Vanhimmat metrojunat,70-80-luvulta ovat saavuttamassa 40 vuoden iän jonka ne on suunniteltu kestämään ja pitää siis peruskorjata. 39 kunnostetaan hintaan 736 tuhatta kappaleelta, kolmesta vanhimmasta luovutaan, koska ne ovat erilainen koesarja, joka olisi kalliimpaa korjata. Korjatut junat kestävät suunnilleen vuoteen 2030. Hintaa tulee jonkin verran, mutta metrot tarvitaan ja kannattaa pitää käyttökunnossa.
Oikeastaan kiinnostava kysymys tässä on, minne rakennetaan baari niistä kolmesta vanhimmasta junasta?
Tapanilan Kertojantie 9:n ja 11:n asemakaavan muuttaminen (nro 12393, tontit 39213/1 ja 2)
Neljä uutta pientaloa Tapanilaan vanhojen talojen sekaan. Lautakunnassa suunnitelma oli yksimielinen, eikä sitä lausunnoissakaan kritisoida.
Postipuiston pohjoisosan asuinkortteleiden ym. toteutussopimusten ja kiinteistökauppojen hyväksyminen
Viime kerralla pöydälle jäänyt asia. Myydään ideakilpailun perusteella useita tontteja Maaliikennekeskuksen alueelta. Keksustelussa kysyttiin vaihtoehtoa tonttien myymiselle, mutta myynnistä luopuminen tarkottaisi käytännössä koko kilpailun peruminen, ja alueen toteutuksen lykkäminen kauas tulevaisuuteen. Kilpoailuun sisältyi mahdollisuus ostaa tontit, eikä olisi kovinkaan hyvä toimintatapa (jos edes laillista) perua lupaus jälkikäteen.
Tämäkin jätettiin viime maanantaina pöydälle. Useilla puolueilla on halua kirjata jotain lasten huomioimisesta.
Helsingin Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen rahoitusosuuksien korottamista koskeva sopimuslisäys
Olympiastadionin remontti meni 52 miljoonaa pitkäksi. Että hupsista vaan. Hannu Oskala kirjoitti siitä aiemmin laajasti. En juurikaan tykkää rahan syytämisestä jättihankkeisiin ilman kunnollista kustannushallintaa. Mutta rahankäytöstä päätettiin jo keväällä, tämä on vain sopimusmuutos jolla asia saadaan hoidettua.
Nimistötoimikunnan asettaminen
Nimistötoimikunta esittää nimet kaikille uusille kaduille, puistoille, alueille, kanaville ja niin edelleen. Nyt se nimetään taas seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Toimikunnassa ei ole politiikkoja, vaan virkamiehiä ja asiaan harrastuneita toimittajia sekä tutkijoita.
Oma toiveeni toimikunnan tulevalle työlle on, että kanaviksi nimettäisiin vain vesireittejä jooita piktin on mahdollista kulkea veneellä (tai edes kanootilla) jostain jonnekin. Esimerkiksi Aurinkolahden kanava ja Töölönlahdelle suunniteltu (mutta hamaan tulevaisuuteen lykätty) “kanava” ovat veden pumppaukseen perustuvia vesialtaita. Vähän niinkuin isoja suihkulähteitä.
En ajatellut tehdä tästä esitystä kokouksessa, koska kaupunginhallitus ei kuitenkaan puutu toimikunnan työhön.
Liityntäpysäköintialueiden ja eräiden terminaalialueiden hallinnan siirtäminen liikenneliikelaitokselle
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa 2011 ehdotettiin liityntäpysäköinnin vastuun kokoamista yhteen paikkaan ja nyt on edetty siihen asti, että Helsingissä vastuu keskitetään HKL:lle.
Liityntäpysäköintiin liittyy ongelmia: se on usein suhteettoman kallista käyttäjämäärään nähden ja vie tilaa raideliikenteen asemien vieressä – siis paikassa joka olisi rakentamisen kannalta kaikkein parasta. Mutta koska pysäköintipaikkoja kuitenkin on olemassa ja jokin määrä myös halutaan rakentaa, kannattaa niiden hallinta hoitaa kunnolla. Päätös siis ok.
Lausunto ympäristöministeriölle luonnoksesta Kierrätyksestä kiertotalouteen – valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023
Ympäristöministeriö on tehnyt suunnitelman jätehuollosta ja jätteiden synnyn ehkäisystä. Kaupunki lausuu aika yksityiskohtaisesti ja pääosin positiivisesti. Tämä pitää katsoa vielä tarkasti, ja saattaa olla jotain huomautettavaa. Kommentit ovat myös tervetulleita.
Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta
Ammattikoululainsäädäntöä on uudistettu, ja vanha opiskelijahuoltolaki täytyy uudistaa, koska se perustu vanhoihin tutkintokategorioihin joita ei enää ole. Käytännössä kyse on siitä, ketkä voivat saada psykologi- ja kuraattoripalveluita. Nyt esityksessä oppisopimuskoulutuksessa olevat tulisivat palvelujen piiriin, mitä Helsinki pitää kannatettavana.
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta
Hallitus esittää, että valtio korvaisi kunnille kustannukset, jotka tulevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden sosiaalipalveluista. Helsinki kannattaa ja hyvä niin.
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta työttömyysturvalain muuttamiseksi
2014 pitkäaikaistyöttömien työttömyyskorvaukset siirrettiin 50% kunnan vastuulle. Ajatus oli, että kunnalla olisi kannuste edistää ihmisten työllistymistä, kun se joutuu maksamaan työttömyyden kuluja.
Nyt työllistymistä edistävät työvoimapalvelut ollaan siirtämässä maakunnan vastuulle, mutta kunnille jätettäisiin silti 25% osuus maksettavaksi. Vaikkei kunnalle enää jätetä niitä keinoja, joiden käyttöön aiemmin haluttiin kannustaa. Vaikuttaisi siltä, että ajatus on vain ottaa rahat, ja perusteluista viis.
Kaupunginhallitus kokoontuu taas huomenna, tässä asioiden läpikäynti ja arvio. Pyrin jatkossa kirjoittamaan kaupunginhallituksen kokouksista aina etukäteen. Se on yksi väylä lisää kaupunkilaisille seurata ja ottaa kantaa kaupungin asioihin ja samalla itselleni tapa käydä asiat läpi etukäteen ja selkiyttää ajatteluani.
Nämä alkusyksyn kokoukset vaikuttavat olevan vielä melko kevyitä. Asialistat ovat lyhyitä, eivätkä asiat pääosin kovinkaan ristiriitaisia. Suurempi määrä aikaa ja ajatuksia ainakin itselläni menee kaupungin strategiaan, joka tulee esityslistalle vasta parin viikon päästä, mutta josta käydään jo aktiivisia neuvotteluja.
Tämänkertaisella listalla ei ole mitään salaista tai poliittisesti ristiriitaista, ja siksi kerron aika lailla kaikki ajatukseni avoimesti. Jatkossa sen sijaan toisinaan jokin asia on oikeasti salainen tai kaikkia sitä koskevia ajatuksia ei syystä tai toisesta voi kertoa etukäteen. Se on kuitenkin oikeastaan poikkeus. Yleensä politiikassakin parhaiten toteutuvat ne suunnitelmat, jotka kaikki tietävät.
Postipuiston pohjoisosan asuinkortteleiden ym. toteutussopimusten ja kiinteistökauppojen hyväksyminen
Maalikennekeskuksen kohdalle, Pasilan ratapihan pohjoispuolelle on tulossa uusi alue. Kaava on jo hyväksytty, nyt myydään tontteja. Myynnit perustuvat jo aiemmin hyväksyttyyn kilpailutukseen, ja niiden valtuustokäsittelyssä on nyt kyse oikeastaan muodollisuudesta, koska ei kilpailutuksen jälkeen voi enää muuttaa toimintatapaa.
Postipuistossa on 23% ARA-asuntoja, 37% erilaisia välimallin asuntoja ja 41% vapaarahoiteisia. Välimallia on hiukan liikaa ja vapaarahoitteisia hiukan liian vähän suhteessa kaupungin tavoitteisiin. Tämä tasapainottaa osaltaan sitä, että eteläisemmissä pasilan osissa suhde on toisin päin vino.
Kuninkaantammeen tulee lisää asuntoja, laajasti puistoa ja lammen rantaan uimaranta. Tai ainakin kaavassa on uimaranta, pitää vahtia että se myös toteutuu. Nykyisellään alue on pääosin teollisuusaluetta ja lampi on vanha juomavedenpuhdistukseen käytetty tekoallas..
