Otso Kivekäs, Author at Otso Kivekäs

Konsulttikratia

Käsiini sattui kirjaston pokkarihyllystä ”Konsulttidemokratia”, Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen tutkimus/pamfletti konsulttien käytön kasvusta julkisella sektorilla. Kun nyt itsekin leipäni IT-konsulttina ansaitsen, ja minuakin tähän kirjaan haastateltiin, niin pakkohan se oli lukea.

Kirja käy laajojen haastattelujen perusteella läpi sitä, miten konsulttien rooli on 2000-luvulla kasvanut julkishallinnossa. Erityishuomio on siinä, miten valtionhallinnon tuottavuusohjelma on kieltänyt palkkaamasta työntekijöitä eläköityvien tilalle, jolloin samat työt pitää tilata kalliimmalla konsulteilta. Samalla vastuu ministeriöiden toimintatavoista siirtyy organisaatioselvitysten myötä konsulteille, jotka tietenkin suosittelevat malleja joissa tarvitaan paljon konsultteja. Samalla demokraattisen päätöksenteon rooli kaventuu kohti kumileimasinta, kun päätösten perustelut ovat konsulttien ammattisalaisuuksia.

”Konsulttidemokratian hyveenä pidetään nopeutta, joustavuutta ja ketteryyttä. Konsultit eivät edusta ketään, he eivät ole kansalaisille tilivelvollisia, he eivät ole kulloisenkin alan asiantuntijoita – ja silti he voivat nyky-Suomessa panna liikkeelle tärkeimpiä rakenneuudistuksia vuosikymmeniin. Konsulttidemokratian kulmakivenä on ajatus maailman jatkuvasta monimutkaistumisesta. Tästä huolimatta sen soihdunkantajat kaipaavat pientä viisaiden ryhmää aidosti laaja-alaisen, eri alojen ammattitaidosta ammentavan valmistelun ja päätöksenteon sijaan.”

Oman lukunsa saa myös IT-konsultointi, jossa ei ole yhtä suurta demokratiaongelmaa, mutta sitäkin suurempi rahankuppaus käynnissä. Valtion tietokonekeskus on nykyään osa Tieto oyj:tä ja Kunnallistieto kanadalaista CGI-konsernia (ent. Logicaa). Kuten kaikki muutkin vanhat julkishallinnon IT-yksiköt, jotka yhtiöitettiin ja myytiin. Seurauksena ostaja on yleensä toimittajaloukussa. Osiossa referoidaan myös omaa blogiani – melkein oikein. Nimettömistä sitaateista on myös hauska yrittää arvailla, kuka niiden takana kulloinkin voisi olla.

”Vuonna 2005 [verohallitus] palkkasi toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella konsultin, jolle maksettiin kuukausittaista kiinteää korvausta. Konsultti laskutti kuukausittain riippumatta siitä, oliko työtehtäviä vai ei. Usein ei ollut. Kun konsultti lopulta raportoi tekemästään työstä, kävi ilmi, että AgentIT Finland oy:lle oli maksettu laskutuskäytännön vuoksi noin 70 000 euroa työstä, jota konsultti ei ollut tehnyt.”

Tilanteen korjausehdotusten valikoima sen sijaan jää ohuemmaksi. Tiivistetysti: haabermasilainen Kallio-liike voisi leikkiä demokratian kehittämistä ja muutoin voitaisiin palata 90-luvulle. Tai vielä mieluummin 80-luvulle. Jos vaan sovimme, että työttömyysaste on sama kuin 1989, niin varmaan kaikki muukin hoituu kuten 1989?

Käytännön korjausehdotukset ovat klassisella sarjalla ”laadukasta johtamista”, ”riittävää resursointia”, ”huomioida eri ryhmien äänenpainot” ja ”tuottavuuskeskustelun täyskäännös”. Vähän kuin konsultti olisi kerännyt haastatteluista kasaan kaiken sen mikä ennen oli paremmin ja tehnyt niistä yhteenvedon. Jään kaipaamaan pidemmälle vietyä analyysiä.

Komiteatyöskentelyllä varmasti oli hyvät puolensa, mutta kaipaan kyllä hiukan syvempää ymmärrystä siitä, miksi siitä on luovuttu ennen kun uskon että vanhaan malliin palaaminen sellaisenaan ratkaisee ongelmat.

Lähes ainoana selvänä konkreettisena ehdotuksena nousee esiin ainakin kolmesti mainittu Valtiontalouden tarkastusviraston budjetin (ja roolin?) kasvattaminen. Sitä voi todellakin kannattaa, kuten myös avoimuusperiaatteen laajentamista. Vaan riittävätkö ne pitkällekään?

Nykyinen tie on selvästi ongelma, ja uhkaa jo kohta demokratiaa sekä oikeusvaltioperiaatetta. Mutta mitä tilalle? En usko, että pelkkä ongelmien osoittaminen sormella riittää. Kun konsulttidemokraatit kerran tunnistetaan vallankumoukselliseksi liikkeeksi, ei vastaukseksi siihen riitä menneisyyden haikailu, vaan pitää tuottaa oma, vaihtoehtoinen kertomus valoisasta tulevaisuudesta.

Korpisen kamppailut

Kirjoitin Vihreän sivistysliiton Tuuma-lehteen arvion Pekka Korpisen kirjasta Mein Kamppi. Sitä ennen Pekka Korpinen arvio kirjamme Seuraavat 400 000 helsinkiläistä.

Pekka Korpinen: Mein Kamppi, TLS 2012 — Pekka Korpinen: *Mein Kamppi*, Työväen Sivistysliitto 2012

Nuoruuteni 1990-luvulla kaupunkisuunnittelu Helsingissä tarkoitti yleensä Pekka Korpista. Energinen apulaiskaupunginjohtaja oli se hahmo, jonka ympärille kiertyivät kaikki kaupungin rakennushankkeet. Ei ollut nosturitornia ilman taustalla häämöttäviä Korpisen kasvoja.

