Ihmiskunnan suurin saavutus

Maslowin tarvehierarkiassa pohjimmaisina ovat perustavimmat tarpeet (ruoka, ilma, jne) ja niiden päällä kerroksittain ”korkeammat tarpeet” turvallisuus, sosiaalisuus, itsetunto ja itsetoteutus. Korkeamman tason tarpeet ovat ihmiselle relevantteja vasta kun alemmat tasot ovat tyydyttävästi hoidossa: kulttuuri ei paljon kiinnosta jos ei ole tuloja, ja ensi vuoden toimeentulosta ei juuri stressaa jos ei ole tänään ruokaa.

Hierarkian äärimmäisellä huipulla on sitten tarve tuottaa internettiin kuvia koirista mehiläisasuissa.

Kun ihmisillä on kaikki välttämättömät, tavallaan välttämättömät ja ihan kivat asiat mallillaan, riittää aikaa ja kiinnostusta puuhasteluun. Yhdet koodailevat vapaita softia, toiset katsovat vanhoja tv-sarjoja levyltä. Ja sitten kolmannet ottavat kuvia koirista mehiläisasuissa.

Perustellusti voidaan sanoa, että tämä on ihmiskunnan suurin saavutus toistaiseksi. Että on riittävästi ihmisiä joilta löytyy aikaa ja motivaatiota johonkin näinkin käsittämättömään (ja siten useammalla kaikkeen vähän normaalimpaankin, vaikkapa wikipediaan). Sen takana on vuosisatojen ja -tuhansien työ jolla on saatu länsimaissa kaikille ruokaa, teollinen yhteiskunta, kommunikaatioteknologiat… Kaiken tämän huipulla istuu koira jolla on päällään mehiläisasu.

Tämä on pohjimmiltaan tietoyhteiskunnassa olennaista. Ei protokollat, laajakaistojen prosenttimäärät tai bisnesmallit, vaan ihmisten tosiasiallinen, toteutuva* vapaus mitä tolkuttomimpaan yhteistyöhön ja itsetoteutukseen.

Hyvää tietoyhteiskuntapäivää.

* Ihan perinteinen sananvapaushan riittää siihen että kuka vaan saa tuottaa kuvia koirista mehiläispuvuissa, mutta tarvitaan riittävät teknologiset ja yhteiskunnalliset edellytykset, jotta tästä seuraisi että syntyy yhteisö joka todella tuottaa niitä. Toisinaan on syytä katsoa myös todellisuutta eikä vain abstrakteja vapauksia.

Operaatio tele

Osa 1

Matka Barcelonaan Mobile World Congressiin (maailman isoimmat telco-messut, 47000 ihmistä), kustannusarvio per naama:

  • Lennot 260e (halpaa)
  • kämppä 200e/naama (kuppanen mutta keskustasssa)
  • Päivärahat 330e
  • Puhelinkulut 500e tai enemmän (arvio aiempien matkojen perusteella)

Pistääkö silmään pieni yllätysmomentti?

Operaattorien merkittävin tulonlähde on ollut jo vuosia ”interconnect”, eli ylihinnan kiskominen operaattorien välisistä puheluista ja erityisesti ulkomaanliikenteestä. EU rajoitti vastikään roamingilla kuppausta, mutta edelleenkin hinnat ovat 0,55e/min puhelu suomeen, 0,2684e/min vastaaminen puheluun, tekstarit 0,28e/kpl ja datasiirto 7,99/10,99e/MB.

11e/mega on aika hapokas hinta globaalille tietoyhteiskunnalle. Voisi jopa epäillä että joku vetää välistä. Data-hinnoittelua kun EU ei rajoittanut.

Osa 2

Messuilla tärkein työni oli saada Rich Communication Suiten demot toimimaan 300 hengen seminaaria varten. Oletteko kuulleet RCS:stä? Ettekö? Sepä yllättävää. RCS on mobillioperaattoriyhteisön tämän hetken ehkä merkittävin uusi palveluhanke. Ette luultavasti tulekaan kuulemaan siitä.

