei ole ongelmaton. Nykyiset järjestelmät ovat juuri niitä, joita kovasti kritisoidaan, eikä toimittajien halukkuudesta avata koodinsa ole mitään varmuutta. VistA taas sisältää samaa arkaaista MUMPS-kieltä kuin EPICkin eikä amerikkalaisena välttämättä sovellu suoraan Suomen terveydenhuolto-organisaatioon. Ja tyhjältä pöydältä kehittäminen on aina työlästä ja osin riskaapelia.

Optio 3) pilkonta, rajapinnat ja vahva yhteistyö

Tanskassa terveydenhuoltoalan tietojärjestelmät ostetaan pienehköissä osissa: yksi järjestelmä kerrallaan. Eri sairaanhoitopiirit ostavat kuka mistäkin. Alan toimijat – niin yritykset kuin viranomaisetkin – määrittelevät yhteistyössä rajapinnat ja tiedonsiirtostandardit, joita noudattaen järjestelmät toimivat sulavasti yhteen. Kokonaisuutena Tanskassa on ”ekosysteemi” terveydenhuoltoalan tietotekniikkaa tekeviä yrityksiä.

Paperilla järjestelmä kuulostaa melko samantapaiselta kuin Suomessakin. Erona on, että Tanskassa se toimii, kun suomalainen terveydenhuollon IT on katastrofi. Juutit siis ilmeisesti tekevät jotain oikein.

Jari Forsström et al kuvaavat raportissa ”Terveydenhuollon tietojärjestelmät ja Suomi” miten Tanskan ja Ruotsin vastaavat alat toimivat, sekä esittävät näkökantoja siitä, miten potilastietojärjestelmien uudistusta tulisi Suomessa tehdä. Heidän keskeinen johtopäätöksensä on:

  1. Terveydenhuollon kokonaisjärjestelmään sisältyy suuria riskejä.
  2. Hajautetuista ratkaisuista, ohjelmistojen ekosysteemistä, on pohjoismaista hyviä kokemuksia.
  3. Terveydenhuollon tietojärjestelmäkustannuksista noin puolet koostuu henkilötyöstä, joten toimialalla on merkittävä työllistävä vaikutus. Suomalaisen IT-osaamisen taso on korkea ja sitä tulisi voida hyödyntää näin mittavassa kansallisessa hankkeessa.

Käytännössä Suomessa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pitäisi ottaa vetovastuu ja johtava rooli sairaanhoidon tietojärjestelmäekosysteemin kehittämisestä. Samaan tapaan kuin Tanskan Medcomilla on. THL tosin on taustaltaan tutkimusorganisaatio, eikä muutos ohjaavaksi viranomaiseksi varmasti olisi sille ihan helppo.

Hajautetummassa kehityksessäkin on riskinsä. Jos halua yhteentoimivuuteen ei ole, ei sitä myöskään synny. Standardit voidaan määritellä paitsi hyvin, myös huonosti. Järjestelmiä hankittaessa pitää myös oikeasti ymmärtää, mitä ollaan hankkimassa ja miten se suhtautuu muihin jo hankittuihin järjestelmiin. Tanskassa on saatu aikaan koko alaa koskeva yhteinen henki ja halu tehdä yhdessä järjestelmistä hyviä. Suomesta tämä toistaiseksi puuttuu.

Perinteinen ja moderni terveydenhuollon tietojärjestelmän arkkitehtuuri Forsströmin et. al mukaan. Suomessa käytössä olevat ja Sirius-hankkeessa ehdotetut uudet järjestelmät perustuvat vanhaan monoliittiseen arkkitehtuuriin.

Johtopäätökset

Kaikille kolmelle vaihtoehdolle on yhteistä, että ostaja joutuu tekemään selvästi nykyistä enemmän ja parempaa työtä. Tilaajan puolelle pöytää tarvitaan nykyistä enemmän ammattitaitoa sekä sairaalan hallinnoinnista että erityisesti nykyaikaisesta tietojärjestelmien kehittämisestä.

Tietojärjestelmät muodostavat nykyään organisaation kuin organisaation toiminnan ytimen. Ne ovat se luuranko, jonka varassa organisaatiot liikkuvat. Jos ei tietojärjestelmää soviteta organisaation toimintatapaan, täytyy toimintatavat sovittaa järjestelmään.

On vaarallista fantasiaa kuvitella, että tällaisen ydintoiminnon voisi ostaa valmiina ulkoa ymmärtämättä sen toimintaa itse. Ajatus ulkomaisesta potilastietojärjestelmästä, joka ”vaan toimii” on hopealuoti: fiktiivinen ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Se on käärmeöljyä, ei lääketiedettä.

Ihmepillereitä ei ole, vaan terveys perustuu elämäntapoihin; samaan tapaan potilastietojärjestelmän toiminta perustuu organisaation toimintatapoihin. Mikään ratkaisu, jossa ei muuteta sairaanhoitopiirien tapaa ostaa ja tuottaa tietojärjestelmiä, ei tule ratkaisemaan ongelmia.

Kaikki kolme ehdotusta sisältävät myös ongelmia ja riskejä. Yksikään niistä ei ratkaise terveydenhuoltoalan nykyisiä ongelmia mitenkään itsestäänselvästi. Siksi paras mitä osaan suositella on, että jokaista näistä vaihtoehdoista – ja muitakin – tutkitaan tosissaan, ja etsitään paras mahdollinen tapa välttää toimittajaloukku.

Sillä jos jokin on varmaa, niin se, että perinteisenä könttäkauppana ei Suomessa tulla koskaan ostamaan onnistunutta potilastietojärjestelmää. Epäonnistuminen on prosessin sisäänrakennettu ominaisuus.

Tietojärjestelmistä päättää viime kädessä HUSin hallitus. En kehota häiritsemään kenenkään kesälomaa, mutta meillä, jotka ymmärrämme tietojärjestelmiä on vastuu, että he tietävät mistä ovat päättämässä.

Edistääkseni asiaa loin adressin, jonka toivon lukijoiden allekirjoittavan. Siinä vaaditaan HUSin hallitusta selvittämään mahdollisuudet välttää toimittajaloukku. Mitään yksittäistä nimenomaista ratkaisutapaa ei vaadita, ainoastaan katastrofaalisen virheen välttämistä. Addressi toimitetaan alkusyksystä HUSin hallitukselle.

Keskustelualustaksi loin myös Facebook-ryhmän Terveydenhuollon IT korjattava. Liittykää sinnekin, ketkä FB:tä harrastatte ja haluatte aihetta seurata.

Kolmantena tapana vaikuttaa ovat vaalit. Kysykää ehdokkailta, mitä he aikovat tehdä, jotta terveydenhuollon IT-järjestelmien katastrofi saadaan tulevina vuosina korjattua. Erityisesti kysykää tätä sairaanhoitopiirien hallituksissa istuvilta.

Miten edistää pyöräilyä yhdessä päivässä?

Puhun usein pyöräilyn edistämisestä. Esimerkiksi siitä, miten kaupunki voisi käyttää puoli miljoonaa euroa tehokkaimmin.

Tällä kertaa ajattelin pohtia sitä, miten aktiiviset kansalaiset voivat edistää pyöräilyä aivan kaupungin mahdollisista päätöksistä riippumatta. Pohdinta on luonteeltaan interaktiivista, eli siihen voi osallistua kommentein ja äänestyksellä sivupalkissa. Pohdinta on myös luonteeltaan inklusiivista, eli joka osiossa kerrotaan miten pyöräilyä edistämään pääsee mukaan.

Koska asiat on aina syytä konkretisoida, esitän asian yhden päivän kautta.

8.5. oli pyörällä töihin päivä. Sen seurauksena en päässyt töihin ollenkaan, vaan kaahasin pitkin kaupunkia pyöräilyä edistämässä koko päivän. Alla kuvaus toimistani sekä arviot niiden vaikuttavuudesta.

1) Pyöräilijöiden kannustaminen

Aamulla 6:30 olin Sörnäisten rantatien varrella telttaa pystyttämässä. Seitsemältä aloimme jakaa aamupalaa työmatkapyöräilijöille. Nopeasti kojulla oli jono, ja yhdeksään mennessä kaikki 550 sämpylää olikin jaettu. Aamiaisella oli kävijöitä yhteensä ehkä 700 ja kaikki kehuivat ideaa kovasti.

Tapahtuma itsessään lisäsi varmasti pyöräilyä 8.5. yhteensä satoja kilometrejä. Monet tulijoista kun varta vasten lähtivät pyörällä töihin. Kun tämä sai ihmiset ottamaan pyöränsä esiin, ulottui vaikutus myöhempiinkin päiviin.

Samuli Pahkala innostui myös tapauksesta niin, että päätti perustaa työpaikalleen Vaisalaan uuden aamupalatapahtuman 7.6. Lähdin mukaan tapahtuman mainostamiseen, ja saimmekin siihen mukaan 24 työpaikkaa, joissa on yhteensä yli 4000 työntekijää. Syksyksi on jo ideoitu vielä suurempaa aamupalatempausta. Näilläkin tapahtumilla on varmasti ollut vaikutuksensa pyöräilymääriin.