Maunulaan tulee Suomen suurin päiväkoti jossa on tila 335 lapselle. Tällä hetkellä suurin päiväkoti on Franzenia kalliossa (230 paikkaa). Tai oikeastaan kyse on kahdesta päiväkodista samoissa tiloissa, suomenkilisestä päiväkoti Suursuosta ja ruotsinkielisestiä daghemmet Stingenistä, jotka kummatkin tarvitsevat uudet tilat.
Lasten määrän ennustetaan kasvavan lähiseudulla 350 lapsella, ja Suursuo-Stingeniin mahtuu 156 lasta nykyistä Suursuota ja Stingeniä enemmän. Päiväkotirakentaminen ei siis Pohjois-Helsingissäkään lopu tähän.
Itse hanke on varhaiskasvatuslautakunnan yksimielisesti hyväksymä.
Osku Pajamäki esitti aloitteessaan että Helsinki rupeaisi tekemään talousarviossaan ns. Lapsivaikutusten arviointia. Valtuusto halusi kaksi vuotta sitten samoin, ja palautti aloitteen käsittelyyn. Sitten se ilmeisesti unohtui, koska tuli uudelleen esiin vasta nyt.
Vastauksessa pyöritellään sitä miten eri tavoin lapsia huomioidaan, ja miten toimialamalli asian seuraamista tätä helpottaa. Pitää vielä lukea täikamman kanssa läpi, sanotaanko siellä että tarkkaan ottaen mitä tehdään.
Suunnilleen samoja asioita keskustellaan myös srategianeuvotteluissa, ja mietinkin, onko tätä aloitetta järkevää käsitellä valtuustossa juuri ennen strategiaa…
Hankintaoikaisuvaatimus, siivouskoneet ja niiden huollot (H002-17)
Siivouskonefirma vaatii hankinnnan muutosta, koska hävisi kilpailutuksessa. Valitti myös markkinaoikeuteen, joten hankinta seisoo ja siivousta tehdään vanhoilla koneilla siihen asti että markkinaoikeus asian ratkaisee. Juristit katsovat, että hankintapäätöstä ei tarvitse eikä laillisesti voi muuttaa oikaisuvaatimuksessa esitettyjen tietojen perusteella. Näillä tiedoin tämä näyttäisi ns. jarrutusvalitukselta. Markkinaoikeudella kun voi ikävä kyllä kestää jopa vuosi käsitellä asia.
Konsernijaosto
Kaupunginhallituksen lisäksi istun huomenna myös konsernijaoston kokouksessa. Tuuraan kokouksessa Jasmin Hamidia, jolle tuli työkeikka Lappeenrantaan Sorjosta tekemään. Asialistalla on merkittävimpänä Länsimetron ajankohtaiskatsaus. Siitä osaan sanoa enemmän katsauksen kuultuani, mutta esityslistatekstin mukaan “Tämänhetkisen arvion mukaan valmistumisen ajankohta on edelleen syyskuu.” Muut asiat listalla ovat erilaisten yhtiöiden ja kuntayhtymien edustajien nimeämisiä. Kuntaliiton valtuuston jäsenten nimeämistapaa en kylläkään esityslistalta ymmärtänyt.
Kaupunginhallitus kokoontui eilen ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Ja alku on aina hyvä aika kokeilla uusia tapoja. Itse ajattelin jatkossa kirjoittaa kaupunginhallituksen kokouksista blogiin samaan tapaan kuin Hannu Oskala on tehnyt edelliset neljä vuotta. Mutta en nyt lupaa neljää vuotta, enemmän tämä on kokeilu. Palaute ja kommentit ovat erittäin tervetulleita.
Listalla ei ole kovin suuria asioita, koko lista tässä
Tähtitorninmäen rinteessä toimistotilaa muutetaan kahdeksi asunnoksi. Rakennukset on suojeltu.
Kårkulla samkommun -nimisen kuntayhtymän taloussuunnitelma vuosille 2018-2020
Kårkulla tuottaa ruotsinkielisiä kehitysvammaisten palveluita. Palveluihin oikeutettuja on Helsingissä yhteensä 158, joista Kårkullan palveluita käyttä 120. Itse taloussuunnitelma vaikuttaa ihan hyvältä.
Liikuntarahastosta lainaa liikuntahankkeisiin. Tai Arcadan tapauksessa hankkeessa on osana myös opiskelija-asuntoja. Hankkeet on aikoinaan hyväksytty liikuntalautakunnassa.
Valtuutettu Mika Raatikaisen aloite helsinkiläisten pisteytyksestä kaupungin vuokra-asuntojonossa
Raatikainen (ps) ehdottaa, että helsingissä jo asuvia pitäisi suosia. Vastataan, että perustuslain takaama yhdenvertaisuus tämän estää. Joksus ennen helsinki on näin toiminut, mutta eduskunnan oikeusasiamies (tai muu taho) puuttui siihen jo aikoinaan ja käytäntö lopetettiin.
Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy:n toiminta-alueen laajentaminen sopimusalueelle 2 (Hopealaakso, Haakoninlahti)
Kruunuvuorenrannan rakentaminen etenee ja siksi myös palveluyhtiön aluetta pitää laajentaa.
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta
Vammaispalvelulakia päivitetään lähinnä maakuntauudistuksen takia. Sotelautakunnassa teimme jo muutoksia, ja nyt esittimme vielä muutamaa pientä muutosta:
Lisäys kpl 7. Muita huomioita 2 §:n sisältöön loppuun (kappale 17):
Ikääntyneiden palvelujen piiriin tulisi siirtää vain selkeästi ikääntymisestä johtuvien vaivojen vuoksi tai vain jos se on ihmisen edun mukaista.
11 § lisäys lauseen jälkeen: Maakunnan on tarpeen mukaan neuvottava ja autettava vammaista henkilöä työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisessa. (kappale 79)
”Päätöksen toteuttamistavasta tulisi olla vammaisella henkilöllä.”
Nämä lähinnä selventävät lausuntoa, eivät muuttaneet olennaista sisältöä. Molemmat menivät läpi yksimielisesti.
Helsingin kaupungin tietosuojalinjaukset
Käytännössä kyse on EU:n uuden tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanosta, joka vaatii että kaupunki ottaa ihmisten yksityisyyden ja oikeuden omiin tietoihinsa aiempaa vakavammin. Itse linjaus on aika hyvä tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanon kuvaus.
Ajattelin, että itse linjauksen jatkotyötä voisi viedä vielä pidemmälle ihmisten oikeuksia tukevaan suuntaan Esitinkin seuraavan lisäyksen:
“Samalla kaupunginhallitus kehottaa Tietosuojalinjausten jatkovalmistelussa ja täytäntöönpanossa kehittämään mahdollisimman helppoja tapoja kaupunkilaisille saada itseään koskevat tiedot käyttöönsä tietosuoja-asetuksen tarkoittamalla tavalla (ns. my data periaate)
Ajatuksena korostaa kaupunkilaisten pääsyä omiin tietoihinsa ja esimerkiksi hyödyntä niitä kolmansien osapuolien palveluissa. Tässä on kaupungilla mahdollisuus toimia alustatalouden edelläkävijänä samaan tapaan kuin avoimen tiedon kanssa. Kaupungilla voisi vaikka olla avoimen datan portaalia vastaava oma data -portaali.
Tämä meni läpi yksimielisesti
Mietin toistakin esitystä, että tietoturvallisuusliitettä katsottaisiin jatkovalmistelussa, jottei se hankaloita tarpeettomasti kaupungin hankintoja. Taustalla on huoli, että tietoturvallisuusliite nykymuodossaan rajaa kaupungin tekemiä hankintoja ja palvelujen kehittämistä ja esimerkiksi estää pilvipalvelujen käytön. Liite on valmisteltu juristivetoisesti, ja uskoisin, että jatkotyössä myös tietojärjestelmien ja hankinnan näkökulmien laajempi huomioiminen olisi hyväksi.
Keskustelussa kuitenkin kävi ilmi, että liitettä joka tapauksessa ollaan päivittämässä, ja esiin tulevat ongelmat luvattiin huomioida. Vedin esityksen pois, koska asioita jotka hoituvat joka tapauksessa ei ole mikään pakko aina erikseen äänestyttää. Mutta pitää seurata tämän liitteen tulevaa elämää.
Olen istunut valtuustossa neljä vuotta. ja kun tässä on vaalit päällä, on hyvä hetki miettiä, onko sadoissa kokouksissa istuminen kannattanut, mitä siitä jäi käteen. Eli ovatko tavoitteet joita lähdin ajamaan edenneet, mitä olen saanut aikaan.