Tällainen muisto rakentuu mieleeni lukiessani Pekka Korpisen Mein Kamppia. Kirja käy läpi apulaiskaupunginjohtajan kauden (1991 – 2007) merkittävimpiä rakennushankkeita ja kaupunkisuunnittelun kamppailuja Kiasmasta Kamppiin ja Musiikkitalosta Guggenheimiin.

Vaikuttaa siltä, että Korpinen oli keskeinen toimija jokaisessa mahdollisessa hankkeessa. Tai ainakin hän koki itsensä päärooliin. Muut asiaan sotkeutuvat poliitikot ja virkamiehet tapasivat olla väärässä, mutta yleensä lopulta ymmärsivät Korpisen viisauden. Eikä lukijakaan oikein voi olla eri mieltä, kun Korpinen kampittaa keskustatunnelia tai junttaa Kiasmaa juuri nykyiselle paikalleen. Sellaista on voittajien historia.

Lähtökohtansa kaupunkisuunnitteluun Korpinen peri edeltäjältään Erkki Tuomiojalta:

”On kai tunnustettava, että ajaltamme puuttuvat suuret ajatukset, eikä niitä voi korvata suurella rahalla, jota ajassamme kyllä riittää. Tehtäköön siksi rakennusoikeusahneutta välttäen nyt vain välttämättömät keskustaratkaisut niin hyvin kuin osataan.”

1960-luvun Smith-Polvisen ja muiden megasuunnitelmien krapula oli pitkä ja niin vahva, että vielä vuosituhannen vaihteessakin oli varmempi välttää kokonaisvaltaisia ja laajoja hankkeita. Tosin Korpisella on selvästi näkemystä siitä, että millaiseen kaupunkiin pitäisi pyrkiä. Hänen lähtökohtansa on arkkitehtoninen: Korpinen keskittyy voimakkaasti yksittäisiin rakennuksiin ja paikkoihin.

Kirjassa rakennetaan Helsinkiä yksi talo ja kävelykatu kerrallaan, varoen koskemasta liikaa kokonaisuuksiin. Helsinkiin ei kaivattu uutta monumentaalikeskustaa, mutta ilmeisesti kuitenkin uudet monumentit olivat tervetulleita keskustaan.

Kampin keskus, Kiasma, Pikkuparlamentti, Musiikkitalo ja Guggenheim saavat kukin oman lukunsa. Tarkemmin ottaen keskiössä ovat näitä rakennusprojekteja koskevat kamppailut, jotka lopulta aina voitetaan. Välillä sivutaan puistoja ja roomalaisia aukioita sekä pohditaan kaupunkisuunnittelun luonnetta ja metropolihallintoa.

Satama Vuosaareen, Metro Espooseen ja ehkä lopultakin oikeaa kaupunkikulttuuria Suomeen, niin hyvä kaupunki tästä vielä tulee!

Korpisen näkökulmasta väännöt koskivat ennen kaikkea sitä, minkä näköisiä taloja keskustaan rakennetaan. Samalla varovainen mitääntekemättömyys johti kuitenkin siihen, että Helsingin leviäminen hallitsemattomasti pitkin Nurmijärven peltoja vain jatkui.

Korpisen jälkeen ajat ‒ tai ainakin keskustelutavat ‒ ovat muuttuneet. Nyt kamppaillaan siitä, paljonko tilaa käytetään autoiluun ja voiko tiivistä kaupunkia ylipäänsä rakentaa lisää. Ehkä 1960-luvun krapula on vihdoin kärsitty loppuun, ja taas on tilaa kaupunkia koskeville visioille? Uutta monumentaalikeskustaa ei edelleenkään kaivata, mutta paljon uutta kantakaupunkia kylläkin.

Mein Kampilla ei ehkä ole kauheasti annettavaa näihin uusiin taistoihin kaupunkitilasta, mutta ei tarvitsekaan. Se on hyvä läpikäynti edellisen 20 vuoden kiistoista.

Kuka viettää kaupunkijuhannusta?

Vietin juhannusta stadissa ilman sen suurempia suunnitelmia. Lauantaina päätin pitää ex tempore saunaillan mukavassa puusaunassa vähän kantakaupungin ulkopuolella. No oli siitä muutamien kaverien kanssa ollut puhetta, mutta suurin osa vieraista ilmaantui melko lyhyellä varoitusajalla. Useimmilla oli lapsia mukana.

Onko nyt niin, että erityisesti lapsiperheet vietävät juhannuksensa Helsingissä? lapsettomat karkaavat erilaisssa porukoissa pitkin Mökki-Suomea ja kaupunki jää täyteen tepastelevia pieniä jalkoja? Hesarikin huomaa kaupunkijuhannuksen olevan nouseva trendi.

…tai sitten useimmilla kavereillani vaan on nykyään lapsia. Hyvää juhannusta kumminkin kaikille.

Kalasataman graffitiaitakin toivottaa hyvää juhannusta

Kaupunkiaktivistipyöräilijä

Yle julkaisi maanantaina aika hyvän liikennesääntötestin pyöräilijöille. Sitä voi oikeasti suositella kaikille, koska testin tehtyään osaa liikennesäännöt yhtä hyvin tai paremmin kuin ennen testiä.

Hyvääkin voi kuitenkin parantaa. Ja koska olen ärsyttävä kaupunkiaktivistipyöräilijä, lähetin oheisen rakentavan palautteen YLEn toimittajalle (tässä hiukan viilattuna).

kaupunkiaktivistipyöräilijä saarnaa käytöstavoista Kirkko & Kaupungissa. — kaupunkiaktivistipyöräilijä saarnaa käytöstavoista Kirkossa ja kaupungissa.