Aamupalasta nautti toukokuisessa aamussa 700 pyöräilijää

Jos haluat järjestää omalle työpaikallesi pyöräilyaamiaisen tai muuta pyöräilytoimintaa, niin ota mukaan pari työkaveria ja ideoikaa toimintaa! Jos haluat työpaikkasi mukaan pyöräilijäaamiaiseen joskus syyskuussa, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, otso kivekas at hepo fi.

2) Lobbaus eduskunnassa

Yhdeksältä jouduin jatkamaan matkaa, koska piti käydä vaihtamassa kotona puku päälle ja suunnata eduskuntaan ympäristövaliokunnan kuultavaksi liikennepoliittisesta selonteosta. Edustin paikalla Suomen liikenneliittoa ja esitin pyöräilyn parempaa huomioimista liikennepolitiikassa. Hepo myös jätti aiemmin kirjallisen lausunnon samasta selonteosta

Ympäristövaliokunnan rooli oli vain antaa lausunto liikenne- ja viestintävaliokunnalle, joka varsinaisesti käsitteli selontekoa. Lausunnossa on sangen hyvin otettu huomioon useita esittämiäni asioita, mm. kuinka kaupunkeja ja maaseutua tulee tarkastella erikseen; miten valtion rahoitus ohjaa kuntia edistämään autoilua; sekä miten pyöräilyä ja kävelyä pitäisi ympäristö-, terveys- ja talousperustein sen sijaan suosia.

Asiaa varsinaisesti valmisteleva liikenne- ja viestintävaliokunta kantoi lähinnä huolta siitä, kuinka erityisesti maaseudun autoliikennettä ei ole huomioitu selonteossa tarpeeksi. Kävelystä ja pyöräilystä lausuttiin pari kaunista sanaa ja toivottiin, että turvallisia ja esteettömiä kevyen liikenteen väyliä rakennettaisiin lisää. Yhtäkään konkreettista ehdotusta ei mukaan päässyt.

Hepon kommentti selontekoon johti käsitteen ”kevyt liikenne” korvaamiseen sanoilla ”kävely ja pyöräily” kahdessa kohdassa johon tuo vanhentunut käsite oli vielä unohtunut. Lisäksi muutamista ehdotuksistamme poimittiin puolikkaita lauseita tai ideoita joihinkin perusteluihin. Oleellista merkitystä sisältöön niillä ei kuitenkaan ollut.

Kokonaisuudessaan on paha sanoa, millaisia vaikutuksia tällä lobbauksella on ollut. Muutama virkamies ja kansanedustaja ymmärtää nyt ehkä hiukan enemmän pyöräilyn ja kaupunkiseutujen problematiikka ja kenties seuraavaan vastaavaan selontekoon pyydetään jo lausuntoja tuppautumattakin. Työllä voi siis olla vaikeasti mitattavia pitkän tähtäimen vaikutuksia. Mitattavia vaikutuksia on vähän.

Lobbausta ja erilaisia kannanottoja valmistellaan HePon liikenne-listalla. Kiinnostuneet jäsenet ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen, otso kivekas at hepo fi niin lisään teidät listalle. Jäseneksi voi liittyä tästä

3) Työnantajien kannustaminen

Eduskunnasta poljin suoraan YLElle, joka on liittynyt HePon Hyvä työpaikka pyöräillä -hankkeeseen. Hankkeen tarkoitus on herättää työnantajat huomaamaan, että pyöräilyn edistäminen kannattaa sekä kannustaa ihmisiä pyöräilemään töihin. Käytännössä työpaikoilla tutkitaan pyöräilyratkaisujen laatu ja annetaan parannusideoita, neuvotaan ihmisiä pyöräilyssä ja huolletaan pyöriä. Ajatus on, että pelkän kannustamisen sijasta pyritään myös konkreettisesti parantamaan olosuhteita.

8.5. oli vuorossa pyörien huolto ja huollon opetus. Kahden tunnin ajan huolsimme YLEläisten pyöriä Pasilassa ja annoimme neuvoja jatkotoimista. Läpi käytiin viitisenkymmentä pyörää. Huolto onnistui yllättäen sotkematta kauluspaitaa, kun puvunhousuja suojasi päällihousut ja takki roikkui sivummalla.

Paljonko huoltotoimet sitten edistivät pyöräilyä? Ainakin muutamien kymmenien ihmisten pyörät ovat nyt helpompia poljettavia tai turvallisempia. Moni myös oppi, missä YLElle viemämme pumppu majailee, että renkaat voi täyttää tarvittaessa. Kyllä tässä varmaan kymmeniä tai satoja pyöräilykilometrejä tuli tälle vuodelle yhteensä lisää. Lisäksi toiminnalla voi olla epäsuoria vaikutuksia, jos työnantajat (esim. YLE) innostuu edistämään pyöräilyä vielä tähänastista enemmän. Ensi vuonna koitetaan arvioida vähän tieteellisemmin koko Hyvä työpaikka pyöräillä -projektin vaikutuksia.

Jos arvelet, että työpaikkasi voisi lähteä mukaan hankkeeseen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, otso kivekas at hepo fi. Myös lisää aktiiveja kaivataan syksyksi, yhteystieto sama.

4) Vaikuttaminen katusuunnitelmiin

YLEltä poljin pikapikaa Kasarmikadulle Yleisten töiden lautakunnan kokoukseen. Lautakunnan asioista pyöräilyyn liittyivät tällä kertaa lausunto Kaarelan jäähallin kaavasta, sekä Pyhän Laurin puiston puistosuunnitelma. Sain lisättyä jäähallilausuntoon, että kadun varteen ei saa tehdä yhdistettyä pyörätietä. Puistosuunnitelmassa näkyvä yhdistetty sen sijaan oli tiettävästi vain piirtovirhe ja erottelu säilyy. Lisäksi puolustin pyöräilyn ja jalankulun asemaa strategisten tavoitteiden priorisoinnissa.

Samaan kategoriaan laskettakoon se, kun illalla viimeisenä lähetin kaupungille muistutukset Viilarintien ja Vienankadun katusuunnitelmista. Sisältö oli jo pääosin tehty aiemmin ja siitä olivat pääosin vastanneet muut HePo-aktiivit, mutta säädin hiukan sanamuotoja ja ulkoasua ja lähetin sähköpostit yhdistyksen nimissä.

Yksittäisen lautakuntakokouksen vaikutus ei ole kauhean suuri. Tällä kertaa siis torpattiin yksi yhdistetty väylä, joka olisi luultavasti torpattu myöhemmin kuitenkin ja valittiin joitakin sanamuotoja, jotka epäsuorasti ehkä vaikuttavavat tulevaan päätöksentekoon. Kokonaisuudessaan lautakunnassa istuminen on kuitenkin vaikuttavaa. Vuosi sitten HePon muistutuksia ei välttämättä luettu kovinkaan tarkkaan, mutta nyt tilanne on muuttunut. Uusimmat muistutuksemme ovat johtaneet mm. suunnitelman palauttamiseen liikennesuunnitteluun tai hautaamiseen. Ja silloin kun suunnitelma tuodaan lautakuntaan, se hyväksytään ehdollisesti.

Lautakuntatyön vaikutus katusuunnitelmiin on yhdeksän kuukauden aikana ollut huomattava. Tätä menoa kohta ollaan tilanteessa, jossa suunnitelmat tehdään lähtökohtaisestikin ainakin kohtuullisen hyvin. Vaikutus pyöräilyolosuhteisiin ja siten pyöräilyn määrään on joidenkin vuosien tähtäimellä suuri.

Katusuunnitelmien kommentaareja ja erilaisia kannanottoja valmistellaan HePon liikenne-listalla. Kiinnostuneet jäsenet ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen, otso kivekas at hepo fi niin lisään teidät listalle. Jäseneksi voi liittyä tästä.

5) Mielenosoittaminen

Lautakunnasta poljin suoraan kriittiselle pyöräretkelle. Vaadimme tavalliseen tapaan parempia pyöräilyolosuhteita. Kriittisten pyöräretkien osallistujamäärät ovat parin viime vuoden aikana nousseet reippaasti, ja viimeisin ennätys tehtiin kesäkuun retkellä, jossa oli 370 polkijaa.

Mielenosoitus ei tietenkään suoraan vaikuta mihinkään, siinähän vain osoitetaan aktiivisesti, että ollaan jotain mieltä. Mutta ne ovat keskeinen osa sellaisen ilmapiirin luomista, jossa pyöräilyä ei voi jättää huomiotta, vaan pyöräilyolosuhteet kiinnostavat ihmisiä. Kaupunkisuunnitteluviraston virkamiehen mukaan näkyvä pyöräaktivismi on helpottanut asioiden ajamista virastojen sisällä huomattavasti. Punainen asfaltti levitetään vain sille joka sitä vaatii.

Allekirjoittanut puhuu kesäkuun kriittisen pyöräretken lopussa konttiaukiolla.

Seuraava kriittinen pyöräretki järjestetään tiistaina 10.7. Tapaaminen klo 17:30 Pyöräkeskuksella, Narinkalla. Kriittisiä suunnitellaan sähköpostilistalla, jolle pääsee mukaan mailaamalla allekirjoittaneelle. Osoitteen jo arvaattekin.