Homman ideana on tiivistetysti tarjota teleoperaattorien asiakkaille vähän vastaavat palvelut kuin vaikkapa MSN ja Skype ovat tarjonneet jo joitakin vuosia. Paitsi että hiukan huonommat palvelut. Ja toiminee operaattorilta toiselle vasta vuosien päästä (vrt MMS). Ja sen käyttö maksaa.

Lisäksi homma täytyy tietenkin tehdä todella hankalasti. Demossa puhelin kytkettiin Ranskan kautta Saksaan yhteen serverikasaan ja PC taas VPN:llä Ruotsiin toisen valmistajan servereihin. Ja serverit sitten toisiinsa (kaikilla tasoilla raskailla protokollilla). Tämän seurauksena tarvittiin valtava määrä häkkäystä ja speksien oikomista ja viikonlopputöitä viidessä maassa että puhelu ja video menivät läpi.

Eräänsisäpiiriläisen sanoin: ”RCS on erinomainen palvelukonspeti. Se vaan olisi pitänyt tehdä 5 vuotta sitten (mutta silloin yksikään telcoista ei olisi ryhtynyt siihen)

Skypellä on töissä 150 henkeä, telco-verkkojen kanssa työskentelee länsimaissa ehkä miljoona. Ulkomaanpuhelujen laatu on suunnilleen vertailukelpoinen, ainakin jos soittaa vähän kauemmas.

Osa 3

Elisan osakkeen arvo on noin 10 e. Elisan viime vuoden tulos oli noin 1,12 euroa osakkeelta. Eli P/E on vajaat 9. Hiukan diskonttaamalla tuosta nähdään että osakemarkkinat olettavat yhtiön olevan olemassa vielä vähän toistakymmentä vuotta. Tai vähän pidempään jos se alkaa kutistua jo ennen loppua.

Hiukan synkkä näkymä, mutta eipä taida Teliasoneran Igelkään paljon valoisammin ajatella, kun jakoi viime vuonna osinkoja enemmän kuin koko firman tuloksen. Se tarkoittaa että johto uskoo omistajilla olevan rahoille jotain järkevämpää käyttöä kuin mitä firman sisällä niille pystytään keksimään.

Osa 4

Asiakkaiden härskiä rahastusta missä vaan vielä voidaan, uudistumisen kankeutta ja uskon puutetta sekä johdossa että markkinoilla. Kaikki kuolevan bisneksen merkkejä.

Mutta ennen kun ruvetaan sanomaan kiitos ja hyvästi teknologiselle liikkeelle joka kuitenkin toi meille 150 vuodessa maailmanlaajuiset puhelinverkot, täytyy todeta että kyllä telco-kentässä on vielä potentiaaliakin, eikä sen kuolemaa ole kuulutettu kirkossa.

Siitä lisää toisella kertaa, mutta vihjeenä voisin sanoa että mielenkiintoisimmat jutut tapahtuvat Afrikassa.

Vahvemman puolella

On tullut pientä taukoa kirjoitteluun, kun selkä ei kestänyt liiallista koneella istuskelua. Kun ajankohtaisaiheet menevät ohi ajankohdan, niin symmetriasyistä kirjoitan nyt vielä vanhemmasta aiheesta.

Martti Ahtisaaresta.

Ahtisaari onnistuu luomaan rauhansopimuksia tilanteissa, jotka eivät vaikuta mitenkään helposti ratkeavilta, eivätkä ole ratkenneet vuoskymmeniin. Vertaamalla vaikapa Ahtisaaren CMI:n kohtuullisen rivakkaa rauhanprosessia Acehissa norjalaisten räpiköintiin Sri Lankalla, nähdään että Mara tekee jotain oikein.

Tietysti jokainen tilanne on erilainen eikä konflikteja voi verrata kuin puhelimia verkkokaupassa, mutta Ahtisaaren toiminnassa täytyy olla ja onkin johdonmukainen taustastartegia ja linja joka tekee tälläisen onnistumisen ylipäänsä mahdolliseksi.

Se on tinkimätön asettuminen aina vahvemman puolelle.

Acehin konfliktin ydinkiista koski sitä että GAM halusi oman valtion ja Indonesia halusi pitää Acehin. Ahtisaaren neuvotteleman rauhan ydinkohdat ovat että Aceh säilyy osana indonesiaa ja GAMille sovitaan mahdollisuus luovuttaa ilman että heidät tapetaan ja lupa osallistua paikallispolitikointiin, kunhan eivät enää aja itsenäisyyttä.