Hei,

kiitoksia hyvästä liikennesääntötestistä pyöräilijöille (ja muillekin). Siinä oli monia oleellisia kohtia, joista ihmisillä on vääriä käsityksiä. Hyvä että tällaista tehdään!

Paria sanamuotoa jäin kuitenkin miettimään. Laitoin tämän nyt myös tiedoksi Liikenneturvalle, kun heillä on toki nämä sama asiat aina säännöllisesti esillä.

Kysymys 7: ”Pyöräilijä voi käyttää ajoradan reunaa lyhyellä matkalla.”

Mistä tämä ”Lyhyellä matkalla” tuli. Ymmärtääkseni esteen saa kiertää siltä matkalta, jolla este on. Jos se on lyhyt, kiertää saa vain sen verran kuin tarpeen. Mutta jos pyörätie on lumipenkan alla vaikkapa 2 kilometrin matkalta, ajorataa saa silloin ajaa tuon 2 kilometriä.

Lyhyestä matkasta puhutaan tieliikenneasetuksen merkin 422 (pyörätie) kohdalla näin:

”Jos pyörätie on vain tien vasemmalla puolella ja ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa lyhyellä matkalla käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa.”

Tämä on kuitenkin eri tilanne, kuin käyttökelvottomassa kunnossa oleva pyörätie. Siihen sovelletaan pikemminkin tieliikennelain 8§3 momenttia:

”Kun erityiset syyt siihen pakottavat, ajoneuvoa saa tilapäisesti kuljettaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jollei siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.”

Eli vastaus olisi nähdäkseni parempi ilman mainintaa lyhyestä matkasta, tai muotoiltuna ”Pyöräilijä voi käyttää ajorataa mikäli se on turvallisesti mahdollista”

Samassa vastauksessa puhutaan myös ajoradan reunasta. Tämäkin on hiukan epätarkka ilmaus, ja voi aiheuttaa väärää ja vaarallista ajotapaa.

Kadulla, jossa ei ole pyörätietä, pyöräilijällä on kaksi mahdollista paikkaa: Mikäli ollaan tiellä, jolla on ajokelpoinen piennar, polkupyörällä kuuluu ajaa siellä (tieliikennelaki 8§1). Tämä on normaali tilanne maaseudulla.

Mikäli piennarta ei ole, tai se on ajokelvoton, pyöräilijän paikka on ajoradalla, ”muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.” (tieliikennelaki 9§1) Tämä on normaali tilanne kaupungissa, jossa kaduilla ei ole piennarta.

Pykälä on sama, joka määrää autonkin paikan ajoradalla. Se ei tarkoita, että pitäisi ajaa kadun reunassa, kiinni pysäköidyissä autoissa tai reunakivessä, vaan että pitää ajaa samaa ajolinjaa kuin autotkin.

Kaupungin kaduilla reunassa ajaminen on vaarallista. Jos autot ohittavat samaa kaistaa kulkien, jää pyöräilijä kapeaan koloon liikkuvien ja pysäköityjen autojen väliin. Se on vaarallista, jos joku avaa pysäköidyn auton oven; ainoa Helsingissä viimeisen 5v aikana kuollut pyöräilijä kuoli juuri osuttuaan auton oveen.

Muun muassa Helsingin polkupyöräilijöiden katuajo-opetuksessa yksi keskeisiä viestejä on, että ei pidä ajaa kiinni reunakivessä. (katuajot taas elokuussa joka maanantai klo 17:30 Narinkalla, tervetuloa)

Siksi viittaus ajoradan reunaan on ongelmallinen, koska se ylläpitää valitettavan yleistä väärinkäsitystä, että pyöräilijän tulee ajaa kaistan reunaa hipoen. Ei tule, koska se ei ole turvallista.

Kolmas kohta jota jäin miettimään on kypäräkysymyksen vastausvaihtoehdot:

Kypärää pitää käyttää mutta kypärättä ajosta ei tule rangaistusta.
Kypärää pitää käyttää, kypärättä ajosta voi saada sakot.
Kypärää ei tarvitse käyttää.

Näistä kun yksikään ei oikeastaan vastaan lain kypäräpykälää (tieliikennelaki 90§): ”Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.”

Sana ”yleensä” tarkoittaa lainsäädännössä sitä, että ohje on suositusluontoinen, eikä velvoittava. Tämä sanotaan suoraan myös hallituksen esityksessä, jossa tuo pykälä lakiin tuotiin: ”Pyöräilykypärän käyttösäännös olisi suositusluontoinen”.

Vertailukohtana, toinen tieliikennelaissa annettu vastaava ohje on:
”Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.”

On selvää, ettei tämä tarkoita, että pitää ajaa oikeanpuolimmaista kaistaa, vaan asia jää tienkäyttäjän omaan harkintaan.

Siksi vastausvaihtoehto ”Kypärää pitää käyttää mutta kypärättä ajosta ei tule rangaistusta” ei oikeastaan vastaa voimassaolevaa lakia. Se antaa ymmärtää, että säädös olisi velvoittava, vaikkakin ilman säädettyä rangaistusta. Vastaavasti kuin vaikkapa vaalirahoitusilmoituksen tekeminen, josta viisi vuotta sitten nousi suuri haloo. Näin ei kuitenkaan ole.

Sanan ”yleensä” lisääminen korjaisi tämän väärinymmärryksen. Kahteen edelliseen verrattuna tämä on kuitenkin pieni asia, koska kypärää kuitenkin on syytä käyttää, eikä väärä käsitys tästä ohjaa ketään toimimaan väärin tai vaarallisesti.

Kokonaisuutena testi on kuitenkin hyvä. Sen tekevillä on testin jälkeen yhtä hyvä tai parempi käsitys liikennesäännöistä kuin ennen testiä. Eli suurkiitos hyvästä valistustyöstä.