6) Koulutus

Tämä ei nyt mahdu enää aikaraamiini, vaan täytyy siirtyä seuraavalle päivälle. 9.5. alkoivat nimittäin HePon katuajot, jossa opetetaan ihmisiä ajamaan kantakaupungin kaduilla turvallisesti ja sujuvasti. Tavoitteena on lisätä pyöräilyä ylipäänsä ja erityisesti siirtää pyöräily jalkakäytäviltä ajoradoille.

Ensimmäisiin kuusiin katuajoihin on osallistunut yhteensä muutamia kymmeniä ihmisiä. Heistä varmaan ainakin osan pyöräilymäärät ovat kasvaneet. Paljon suurempi vaikutus on kuitenkin varmasti ollut katuajojen näkyvyydellä mediassa ja netissä: epäilemättä monet ovat siirtyneet kadulle ajamaan osallistumatta erikseen kursseille. Mitä enemmän kadulla ajetaan, sen turvallisempaa se myös on, ja houkuttelee muitakin pyöräilemään.

Myös Tampereella ja Jyväskylässä suunnitellaan katuajojen järjestämistä.

Oma vaikutelmani on, että jalkakäytävillä ajo on vähentynyt ratkaisevasti keskustassa tämän kesän aikana. Yleisen ajattelutavan muutos on Helsingissä tapahtumassa juuri nyt. Vielä ensimmäisillä katuajoreissuilla näkyi yhtä paljon pyöräilijöitä jalkakäytävillä kuin kaduilla, mutta viimeisen parin kerran aikana on oikein saanut etsiä jalkakäytäväpyöräilijöitä. Ero on suuri, puhumattakaan parin vuoden takaisesta tilanteesta. Uskon, että katuajoilla on ollut oma roolinsa tässä muutoksessa, vaikkei se siitä yksin vastaakaan.

Keskellä kaistaa – katupyöräilyn alkeet kahdessa minuutissa from Helsingin Polkupyöräilijät on Vimeo.

Seuraavat katuajot ovat tänään, 20.6. Tapaaminen klo 17:30 pyöräkeskuksella, Narinkatorilla. Tervetuloa mukaan. Ilmottautua voi vaikka Facebookissa

Kuinka edistää pyöräilyä?

Kysynkin teiltä, tänne asti lukeneet: mikä on tehokkain tapa edistää pyöräilyä ja miksi. Jokainen yllä esitelty toiminta kuvaa yhtä vaikuttamistapojen kategoriaa. Muitakin keinoja varmasti on, ja niitä saa tuoda esiin. Sivupalkissa on myös äänestys aiheesta. Ja olen aivan tarkoituksella jättänyt määrittelemättä, mitä pyöräilyn edistäminen oikeastaan tarkoittaa; sen saa tulkita kuten haluaa.

Helsingin tavoite on kaksinkertaistaa pyöräilyn osuus liikenteessä 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Se ei toteudu, ellemme tee siitä totta. Tervetuloa mukaan.

Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna

Kaikki nykyään tietävät, että terveydenhuollon IT-järjestelmät tulevat tuhottoman kalliiksi ja toimivat luvattoman huonosti. Erityisesti valtiontalouden tarkastusvirasto avautuu aiheesta säännöllisesti ja asiaa puidaan jo eduskunnassakin. Ylen sanoin, ”Terveydenhuollon it-hankinnoissa lähes kaikki on mennyt pieleen”

Mutta miksi on näin? Pieni tapausesimerkki ehkä valaisee tilannetta. Dickensin kolme aavetta johdattavat teemaan.

Ensin vuorossa menneiden IT-hankkeiden aave.

Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on perinteisesti käyttänyt potilastietojärjestelmänään Uranusta (sama kuin Miranda). Sen kehittämisestä vastasi alkujaan Medici data oy, jonka viisi sairaanhoitopiiriä yhdessä omistivat. Yhtiöitettyä omaa tuotantoa siis. 2007 Medici data myytiin Logicalle (silloin WM-data) hintaan, joka salattiin.  Ratkaisun oli tarkoitus helpottaa järjestelmäintegraatioita, koska Logica teki runsaasti muitakin terveydenhuollon järjestelmiä. Alkuperäisessä sopimuksessa HUS sitoutui ostaman Logicalta päivityksiä 700 000 eurolla vuosittain 2012 asti. Todelliseksi kustannustasoksi kuitenkin muodostui 2-3 miljoonaa euroa vuodessa.

Nyt Uranuksesta ollaan luopumassa. Tavoiteltuja integraatiohyötyjä ei saatu, ja järjestelmän käytettävyydestä on tullut paljon valituksia. Koska sairaalaa ei kuitenkaan voi jättää tyhjän päälle, osti HUS vielä kolmen vuoden tuen ja pienkehityksen Uranukseen Logicalta. Hinta oli 15,7 miljoonaa euroa, eli yli viisi miljoonaa vuodessa. Osto tehtiin ilman kilpailutusta, koska vaihtoehtoja ei oikeastaan ole. Tietoviikon sanoin ”Hankinta on tehty ilman kilpailutusta, koska Uranus-potilastietojärjestelmä on Logican kehittämä ja yhtiö omistaa sen oikeudet.” Alkuperäisen kehitystyön toki maksoivat sairaanhoitopiirit.

Alalla toimivan lähteen arvion mukaan sopimuksen sisältämät työt olisi saanut ostettua markkinoilta noin miljoonalla per vuosi. Loput neljä miljoonaa kuluvat siis käytännössä siksi, että Logica on palvelun ainoa mahdollinen tarjoaja, ja voi hinnoitella työnsä kuten haluaa. Monopolimyyjän markkinat ovat tällaiset. (En väitä, että ne ovat kaikki katetta, vaan suuri osa tuhrautuu myös tehottomaan tai turhaan työhön).

Tähän mennessä siis on ensin koodattu järjestelmä itse, sitten myyty se, luultavasti lähes ilmaiseksi isolle IT-talolle. Iso IT-talo on nostanut hintoja ensin vähän ja sitten paljon, mutta pakko on maksaa koska toimittajalla on monopoli järjestelmäänsä. Laatu ei myöskään ole ainakaan parantunut vuosien varrella. On hyvin ymmärrettävää, että HUS haluaa luopua järjestelmästä.

Sitten kuvaan astuu nykyisten IT-hankkeiden aave

Uranuksen tilalle ollaan tuomassa uutta, kansallista yhtenäistä potilastietojärjestelmää. Sitra teetti Accenturella selvityksen kuinka Suomessa voitaisiin yhtenäistää terveydenhuollon potilastietojärjestelmät ostamalla ulkomailta valmis järjestelmä. Sirius-hankkeen projektipälliköt ja lähes koko projektiryhmä olivat joko HUSin tai Accenturen palkkalistoilla, vaikka muodollisesti hankkeen organisoi Sitra. Käytännössä ajatus on, että uusi järjestelmä tuodaan ensin HUSille ja sitten muualle maahan (sivumennen sanoen tämä on ihan järkevä tapa toimia, ei siinä mitään).

Selvityksessä parhaaksi järjestelmäksi todettiin amerikkalainen Epic ja toiseksi tuli myöskin amerikkalainen Cerner. Jatkotoimenpiteinä HUS aloitti Sirius 2 -hankkeen, jossa valmistellaan varsinaista järjestelmän kilpailutusta, ja Accenture hankki oikeudet myydä Epic-järjestelmää Suomessa (*).

Tässä kohti kannattaa taas pysähtyä hetkeksi. Olemme siis tilanteessa, jossa on konsultin avustuksella käytännössä päätetty, mikä järjestelmä tullaan valitsemaan. Samainen konsultti on nyt ainoa taho, jolta tuon järjestelmän voi saada. On siis Accenturen ehdotuksesta käytännössä päätetty, että potilastietojärjestelmät koko suomeen tulee toimittamaan Accenture.

Terveydenhuollon ATK-päivillä niin Accenturen kuin HUS:inkin edustajat löysi parhaiten Epicin tiskiltä. Lapussa lukee ”Olemme Epicin ständillä. Tervetuloa”

Ja kerrontavastuu siirtyy nyt tulevien IT-hankkeiden aaveelle

Seuraavaksi HUS kilpailuttaa potilastietojärjestelmän hankinnan syksyllä 2012. Accenture tarjoaa Epicciä, Logica tarjonnee Cerneriä. Muitakin varmasti osallistuu.

Accenture voittaa kilpailutuksen, ja alkaa viiden vuoden projekti, jossa Uranus korvataan Epicillä. Kahdeksan vuoden sisään kaikki muutkin suomen potilastietojärjestelmät korvataan Epicillä. Kustannuksiksi arvioidaan 1.2 – 1.8 miljardia euroa, josta 60% menee Accenturelle ja Epic Systemsille. Loput ovat sairaanhoitopiirien omia kuluja.

Alun jälkeen hankinnat tullaan tekemään ilman kilpailutusta; muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ole. Epic-potilastietojärjestelmä on Epic Systemsin kehittämä ja Accenture omistaa sen jälleenmyyntioikeudet Suomessa.

Aiemmin HUS oli siis yhden monopolitoimittajan kuristusotteessa, ja tämä hyödynsi sitä laskuttamalla useita miljoonia vuodessa. Jatkossa koko maan sairaanhoitopiirit ovat yhden monopolitoimittajan kuristusotteessa, ja arvioitu kustannustaso on useita satoja miljoonia vuodessa. Siis monopolitoimittajan arvioima kustannustaso.