Politiikassa kukaan ei saa mitään aikaan yksin. Yksikään puolue ei saa mitään yksin, vaan ainoastaan saadessaan muutkin tukemaan asiaansa. Ja aivan erityisesti kukaan valtuutettu ei saa mitään yksin aikaan, vaan jokaista päätöstä on tukenut vähintään 42 muuta valtuutettua. Muutoin sitä ei olisi tehty. Tämä on joukkuepeliä, ja kyky tehdä yhteistyötä ja löytää yhteisiä tavoitteita on paljon tärkeämpää kuin vahva usko omaan asiaansa.
Vihreät ovat Helsingissä saaneet aikaan paljon, ja kirjoitin siitä jo bloginEmma Karin kanssa. Jokaista noista asioista olen ollut mukana tekemässä, mutta keskityn tässä nyt niihin asioihin, joissa itselläni on ollut merkittävä rooli. Yritän myös arvioida mahdollisimman puolueettomasti, kuinka merkittävä oma panokseni oikeastaan oli asian kannalta
Vaaleissa 2012 vaadin pyörätietä Hämeentielle. Sittemmin näin päätettiin.
Pyöräliikenne
Lähdin valtuustoon yhtenä teemanani edistää pyöräliikennettä Helsingissä. Konkreettisimmin vaadin Hämeentielle pyörätietä.
Valtuusto päätti keväällä 2016, että Hämeentie muutetaan joukkoliikennekaduksi, Kurvin ja Hakaniemen välillä ja sille rakennetaan pyörätiet. Joukkoliikenne nopeutuu, turvallisuus paranee, pyörällä pääsee sujuvasti, kadusta tulee viihtyisämpi ja kadun varren yritykset saavat lisää asukkaita. Lähes kaikki voittavat.
Ratkaisua kannattivat lopulta Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto, RKP ja Keskusta. Jotta tähän päästiin, oma panokseni oli ratkaiseva. Investointineuvotteluissa 2013 sain ujutettua päätökseen mukaan kirjauksen, että Hämeentien joukkoliikennekatua selvitetään, mikä antoi virkamiehille luvan aloittaa suunnittelu. Kesällä 2014 käynnistin Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen, johon keräsimme 12 000 helsinkiläisen allekirjoitukset, mikä toi suunnitelmalle painoarvoa. Ja lisäksi lobbasin eri virkamiehiä ja poliitikkoja aiheesta jatkuvasti vuosien varrella. Oma arvioni on, että jos en olisi ollut valtuustossa, Hämeentien muuttamista ei olisi päätetty.
Samaisissa investointineuvotteluissa pyöräinvestointien määrärahoja myös korotettiin aiemmalta noin 4 miljoonan tasolta vajaaseen 10 miljoonaan, vaikka rahaa oli liikenteeseen jaossa aiempaa vähemmän. Se ei ollut sattumaa. Olin itse Vihreiden toisena neuvottelijana ja ennen kokousta olin edistänyt sitä, että kaikissa ryhmissä nähtiin pyöräilyn määrärahojen korottaminen yhtenä painopisteenä neuvotteluille. Määrärahoja olisi varmasti korotettu myös ilman minua. Pelkkä Vihreiden suhteellinen painoarvo riittää siihen. Mutta korotus olisi saattanut olla pienempi.
Pyöräliikennettä olen edistänyt myös lukuisissa muissa kohteissa: Baanaverkko saatiin yleiskaavaan, talvikunnossapitoa kehitetään lopultakin, Hesarille saatiin pyöräkaistat, Mechelininkadullekin lopulta kohta saadaan pyörätiet ja lukuisia muita. On vaikea sanoa varmaksi, kuinka merkittävä oma panokseni on missäkin hankkeessa ollut, mutta kaikkia olen ollut edistämässä, eikä yksikään niistä tullut kuin Manulle illallinen, vaan jokainen vaati työtä: tapaamisia, lausuntoja, mielenosoituksia…
Syksyllä 2016 hyväksytyssä yleiskaavassa moottoritiet muutetaan kaduiksi kehä 1 sisäpuolella ja rakennetaan entiselle melualueelle asunnot 80 000 asukkaalle. Se on valtava askel kohti tiiviimpää, ekologisempaa ja kaupunkilaisten arjen kannalta sujuvampaa kaupunkia. Se suunta, jota kohti Helsinkiä pyritään kehittämään on muuttunut autokaupungista tiiviiksi eurooppalaiseksi kaupungiksi. Tästä kertoo se, että bulevardisoinnista ei tehty yhtäkään vastaesitystä valtuustossa, vaikka monesta muusta asiasta äänestettiin. Kaikki hyväksyivät, että moottoriteitä aletaan korvata kaduilla.
Syksyllä 2011, kun järjestin kriittistä pyöräretkeä Länsiväylälle, ajatus ei ollut millään tapaa vakavasti otettava. Moottriteiden viemää tilaa kyllä mietittiin kaupunkisuunniteluvirastossa, mutta muutosehdotuksia ei edes uskallettu esitellä poliitikoille. Aktiivinen julkinen keskustelumme ja mm. Ville Ylikahrin Länsiväyläkriittiseen liittyvä aloite toivat bulevardisoinnin ajatukselle riittävää uskottavuutta, jotta se saatettiin ottaa yleiskaavan vision pääteemaksi. Ja pikkuhiljaa kaikki puolueet ostivat ajatuksen – kukin omista syistään.
Jos en olisi ollut pohjustamassa ajatusta bulevardisoinnista ja mukana neuvottelemassa yleiskaavasta eri vaiheissa, meillä saattaisi silti olla yleiskaava jossa moottoriteistä tehdään katuja. Tai meillä saattaisi olla yleiskaava jossa moottoritiet säilyvät, tai ei uutta yleiskaavaa lainkaan. Kaikki vaihtoehdot ovat aivan realistisia, enkä osaa antaa niille perusteltuja todennäköisyysarvioita.
Kaupunkirakentamiseen liittyen olen pyrkinyt myös kehittämään ratikkaliikennettä, jonka näen keskeisenä osana kaupungin kasvua. Kaupungin strategiaan sain mukaan lauseen ratikkaprojektin perustamisesta. Itse projekti ei tuottanut kauheasti konkreettista, mutta kyllä toimintatapoja ja ymmärryksen siitä, että ratikkaliikenteen toiminta on pakko päivittää nykyaikaiselle eurooppalaiselle tasolle. Toimin myös kaksi vuotta HKL:n puheenjohtajana ja ajoin mm. kiskoillepysäköinnin vähentämistä, ratikoiden esteettömyyttä ja moderneihin syväuraisiin ristikoihin siirtymistä.
Viimeisen vuoden aikana on myös päätetty rakentaa Kruunusillat ja ratikka Laajasaloon sekä Jokeri-ratikka lähiöiden välille. Ja uudessa yleiskaavassa on myös pikaratikoiden verkko joka suuntaan keskustasta.
Jokeri ja Kruunusillat eivät olleet minusta kiinni. Kumpaakin on suunniteltu jo vuosikymmen tai pari. Sen eteen, että lopulta saatiin päätöksiä aikaan, suurimman työn teki Jokerin osalta Anni Sinnemäki joka neuvotteli sille valtion rahoituksen ja Kruunusiltojen osalta Emma Kari. Itse totta kai olin mukana, mutta osuuteni olisi hoitanut joku muu jossen minä.
Siitä sen sijaan otan kunniaa, että Helsinki on vähän valmiimpi uusiin pikaratikoihin, joita tulevaisuudessa tulee keskustaan asti. Neljä vuotta sitten kuviteltiin yleisesti että Jokeri on jotenkin ihan eri asia, eikä keskustan ratikkaverkolle tarvitse tehdä mitään. Nyt yleiskaavassa piirretään uutta kiskoa ja uudistuksia ja kehitystyötä on jo aktiivisesti työn alla.
Avoin koodi ja IT
Kolmantena teemana tavoittelin neljä vuotta sitten järkeä kaupungin tietohallintoon. Että hankintoja tehtäisiin tavalla joka ei johda suoraan toimittajaloukkuun ja nimenomaisesti uusi kehitettävä koodi julkaistaisiin avoimella lisenssillä. Tämä säästää kaupungin varoja, tuo meille paremmat sähköiset palvelut ja antaa uusia mahdollisuuksia kaupunkilaisten ja yritysten innovaatioihin.
Valtuustostrategiaan sain myös kirjauksen, että perustetaan IT-jaosto valvomaan kaupungin IT-hankintoja. Niin perustettiin, ja minusta tuli sen puheenjohtaja. Ja kun jaosto käsitteli kaupungin uutta tietotekniikkaohjelmaa, sinne kirjoitettiin että:
”Kaupungin toimeksiannosta kehitettävä uusi ohjelmakoodi julkaistaan avoimella lisenssillä, ellei ole perusteltua syytä muuhun.” Tätä ei olisi tapahtunut ilman minua.