Otso Kivekäs
Helsingin Polkupyöräilijät

ps. myös kuvaa 4 voisi kehittää. Siinä pyöräilijä ajaa suojatiellä ja kävelijä kävelee pyörätien jatkeella, mikä ei toki ole sallittua. Kadun reunan ilmeisesti yhdistettyä pyörätietä ja jalkakäytävää ei ole merkitty mitenkään, joten se vaikuttaa pelkältä jalkakäytävältä. Itse kysymyksen kannalta nämä seikat eivät toki ole oleellisia.

No, tänään soitti Ylen toimittaja ja kysely haastateltavaksi. Aiheena olisi pyöräilyn liikennesäännöt ja myös aktiivipyöräilijöiden toisinaan tulehtuneet suhteet Liikenneturvan kanssa

Tänään Yle julkaisi jatkojutun, jossa puhun liikennesääntöjen hankaluudesta, ja viittaa risteyspyöräilyoppaaseenikin. Samasta aiheesta myös pääuutislähetyksessä.

Rakentavalla palautteella voi, jos nyt ei vaikuttaa, niin ainakin saada naamansa televisioon! Testivastaukset tosin ovat edelleen samat kuin maanantaina…

Helsingin uusi ratikka

Torstaina ensimmäinen Helsingin uusi ratikka, ajoi neitsytmatkansa ulos Transtechin tehtaalta Kajaanin Otanmäessä.

Ministeri Kyllönen vihki vaunun käyttöön, Apulaiskaupunginjohtaja Sauri kiitti vaunusta ja mieskuoro Huutajat lausui sen nimen, Artic, sekä Amsterdamin sopimuksen. Vaunu kuljetti juhlavieraita kilometrin rataa edestakaisin ja selvisi tehtävästään hienosti. Kulku oli todella pehmeää ja hiljaista, joka tosin johtui varmaan osin hyväkuntoisesta radastakin.

P1060537 — Kun vaunu saapui, kaikilla oli kamerat käsissä.

HKL:n puheenjohtaja maailman pohjoisimmalla ratikkapysäkillä.

Kyse on tiettävästi maailman ensimmäisestä täysmatalasta ratikasta, jossa on oikeat kääntyvät telit. Teli on siis se osa, jossa pyörät ovat kiinni. Vanhoissa nivelvaunuissa on 3 teliä jotka ovat kääntyvällä nivelellä kiinni vaunun rungossa (lähellä päätyjä ja yksi nivelen alla). Edellisissä matalalattiaratikoissa (Vario) taas telit ovat kiinteästi kiinni rungossa, ja siksi niveliä tarvitaan enemmän. Kiinteä teli myös altistaa rungon paljon suuremmalle rasitukselle, mikä tekee Varioista täriseviä, äänekkäitä ja helposti hajoavia.

Ratikan muotoilu herätti pari vuotta sitten kovaakin kritiikkiä. Kovimmin äänessä olivat muotoilun kilpailutuksen hävinneet yritykset, jotka valittivat markkinaoikeuteen. Mutta osallisuus asiassa ei tietenkään tee kritiikistä perusteetonta.

Matalalattiaratikan muotoilussa on todella paljon rajauksia, jotka seuraavat tekniikasta tai turvallisuudesta. Esimerkiksisi vaunun keulassa pullottava kuono on siinä, jotta törmäyksissä jalankulkija ei voisi koskaan joutua vaunun alle, vaan työntyisi sivuun. Kauniimpihan vaunu olisi ilman, mutta olen tämän esteettisen haitan kanssa valmis elämään, jotta muutkin saavat elää.

Sisätiloissa taas telit aiheuttavat rajoituksensa. Pyörät ovat isommat kuin Variossa, ja liikkuvat telissä enemmän. Jotta ne mahtuisivat, on pyörien yläpuoliset penkit täytynyt nostaa käytävästä korotetulle tasolle. Ratkaisu toimii itse asiassa sangen hyvin, mutta Varioiden pöytien ympärille tavoiteltua kahvilatunnelmaa niihin ei kyllä synny, vaan kokemus muistuttaa enemmän junassa istumista.

Myöskään lattia ei ole aivan tasainen. Ovien kohdalla se on 35 sentin korkeudessa, eli tarkalleen laiturin tasossa, mutta nousee siitä ensin 7cm sisäosiin ja on korkeimmillaan telien päällä 52cm korkeudessa. Käytännössä korkeuseroja ei huomaa juuri lainkaan, vaan lattia tuntuu tasaiselta.

P1060571 — Sisustuksessa on retroa mutta myös moderniutta

Kainuussa kun oltiin, ratikkatuotanto on ennen kaikkea teollisuuspolitiikkaa: Kainuun sanomissa roll out oli etusivun uutinen ja tärkein kysymys olivat työpaikat ja Otanmäen tehtaan tulevaisuuden näkymät. 400 työntekijällä tehdas on yksi suurimmista työllistäjistä maakunnassa, jonka metsäteollisuus on hiipunut.

Koko Otanmäki on klassinen tehdaskylä: alkujaan se perustettiin Rautaruukin rautakaivoksen työläisille. Kun kaivos lopetettiin kannattamattomana 1985, rakennettiin kylään uudeksi työnantajaksi junanvaunutehdas myymään bilateraalikaupalla vaunuja Neuvostoliittoon. Kuulema Kekkosen käskystä [sic].