Tämäkin voisi vielä olla ihan ok. Nykyisestä katastrofista eroon pääseminen maksaa väistämättä paljon rahaa, teki sen miten tahansa. Jos yhtenäisellä ja toimivalla potilastietojärjestelmällä saadaan jatkuva koneiden odottelu ja turhien lomakkeiden täyttely sekä systeemin aiheuttamat hoitovirheet karsittua, on tämänkin potentiaaliset hyödyt jopa satoja miljoonia.

Olisin ihan valmis hyväksymään vaikka kymmenen miljoonan vuotuisen välistävedon, jos sen vastineeksi saataisiin toimiva sairaalajärjestelmä. Mutta miksi ihmeessä saataisiin? Todennäköisempää on, että se toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin Uranuskin.

Julkiset kilpailutukset voitetaan sillä, että tarjottava järjestelmä on itsessään halpa. Usein tarjoukset tehdään jopa tappiolla. Tarjoava yritys tekee voittonsa lisä- ja muutostöistä, joiden hinta on kova. Ostaja ei tietenkään halua ostaa kalliita lisätöitä, vaan ostaa niitä ainoastaan jos on pakko.

Eli jos järjestelmä toimii hyvin, jäävät toimittajalta kalliit lisätyöt saamatta, mutta jos se on koko ajan katastrofin partaalla, tili juoksee. En väitä, että kukaan rikkoisi softiaan tahallaan, mutta olemme luoneet järjestelmän, jossa menestyvät lähinnä yhtiöt joiden järjestelmissä on kriittisiä ongelmia. Sitä saa mitä tilaa.

Ratkaisun avain onkin tilata toisin.

Potilastietojärjestelmän kaltainen suuri, monimutkainen ja erittäin kustomoitu tuote luo voimakkaan lock-in efektin. Asiakas on käytännössä täysin riippuvainen lähdekoodin haltijasta, joka voi sanella hintansa ja ehtonsa. Vaihtaminen toiseen järjestelmään vie vuosia ja maksaa kymmeniä miljoonia. Siksi asiakkaan on hallittava lähdekoodia itse.

Toimitusehtoihin on siis lisättävä, että sairaanhoitopiiri saa lähdekoodin hallintansa ja vapaat oikeudet ostaa kehitystyötä järjestelmään keneltä haluaa sekä jakaa tilaamiaan muutoksia muiden sairaanhoitopiirien kanssa. Eli Vaikka Accenture myy Epicin lisenssit HUSille (15% kustannuksista), ylläpito ja muutostyöt  (45% kustannuksista) voidaan tilata keneltä vain.

Parhaiten tämä onnistuisi vaatimalla avoimen lähdekoodin lisenssiä, mutta tärkeimmät hyödyt saadaan vaatimalla jatkokehitysoikeus vain itselle. Välttämätöntä on kuitenkin rikkoa yhden toimittajan monopoliasema. Välttämätöntä on katkaista se kuristusnaru, jolla suuret IT-talot sairaanhoitopiirejä hallitsevat.

On mahdollista, että nykyiset tarjoajat eivät halua lähteä tällaiseen kisaan mukaan, mutta viime kädessä järjestelmän voi vaikka tehdä tyhjästä. Jos käytettävissä on viisi vuotta ja miljardi euroa, sillä oikeasti tekee jo aika paljon koodia. Potilastietojärjestelmät ovat monimutkaisia, mutta ei niiden niin monimutkaisia tarvitse olla. Monopolitoimittajan intressissä on aina tehdä järjestelmästä monimutkaisempi; asiakkaan hallitsemassa IT:ssä näin ei olisi pakko olla.

Koodin omistus tai avoimuus ei ole mikään hopealuoti, joka ratkaisee kaikki IT-hankkeiden ongelmat. Vaikka asiakas omistaisi kaiken koodin, hankkeet voidaan silti mokata. Mutta irtautuminen toimittajan liekanarusta on välttämätön edellytys sille, että hankkeet voivat onnistua.

Terveydenhuollon tietojärjestelmäongelmat ovat ratkaistavissa, mutta ne eivät ratkea ilman muutosta toimintatavoissa.

(*) Accenture on ainoa tiedetty Epicin myyjä Suomessa, ja on syytä olettaa, että sopimus antaa heille yksinoikeuden. Varmaa tietoa tästä ei minulla kuitenkaan ole.

Kaupunki saa sellaiset pyöräilijät kuin se ansaitsee

Hesari julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni, jossa vastasin Katri Arjavan aiempaan kirjoitukseen siitä, kuinka pyöräinfraa on turha parantaa, koska pyöräilijät kuitenkin rikkovat liikennesääntöjä.

Alla ensin Arjavan kirjoitus ja sitten omani.

Liikennesäännöt koskevat myös pyöräilijöitä ja jalankulkijoita (HS 31.5.2012)
KATRI ARJAVA HELSINKI

Nyt pu­hu­taan taas sii­tä, min­kä­lai­nen pol­ku­pyö­rä­lii­ken­teen jär­jes­te­ly pal­ve­li­si lii­ken­tees­sä liik­ku­jia par­hai­ten. Ka­ru to­tuus kui­ten­kin on, et­tä mi­kään jär­jes­te­ly ei toi­mi, jos sen käyt­tä­jät ei­vät ym­mär­rä, mik­si so­vit­tu­ja sään­tö­jä pi­tää nou­dat­taa.

Jos asen­ne on se, et­tä lii­ken­ne­sään­nöt ovat vain mui­ta var­ten, ai­heu­te­taan vaa­raa se­kä it­sel­le et­tä muil­le. Esi­mer­kik­si Pu­na­vuo­res­sa pyö­räi­li­jät aja­vat ajo­ra­taa kiel­let­tyyn ajo­suun­taan, vaik­ka lail­li­nen reit­ti me­ni­si kort­te­lin pääs­sä. Lii­ken­ne­sään­nöt tun­te­va ei odo­ta vas­taan­tu­li­jaa yk­si­suun­tai­sel­la ka­dul­la ja ajaa sen mu­kai­ses­ti. Olen näh­nyt kak­si lä­hel­tä pi­ti -ti­lan­net­ta, kun kul­man ta­kaa on tul­lut­kin pyö­räi­li­jä.

Ajo­kor­tin omis­ta­vat ovat ai­na­kin pe­ri­aat­tees­sa op­pi­neet lii­ken­ne­sään­nöt ja toi­vot­ta­vas­ti nou­dat­ta­vat nii­tä myös pyö­räi­li­jöi­nä ja ja­lan­kul­ki­joi­na. Mi­ten sai­sim­me myös kor­tit­to­mat op­pi­maan sään­nöt? Eh­kä yh­dek­säs­luok­ka­lai­sia ei pi­täi­si pääs­tää maail­mal­le il­man lii­ken­ne­sään­tö­jen ly­hyt­tä op­pi­mää­rää. On tur­ha väit­tää, et­tä ter­ve jär­ki opas­taa oi­keaan käyt­täy­ty­mi­seen. Ei tar­vit­se kuin kat­soa, mi­ten ih­mi­set tör­mäi­le­vät toi­siin­sa jal­ka­käy­tä­vil­lä ja suo­ja­teil­lä. Jos kaik­ki kul­ki­si­vat oi­keaa lai­taa, tä­mä­kin väl­tet­täi­siin.

Ja vastaukseni:

Kaupunki saa sellaiset pyöräilijät kuin se ansaitsee (HS 3.6.2012)
OTSO KIVEKÄS 
VARAPUHEENJOHTAJA HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT
Kat­ri Ar­ja­va oli huo­lis­saan (HS Mie­li­pi­de 31. 5.) sii­tä, kuin­ka pyö­räi­li­jät ei­vät nou­da­ta sään­tö­jä, ja ar­ve­li, et­tei mi­kään pyö­rä­tei­den pa­ran­ta­mi­nen au­ta asiaa.
Lii­ken­ne­jär­jes­te­lyi­den laa­tu ja sään­tö­jen kun­nioi­tus kui­ten­kin kul­ke­vat kä­si kä­des­sä. Mais­sa, jois­sa pyö­räl­lä voi hel­pos­ti ajaa sään­tö­jen mu­kaan, näin myös teh­dään. Sik­si on syy­tä ol­la toi­vei­kas: eh­kä jo pa­rin­kym­me­nen vuo­den ku­lut­tua Hel­sin­gis­sä­kin osa­taan pyö­räil­lä sään­tö­jä nou­dat­taen ja toi­set huo­mioi­den. 
Hol­lan­ti­lai­sen sa­non­nan mu­kaan kau­pun­ki saa sel­lai­set pyö­räi­li­jät kuin se an­sait­see.
Tä­tä odo­tel­les­sa on pyö­räi­li­jöi­den ajo­ta­po­ja syy­tä pyr­kiä pa­ran­ta­maan jo ny­kyi­ses­sä ka­tu­ver­kos­sa. Eh­kä tär­keim­pä­nä asia­na pyö­räi­li­jät pi­tää saa­da siir­ty­mään ka­dul­le, pois jal­ka­käy­tä­vil­tä.
Ope­tus ja esi­merk­ki toi­mi­vat pa­rem­min kuin va­li­tus. Sik­si Hel­sin­gin pol­ku­pyö­räi­li­jät jär­jes­tää jo­ka kes­ki­viik­ko il­mai­sia ka­tua­jo­kurs­se­ja, jon­ne voi tul­la har­joit­te­le­maan lail­lis­ta ja tur­val­lis­ta ajoa kan­ta­kau­pun­gin ka­duil­la. Ta­paa­mi­nen on Na­rink­ka­to­ril­la kes­ki­viik­koi­sin kel­lo 17.30.