Lisäksi jaosto on tuonut uuden näkökulman Helsingin ohjelmistokehitykseen: kaupungilla on nykyään kymmenkunta omaa kooderia, ja tämän avoimen kehityksen yksikön myötä myös hankinnat ovat alkaneet kehittyä toimivampaan suuntaan. IT-jaosto nykymuodossaan korvautuu kesällä digitalisaatiotoimikunnalla. Kaupunginhallituksen jaosto osoittautui vähän kömpelöksi tavaksi kehittää tietoyhteiskuntaa, kokeillaan seuraavaksi jos toimikunta olisi parempi.
Olen ollut aktiivinen toki muissakin asioissa
Politiikassa ei tehdä vain niitä asioita, joita alunperin lähdettiin tekemään. Väliläl maailma muuttuu, ja pitää reagoida kokonaan uusiin tilanteisiin. Yksi tälläinen tilanne oli maan hallituksen päätös lopettaa kaikkien lasten oikeus täyspäiväiseen päivähoitoon. Budjettineuvotteluissa 2015 puolustin subjektiivista oikeutta päivähoitoon, ja se pidettiin Helsingissä voimassa, ja ketjureaktiona myös monissa muissa kaupungissa. Tavoite oli Vihreiden, ja kuka tahansa muu ryhmänjohtaja olisi varmaan tehnyt saman, kenties yhtä onnistuneesti.
Budjettineuvotteluissa 2016 toin pöytään esityksen, että Helsinki siirtyy maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Siitä kirjattiin selvitys, ja asiasta päätetään ensi kesän strategianeuvotteluista. Tätä selvitystä ei välttämättä olisi käynnistetty ilman minua. Maksuton varhaiskasvatus etenisi kyllä jollain aikataululla muutoinkin, koska sitä tukevat monet puolueet – ainakin periaatteessa, jos ei välttämättä käytännössä.
Tällä vaalikaudella sovittiin myös Helsingin siirtymisestä pormestarimalliin: jatkossa kaupunkia johtaa vaalituloksen perusteella valittava pormestari, eikä virkamies-kaupunginjohtaja. Muutosta ja sen yksityiskohtia on hinkattu koko neljä vuotta. Alkuvaiheessa prosessia veti Emma Kari, jota ilman tätä ei olisi tapahtunut. Kaksi vuotta sitten kapula siirtyi minulle, kun Emmasta tuli kansanedustaja ja minusta valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kun päätös kriisiytyi 2015-2016 vaihteessa, käytännössä kirjoitin johtamisen jaoston vastaesitykset ja vedin neuvotteluprosessin, jolla malli saatiin päätettyä. Uskon, että Emma olisi saanut pormestarimallin maaliin. Varmaan joku muukin olisi siinä voinut onnistua, vaikea arvioida.
Montaa muutakin asiaa olen tehnyt, muun muassa neuvotellut päättymispäivän Hanasaaren hiilivoimalalle. Se tosin on esimerkki asiasta, johon uskon että kuka hyvänsä olisi ollut vihreiden ryhmänjohtaja, hän sen olisi tehnyt.
Lopuksi
Onhan tässä siis asioita tullut tehtyä. Niitä asioita, joita lupailin ennen viime vaaleja, ja myös muutamia muita. Oikeastaan, jos poliittinen ura jäisi tähän, voisi sitä pitää menestyksekkäänä. Ei mennyt neljä vuotta hukkaan.
Mutta Helsingissä on vielä paljon työtä tehtävänä! Jokainen näistä asioista vaatii vielä jatkotyötä: Hämeentiellä ei ole asfalttia vielä valettu, yhtään moottoritietä ei ole vielä purettu, päivähoidon säännöt saatetaan päättää uusiksi ensi vuonna ja IT-hankintojen periaatteet samaten. Ihan jo näiden päätösten valvomisessa saisi aikansa kulumaan.
Mutta on tässä kaupungissa vielä parannettavaakin. Haluan kokeilla perustuloa Helsingissä, haluan Helsinkiin kansallisen kaupunkipuiston ja haluan poistaa parkkipaikkavelvoitteen, joka estää tiivxistä rakentamista. Monen muun asian lisäksi.
Politiikassa kukaan ei saa aikaan mitään yksin. Kaikki listaamani asiat ovat sellaisia, joiden toteutuminen on edellyttänyt valtuuston enemmistön (tai jonkin muun elimen enemmistön) tukea. Ja jokaista niistä on edistänyt moni muukin ihminen. Kaikkien kiittämiselle erikseen ei valitettavasti riitä tila, aika eikä varmaan muistinikaan. Mutta kiitos jokaiselle.
Ja sitten vielä kiitokset kaikille Vihreiden 127 ehdokkaalle, jotka tekevät parhaillaan mahtavaa vaalikampanjaa ja joiden joukosta löytyvät ne seuraavat Vihreät valtuutetut jotka vievät tätä kaupunkia taas eteenpäin!
Vaaliesitteeni, jonka Kokoomuksen Verkkouutiset myös noteerasi
Vaalirahoitus on mielestäni tärkeää kertoa ennen vaaleja julkisesti, jotta äänestäjät voivat nähdä jo ennen kuin antavat äänensä, millä rahoin ehdokas kampanjaansa tekee.
Vaalirahoituksen ennakkoilmoitukseni on luettavissa täältä. Kampanjani maksaa vajaat 13 000 euroa, josta suurin osa perustuu yksityisten ihmisten lahjoituksiin (tällä hetkellä 42 eri lahjoittajaa, kiitos kaikki!) ja toiseksi suurin omaan rahaan.
En ole ainoa, joka näkee avoimuuden arvon. Itse asiassa Vihreiden ehdokassopimuksessa lukee, että ehdokas sitoutuu ilmoituksen tekemään ennen vaaleja. Tätä kirjoittaessa Helsingin Vihreistä ehdokkaista on ilmoituksen tehnyt kahta vaille kaikki. Piraateista ja Liberaaleista kaikki sen ovat tehneet kaikki, muista puolueista harvempi.
Käytännössä useimmat ilmoitukset eivät ole kovin kiinnostavia. Budjetit ovat melko pieniä ja raha lähinnä omaa. Tunnetummilla ehdokkailla rahaa palaa enemmän ja osa siitä tulee lahjoittajilta. Vihreiden lahjoittajamääriä voi seurata helpoiten Vihreiden omasta palvelusta.
Mutta kuten avoimuudessa yleensäkin, periaate ei riipu siitä ovatko tiedot kiinnostavia. Kun kaikkien rahoitus on julkista, joku tutkiva journalisti tai nörtti voi kaivaa sieltä sen yhden, jonka rahoitus näyttääkin yllättävältä.
Näin ei nykyään ole. Ainoastaan vaaleissa valituksi tulleet ovat velvoitettuja tekemään ilmoituksen ja hekin ainoastaan jälkikäteen, jolloin rahoituksen mahdolliset epäselvyydet eivät enää teoriassakaan voi vaikuttaa heidän äänimääräänsä. Vaalirahoituksen ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen, ja sen tekevät lähinnä tiettyjen, avoimuuteen periaatteellisesti sitoutuneiden puolueiden ehdokkaat. Käytännössä Vihreät, Piraatit ja Liberaalit. Helsingissä myös merkittävä vähemmistö Kristillisdemokraattien, Vasemmistoliiton ja Keskustan ehdokkaista on ilmoituksen tehnyt.
Jos ilmoituksen tekemisestä saadaan tehtyä yleinen tapa, pistävät ne jotka eivät sitä tee silmään. Siksi ehdokkaalta kannattaa kysyä, onko tämä julkaissut vaalirahoituksensa. Ja äänestää sellaista joka on.
Ennakkoäänestyksen alkaessa tilanne näyttää tälä, ilmoituksia yhteensä 3569
Piraatit 100% (137/137)
Vihreät 68% (1781/2600)
Liberaalit 66% (37/56)
Kristillisdemokraatit 35% (707/1971)
Vasemmistoliitto 8% (280/3203)
Keskusta 5% (394/7461)
Perussuomalaiset 2% (98/3831)
Kokoomus 0% (54/5739)
Sosialidemokraatit 0% (57/6132)
Kommunistinen puolue 0% (1/221)
RKP 0% (2/1324)
Yksi politiikan kulmakivistä – ainakin minulle – on vapaus. Enkä puhu pelkästään juridisesta vapaudesta päättää omista asioistaan lain puitteissa, vaan tosiasiallisesta, toteutuvasta vapaudesta. Siis siitä, kuinka vapaita ihmiset ovat muokkaamaan omaa elämäänsä haluamansalaiseksi, tekemään asioita ja hakeutumaan seuraan, jonka kokevat itselleen hyväksi.