Kosovon konflikti koski oleellisesti sitä, että Sebia halusi pitää maakunnan suvereenisti osana itseään, ja sitä pommittanut länsiliittouma (lue USA) halusi sen Naton valvontaan ja myöhemmin itsenäiseksi. Ahtisaaren sopimassa rauhassa Kosovo siirtyi Naton valvontaan ja sittemmin julistautui itsenäiseksi. Milošević sai sopimuksen tekstin lähes samaksi kuin oli itse ehdottanut ennen sotaa, mutta sitä ei luonnollisestikaan noudatettu.

Toimiva rauhansopimus syntyy siis siten, että ensin katsotaan vahvemman osapuolen keskeiset vaatimukset. Niistä lähdetään liikkeelle. Pakettiin lisätään sitten heikommalle osapuolelle erilaisia todellisia ja symbolisia etuja, jotka mahdollistavat neuvottelijoille paketin myymisen kannattajilleen ja kasvojen säilyttämisen. Tämän päälle tarvitaan tietenkin suuria määriä neuvottelutaitoa, kärsivällisyyttä ja uskottava kansainvälinen status.

Tätä ei pidä tulkita Ahtisaaren toiminnan moraaliseksi arvosteluksi. Menetelmä nimittäin toimii, ja Ahtisaari on kiistatta toimissaan tehokas. Rauha on parempi kuin sota, ja jos joku omasta valtiosta unelmoinut ukkokerho joutuu tyytymään paikallispolitikointiin tai diktaattorin suuruudenhulluista unelmista menevät rippeetkin piloille, niin onko se jotenkin merkittävä ongelma?

Näemmä vaan rauhantekeminenkin on likaista ja hieman vastenmielistä puuhaa. Eikä kaikki kaunis ja hyvä ole mitenkään siistissä linjassa.

Ei kylpyhuonetta

Myyty asunto:, 92 500e, 32,6 m², 1h+kk (ei kylpyhuonetta).

Ei kylpyhuonetta.

Menemättä nyt siihen, kuka haluaa ostaa asunnon jossa ei ole vessaa, tai miksi sitä vessaa ei ole 80 vuoden aikana asuntoon rakennettu, tämä esimerkki antaa hyvän tilaisuuden tehdä pieniä laskelmia.

92 599 / 32,6 on 2840 e/m². Tässä talossa asunnot ovat viime vuosina maksaneet keskimäärin 3500 ja rapiat neliöltä. 660 e/m² ero, 22000e koko asuntoa koskien.

Ja nuo muut asunnot ovat 42m² tai enemmän, yksiön neliöhinnan kuuluisi olla suurempi. Toisaalta asuntojen hinnat ovat laskeneet, eikä tuo kämppä liene talon parhaita muutenkaan kuin vessansa osalta. Sanotaan siis 10-15ke ero siihen mitä maksaisi sama kämppä jos osa neliöistä olisi uhrattu vessaksi.

WC:n tekeminen maksaa tuommoiset 10-15ke (jos lasketaan putketkin mukaan). Tämän päälle siihen menevät noin 5 neliöä maksavat kantakaupungissa toiset 10-15ke (2-3ke neliöhinalla johon ei ole laskettu vessan hintaa mukaan neliön perushintaan. Tällätavoin laskien vessasta koituu kustannuksia 20-30ke. Uudessa talossa enemmän, vanhoissa vähemmän (kuluneempi vessa). Koska tässä talossa on putkiremontti tulossa, tuo on suunnilleen linjassa ylläesitetyn markkina-arvoperustaisen laskelman kanssa.

Putkiremontti taas tapaa maksaa Helsingissä (perinteisin menetelmin ja sisältäen wc:n uusimisen) 550-700 euroa neliöltä, siis pienille asunnoille 25-40ke. Tuosta voinee laskea wc:lle 15-20ke ja loput keittiölle. Putket kestävät 50 vuotta ja sen kestävät wc:n kaakelit ja vesikalusteetkin hyvin pidettyinä. Hintalaskelmassa tuon päälle pitää muistaa neliöiden hinta kuten ylläkin. [1]

Keskimäärin 25 000 uudesta tai vastaremontoidusta vessasta. Jaettuna (hieman optimistiselle) 50 vuoden käyttöiälle se tekee 500 euroa vuotta kohden.