11 syytä miksi valtion laitosten kannattaa avata koodinsa

Valtion laitos, potentiaalinen asiakas, on teettämässä uutta tietojärjestelmää. Korvataan kasa vanhoja systeemejä, ja integroidutaan toiseen kasaan. Kehitys tarkoitus tehdä mahdollisimman ketteränä, joidenkin rajapintojen avaamista avoimena datana valmistellaan. Perusarkkitehtuuri on järkevän näköinen ja teknologioiden suhteen tarjoajia pyydetään tekemään ehdotuksia. Kaiken kaikkiaan asiakas vaikuttaisi olevan aika kartalla siitä, miten softaprojektia kannattaa tehdä.

Ajattelin ehdottaa heille, että mitä jos julkaisisitte myös lähdekoodinne avoimena. Alla perusteita, miksi heidän kannattaisi näin tehdä. Lisää saa ehdottaa.

Maanmittauslaitoksen oskari.org-portaali on hyvä esimerkki siitä, kuinka valtion laitos julkaisee kehittämänsä koodin vapaaseen käyttöön

Uuden järjestelmän koodi on kokolailla yhteen tarkoitukseen tehtyä, eikä sille pääosin ole nähtävissä muuta käyttötarkoitusta. Siksi yleinen perustelu kehittäjäyhteisön tekemästä ilmaisesta työstä ei tässä tapauksessa ole soveltuva.

Mutta ne argumentit…

A) Virasto hyötyy itse:

  1. Mahdollisuus siirtää kehitys- ja ylläpitovastuita toimittajalta toiselle paranee. Uusi toimittaja tai toimittajakandidaatti voi perehtyä koodiin jo etukäteen omin nokkinensa, valita tekijät sitä silmällä pitäen ja ylipäänsä harkita, lähteekö tarjouskilpailuun mukaan ollenkaan. Tämä johtanee hiukan parempiin tarjouksiin, ja etenkin uusi tiimi pääsee tuottavaan työhön nopeammin.

  2. Koodin laatu paranee, koska useimmat eivät kehtaa tuottaa julkaistavaksi samanlaista kuraa, jota suljettuun järjestelmään voi piilottaa. Analogisesti, ”on eri asia laulaa suihkussa kuin lavalla”. Tämä helpottaa elinkaarenhallintaa ja laskee ylläpitokuluja etenkin pitkällä tähtäimellä.

    Vaikutus toki perustuu laajempaan kulttuuriseen muutokseen, jossa koodaajat vaativat itseltään ja toisiltaan korkeampaa laatua. Koodin avaaminen on ehkä vain tuon muutoksen katalyytti, mutta toimiva sellainen.

  3. Systeemiin liittyviä järjestelmiä tekevien työ helpottuu. Periaatteessahan hyvin dokumentoitu rajapinta riittää, mutta käytännössä asia ei ole näin. Rajapinnoissa on bugeja, ja dokumentaatio on aina epätäydellistä. Rajapinnan käyttäjän työtä tehostaa joskus paljonkin, kun rajapintaan ei tarvitse suhtautua mustana laatikkona, vaan hän voi tarkistaa mitä siellä alla oikeasti tapahtuu ja siten ymmärtää rajapintaa paremmin. Antti kuvaa efektiä hyvin Codenton blogissa.

  4. Koodin avaaminen – kuten datan avaaminenkin – on hyvää PR:ää. IT-mediaa kiinnostavat nämä asiat tällä hetkellä, ja niillä pääsee vaikuttamaan edistykselliseltä ja coolilta. En lähde nyt erittelemään hyvän maineen etuja; mainetta pidetään yleisesti tavoiteltavana asiana.

B) Yhteiskunta kokonaisuudessaan hyötyy:

  1. Avatulle koodille voi löytyä yllättäviä käyttötarkoituksia muualla. Vähintään se voi toimia eri työkalujen käyttöesimerkkinä tai opiskelijoiden harjoitustyömateriaalina. Mahdollisuus merkittävään käyttöön on vähäinen, mutta ennakoimattomia asioita tapahtuu. Tämä tuo myös potentiaalisia PR-hyötyjä jos käyttöä löytyy.

  2. Koodin toimittaja voi hyödyntää kertyneen osaamisen lisäksi myös syntynyttä koodia seuraavassa vastaavassa hankkeessa vaikkapa naapuriviraston puolella. Toimittaja tai seuraava asiakas siis hyötyvät työn tehostumisesta. (sivumennen sanoen: olen yhdessä vanhassa duunissa opensourcannut työkalukoodia jotta sitä voisi käyttää toisillakin asiakkailla).

  3. Koodin avoimuuden yleistyminen tuo uusia bisnesmahdollisuuksia. Esimerkiksi riippumatonta pienimuotoista lähdekoodin ja järjestelmän laadun auditointia. Jos auditointi vaatii raskaat neuvottelut että koodin edes näkee, maksaa se paljon. Avoimen koodin auditointia taas voi tehdä pikkufirma ohimennen ja esim. jättää tarjouksen vasta kun tietävät koodista löytyvän jotain parannettavaa.

C. Muut argumentit:

  1. Julkishallinnon pitää lähtökohtaisesti olla avointa ja julkista ja suljettua/salaista vain jostain pakottavasta syystä. Periaate löytyy jo perustuslain tasolta (hallinnon avoimuus). Itse asiassa avoimessa koodissa on kyse asiakirjajulkisuuden periaatteen loogisesta laajennoksesta.

  2. Myös voimassaoleva hallitusohjelma itse asiassa kehottaa tähän: ”Avoimeen lähdekoodiin perustuvien ratkaisujen käyttöönottoa edistetään julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin puitteissa ja kustannushyötyanalyysin pohjalta.” Avaamisesta on jonkin verran hyötyjä, eikä juuri lainkaan kustannuksia, joten sitä kuuluu siis edistää.

  3. Näyttäisi siltä, että julkisissa IT-projekteissa avoin data, ketterä kehitys ja avoin lähdekoodi linkittyvät käytännössä yhteen. Maanmittauslaitos, joka on avoimen datan lippulaiva Suomessa, on myös ketterän kehityksen edelläkävijä ja julkaisee koodinsa avoimena. Sama koskee Sitraa. Yhteys saattaa olla osin satunnainen, ja johtua vain ajan hengestä, mutta sitä ei kannata ohittaa. Kaikki kolme kun linkittyvät uusiin toimintatapoihin ja haluun tehdä julkisista ohjelmistoista hyviä ja kansalaisia palvelevia. Metatarina, jonka menestys voi johtaa todella suuriinkin hyötyihin aivan kaikille.

Lopuksi

Avoimen koodin hyödyt eivät rajoitu vain siihen, että itse koodi on avoimena saatavilla – vaikka siitä on joskus suuriakin hyötyjä toki. Hyötyjä liittyy myös työtapoihin ja ajattelutapaan, jossa avoimuus on lähes itsestäänselvyys. Salasanojen kirjoittamisesta koodin sekaan ei tarvitse edes keskustella, kun koodi on avoimena githubissa. Rajapinnan bugisuus ei ole peruste lyödä hanskoja tiskiin viikoksi, kun voi käydä katsomassa mikä siellä on rikki, ja raportoida virheen täsmällisesti. Ja niin edelleen.

Avoimuus on pienten hyötyjen kasautumista, joka voi levitessään johtaa suuriin ja yllättävinkin muutoksiin. Ja on syytä huomata, että avoimuutta vastaan ei julkishallinnossa puhu oikeastaan mikään: siksi pienetkin hyödyt riittävät perusteeksi.

Sörnäisten tunneli ja kantakaupungin moottorikatuverkko

Julkaisin allaolevan tekstin maanantaina Ihmisten kaupungissa. Samana päivänä kaupunginhallitus päätti hyväksyä tunneliehdotuksen jatkosuunnittelun pohjaksi evästyksillä:

  • Jatkosuunnitellussa selvitetään läpiajoliikenteen vähentämistä tunnelin vaikutusalueella.
  • Kaupunginhallitus toteaa samalla, että Sörnäistentunnelin toteutettavuus tai kannattavuus ei ole riippuvainen Keskustatunnelista.

Jälkimmäinen tulee lukea muodossa ”ei saa olla”. Tämä on minusta ihan kohtalainen kompromissi tässä vaiheessa. Tunnelin kannattavuus pitää laskea oikein: sen jälkeen voidaan katsoa, onko se kannattava.

—————————————————————————————-

Tänään kaupunginhallitus käsittelee Sörnäisten tunnelia. Siis tunneli Hermannin rantatieltä Sörnäisten rantatielle, ohi rakentuvan Kalasataman kaupunginosan. Hintaa tulee 140 miljoonaa mutta lisääntyvä rakennusoikeus kuittaa tämän.