Vapaus syntyy ympäristöstä, joka mahdollistaa sen.
Se ei ole ainoa kysymys politiikassa, mutta yksi ydinkysymyksistä. Siksi lähes kaikkien päätösten kohdalla kysyn itseltäni, lisääkö tämä ratkaisu ihmisten vapautta elää kuten haluavat, vai kaventaako ehkä sitä. Jotkut päätökset ovat pelkkää hallinnointia, ja toisissa seuraukset ovat kovin monimutkaisia arvioida. Mutta usein päätösten vaikutuksia voi arvioida tällä liberaalilla periaatteella.
Esimerkiksi sosiaaliturvamme suorastaan työntää ihmisiä tilaan, jossa heidän on vaikea ottaa aktiivinen rooli elämässään. Toimeentulotuen saaja ei voi ottaa vastaan keikkatöitä, koska toimeentulotuki katkeaa, sitä leikataan ja jäljelle jäävää osuutta saa vasta pitkäksi venyneen käsittelyajan jälkeen. Hän voi toki vapaasti valita tekeekö nyt keikan ja ei syö ensi kuussa, vai kieltäytyykö ehkä kuitenkin. Käytännössä hänen vapautensa – ja myös kokemus oman elämän hallinnasta – on rajattua. Sama koskee työmarkkinatuen saajaa, jonka työvoimatoimisto velvoittaa hakemaan työpaikkoja joihin hän tietää olevansa väärä ihminen. Näissä monissa perustulo olisi osaratkaisu.
Myös kaupunkisuunnittelun kysymyksiä voi lähestyä vapauden kautta. Vanha keskiaikainen sanonta kuuluu, että kaupunki-ilma tekee vapaaksi, ja se edelleen pitää paikkansa: suuressa kaupungissa ihmisellä on enemmän mahdollisuuksia ammatilliseen erikoistumiseen, erikoisempiin harrastuksiin, erilaisiin sosiaalisiin ympyröihin… Ihmisillä on siis enemmän vapautta, ja siksi oikeus ja todellinen mahdollisuus muuttaa halutessaan Helsinkiin on tärkeä.
Kaupunkiliikenteessä vapaus toteutuu parhaiten kun mahdollisimman moni voi kulkea erilaisilla, itse valitsemillaan kulkutavoilla. Jotta joukkoliikenne olisi aidosti mahdollisuus, sen pitää muodostaa verkko, jonka avulla voi kulkea kaikkialle kaupungissa helposti ja nopeasti. Ja jotta pyöräily olisi mahdollisuus, väylien pitää olla turvallisen tuntuisia ja selkeitä. Siksi esimerkiksi Hämeentien tuleva muuttaminen joukkoliikennekaduksi lisää ihmisten vapautta: joukkoliikenne palvelee useampaa paremmin, pyöräily muuttuu mahdolliseksi monelle ja kaikkiin osoitteisiin pääsee edelleen myös autolla.
Tänä iltana Helsingin valtuusto käsittelee sosiaali- ja terveysuudistuksen valinnanvapausmallia. Me emme siitä päätä, vaan ainoastaan lausumme näkemyksen maan hallitukselle.
Ei varmaan tule yllätyksenä, että minä pidän ihmisten valinnanvapaudesta. Ajatus, että ihmiset saavat vapaammin itse valita, millaisia ja minkä tarjoajan terveyspalveluita käyttävät, on periaatteessa askel hyvään suuntaan.
Käytännössä nyt käsittelyssä olevassa mallissa on melkoisia ongelmia.
1) Hallituksen valinnanvapausmallissa on yksityisille terveysalan yrityksille ongelmalliset kannustimet, joita Osmo Soininvaara on hyvin eritellyt. Kannustinmallien rakentaminen on yleisesti vaikeaa, ja erityisen vaikeaa se on tilanteessa jossa laskun maksaa eri taho kuin hoidosta hyötyy. Soininvaaraa siteeraten
”[T]erveydenhuolto on tyyppiesimerkki alasta, jossa markkinatalous toimii erilaisten markkinavirheiden vuoksi hyvin huonosti. Avainsanoina epäsymmetrinen informaatio ja adverce selection, yhteismaan ongelma ja moraalikato. Pääero tavalliseen markkinatalouteen on se, että kun kolmas osapuoli maksaa, ostajalla ja myyjällä on kiusaus sopia maksajan pään yli hyvin kalliista hoidosta.”
2) Valinnanvapaus ei säästä, vaan todennäköisesti nostaa kustannuksia. Esimerkiksi ruotsissa näin on käynyt, ja terveydenhoito maksaakin Suomea enemmän (vaikka USAa vähemmän). Toki voidaan ajatella, että vapaudella saa ollakin hinta, ja tavallaan ymmärrän ajatuksen. Mutta kun uudistuksella halutaan säästää sosiaali- ja terveydenhoidosta 3 miljardia ja tehdään se tavalla, joka lisää kustannuksia, luvassa on suuria vaikeuksia. Tietty älyllinen rehellisyys on tarpeen.
3) Hallituksen aikataulu on mahdoton. Jos maakunnat aloittavat työnsä 1.1.2019, ja samalla hetkellä joutuvat kilpailutilanteeseen ilman mahdollisuutta valmistautua siihen, keskellä Suomen historian suurinta organisaatiofuusiota, ajautuu terveydenhoito todennäköisesti kaaokseen.Aikataulun mahdottomuuden ovat todenneet niin sairaanhoitopiirien johtajat kuin sote-uudistuksen valmistelijatkin. Hallituspuolueet eivät vaan vielä ole myöntäneet sitä. Peruskoulu-uudistus tehtiin viiden vuoden aikana, aloittaen Lapista. Miksei valinnanvapausmallikin voisi alkaa ensin yhdessä maakunnassa, ja sieltä kokemuksista oppineena vasta levittää muualle maahan? Voisi tulla aika paljon halvemmaksi.
Nyt esitetyssä muodossa valinnanvapausmalli ei toteuta tavoitteita, joihin sillä pyritään. Itse asiassa esityksen omista vaikuttavuusarvioistakin voi tämän lukea. Ja jos terveydenhoitojärjestelmämme ajetaan kriisiin, näkyy se ihmisten terveydessä, mikä puolestaan heikentää heidän toimintamahdollisuuksiaan ja siis vapauttaan. Siksi suhtaudun nyt esitettyyn malliin melko kriittisesti.
Laatikkopyörän mittarissa tuli 4000 kilometriä täyteen. Se on suunnilleen matka Helsingistä Kabuliin. Hankimme pyörän 2015 joulukuussa, joten kuukautta kohden on ajettu 260 kilometriä, päivää kohden kahdeksan ja puoli.
Nyt on siis hyvä hetki kirjata ylös muutamia kokemuksia pyörästä.
Pyörämme on Christiania 2wheeeler. Se on tanskalaisten kopio perinteisestä hollantilaisesta kaksipyöräisestä bakfietsistä. Hollantilaiset ovat tavanneet harrastaa näitä kaksipyöräisiä, kun tanskalaisilla taas perinteisesti on ollut kolmipyöräisiä laatikkopyöriä, joista Christiania Bikes on tunnetumpi. Olen ajanut aika paljon kummankinlaisilla pyörillä, joten muutama sana niiden eroista hyvässä ja pahassa
Kolmipyöräinen laatikkopyörä korvaa auton monessa käytössä, muttei polkupyörää juuri missään. Sillä voi kuljettaa suuria määriä tavaraa tai helposti useita lapsia (neljä, suurimmilla malleilla jopa 8). Rauhallisessa nopeudessa kolmipyörä on vakaa, ja suuriin nopeuksiin sillä ei pääsekään, paitsi alamäessä. Talven jäätöyssyissä se on vähän ikävä.
Kaksipyöräinen laatikkopyörä on pienempi ja nopeampi. Meille se oli ehdoton valinta, koska sama pyörä jolla jompi kumpi aamulla vie lapset toimii kulkuneuvona lopun päivää. Kaksi pyörää voi myös sovittaa samaan ajolinjaan, mikä tekee kulkemisesta epätasaisessa maastossa (lue: pyöräteillä) helpompaa. Lapsia mahtuu kyytiin kaksi, lyhyelle matkalle kolmaskin, mutta sitten on jo ahdasta. Kaksipyöräinen sopii huonommin kävelynopeuteen, vaan sillä pitää liikkua jotta se olisi vakaa. Toisaalta 40km/h nopeus ei ole mikään ongelma myöskään.
Valinta pyörätyyppien välillä on siis ennen kaikkea kiinni siitä, millaista kulkupeliä tarvitsee.