Idänkauppa loppui 90-luvulla kuin seinään, eikä korvaavia markkinoita junanvaunuille oikein löytynyt. Rautaruukki myikin tehtaan 1999 espanjalaiselle Talgolle. Espanjalaisetkaan eivät saaneet vaununrakennusta kolmen tuhannen kilometrin päässä kannattamaan, ja 2007 tehdas myytiin toimivalle johdolle ja joukolle kotimaisia sijoittajia. Lähempänä oleva ja sitoutuneempi omistus on selvästikin kantanut hedelmää, koska 5 vuotta sitten konkurssikypsä tehdas toimii nyt täydellä höyryllä ja yrityksen tilauskirjat ovat täydemmät kuin koskaan.

Suurin projekti Transtechin tehtaalla ovat nykyään VR:n uudet 2-kerrosvaunut ja ohjausvaunut, sitä ennen uudet makuuvaunut, joiden tilausta pidettiin yleisesti aluepolitiikkana. Näiden lisäksi yritys tekee siis näitä uusia ratikoita, ja pienempinä töinä erilaisia kaivosajoneuvoja, ym. kustom-kalustoa.

Ratikoilla Transtech yrittää tehdä uuden aluevaltauksen ja avata kansainvälisiä markkinoita. Jos käyttöönotto Helsingissä on menestys, on se vahva referenssi muille kaupungeille, joilla on vanha ja huono rataverkko. Julkkareissa olikin vierailijoita Oslosta, jolla on ollut Helsinkiä vastaavia ongelmia matalalattiaratikoiden kanssa.

foo — Kajaanin linna perustettiin aluepoliittisena hankkeena 1600-luvulla, kun Ruotsi halusi vakiinnuttaa valtansa sisämaassa. 1721 venäläiset räjäyttivät sen, eikä sitä koskaan korjattu. 1937 sen yli rakennettiin tie.

Kun Helsinkiin nyt tulee uusi ratikka, eikä 90-luvun Varioita voi enää kutsua ”uusiksi ratikoiksi”, on syytä kerrata yleisessä käytössä olevat vaunut ja miten niitä voi kutsua

Variotram, Vario, Mato, Toukka, Waurio

40 kpl, vuosilta 1998 – 2003
pituus 24,4m
penkkejä 45 + 10 läppäpenkkiä
kokonaiskapasiteetti: 125 henkeä

Välipalavaunu, välipala (pidennetty vanha nivelvaunu)

52 kpl (vuoden loppuun mennessä), pidennetty 2008 – 2013
Matalalattiaisella osalla pidennetty vanha nivelvaunu
pituus 26,5m
penkkejä 49 + kolme läppätuolia
kokonaiskapasiteetti: 169 henkeä

Vanha nivel, Valmetti, Korkea nivel, Pikkunivel

alkujaan 82 kpl vuosilta 1973 – 1987. Lyhyiksi jäämässä 30kpl
pituus 20,1m
penkkejä 39
kokonaiskapasiteetti: 139 henkeä

Artic, ”uusi vaunu”

tulossa 40kpl 2013 – 2017, optio 90 vaunusta lisää
pituus 27,6m
penkkejä 74 ja 14 läppäpenkkiä
kokonaiskapasiteetti 199 henkeä

Seisomapaikkojen määrät ovat hiukan tulkinnanvaraisia, ja esimerkiksi HSL:n linjaston suunnitteluohje käyttää paljon pienempiä lukuja. Vertailun vuoksi vielä: telibussissa on penkkejä 49 ja lyhyessä bussissa 40.

Numeroista huomaa selvästi, kuinka Artic on edeltäjiään suurempi. Maailmalla 200 hengen raitiovaunu on vielä melko pieni, mutta se on silti selvästi suurin joukkoliikenneväline, jota Suomen kaduilla on nähty. Suunta on oikea.

Raide-Jokeri Otaniemeen vai Tapiolaan?

Minä ja Tiina Elo (Espoo, kaupunginhallituksen VPJ, vihreät) kirjoitimme Hesariin raide-Jokerista.

Tässä julkaistu juttu kuvana, ja alla tekstinä lähetetyssä muodossaan. Jo ennen lähetystä jouduimme karsimaan tekstistämme valtavan määrän byrokratiajargonia, jolla aiheesta on tapana puhua.

Viime kädessä kyse on siitä, miten itäistä Espoota halutaan kehittää: pitäisiko Leppävaaran ja Tapiolan väli rakentaa täyteen vai pitää omakotitaloalueena? Pitääkö Tapiolasta kehittää kaupunkia vai museoida nykymuotoonsa? Koska olen helsinkiläinen kunnallispoliitikko, joudun puhumaan aika varovaisesti naapurikunnan asioista.

Raide-Jokerin reitti päätettävä pikimmiten

Espoossa selvitetään, pitäisikö bussin 550 tulevaisuudessa korvaavan raide-Jokerin ajaa Tapiolan sijasta Otaniemeen. Tähän asti ratikka on linjattu kulkemaan Laajalahden omakotitaloalueen kautta Tapiolaan ohittaen otaniemen. Nyt Espoon kaupunginhallitus päätti selvittää myös mahdollisuuden ajaa kehän vartta Otaniemeen, mahdollisesti jatkaen sieltä Tapiolaan. Nyt onkin oikea aika selvittää reittivaihtoehdot vielä kerran, jotta hanke saadaan viimein eteenpäin.

Raide-Jokeri on seudullinen hanke, johon valtio on alustavasti luvannut osallistua 30% osuudella. Helsinki on jo päättänyt omalta osaltaan Raide-Jokerin hankesuunnitelmatyön käynnistämisestä tämän vuoden aikana. Jos päätökset Espoossa venyvät, hankesuunnittelu aloitettaneen ensin vain Helsingin osalta, tai Itäkeskuksesta Leppävaaraan.

Pidämme tärkeänä, että koko linja suunnitellaan kerralla. Jokeri pitää saada joko Tapiolaan tai Otaniemeen, mieluiten molempiin.