Tunnelissa arvioidaan kulkevan vuonna 2035 28 000 autoa vuorokaudessa. Sen pohjoispäässä Hermannin rantatiellä arvioidaan kulkevan 41 000 autoa vuorokaudessa. Ilman tunnelia nämä autot ajaisivat kaikki Kalasataman läpi, mikä tietenkin haittaisi elämää Kalasatamassa ja vähentäisi mahdollisuuksia rakentaa sinne.

Paitsi kun eivät ajaisi.

Nykyään Hermannin rantatiellä kulkee 19 000 autoa vuorokaudessa. Lisäystä on siis luvassa 22 000 autoa vuorokaudessa. Osa on toki matkalla Kalasatamaan, mutta vähintään 9000 ja luultavasti selvästi enemmän on matkalla Sörnäisten rantatielle.

Sörnäisten rantatieltä voi ajaa joko Hakaniemen sillan kautta Pohjoisrantaan, tai Hakanimenrannan kautta Pitkälle sillalle. Minnekään muualle matkaa korkeintaan pari prosenttia, jotka voidaan ohittaa. Ruuhka-aikaa pohjoisranta lähes seisoo, koska kauppatorin seutu ei vaan vedä autoja nykyistä nopeammin. Sama koskee Hakaniemen siltaa, jonka Kaivokadun ruuhkat tukkivat.

Mihin nämä yli 10 000 – 20 000 autoilijaa sitten ovat matkalla? Vihjeen antaa Kaupunginhallituksen esittelymateriaalin seuraava virke:

“Arviossa on otettu huomioon voimassa olevan yleiskaavan mukaisten muiden väylähankkeiden eli Keskustatunnelin ja Hakamäentien itäjatkeen vaikutus liikennemäärään.”

Autot ovat siis matkalla keskustatunneliin ja sen kautta luultavammin Länsiväylälle. Ilman keskustatunnelia ne eivät mahtuisi jatkamaan minnekään. Tällöin liikennemäärä jäisi pienemmäksi ja mahtuisi luultavasti Hermannin rantatien kautta aivan mainiosti. Ja keskustatunnelistahan valtuusto on 2008 tehnyt päätöksen, että sitä ei rakenneta.

Sörnäistentunnelin yhteys keskustatunneliin ja Hakamäentien jatkamiseen havainnollistuu ohiesessa kuvassa. Lähde: KSV:n julkaisematon esitys, löytyy täältä

Rakennusoikeushyödytkin asettuvat tässä hyvin kyseenalaiseen valoon. Tunneli mahdollistaa rakentamisen, koska autoliikenteen määrää saadaan laskettua niin, että taloja saa rakentaa kadun varteen. Mutta tuo liikennemäärä kulkee Kalasataman rantatien kautta vain jos

  1. Sörnäisten tunnelia ei rakenneta, JA
  2. Keskustatunneli rakennetaan.

Mikäli kumpaakaan ei rakenneta, jäänee liikennemäärä 41 000 auton sijasta esimerkiksi 25 000 autoon. Tällöin voidaan talot rakentaa kadun viereen aivan kuten tunnelinkin tapauksessa. Tunneli ei siis luultavasti tuo kaavoitushyötyä, tai ainakin hyöty on nyt esitettyä pienempi. Kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsen Särelä käsittelee aihetta laajemmin blogissaan.

Tässä on nyt joko kyse huijauksesta, tai luvattoman löperöstä valmistelusta. Eihän tunnelia voi perustella toisella tunnelilla, joka on päätetty jättää rakentamatta. Aivan kuin yritettäisiin vaivihkaa hivuttaa meille kokonainen motaritunneleiden verkosto, perustellen jokainen hanke sillä, että muut tunnelit vaativat sen.

Kehä I sisäpuolelle on nyt suunnitteilla:

  • Keskustatunneli, hinta 700 – 1000 miljoonaa
  • Hermannin tunnelille ei ole hintalappua, arvaus 100 – 200 miljoonaa
  • Lahdenväylä – Pasilanväylä virallinen ikivanha hinta-arvaus 60M€, todellisuudessa myös 100-200M€
  • Sörnäistentunneli, hinta 140M€ (noussee)
  • Turunväylä – Pasilanväylä, hinta-arvaus 100-200M€
  • Herttoniemen tunneli, hinta 120M€
  • Itäkeskuksen liittymä, hinta 200M€ (laskettu tunnelin mukaan; silta on kaupunkikuvallisesti mahdoton)
  • Kivikon tunneli, hinta-arvaus 150-250M€
  • Kataharjun kattaminen, hinta 60M€

Yhteensä noin kolmella miljardilla eurolla tunneleita. Tuloksena Smith-Polvisen klassisen suunnitelman päivitetty versio – nyt maan alla.

Helsingin liikennesuunnittelun tunnelivisio, eli Kehä I sisäpuoliset tunnelit samalla kartalla. Jotta autoilun osuutta voitaisiin kasvattaa nykyisestä, ovat nämä noin 3 miljardin investoinnit välttämättömiä.

Mutta tarvitsemmeko me tämän verkoston?

Kaupunkisuunnitteluvirastolla on tulostavoitteena, että keskustaan suuntautuvasta moottoriliikenteestä vähintään 73% tehdään julkisella liikenteellä. Kun keskustaan matkaajien kokonaismäärä vuorokaudessa on 709 000, saadaan tästä henkilöautojen osuudeksi 191 000 matkustajaa, eli 147 000 autoa (kun lasketaan 1,3 matkustajaa per auto). Pyöristäen 150 000. Nykyinen autoliikennemäärä Helsinginniemen rajalla on muuten 253 000 matkustajaa eli 195 000 autoa.

Kokonaisliikenne luultavasti kasvaa uusien alueiden myötä. Arvaamalla ehkä 10-20%. Jo nykyisellä liikenneverkolla on kuitenkin autoliikenteen osalta varaa 32% kasvuun ennen kuin tavoiteltu autoliikennemäärä on nykyisen liikennemäärän tasolla. Kaistoja pitäisi siis pikemminkin poistaa kuin lisätä.
150 000 auton tavoitteesta on melko suoraviivaista jakaa liikennemäärät jokaiselle kadulle. Kun Autoliikenteen määrää ei kerran ole tavoitteena lisätä, mistä ne Hermannin rantatien 22 000 uutta autoa tulevat? Se on paljon enemmän kuin esimerkiksi Hämeentien koko liikenne, eli yhden kadun sulkeminen ei edes riittäisi.

Tavoitteet ja toimenpiteet eivät nykyisellään kohtaa. Tavoitteena on vähentää autoliikenteen osuutta, mutta miljardeja ollaan käyttämässä sen osuuden kasvattamiseen.

Tulisikin tehdä autoliikennemäärien tavoiteverkko, jossa määriteltäisiin, paljonko millekin yhteydelle liikennettä tavoitellaan. Liikennesuunnitelmat tehtäisiin sitten näitä tavoiteltuja määriä varten, eikä suurimmalle kuviteltavissa olevalle määrälle kuten nykyään. Jos Hermannin rantatielle tavoitellaan 20 000 autoa, tehdään suunnitelmat sen mukaan. Jos taas tavoitellaan 40 000, niin johonkin muualle tavoitellaan sitten vastaavasti 20 000 autoa vähemmän.

Saataisiin tehokkaampaa, mukavampaa ja ekologisempaa kaupunkia. Viraston viralliset tavoitteet yhdistyisivät toteutukseen. Lisäksi säästettäisiin miljardi tai kaksi, kun voitaisiin jättää tavoitteisiin nähden tarpeettomia tunneleita rakentamatta.

Kuka voisi vastustaa tätä?

Vihreät ja tiedon avoimuus

Edustin tänä viikonloppuna Lappeenrannassa Viitettä. Pidin yhden virallisen puheenvuoron ja tein yhden muutosesityksen periaateohjelmaan. Muutos hyväksyttiin noin kahden kolmasosan enemmistöllä.

Puheenvuoron luonnos alla:

Arvoisa kokousväki, puheenjohtajisto jne

Edustan täällä tieteen ja teknologian vihreitä. Tieteen ja tieteellisen lähestymistavan kannalta sinänsä erinomaiseen periaateohjelmaan voisi tehdä muutaman pienen täydennyksen.

Yksi niistä koskee tiedon avoimuutta

Periaateohjelmaluonnoksessa kuvataan, kuinka julkisesti tuotettu tieto olisi helppo avata kaikkien saataville ja kuinka tällä olisi merkittäviä hyötyjä. Vaatimusta avoimuudesta ei kuitenkaan jostain syystä esitetä.

Ehdotammekin, että valtion ja kuntien tuottaman tiedon tulee olla avointa. Tietenkin huomioiden yksityisyyden suoja ja niin pois päin. Tein tästä muutosesityksen.

Ohjelmaluonnos esittää jo ne perustelut miksi näin on. Enää tarvitsee kirjata itse periaate.

Itse periaatteesta ei sinänsä ollut mitään erimielisyyttä. Vihreät kannattavat avointa dataa, avointa hallintoa ja niin edelleen. Vasta-argumenttina oli, että sama asia joidenkin mukaan sanottiin jo periaateohjelmassa. Minä en sitä sieltä osannut lukea, joten tein muutosesityksen. Puoluekokous asettui samalle kannalle.