Sähkö. Hanki se. Erityisesti talviajossa sähkö on aivan ehdoton lisävaruste, kun pitää ajaa lapset kyydissä hangessa, sohjossa ja jääpolanteilla. Suosittelen kaikille kuormapyörän hankkijoille kaikkiin käyttöihin sähköjä. Christianian sähkö toimii kaasukahvalla, eli saadakseen sähköapua, pitää sekä polkea että kääntää kahvasta. Käytännössä sähköä tulee käytettyä ylämäissä, liikkeellelähdössä (ja vastatuulessa jos on kiire). Minulle tällainen rajattu sähkön käyttö tuntuu paremmalta, mutta jotkut tykkäävät enemmän koko ajan päällä olevasta sähköstä.
Nastarenkaat. Omaan krossariini en tänä talvena vaihtanut niitä ollenkaan, mutta kuormapyörään heti ensimmäisten pakkasaamujen jälkeen. Pitkän ja painavan pyörän kanssa on kuitenkin enemmän sähläysvaraa ja lapsia kyydissä. Ja sähköllä voi kuitata kasvanutta vastusta. Suosittelen.
Kuomu on varsinkin talvella ja pienten lasten kanssa hyvä, jottei kylmä viima osu naamaan ja jotta koppa ei ole aamuisin täynnä lunta (meillä pyörä viettää aikaansa ulkosalla). Kuomu on kulutustavaraa, ja jossain vaiheessa menettänee vedenpitävyytensä.
Huolto. Kannattaa. Pyörä on käynyt nyt kahdesti isommassa huollossa, rumpujarrua on vähän säädetty ja levyjarruun vaihdettu palat. Etulampun kiinnike katkesi ja vaihdoin sen ja molemmat ulkokumit on kertaalleen vaihdettu uuteen. Lisäksi pressun kiinnikkeitä on ommeltu uusiksi ja pari pulttia vaihdettu. Ensi talveksi luultavasti pitää vaihtaa toinen jarruvaijeri ja parin vuoden sisään kuomu.
Kaiken tämän laskien, kilometrihinta pyörälle on alle euron. Ja laskee koko ajan kun kilometrejä kertyy lisää. Se on oikeastaan aika halpaa. Kalliimpaa tietysti kuin mennä ratikalla, mutta kun pitää saada kaksi apinaa tarhaan joka ei ole ratikkapysäkin vieressä ja vielä päästä itse töihin, pyörä on miljoonasti kätevämpi.
Tai jos haluaisi laskea kunnolla, niin pyörähän säilyttää arvonsa melko hyvin. Todellista kulua on siis juoksevat kulut – ehkä 10c/km ja arvon alenema, joka lienee 10-20c/km. Yhteensä 20-30c/km. Halvempaa kuin autoilu, laskettuna kilometrikorvauksen mukaan.
Ainoa merkittävä puute 2wheelerissä on oikeastaan jalka. Bakfietseissä on jalka joka koskettaa neljästä pisteestä maahan ja on helppo painaa jalalla maahan. 2wheelerissä sen sijaan vain kahdesta kohti koskettava, mikä tekee vaikeammaksi nostaa pyörä jalalle. Lisäksi ainakin meidän pyörässämme jalan ”lukituspala” on altis vääntymään ja myös vääntyy, mikä tekee käytöstä vielä hankalampaa (kuulema kaikille ei kyllä käy näin). Jos joku tietää, missä Helsingissä pääsisi hitsaamaan tai voisi teettää pienen hitsaustyön helposti, niin olisin kiinnostunut.
Kokonaisuutena suosittelen kyllä kuormapyörää kaikille lapsiperheille, joilla on tarvetta liikkua kaupungissa. Elämämme olisi paljon vaikeampaa ilman sitä. Yleisemmin tämä on esimerkki siitä elämäntapojen moninaisuudesta, jonka kaupunki mahdollistaa. Yksi tarvitsee elämäänsä farmarivolvon, toiselle kuormapyörä on ratkaisu kaikkeen, kolmas kulkee vain kävellen tai ratikalla. Mikään näistä tavoista ei ole sinänsä väärin, vaan ihmisten elämäntilanteet ja mieltymykset ovat erilaisia.
Pääministeri Sipilä sanoi että ”hallitus on valmis pelastamaan Malmin lentokentän”. Epäselväksi jäi, mitä hallitus on itse asiassa valmis tekemään säilyttääkseen Malmin lentokäytössä.
Onko Sipilä valmis vaihtamaan Malmin toiseen maa-alaan?
Malmin kentän alue ympäristöineen on 300 hehtaaria ja sinne suunnitellaan noin 25 000 asukkaan asuinaluetta. Helsinki ja valtio ovat sopineet, että Helsingin tulee kiihdyttää asuntotuotantoa, koska koko maan etu vaatii, että Helsingissä on asuntoja tänne muuttaville. Ja juuri näihin sopimuksiin liittyen edellinen hallitus päätti valtion luopuvan malmin kentästä, jotta Helsingissä olisi maata johon niitä rakentaa.
Valtion pitäisi siis löytää Helsingistä toinen, saman kokoluokan maa-alue. Käytännössä ainoa edes likimain yhtä suuri alue Helsingissä on Santahamina. Sinne tosin tuskin saisi sovitettua luontoarvot huomioiden paljon yli 10 000 asukasta, ja liikenteellisestikin se on Malmia vaikeampi kohde.
Hallitus ei ole tarjonnut Helsingille Santahaminaa vastineeksi Malmin kentästä. Ja tuskin tulee tarjoamaankaan, se haluttaneen pitää nykykäytössä.
Onko Sipilä valmis ostamaan Malmin?
Käypä hinta Malmin kentän alueelle tulee nykyisessä tilanteessa Helsingin kaupungin suunnitteleman käytön, eli asuntotuotannon mukaan. Kaupunginhallituksen jäsen Hannu Oskala arvioi hinnaksi 500 – 1000 miljoonaa. Käsittääkseni arvio on oikeaa suuruusluokkaa.
Jos hallitus haluaisikin käyttää Malmin ostamiseen vajaan miljardin, ratkaisematta jäisi silti kysymys siitä, missä ihmiset voisivat asua. Seteleiden alla kun tulee talvella kylmä.
Hallitus ei myöskään ole tarjoutunut ostamaan Malmin aluetta Helsingiltä. Jos olisi, kaupunginhallitukselle olisi kyllä kerrottu siitä. Vaikea uskoa myöskään, että valtion budjetista irtoaisi tähän miljardi.
Onko Sipilä valmis ottamaan Malmin pakkokeinoin?
Valtio sopi 2014 Helsingin kaupungin kanssa, että se vetäytyy Malmin kentän toiminnasta, irtisanoo maanvuokrasopimuksensa (maat ovat koko ajan olleet Helsingin kaupungin) ja myy rakennukset Helsingille. Kaikki tämä myös toteutettiin.
Sipilän omin sanoin: ”[H]allitus on selvitellyt sopimuksen purkamisen mahdollisuutta. Siinä tulimme oikeuskanslerin ohjeiden mukaisesti siihen tulokseen, että se tie on mahdoton.”
Hallitus on siis kysynyt oikeuskanslerilta, onko Suomessa omaisuudensuoja voimassa, ja voiko tekemänsä sopimuksen peruuttaa sillä perusteella, että tuli katumapäälle. Oikeuskansleri ilmeisesti on vastannut, että Suomessa on voimassa omaisuudensuoja.
Kysyminen on toki täysin ok, mutta vastaus ei varmaan ollut kovin yllättävä.
Sipilä ei sanonut mitään konkreettista siitä, mitä hallitus oikeasti malmin suhteen tekisi, eikä hallitus ole myöskään mitään konkreettista tehnyt. Vaikuttaisikin siltä, että Sipilän halitus ei itse asiassa ole aikeissa tehdä mitään säilyttääkseen Malmin lentokentän. Jollei piakkoin tule jotain konkreettista ehdotusta, kyse lienee pelkästä vaalitempusta. En pidättäisi hengitystäni.
Vaikutelmaa vaalitempusta korostaa se, kuinka Sipilä yrittää kaataa syytä sopimushaluttomuudesta Helsingin niskoille, vaikka hallitus itse ei ole tehnyt oikeastaan minkäänlaista aloitetta asiassa.
Mutta voisiko kenttää edes säilyttää jotenkin?
Löytyisikö jokin ratkaisu, jossa kaikki voittavat? Sellainen, jossa kenttä säilyy lentokäytössä, asukkaille saadaan taloja ja kaikki voivat olla tyytyväisiä?
Valitettavasti ei.
Vaihto Santahaminaan ei liene hyvä maanpuolustuksen kannalta, eikä se olisi kovin tyydyttävä Helsingin kaupunkirakenteenkaan kannalta: Saari on liikennesumppu, ja realistinen rakentaminen Malmia vähäisempää.