Yksiöissä ja kaksioissa asuu 1-2 ihmistä, jotka keskimäärin käyvät paskalla ehkä kerran päivässä [2]. Jos siis kustannukset jyvitetäään yksinomaan paskallakäynnille (*), maksaa jokainen sessio noin euron.

Sitä voi sitten kaavoituskatsausta pöntöllä lukiessaan miettiä että onko se sen arvoista. Sanoisin että on.

(*) Tämä jyvitys on toki kaikkea muuta kuin kiistaton. Perustelisin sitä kuitenkin seuraavin argumentein.
– Kaikki lavuaaritoimenpiteet voi suorittaa keittiössäkin, eli niille ei kannata kustannuksia laskea. Hätätapauksessa myös kusella voi käydä lavuaariin, vaikka en kyllä sitä omassa keittiössäni rupeaisi tekemään.
– Puistowc:issäkin kusemaan pääsee ilmaiseksi, mutta paskalle ei.
– Jos bileissä asettaisi wc:lle käyttömaksun, rupeaisivat ihmiset kuseksimaan pulloihin, mutta paskalle halajavat pulittaisivat kiltisti. Sitäpaitsi maksuperusteiden täytyisi olla selkeitä.

Kahdeksan huomioita lämpimistä leivistä

  1. Lämmin leipä on eri asia kuin toast, vaikka ne ovatkin sukua.
  2. Lämmin leipä tehdään uunissa grillillä ritilän päällä. Mikrossa tulee vetistä möhnää ja pellin päälläkin liian löysää (ja voileipägrillillä toasti).
  3. Lämmin leipä on kulinaristisena kategoriana melko aliarvostettu, johtuen ehkä siitä, että se on triviaali. Tehdäkseen Charlotte russen täytyy osata jotain, tai ainakin lukea ohjetta, mutta kuka tahansa toope saa aikaiseksi lämpimät leivät.
  4. Kuitenkin mahdollisuudet kehittymiseen ja laadun parantamiseen ovat vastaavat kuin muussakin ruuanlaitossa. Vertaa pastakastikeet.
  5. Oleellista on monipuolisuus. Samassa erässä ei ole syytä tehdä vain yhdenlaisia leipiä. Tämä erottaa lämpimät leivät bruchetoista.
  6. Majoneesi.
  7. Täytteitä ei saa laittaa liikaa. Vähemmän kuin toastiin, koska leipäkin on vain yhdellä puolella.
  8. Olut sopii hyvin lämpimien leipien kanssa. Esimerkiksi Sinebrychoffin jouluolut, vaikka se onkin oikeastaan vain vetinen tumma lager.

Itsepäisyyspäivää

Lähdetäänpä siitä, että suurin uhka Suomen itsenäisyydelle on Venäjän hyökkäys tai sitä odotellessa suomettuneiden poliitikkojen Venäjälle miehityksen pelossa tekemät myönnytykset (*). On selvää, että täkäläinen asevelvollisjoukko ei kykene moista hyökkäystä pysäyttämään. On niin ikään selvää, että armeija ei auta lainkaan asiasta perillä olevien poliitikkojen hyökkäyksen pelkoon. Itsenäinen puolustus on pelkkää sisäpoliittista soopaa nykyään kun sitä ei enää tarvita edes ulkopoliittisen liturgian ylläpitoon.

Venäjän hyökkäyksen ja painostuksen välttämiseksi paras, ja ehkä ainoa, tapa on kehittää EU:ta voimakkaasti kohti liittovaltiota. Venäjä ei ilkeä uhkailla 500-miljoonaista EU:ta samaan tapaan kuin 5 miljoonan Suomea. Nato-option, -kortin tai edes -jäsenyyden varaan laskeminen ei riitä, koska on selvää ettei USA loputtomiin viitsi ylläpitää eurooppalaista puolustusta ilman EU:n aktiivista panosta. Siksi Naton syliin karhua pakoon hakeutuminen edellyttää sekin vahvempaa EU:ta.