Olisin toki voinut – ja minun ehkä olisi pitänyt – tehdä esitykseni jo aiemmin. Periaateohjelmaa valmisteltiin tietenkin avoimesti ja kaikki puolueen jäsenet saattoivat tehdä esityksiä missä vaiheessa tahansa.

Noin yleisesti periaateohjelmassa puhutaan kaikkea hyvää ja kaunista. Konkreettisemmat avaukset on tarkoitus tehdä sitten poliittisessa ohjelmassa, joka hyväksyttiin kaksi vuotta sitten ja taas kahden vuoden kuluttua – vuotta ennen eduskuntavaaleja.

Ekotekojen sumussa

Uskotko, että sähköautot ratkaisevat autoilun ympäristöongelmat? Minulla on sinulle huonoja uutisia: ne eivät ratkaise juuri mitään.

Pelkäätkö yllä kulkevien voimajohtojen tekevän jotain sisuskaluillesi? Minulla on sinulle hyviä uutisia: mitään vaaraa ei ole.

Ekologiseen ja terveelliseen elämäntapaan pyrkivän edessä on vaikeiden valintojen lisäksi valtava pilvi kaiken sortin huuhaata. Sitä syytävät markkinamiehet, jotka myyvät mitä vaan ekologisuuden nimissä. Kuvitellaan, että ihminen joka maksaa enemmän kananmunista, kunhan luvataan kanoilla olevan tilaa, maksaa extraa myös Närpiöläisistä tomaateista, jos niiden sanotaan tulevan ”läheltä”.

Valitettavasti ekokaupoissakin myydään sähkösäteilyä vähentäviä suolavalaisimia, ja ties mitä otsonaattoreita. Luontaisbisnes on kuin kapitalismin pahimpien puolien koelaboratorio, jossa asiakasta saa aina huijata.

Huuhaata syytävät myös hörhöt, jotka pelkäävät taivaan putoavan niskaansa tai uskovat keijupölyn pelastavaan vaikutukseen. Vilpitön usko asiaansa ei vaan tee siitä totta.

Ekologia on tiedettä. Kuten tieteet yleensä, se on oikeasti vaikeaa. Maallikko ei yleensä voi tietää varmasti, onko kasvihuoneessa kasvatettu luomutomaatti tänään ekologisempi kuin Espanjasta lennätetty. Tiedonhalun ensimmäinen uhri on varmuus.

Onneksi täydellisyyteen ei tarvitse päästä, ja ilmeisimmän hölynpölyn voi välttää melko helposti seuraamalla mitä ympäristöjärjestöt tai kuluttajaviranomaiset sanovat. Ei siis goji-marjoja tai palmudieseliä. Kyllä puolukoita ja maalämpöpumppuja.

Kirjoittaja on internetin yleinen paremmintietäjä ja muun muassa verkkolehti Laitoksen toimittaja

Tämä kolumni on julkaistu ekolifestylelehti Huilissa. Huili oli Kraft&Kultur-sähköyhtiön lehti, mutta viime numerosta alkaen itsenäinen ekoaikakausilehti. Sen saa tilaamalla.

Avoin merikortti avoimelle merelle

Maanmittauslaitos avasi vappuna karttatietonsa kaikelle kansalle vapaaseen käyttöön. Erinomainen päätös, jonka eteen on jouduttu taistelemaan.

Yksi on kuitenkin joukosta poissa, merimerkkejä siellä ei näy. Maanmittauslaitos kun mittaa maata, ei merta. Tieto merimerkeistä ja syvyyskäyristä on liikenneviraston omaisuutta, eikä niitä avata vapaaseen jakoon. Siksi ne myös poistettiin kansalaisen karttapaikasta.

Kuulemani selityksen mukaan (ja tämä on nyt toisen käden tietoa), liikenneviraston päätöksen logiikka on:

  1. koska uusia kareja aina silloin tällöin löydetään,
  2. ja niitä ei tietenkään ole vanhoissa kartoissa,
  3. joten on tärkeä varmistaa, että kaikilla on käytössään mahdollisimman tuoreet kartat,
  4. siispä kartta-aineiston levittämistä on rajoitettava.

Avoimeen dataan tai ylipäänsä internetiin perehtyneet huomannevat, että kohtien 3 ja 4 välissä tehtiin kvanttihyppy johonkin minne aurinko ei paista.

Maanmittauslaitoksen blogissa asia selitetään:

Maanmittauslaitoksen kartoilla näkyvät Liikenneviraston tiedot ovat siis tarkistamattomia ja suurelta osin vanhentuneita eikä niitä ole tarkoitettu navigointiin. Ne voivat siten aiheuttaa jopa vaaratilanteita tai onnettomuuksia vesillä liikkuville. Jokaisen vesilläliikkujan tulisi käyttää navigointiin ensisijaisesti Liikenneviraston virallisia merikarttoja, joiden laatua kontrolloidaan ja joita päivitetään jatkuvasti.

Ajatuksena taustalla on, että vapaasti levitettävästä datasta voi päätyä käyttöön vanhoja kopioita, eikä niitä saada pois kierrosta. Aivan sama ongelma koskee kuitenkin rajoitetusti levitettäviä karttoja, jopa pahempana: moni purjehtii 10 vuotta vanhoilla merikorteilla tai piraattikartoilla navigaattorissa. Kuulema jopa puhelinluettelon kartan avulla on vesille yritetty.

On helppo toivoa, että kaikki käyttäisivät aina uusinta merikorttia, mutta siihen on mahdotonta pakottaa. Ainoa oikea ratkaisu onkin tehdä tuoreimman kartta-aineiston käytöstä mahdollisimman helppoa: jakaa sitä kaikille halukkaille kaikilla keinoilla, vapaasti levitettäväksi. Mikä tahansa muu heikentää merenkulun turvallisuutta.

Kuva Helsingin edustan merikortista vuodelta 2007. Tätä kuvaa ei kannata käyttää navigointiin, mutta minkäs teet; mistä saat tuoreemman?

Toinen selitys rajaamiselle on, että saariston syvyys- ja merimerkkitiedoilla on puolustuksellista merkitystä, eikä niitä siksi saa levitellä varomattomasti. Näin todellakin on ollut – Oolannin sodassa 1854-1856. Brittilaivasto pyrki pakottamaan Venäjän rauhaan tuhoamalla merilinnakkeita ja kauppasatamia. Osana puolustusta väylien merkinnät poistettiin, jotta purjehdus esimerkiksi Turkuun olisi vaikeampaa. Sodan jälkeen merimerkit uusittiin ja vanhimmat systemaattisesti dokumentoidut väylät ovatkin tuolta ajalta.

Puolustusstrategia ilmeisesti toimi, tai ainakin brittien tuhot rajautuivat merilinnakkeisiin (Bomarsund, Ruotsinsalmi) ja muutamaan tervamakasiiniin Oulussa.

Augustin Ehrensvärdin luonnoksia Viipurinkivestä vuodelta 1747. Ennen kunnollisia merikortteja ja viitoitusta oli luonnonmuotoja kuvaavilla piirroksilla merkittävä rooli navigoinnissa.

Sittemmin sodankäyntiteknologia on kuitenkin kehittynyt. Mahdollisella hyökkäävällä laivastolla olisi riittävät navigointivalmiudet aivan suomalaisesta karttatiedosta riippumatta. Ja jos ei olisikaan, niin kaikki nyt piilotettu aineisto on edelleen saatavissa kaupasta navigaattoreihin tai paperikarttana. Mikäli jonkinlaista salaista karttatietoa on olemassa, se on puolustusvoimilla visusti tallessa, eikä liity millään tavoin nyt keskusteltavana olevaan julkaistuun aineistoon.

Royal Navyn luokan 45 hävittäjillä on 22 kilometrin tykkikantama ja ne voidaan varustaa Tomahawk-ohjuksilla, joiden kantama on 2500 kilometriä. Tarve navigoida saaristossa on vähäinen. Kuvassa HMS Dragon.

Liikenneviraston tulot merenkulun osalta ovat 600 000 euroa, josta siitäkin valtaosa tullee muusta kuin kartta-aineistosta. Merkittävästä bisneksestä ei siis ole kyse. Navigaattorifirmojen bisnes sitten taas onkin hiukan suurempaa, karttasetti maksaa parista sadasta ylöspäin ja niitä myytäneen tuhansia.

Jo mainitussa blogitekstissä todetaan: ”Liikennevirasto lisensoi edelleen aineistojaan mm. kaupallisiin navigoinnin apuvälineisiin, joten senkin takia olisi ollut mahdotonta jättää niitä avattaviin Maanmittauslaitoksen aineistoihin.” Eli koska yksityiset yritykset tekevät bisnestä julkisin varoin tuotetulla tiedolla, on niitä mahdotonta avata kansalaisten vapaaseen käyttöön. Kyllähän pienehkö bisnes on toki tärkeämpää kuin kansalaisten oikeus tietoon tai turvallisuus merellä.

No, parhaassa tapauksessa tässä on kyse vain byrokraattisesta hitaudesta ja liikennevirastonkin aineistot avataan pikimmiten – Oolannin sodan loppumisestahan on kulunut vasta 156 vuotta. Nykyaikana karttatiedon kuuluu jo olla avointa.