Jos valtio vain ostaisi Malmin, Helsinki voisi toki kuitata noin puolet veloistaan. Kaupungin kassan kannalta kiva, mutta ratkaisu olisi vastuuton niin valtion kuin Helsinginkin osalta. Valtio velkaantuu koko ajan nopeasti, ja sen rahoille on oikeasti monia tähdellisiä käyttöjä. Helsinki puolestaan tarvitsee asuntoja kaupunkilaisille, eikä raha noin vaan muutu asunnoiksi.
Asuntojen rakentaminen kentän vierelle ja lentotoiminnan säilyttäminen ei sekään ole mahdollista. Mietin itse samaa ajatusta jo 2014, kun Malmin kysymys muuttui ajankohtaiseksi. keskustelut suunnittelijoiden kanssa saivat minut vakuuttumaan, että lentokentän melu ja meidän melko tiukat melunormimme tekevät yhdistelmästä mahdottoman. Asutuksen sijoittelu ryppäinä kentän ympärille ei myöskään tuottaisi toimivaa kaupunkirakennetta.
Sellaista vaihtoehtoa, jossa Malmin kentälle ei rakenneta asuntoja, mutta Helsingin valtiollekin lupaamat tavoiteet rakentaa uusia asuntoja täyttyvät ei löydy. Malmin säilyttäminen tarkoittaisi (kaupungin saamatta jäävien tulojen lisäksi) asuntotuotannon notkahdusta ensi vuoskymmenellä, pahenevaa asuntopulaa ja voimakkaammin kohoavia asuntojen hintoja.
Minä en halua sitä, eikä Helsingin kaupunginvaltuusto halua sitä. Ja jos maan hallitus suhtautuu tehtäväänsä vakavasti, eivät hekään oikeasti halua sitä.
Paavo Väyrynen on lähdössä Helsingin politiikkaan. Minusta se on hyvä asia.
En ole Paavon kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä. Mutta mielestäni on hyvä, että Paavon esittämä ajattelutapa on myös selvästi edustettuna vaaleissa. Paavo ilmoittaa perustamansa ”Terve Helsinki” -listan päämääräksi, että:
”Helsingin kaupunki keskittyy alueellaan jo asuvien ihmisten – sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajien – olojen ja elämän laadun kohentamiseen sen sijaan, että varoja tuhlataan vahingolliseen keskittävään metropolipolitiikkaan”
Ajatus on, että uusia asuntoja ei pidä rakentaa, ja Helsingin väkiluvun ei pidä kasvaa. Paavon aiempien kirjoitusten perusteella tavoite on ”ohjata” väkiluvun kasvu suurten keskusten sijasta pitkin maata, etenkin haja-asutusalueille.
Kysymys siitä, pitääkö Helsingin kasvaa ja miksi Helsingin pitää kasvaa nousee esiin muuallakin, Paavo ei ole ajatuksen kanssa yksin. Jos naapurin uusi kerrostalo peittää ilta-auringon tai entiseen lasten leikkimetsään nousee taloja, totta kai ihminen kysyy, että ketä varten näin tehdään ja miksi juuri minun takapihalleni. Siksi on hyvä, että Paavo nostaa kissan pöydälle.
Paavo Väyrynen muuttaa Helsinkiin vastustaakseen ihmisten muuttoa Helsinkiin. Minä kannatan ihmisten mahdollisuutta muuttaa helsinkiin, ja toivotan siis Paavon tervetulleeksi. Kuva Wikipedia
Paavon perusajatuksen voisi kuvata rajat kiinni -politiikaksi kaupungin tasolla. Laitetaan Helsingin rajat kiinni, kukaan ei ole tervetullut. Älkää muuttako tänne, menkää pois.
Se on ihan todella huono idea.
Ensinnäkin, se on huono idea niille ihmisille, jotka haluaisivat muuttaa Helsinkiin. kaupungistuminen ei perustu pakkoon, vaan yhä useampi ihminen kokee kaupungin paremmaksi paikaksi itselleen.
Erityisen totta tämä on vähemmistöjen kohdalla. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluva saattaa pienellä paikkakunnalla olla ikäluokassaan lähes ainoa oman vähemmistönsä edustaja – vaikkapa homo. Vähän isommassa kaupungissa on jo homopiirit, joissa voi tutustua muihinkin ja vielä isommassa ne piirit eivät ole ihan niin pienet enää. Ei ole sattumaa, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, vieraskieliset ja vähemmistöuskontojen harjoittajat kaikki hakeutuvat suuriin kaupunkeihin.
Myös monet muut haluavat kaupunkiin, koska kaupunki tarjoaa mahdollisuuksia. Mitä isompi kaupunki, sen monipuolisemmat työmarkkinat siellä on ja sitä helpompi on löytää itselleen sopivia töitä. Esimerkiksi Kuopiossa (joka ei ole ihan pieni), tietoturva-asiantuntija on ihan vaan tietoturva-asiantuntija, mutta Helsingissä on erikseen työmarkkinat ja erikoistumismahdollisuus johdon tietoturvakonsultointiin, tietoturvaan IT-järjestelmissä, viestiliikenteessä (telco- tai IP-tekniikalla) tai on täällä tietoturvan tutkimustakin.
Ja kaupunki tarjoaa tietenkin myös mahdollisuuksia pariutumiseen, erikoisempiin harrastuksiin (nyrkkeilyä voi harrastaa melkein kaikkialla Suomessa, mutta shakkinyrkkeilyä vain Helsingissä) ja ties mihin. Jokaisella helsinkiin muuttavalla on omat syynsä muuttaa, mutta ne kaikki ovat heille itselleen hyviä ja tärkeitä syitä.
Minä haluan, että ihmisillä on mahdollisuus muuttaa Helsinkiin, jos he niin haluavat. En halua pakottaa heitä pysymään poissa.
Toisekseen, rajojen sulkeminen on huono idea nykyisten helsinkiläisten kannalta. Helsingissä on krooninen asuntopula, jonka takia ihmiset joutuvat muuttamaan yhä kauemmas kehyskuntiin ja asuntojen hinnat Helsingissä nousevat monien ulottumattomiin. Ja niilläkin, jotka saavat tarpeeksi lainaa, alkaa velkamäärä jo hirvittää ja lyhennykset kiristää budjettia.
Asuntojen hintojen ja vuokrien nousu johtuu ennen kaikkea siitä, että asuntoja on liian vähän. Ja jos emme rakenna paljon lisää asuntoja, nousu tulee vain kiihtymään, koska halukkaita tulijoita riittää.
Suuri osa Helsingin kasvusta tulee lapsista, jotka syntyvät tänne. Pieni lapsi toki voi asua yksiön nurkassakin, mutta jossain iässä hän lopulta tarvitsee oman asunnon. Jos emme rakenna lisää asuntoja, niitä ei ole. Ajatus että Helsinki ”keskittyy täällä jo asuvien ihmisten olojen parantamiseen” tarkoittaa, että pakotamme lapsemme muuttamaan pois.
Kolmannekseen, kaupungin kasvun estäminen haittaa koko Suomea.Yli kolmannes Suomen bruttokansantuotteesta tulee Helsingin seudulta. Globaali talous muuttuu yhä enemmän siihen suuntaan, että metropolit ovat uutta taloutta ja hyvinvointia tuottavia alueita ja niiden ero muihin alueisiin vain kasvaa.
Suuri syy tähän ovat ns. kasautumisedut. Kun yritykset ja toimijat sijaistevat lähellä toisiaan, niiden väliset yhteydet ovat mutkattomampia ja tapahtuu enemmän satunnaisia tapaamisia joista seuraa uutta yhteistyötä ja innovaatioita. Uudet startupit ja tulevaisuuden vientiyritykset syntyvät baaripöydässä, roolipelisessiossa, tennishallin pukuhuoneessa tai trendikahvilassa. Ja jotta näin käy, tarvitaan paljon baareja, tenniskenttiä, kahviloita ja ennen kaikkea paljon muita ihmisiä, joiden seurassa ihmiset voivat aikaansa viettää ja törmätä uusiin ajatuksiin.
Jos ihmisiä estetään muuttamasta Helsinkiin, menetetään kaikki se korkeampi tuottavuus, jonka he voisivat Helsingissä tuoda. Helsingin seutu vastaa yli puolesta Suomen viennistä, ja kaupungissa syntyvät vientiyritykset tuottavat kysyntää alihankinnalle myös kaupungin ulkopuolelle. Koko Suomi kärsii jos kaupungistumista aktiivisesti estetään. Esimerkiksi Ruotsin Suomea korkeampi tuottavuus on osin selitettävissä Ruotsin tiiviimmillä kaupungeilla.