Vahvemman ja yhtenäisemmän EU:n kehittymisen tiellä suurin este on tietenkin nationalismi. Huomattakoon, että hyllyllä olevan perustuslain turvatakuulausekkeen vesittämisessä erityinen osa oli juurikin suomalaisilla, joten liittovaltiokehityksen hidastamisesta voidaan syyttää nimenomaisesti myös Suomen sisäpolitiikkaa ja siten suomalaista nationalismia.

Näin ollen, isänmaallista toimintaa on sellainen toiminta, joka vähentää suomalaista nationalismia, koska vain siten voidaan turvata Suomi Venäjän hyökkäykseltä. Isänmaallinen retoriikka ja ajattelu tulee isänmaan edun nimissä pyrkiä syrjäyttämään politiikasta ja sen merkitys muutenkin minimoimaan.

Erityisen isänmaallista on pilkata Mannerheimia. Mielummin mahdollisimman rivosti.

(*) En itse oikeastaan allekirjoita tätä väitettä, mutta toisaalta en myöskään koe mielenkiintoiseksi pohtia Suomen itsenäisyyttä, joten en rupea erilaisia uhkakuvia sen laajemmin rankkaamaan. Tämän peruslogiikan kuitenkin hyväksyi enoni, joka on isänmaallisin ihminen jonka kanssa olen säännöllisesti tekemisissä, joten katson sen relevantiksi lähtökohdaksi pohtia isänmaallisuutta.

Mitä ajattelin tänään

Tästä blogista tuli nyt vähän tälläinen mitä ajattelin tänään. Tai tuon edellisen tekstin tapauksessa torstaina, mutta tämän tapauksessa tänään.

Ehkä ihan hyvä niin. Mikä oikeastaan voikaan olla blogin tarkoitus? Vastatakseni itselleni: melkein mikä vaan, mutta useimmiten se kuitenkin on kirjoittaa itse itsestään itselleen. Ja toissijaisesti luoda itsestään kuvaa jonka haluaa näkyvän ulkopuolelle.

Itsestään kirjoittaminen täytyy tuossa ottaa ehkä hieman laajasti, koska ei kukaan jaksa lukea eikä edes kirjoittaa blogia joka oikeasti käsittelee vain kirjoittajaansa (paitsi ilmeisesti Tuksun lukijat).

Mutta blogi on ehkä itseriittoisin kaikista medioista. Ollakseen mielekäs blogi ei vaadi välttämättä mitään viittauskohtaa itsensä ulkopuolella. Voihan lehden tai tv-sarjankin tehdä käsittelemättä siinä mitään ulkopuolista, mutta sellainen lehti tai sarja olisi huono. Hyvä ja yleisesti kiinnostava blogi voi kuitenkin käsitellä ihan vaan sitä mitä kirjoittajalle kuuluu ja miten hän maailman kokee. Vaikkapa Veloena.

Käyhän tämä kirjoitusharjoituksesta jos ei muuta, tulee kirjotettua suomeksi muuallekin kuin irkkiin niin ehkä jonkinlainen kirjoitustaito pysyy yllä. Mutta kuitenkin nuo vanhat kirja-tekstit tuntuvat jotenkin paremmilta kuin mitä nyt saan aikaiseksi.

Pinnan alla

Pinta on tyyni, mutta alla kuohuu. Ego pitää julkisivua yllä, mutta Id vie ja siinä sitten vikistään. Yhteiskunnassa näytellään sisäsiistiä, mutta sisimmässään jokainen on peto/rasisti/tunteva ihminen/arvoitus.

Esimerkkinä tästä: ”Jouka Valkaman uusi teos, 91° N, pohtii yhteisöä, jonka näennäinen harmonia ja kulissit alkavat murtua. Voiko ihminen paeta menneisyyttään?” Kylmän ja kovan pinnan alta tunkeutuu esiin herkkä ja kaiken muuttava rakkaus ja toisaalta näennäisen 50-luvun parisuhdeidyllin alta paljastuu patriarkaalinen sorto ja ahdistus. (oli muuten riittävän populistista modernia tanssia että itse tajusin, ja siis myös pidin)

Ajatus siitä, että pinnan alla vaanii ihmisen tai asian syvin olemus, joka ”on totta”, toisin kuin ”näytelty” pinta on tietenkin vanha, vähintään Freudilta, luultavasti vanhempikin.