Kirjoittaja purjehtii vuoden 2004 merikorttisarja A:lla. Siitä puuttuu Vuosaaren satamaväylä.

Aika lentää pesästä, eli keskustelua keskustelusta

Joukko nuoria vihreitä vaikuttajia perusti viikko sitten yhteisöblogin Koijärven pesänjakajat, tavoitteenaan herättää, käynnistää tai kaapata vihreä ideologinen keskustelu.

Itse en tähän 80-luvulla syntyneiden tulevien puoluejohtajien sukupolveen kuulu. Koijärven patoamisen aikaan olin jo 15 sentin pituinen, ja jäänkin jonkinlaiseksi väliinputoajaksi hallitsevan ja tulevan sukupolven väliin. Hyvä niin, tämä puskista huutelu on ehkä enemmän mun juttuni muutenkin.

Koska kirjoittajista yksi, Erkki Perälä, tuo Kallioliikkeen Gaddafi ja Sydänten amiraali, täytti eilen 30, omistan tämän tekstin syntymäpäivälahjaksi hänelle. Tätähän sä halusit, Erkki.

Ideologista keskustelua, kuten asian ilmaisit, tietenkin tarvitaan. Kun ideologialla nyt tarkoitetaan päivänpolitiikkaa syvällisempää keskustelua siitä, miten maailma toimii ja mitä sille pitäisi tehdä, ei yksisilmäistä paasausta. Itse asiassa sitä kaivataan kipeästi. Vihreän liikkeen yksi suurista heikkouksista on, ettei sillä ole taustatarinaa, joka antaisi valmiin vastauksen kaikkiin kysymyksiin, kuten vanhoilla puolueilla.

Koijärven ongelma on kuitenkin sama, kuin Vihreiden yleisestikin. Keskustelua käydään siitä, että mistä pitäisi keskustella, eikä siitä mistä pitäisi keskustella. En tiedä, onko taustalla jonkinlainen meta-habermasilainen analyysi, vai ihan vaan uskalluksen puute, mutta blogissa puhutaan kovin paljon siitä, kuinka asioista pitäisi puhua.

”Kysymyksiä on niin paljon, että niihin vastaaminen vaatisi syvällistä, punnittua ja kiihkotonta keskustelua eläinten moraalisesta arvosta. Meidän, jos kenen, pitäisi uskaltaa käydä tämä keskustelu”

kirjoittaa Taru Anttonen. Hyvää syntymäpäivää muuten sullekin. Tämä ei ole ideologinen puheenvuoro. Se on merkki ideologisen keskustelun puutteesta, juuri siitä, mistä koko blogi toistaiseksi puhuu. Hyväntahtoisesti lukien se on pyyntö, että esittäkää jooko nyt joku ideologisia puheenvuoroja.

Haukkukaa vaikka marxilaiseksi, mutta minä olen aina käsittänyt ideologisen keskustelun (edelleenkin silleen positiivisena käsitteenä ymmärrettynä) niin, että esitetään näkemys millainen maailma on ja mitä sille pitäisi tehdä. Tarkemmin ottaen esitetään siis:

  1. Asia tai asioita jotka ovat olemassa, faktoja.
  2. Näkemys näiden asioiden asioiden yhteyksistä ja merkityksestä laajemmassa kontekstissa, analyysi.
  3. Ehdotus siitä, mihin toimenpiteisiin tilanteen johdosta pitäisi ryhtyä tai mihin näkemykseen päätyä, johtopäätökset.
  4. Implisiittisenä taustalla ajatus liikkeestä, joka toimenpiteisiin ryhtyy tai johtopäätöksiin päätyy, subjekti.

Sitten, mikäli joku on erimielinen analyysistä tai haluaa ehkä tarkentaa faktoja, esittää hän oman puheenvuoronsa aiheesta. Syntyy ideologista keskustelua. Lähtölaukaus siihen ei ole pyyntö keskustella, vaan esitetty väite.

Jos ideologisia puheenvuoroja ylipäänsä esitetään, tehdään se yleensä aiheista joista on jotain sanottavaa. Joihin on tarjota jo esitetyistä poikkeava analyysi tai johtopäätökset, tai ehkä huomiotta jääneitä faktoja. Halu keskustella ei riitä lähtökohdaksi, vaan tarvitaan halu keskustelun ratkaisuun.

Jottei tämä menisi ihan meta-meta-keskusteluksi, puhutaanpa vähän keskiluokasta ja Vihreistä, joista Jaakko Stenhäll kirjoittaa Koijärven kolmannessa avaustekstissä.

Suomalaisessa puoluepolitiikassa ei kannata puhua keskiluokasta mainitsematta vuoden 1979 vaaleja. Liberaalinen kansanpuolue (LKP) lähti vaaleihin tunnuksella ”Aja asiaasi keskiluokka − äänestä liberaaleja”, puolitti paikkamääränsä ja käytännössä tuhoutui. Poliittisen juorun mukaan taustalla oli muiden puolueiden (Kok, Kesk, SDP, SKDL) yhteinen äänestäjätutkimus, jossa selvisi, että yhä suurempi osa äänestäjistä on keskiluokkaa, mutta ei halua siihen identifioitua. Näistä faktoista ensimmäinen vuodettiin LKP:lle, mutta toista ei.

Seurauksena keskiluokan nuoriso ei äänestänyt keskiluokan edunvalvojaa, vaan lähti Koijärvelle. Maailma on toki muuttunut vuodesta 1979, mutta keskiluokkaiselle luokkapolitiikalle ei nähdäkseni edelleenkään ole tilausta. Vihreillä on kompleksinen suhde keskiluokkaan, mutta niin on keskiluokalla itselläänkin. 

Keskiluokkahan ei ole mikään selkeä käsite, vaan voi tarkoittaa hyvinkin eri asioita keskiluokkaisesta mausta keskimmäisiin tulokvartaaleihin. Ehkä osuvimman tyypittelyn mukaan keskiluokka on se, jolla on jotain menetettävää, kun asiat muuttuvat: nyt on hyvin, mutta huomenna ei ehkä olekaan. Työväenluokalla menee huonosti jo nyt ja yläluokkaisuuteen taas kuuluu vakaa usko omaan pärjäämiseen kaikissa olosuhteissa. Eikä nyt mietitä, montako aateliskaulaa historiassa on katkottu; yläluokkaisuutta on juuri luottamus itseensä. Se, joka alkaa epäillä omaa pärjäämistään, on jo pudonnut keskiluokkaan.

Keskiluokkaisuuteen kuuluu siis vakaa turvallisuus, mutta samalla pelko sen menettämisestä, ja siksi takertuminen tuon turvallisuuden ulkoisiin merkkeihin.

Merkille pantavasti, tuosta menetyksestä näkyy joitakin merkkejä. Jenkeissä keskiluokka on itse asiassa kutistunut jo 70-luvulta alkaen tuloerojen kärjistyessä ja Suomessakin voi nähdä saman ilmiön.

Hyvinvointivaltioprojekti loi Suomen, jossa ”kaikki ovat keskiluokkaa”, mutta eivät halua ajatella sitä. Jatkaen nykytrendejä, olemme matkalla luokkayhteiskuntaan, jossa ihmiset tiedostavat luokka-asemansa nykyistä paremmin, mutta se asema on keskiluokkainen nykyistä harvemmin.

Minusta näyttäisi, että jos Vihreät haluavat puhua keskiluokalle, pitää lakata puhumasta keskiluokasta. Tokkopa kannattaa hakea ratkaisua keskiluokan omakotitalojen ja vakituisten työsuhteiden turvaamisestakaan. Demarithan tekevät sitä jo, eikä se näytä kantavan hedelmää. Puhumisen lisäksi kun ratkaisun pitää myös toimia.

Sen sijaan puhuisin siitä, miten rakentaa turvaverkkoja elämälleen yhteiskunnassa, jossa työsuhteet tai edes ammatit eivät ole pysyviä. Miten estää luisuminen luovasta luokasta prekariaattiin. Miten ryhtyä yksinyrittäjäksi – ehkä pakosta – ilman että riskeeraa perheensä tulevaisuuden.

Etsisin uusia vastauksia sieltä, missä jo eletään uudessa todellisuudessa. Entisiltä Symbian-koodereilta, latte-kolumnisteilta jotka etsivät työyhteisöä tai vaikka nuorisolta joka notkuu kauppakeskuksissa kohtaamassa ventovieraita

Kalatiira nousee Koijärven vesistä. Ilman kalaa.

Leikkaus takaisin Koijärven kaislikkoon. Argumentti siitä kuinka paras argumentti voittaa, ei ole ideologista keskustelua. Se on uskalluksen puutetta käydä ideologista keskustelua.

Tämä on kuitenkin vasta alkua, ja alkuna tässä on kiistatta lupausta. Jahka 80-luvun untuvikot uskovat, että heilläkin on lupa mielipiteisiin, he ehkä lakkaavat keskustelemasta keskustelusta. Silloin voi Koijärvi noustakin siivilleen. Ehkä jo ennen vaaleja näemme, kuinka pesänjakajat linjaavat, mitä mieltä vihreän liikkeen pitäisi olla, eikä vain mistä sen pitäisi keskustella.