Linjaamalla raide-Jokeri Kehä I:n vartta Otaniemeen saataisiin reitille enemmän matkustajia. Tämä linjaus palvelisi nykyisen bussi-Jokerin tapaan Aalto-yliopiston ympärille voimakkaasti kehittyvää työpaikka- ja kampusaluetta. Pikaratikan vieminen Otaniemeen mahdollistaisi myös sen liittämisen Tiederatikkaan (Viikki-Otaniemi).

Reitin ongelmana on se, että Leppävaaran ja Otaniemen välillä pysäkeille on kaikilla pitkä matka. Ratikkaliikenne toimii parhaiten, kun pysäkit ovat keskellä asutusta. Kehä I:n varteen rakennettu Jokeri aiheuttaisikin painetta rakentaa Laajalahden Natura-alueen kupeeseen ja yleiskaavan viheralueille. Jatkoselvitykset on tehtävä yleiskaavan ehdoilla ja Natura-arviointeihin perustuen.

Vanha Tapiolaan menevä reitti on suunniteltu palvelemaan Laajalahden ja Pohjois-Tapiolan asukkaita sekä yhdistämään Tapiolan ja Leppävaaran kaupunkikeskukset. Jos Leppävaaran ja Tapiolan välistä aluetta ei haluta tiivistää, alueen ohittaminen voi olla perusteltua.

Eri linjausvaihtoehdoilla on hyvät ja huonot puolensa. Nyt tarvitaan tarkempaa vertailua niiden palvelutasosta, ympäristövaikutuksista sekä rakentamis- ja käyttökustannuksista. Otaniemeen kulkeva raide-Jokeri voisi tarjota erinomaista joukkoliikennettä Itä-Espooseen ja Helsinkiinkin. Sen ei kuitenkaan tarvitse sulkea pois sitä, että ratikka kulkisi myös Tapiolaan – Otaniemen kautta.

Tiina Elo
Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, Espoo (vihr)

Otso Kivekäs
HKL:n johtokunnan puheenjohtaja, Helsinki (vihr)

Kaupunkilaiset tarvitsevat kaupunkiakin

Kivinokan kohtalosta on virinnyt keskustelu sen rakentamisesta (HS Mielipide 31. 5. ja 1. 6.). Tärkeämpää kuin yksittäisen Kivinokan rakentaminen olisi ainakin osan pääkaupunkiseutua suunnittelu tiiviiksi.

Kivinokan arvo kaupunkina jää heikoksi, koska se sijaitsee etäällä muista asuintaloista, ja ihmisten on varta vasten matkustettava Kivinokkaan päästäkseen nauttimaan mahdollisuudesta asua siellä.

Rakennettavien talojen väliin pitäisi kaavoittaa riittävästi toisia taloja umpikortteleiksi ja kaupunkimaisia katuja, jotta asukkailla säilyisi ”luonnollinen tuntuma” kaupunkiin. Liian väljää rakentamista perustellaan ihmisten oletetuilla haluilla ja sillä että ”kyllä Suomessa tilaa riittää”.

Näistä argumenteista huolimatta ei pitäisi tinkiä kaupungista ihmisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Ympäristön esteettisyys ja luonnollisuus on myös säilytettävä. Suomalaiset, kuten muutkin ihmiset, tarvitsevat tuntuman aitoon kaupunkiin. Ei voi olla niin, että kaupunkia on lähdettävä varta vasten ihastelemaan ulkomaille.

Karmeinta on, että pääkaupunkiseudulla kasvaa lapsia, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on kaupunki. Puhumattakaan siitä, että he voisivat oppia kunnioittamaan kaupunkia ja muita ihmisiä. He varttuvat löysästi rakennetuissa lähiöissä, joissa asfalttikenttien ja siellä täällä sijaitsevien pistetalojen välissä näkyy vain muutama ihminen seisomassa tai kävelemässä moottoriteiden ja tehottomasti kaavoitetun asuinalueen välissä.

Kasvaako heistä sukupolvi, joka on kadottanut täysin yhteyden kaupunkiin ja joka ei osaa enää arvostaa kaupunkia? Millaisia ihmisiä heistä kasvaa? Lisääntyvätkö masennus ja muut mielenterveysongelmat? Millaisia päätöksentekijöitä heistä muovautuu, kun kaupunki henkireikänä on jäänyt vieraaksi käsitteeksi?

Otso Kivekäs
Ohjelmistoarkkitehti, Helsinki

Tämä on intertekstuaalinen vastaukseni Anniina Uimosen mielipidekirjoitukseen (HS 4.6). Vaikka sanat ovat osin Uimosen, mielipiteet ovat täysin omiani. Kahden tekstin välinen kontrasti puolestaan on koko yhteisön omaisuutta. Sitä kutsutaan arvokeskusteluksi.

Yömetro tulee ja kiskopysäköinnistä saa sakot – HKL:n johtokunnan lista 6.6.2013

Kevätkauden viimeinen kokous, Lista on täynnä lausuntoja eri asioista.

Metron yöliikenne alkaa 8.11.2013 kokeiluna, joka kestää 15.6.2014 asti. Kyse on Johanna Sumuvuoren valtuustoaloitteesta, johon vastauksena kaupunginhallitus päätti, ”että yöliikenteen sujuvoittamiseksi kaupungissa on syytä käynnistää kokeilu metron ajoaikojen pidentämiselle perjantai- ja lauantai-iltaisin lisäpalveluna N-bussilinjojen lisäksi.” Nyt sitten käsitellään sitä, kuinka tämä tehdään.

Matkassa on toki vielä monta päätöstasoa ennen kokeilun alkua, mutta kokeilun aikataulu on kyllä käytännössä jo varmistettu ennen kun se julkaistiin esityslistalla, eli eiköhän tämä ole selvä. Käytännössä metro siis kulkee pikkujoulukaudesta kesään perjantaisin ja lauantaisiin noin 1:30 asti. Yöbussit kulkevat normaaliin tapaan.