Näistä syistä Paavon antimetropolipolitiikka – siis ajatus estää Helsingin kasvu ja pakottaa ihmiset muuttamaan muualle – on todella haitallinen kaikille jotka haluaisivat muuttaa Helsinkiin, kaikille jotka asuvat nyt Helsingissä ja itse asiassa muillekin suomalaisille.
Minä haluan Helsingin olevan avoin kaupunki, joka toivottaa kaikki tervetulleeksi. Kaupunki, johon ihmiset voivat kotiutua ja jossa on tilaa myös heidän lapsilleen, jos haluavat täällä pysyä. Kaupunki, joka uskoo parempaan huomiseen, eikä käperry itseensä pikkuhiljaa kuihtumaan. Uskon, että sellainen kaupunki on parempi meille kaikille.
Siksi minusta on hyvä, että Paavo Väyrynen on ehdolla kuntavaaleissa. Jotta vaihtoehdot ovat ainakin selvillä. Avoin vai suljettu kaupunki – sinä päätät.
Liikenneministeriö julkaisi tänään esityksen uudeksi tieliikennelaiksi. Esitystä on valmisteltu pitkään, ja olen itsekin ollut Pyöräliiton puolesta lukuisia kertoja keskustelemassa virkamiesten ja ministerinkin kanssa sen yksityiskohdista.
Tässä muutama nopea kommentti esityksen pyöräilyä koskevista osista. Pyöräliitto tulee aikanaan antamaan laista laajemmankin lausunnon, johon keräämme yksityiskohtia tämänkin tekstin kommenteista.
Liikennesäännöt eurooppalaisemmiksi
Tieliikennelain uudistus on monella tapaa parannus pyöräilyn olosuhteisiin Suomessa. useita Euroopassa käytössä olevia käytäntöjä otetaan käyttöön ja eri puolilla maata olleita kokeiluja vakinaistetaan.
Pyörätiet merkitään selvästi yksisuuntaisiksi tai kaksisuuntaisiksi. Jatkossa pyörätie on oletuksena yksisuuntainen ja kadun oikeassa reunassa. Jos se on kaksisuuntainen, tämä merkitään erikseen. Muutos on parannus nykytilaan, jossa yksi- tai kaksisuuntaisuudesta on hyvin vaikea saada selvää. Samalla pyöräilijän velvoite käyttää pyörätietä rajataan koskemaan vain oikean reunan pyörätietä.
Pyörätien jatke merkitään jatkossa vain paikkoihin, joissa autoilijoilla on väistämisvelvollisuus pyöräilijään nähden. Ja vastaavasti pyöräilijä voi merkinnän nähdessään luottaa väistämisvelvollisuuteen. Muualla käytetään suojatien merkintää. Ja laissa lukee erikseen, että suojatielläkin saa ajaa. Muutos on hyvä, koska nykyisellään pyörätien jatke ei tarkoita oikeastaan mitään: se ei vaikuta kenenkään velvollisuuksiin. Parempi säästää merkintä tilanteisiin, joissa sillä on merkitystä.
Pyörätien jatkeelle tulee oma liikennemerkki, ja jatkossa se tarkoittaa väistämisvelvollisuutta autoilijoille
Pyöräliikenteen liikennevalot muutetaan pyöränkuviksi nykyisen pyöreän lampun sijasta, mikä tekee selväksi, ketä valot koskevat.
Lakiin tuodaan uutena väylätyyppinä pyöräkatu, eli ensisijassa pyörille tarkoitettu katu jolla saa ajaa myös autolla. Ensimmäisiä pyöräkatuja on jo suunniteltu Joensuussa ja Helsingissä.
Yksisuuntaisille kaduille voi jatkossa sallia pyöräliikenteen myös vastasuuntaan liikennemerkillä. Tämä monissa Euroopan kaupungeissa yleinen käytäntö helpottaa ratkaisuja ahtaissa keskustoissa, kun hiljaisilla yksisuuntaisilla voidaan sallia joustavampi pyöräliikenne.
Yhdessä nämä ja muutamat pienemmät muutokset vievät ajattelua pyöräteistä lähemmäs useimpien Euroopan maiden tapaa. Pois perinteisestä ”kevyen liikenteen” ajattelusta, jossa pyöräilijöitä ajatellaan jalankulkijoina.
Kypäräsäädös poistuu
Säädös pyöräilykypärästä poistetaan laista. Nykyinen säädös on suositus, ei velvoite, ja yleisperiaatteena lakiin kirjataan vain velvollisuuksia. Suosituksia annetaan valistuskampanjoissa.
Tämä ei tarkoita, etteikö kypärän käyttö olisi järkevää erityisesti maantieajossa ja pyöräurheilun eri muodoissa. On se. Mutta suositus laissa antaa kuvaa, että pyöräily olisi yleisesti jotenkin vaarallista, mitä se ei ole. Lisäksi suositusta on laajasti tulkittu väärin, että se velvottaisi kypärän käyttöön.
Pyöräilyn terveyshyödyt ovat moninkertaiset verrattuna melko vähäiseen onnettomuusriskiin.
Pyöräliiton näkemyksen mukaan on tärkeintä kannustaa ihmisiä pyöräilemään enemmän. Vanhan lain kypäräsuositus sotii tätä tavoitetta vastaan ja sen tuomat liikenneturvallisuushyödyt ovat kyseenalaisia: pyöärliikenteen turvallisuuden kannalta tärkein tekijä on pyöräilijöiden määrä, ja kypärävaatimukset laskevat pyöräilyn määrää. Siksi esitys poistaa pykälä laista on hyvä.
Mitä puuttuu?
Suurin puute on pyörätielle auton pysäyttäminen. Sitä koskeva monimutkainen säädös ei parane yhtään, vaan jopa huononee vähän. Nykylakikaan ei siis salli pysäköintiä pyörätielle, mutta pysäyttämissäädös on kaikkine monimutkaisine ehtoineen johtanut käytäntöön, että pyörätielle tai jalkakäytävälle pysäköinnistä ei juuri koskaan sakoteta. Ja liikennekulttuuri on sen mukainen.
Useimmissa Euroopan maissa jakeluautot, taksit ja vastaavat pysähtyvät ajoradalle, ja tarvittava lastaus hoidetaan siitä. Se on yksinkertaista ja suhteellisen ongelmatonta. Suomessa on muodostunut tavaksi pysähtyä jalkakäytävälle tai pyörätielle.
Periaatteessa nykylakikin lähtee ajoradalle pysäyttämisestä: pyörätielle saa pysäyttää vain, jos muuta paikkaa ei ole, eli pysähtyminen ajoradalla on kielletty. Käytäntö vaan on toinen, ja siksi lakiin tarvitaan muutos, joka ohjaa liikennekulttuurin oikeille urille ja mahdollistaa väärinpysäköijien sakottamisen. Yksinkertaisinta olisi kieltää auton pysäyttäminen pyörätiellä, poislukien hätätilanteet.
Pyöräilijän ohittamisesta lakiehdotus sanoo vain ”Ohittajan on pidettävä turvallinen väli ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna turvallisuutta.” Tämäkin säännös on periaatteessa hyvä, mutta liikennekulttuuri ja oikeuskäytäntö on muodostunut sellaiseksi, että edes pyöräilijän päälleajoissa ei katsota ohitusetäisyyden olleen liian pieni (vaikka ohitus määritelmällisesti vaaransi turvallisuuden, kun kerran ohittaja osui ohitettavaan).
Tässäkin lain pitäisi olla selkeämpi sen suhteen, miten pyöräilijä ohitetaan riittävän kaukaa. Esimerkiksi Espanjassa käytössä oleva 1,5 metrin minimietäisyys olisi hyvä.
Kolmas puute on taajamanopeusrajoitus, joka on esityksessä nykyinen 50 kilometrissä tunnissa. Tämä nopeusrajoitus periytyy ajalta, jolloin kaupungeissa todella ajettiin viittä kymppiä; nykyään useimmilla kaduilla on jo erikseen nopeusrajoitus 30km/h tai 40km/h. Yleisrajoituksen tulisikin vastata normaalia tilannetta liikenneympäristössä.
Taajamien yleisnopeusrajoituksen laskeminen ohjaisi kaupunkisuunnittelua siihen suuntaan, että tehdään ensi sijassa hyvin toimivaa, viihtyisää ja turvallista kaupunkia. Ja kaduille, joilla tarvitaan nopeampaa liikennettä voitaisiin laittaa korkeampi nopeusrajoitus erikseen.
Näistä puutteista huolimatta esitys tieliikennelain uudistuksesta on hyvä. Puuttuvia osia pitää vielä vaatia lisättäväksi.