Ei ole mitenkään ilmeistä, että se mikä näkyy olisi jotenkin vähäarvoisempaa kuin se mikä jää piiloon. Noin äkkiseltään voisi luulla päin vastoin: esiin jää usein tulematta asioita siksi että ne ovat epäolennaisia. Ja viimekädessä koko jaottelu on tietenkin mielivaltainen.

Tämän logiikan takana on kulttuurinen malli jossa asiat täytyy jakaa ”pintaan” ja ”sisäiseen” jotta pinta sitten voitaisiin kuoria ja paljastaa sisäinen. Ja jostain syystä se sisäinen on yleensä hyvin tiedossa jo ennen kuin aletaan kuoria. Ehkä tarve ”paljastaa” jonkun ”oikea karva” lähteekin siitä, että se miltä asiat näyttävät ei vastaa sitä miten niiden haluaa olevan: jos näet väärin, katso tarkemmin kunnes näet mitä haluat.

Sitäpaitsi on oikeastaan aika epäkohteliasta ruveta katselemaan toisten itselleen luomien naamioiden taakse. Mutta taiteen materiaaliksi yleiset ajatusmallit tietysti sopivat hyvin, koska niiden kautta teokseen saa kosketuspintaa. Jos tekisin modernia tanssia siitä miten pinnan alta paljastuminen on oikeastaan näennäistä ja se löytynyt ”todellisuus” katsojan luomus, tajuaisiko sitä kukaan?

Sitten pitäisi vielä vaan osata tanssia…

Raitiovaunu on raitiovaunu

Aamulla pakkasta, pyörän satula jäässä.

Ostin lopulta kuukausikortin, tai siis newspeakilla kautta matkakortille, ja pistin pyörän kellariin. Voisi tässä vielä ajella, mutta kun joka toinen päivä sataa ja joka toinen on pakkasta, ei kapearenkaisella jossa on jarruissa trimmaamisen tarvetta kannata lähteä liikkeelle.

Talvipyöräilyä varten tarvitsisi ehkä nastarenkaat ja varmasti lämpimän säilytystilan (tai ainakin suojan sateelta). Kellarista jaksaisin juuri ja juuri raahata pyörän aamuisin, mutta välttämätön huolto muodostui kynnyskysymykseksi.

Ratikkamatka olikin yllättävän mukava kokemus ja antoi tilaa ajatella jotenkin toisella tasolla kuin pyörällä ajaminen.

Vuosi sitten kesällä ja syksyllä halusin aina mennä pyörällä, koska ratikalla/metrolla vitutti koko matkan töihin ja pyörällä mennessä vasta perillä. Jokin lienee muuttunut, kun nyt teki mieli perustaa blogi ja kirjoittaa runo. Ehkä sekin tulee tänne vielä joskus.

Yleisesti erilainen liikunta(*) muokkaa ajattelutapaa aivan erilaiseksi. Se minä joka hölkkää rasittavan hidasta tahtia Arabianrantaa ajattelee aivan eri tavalla kuin se joka polkee pohjoista rautatiekatua. Puhumattakaan uimisesta. Lenkkeilijä on hitaampi, avarampi, melankolinen ja jotenkin kirjallisempi kun taas pyörä pakottaa keskittyneeseen, tavoite-orientoituneeseen ja riemukkaaseen mielentilaan.

(*) Ratikalla matkustamista ei kyllä voi kutsua liikunnaksi, mutta myös pakottettu paikallaan istuminenkin on erilainen olemisen tapa liikuntojen tavoin. Auringonpaisteella ja sankarihevilläkin saattoi kyllä olla osuutta mielialaan. Mutta tällä kertaa ratikkaan näytti liittyvän kirjallisen mielenlaadun lisäksi optimismi ja aikaansaapuus. Mitään lenkkeillessä suunnittelemaani en ole ikinä kirjoittanut. Toisaalta se olisikin juostessa hiukan hankalaa.