15.6.2014 jälkeisestä jatkosta päätetään aikanaan.

Toisena aloitteena on Nuutti Hyttisen aloite Vuosaaren metron jatkamisesta Aurinkolahden kanavan kohdalle. Vastausehdotus on melko nihkeä ajatuksen suhteen. Siinä todetaan, että aseman lisääminen on hankalaa ja maksaa rahaa. Niinhän se toki maksaakin.

Mietin tähän ehkä lisäystä, että jos kaupunkisuunnittelu haluaa asiaa selvittää, niin HKL kyllä toki siihen lähtee mukaan.

Metron toiminnanohjausjärjestelmän vaatimusmäärittely ollaan nyt tekemässä johtokunnan toissakertaisen linjan mukaisesti, eli tarkoitus on ottaa käyttöön sama järjestelmä kuin ratikkapuolellakin. Märittelyn tekee kaupungin keskushallinnon kilpailuttama määrittelykonsultti, eli CapGemini. Vähän ihmetyttää määrittelyn 80 000€ hinta, jos kuitenkin suoranhankintaan ollaan jo päädytty.

Vanhoja hissejä uusitaan Kampissa, ja liukuportaiden sekä hissien huoltosopimus uusitaan. Pyysin infrajohtajalta, että saisimme kokoukseen samalla yleiskatsauksen hissien ja liukuportaiden tilasta kaikilla metroasemilla. Ovat meinaan aika kalliita pelejä, ja monet peruskorjausiässä.

Automaattimetrosta ei sanota listalla mitään muuta kuin tilannekatsaus. Täytyy muistuttaa virastoa, että tilannekatsausta on pyydetty esiteltäväksi myös esityslistalla eikä vain suullisesti.

Muissa kuin metroasioissa, lausumme myös pysäköintipolitiikasta. Pohjaehdotuksessa todetaan, että liityntäpysäköintiä ei voida maksaa joukkoliikennerahoista (s.o. HSL:ltä saatavista maksuista), vaan että se pitää rahoittaa jotain kautta suoraan kaupungin kassasta. Lisäksi kiskoillepysäköinnin vähentämistä korostetaan.

Sitten yksi henkilökohtainen suosikkini, eli projekti jota olen aktiivisesti ajanut:

”HKL on neuvotellut rakennusviraston kanssa siitä, että HKL jatkossa voi rakennusviraston kanssa tehdyn toimeksiantosopimuksen perusteella suorittaa ajoneuvojen pikasiirtoja, joiden avulla raitioliikennettä haittaavat ajoneuvot siirretään pois kiskoalueelta sekä periä myös tästä aiheutuvat todelliset kustannukset ajoneuvon omistajalta. Nämä uudet menettelyt on tarkoitus toteuttaa vuoden 2013 aikana.”

Nykyäänhän kiskoillepysäköinnistä ei käytännössä joudu maksamaan sakkoja eikä siirtokuluja. Varsinaista pysäköintisakkoa ei joudu maksamaan jatkossakaan, eikä korvaamaan aiheuttamaansa haittaa. Mutta sentään auton siirtämisestä koituneet kulut joutuu korvaamaan. Sekin summa on useita satasia, eli kyllä se varmaan ohjaa ihmisiä pysäköimään muualle kuin kiskoille.

Kiskopysäköinti Bulevardilla viime syksynä. Saisivatko sakot tämänkin kuskin harkitsemaan pysäköintiään?

Ja viimeisenä lausunto pyöräilynedistämisohjelmasta. Oleellisesti todetaan, että HKL tekee oikein mielellään ohjelmassa esitettyjä toimia, mukaan lukien pyöräpalveluiden brändäystä ja koordinointia, kunhan sovitaan miten kaupunki toiminnasta HKL:lle maksaa. Täytyy kysellä, onko rahoituksen käytännön organisoinnista jo sovittu.

Ratikkaprojekti

Keväällä hyväksytty valtuustostrategia pitää sisällään muutamia yksityiskohtia, joita pidän henkilökohtaisesti erittäin mielenkiintoisina. Osin siksi, että itse olin niitä sinne järjestämässä. Tai ehkä kausaalisuhde onkin toisin päin. Niin tai näin, yksi niistä on ratikkaprojekti. Startegiassa lukee:

”Perustetaan poikkihallinnollinen ratikkaprojekti kehittämään raitioliikennettä ja valmistautumaan sen laajentamiseen.”

Kaupunginhallitus on nyt päättänyt strategian täytäntöönpanosta. Käytännössä kyse on joukosta ohjeistuksia eri virastoille laittaa käyntiin erilaiset strategiassa määritellyt uudet toimenpiteet, yhteistyöelimet, seurantajärjestelmät ja sen sellaiset. Täytäntöönpanopäätöksessä kaupunginhallitus kehottaa:

”kaupunkisuunnitteluvirastoa, liikennelaitosta ja talous- ja suunnittelukeskusta valmistelemaan esityksen poikkihallinnollisen ratikkaprojektin perustamisesta”

Nyt on siis korkea aika miettiä, mitä tämä ratikkaprojekti oikeastaan voisi tarkoittaa. Itse tavoite on selvä: tarjota matkustajille luotettavampia ja nopeampia ratikoita ja tarjota niitä yhä useammalle, jotta joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus nousisi (ja kustannukset pysyisivät kohtuullisina). Ratikat kun ovat siihen tunnetusti hyvä keino.

Alla muutamia ideoita jaoteltuna projektin kahden tehtävän mukaisesti kahteen eri kategoriaan.

Kehittämään ratioliikennettä…

Lyhyen tähtämen parannuksena projektin tärkein tavoite voisi olla nostaa ratikkaliikenteen keskinopeutta 0,5 km/h vuosittain alkaen vuodesta 2014 (luotettavuuden kärsimättä). Tämä vaatii erilaisia parannuksia tekniikkaan, liikennöintikäytäntöihin ja erityisesti liikennesuunnitteluun.

Projektin tulee:

1) Käydä läpi länsimaissa yleiset ratatekniset parannukset ja asettaa tavoitteet, missä laajuudessa ja millä aikataululla ne tulisi ottaa käyttöön. Näitä teknisiä parannuksia ovat ainakin:

Syväuraiset ristikot (nopeuttavat risteyksiä, vähentävät kulumista, vähentävät meteliä)
Automaattiset ja lukittuvat vaihteet (nopeuttavat risteyksiä)
Radan perustaminen standardielementeille eikä betoniin valamalla (vakaus, huollettavuus)
Pehmustus radan alla (vähentää meteliä)
Paremmat siirtymäkaaret kaarteissa (vähentävät meteliä ja kulumista)

2) Määritellä liikennesuunnitteluperiaatteet ratikkaradoille ja -kaduille. Mahdollisia keinoja ovat ainakin:

Vasemmalle kääntymisen kielto pääkaduilla joilla on ratikkarata
Riittävän levyiset, kunnolla korotetut ratikkakaistat
Riittävä väli pysäköintipaikkoihin sekaliikennekaduilla
Radan fyysinen erottaminen ajoradasta
pysäkkien sijoittelu suhteessa risteyksiin

pysähdyskerroin-alku — Antero Alkun mittauksista näkee, miten merkittävin ratikoita hidastava tekijä ovat ylimääräiset pysähdykset pysäkkien ulkopuolella. Ratkaisevaa nopeutuksessa on niiden määrän vähentäminen.

3) Selvittää liikennevaloetuuksien parantaminen ja suunnitella keinot päästä tilanteeseen, jossa ratikat eivät pääsääntöisesti pysähdy tai hidasta valoihin pysäkkien välillä.

4) Valmistella kuljettajarahastuksesta luopuminen ja sille nopea aikataulu.

5) Suunnitella ja toteuttaa nopeuttamisprojektit kaikille linjoille linjan 8 tavoin.

6) Etsiä keinot vähentää kiskoillepysäköintiä ja muita liikennehäiriöitä murto-osaan nykytasosta.

… ja valmistautumaan sen laajentamiseen

Pitkän tähtäimen suunnitelmana tärkeintä on yhteinen visio ratikkaliikenteen roolista tulevaisuudessa. Sen osana pitää suunnitella ratikkaverkon tavoitetila esimerkiksi vuodelle 2030 yhteensopivana valmisteilla olevan yleiskaavan kanssa.

Yleiskaavan visioaineistossa ratikkarataa rakennetaan satoja kilometrejä — Yleiskaavan visioaineistossa nopeaa ratikkarataa rakennetaan satoja kilometrejä

Käytännössä verkko voidaan erotella nopeisiin runkoratoihin, joille tarvitaan modernia rataa ja vahvat liikenne-etuudet, sekä paikallisten ratikkalinjojen ratoihin, joilla muutokset nykytilaan ovat maltillisempia. Nopeita linjoja voisivat olla kaikki poikittaislinjat, sekä 3-4 reittiä keskustaan Kehä I tasolta tai takaa.

Tätä varten projektin tulee määrittää ne nykyverkon osat, joita nopeat runkolinjat kulkevat, sekä asettaa tavoitelinjanopeudet verkon eri osille. Esimerkiksi nopeiden osien tavoite voisi olla 25km/h linjanopeus ja hitaampien 20km/h. Ydinkeskustassa vähemmän, Kruunuvuoren sillalla enemmän.

Ratikkaverkkoa laajennettaessa täytyy ratkaista, minkä kokoisilla vaunuilla liikenne on syytä hoitaa. Jokeria ja muita nopeita esikaupunkilinjoja tuskin kannattaa liikennöidä nykyisen kokoisella alle 28m kalustolla. Tyypillisesti uusissa ratikkajärjestelmissä on 30-50m vaunut tai lyhyempien vaunujen perässä kulkee perävaunu. Suurimmillaan ratikat ovat 75m pituisia.

Genevessä uudet ratikat ovat 44m pituisia ja 6-nivelisiä. Vanhempiin 22m ratikoihin on liitetty perävaunut.

Koska vaunujen pituus määrää pysäkkien pituuden, tarvittavat huoltotilat jne, ei sitä voi muutella aivan vapaasti. Täytyy laskea tavoiteverkon tarvitsema kapasiteetti ja tarkoituksenmukainen liikennöinti ja valita sitten yksi tai muutama vaunupituus nopeille linjoille. Hitaammat linjat kulkenevat jatkossakin nykykalustolla.

Verkoston laajentaminen on myös selvästi helpompaa, jos käytetään kaksisuuntavaunuja, joissa on ohjaamo molemmissa päissä. Sellasia suunnitellaan niin Jokerille kuin Tampereellekin. Kaksisuuntavaunujen kanssa ei tarvita kääntösilmukoita, vaan vaunu pysähtyy päätepysäkille ja jatkaa siitä takaisin toiseen suuntaan samaan tapaan kuin junat ja metrot. Tämä tekee helpommaksi jatkaa kiskoja vaikka asemaväli kerrallaan.

Myös pysäkkien sijoittelun periaatteet täytyy miettiä, ja sovittaa ne yhteen asemakaavoituksen kanssa uusilla alueilla.

Tämän kaiken lisäksi projektin täytyy arvioida näihin toimenpiteisiin tarvittavat virkamiehet ja rahoitus sekä varmistaa tarvittava resursointi eri virastoissa vuosille 2014-2016.

HKL:n johtokunta 2.5.2013 ja 23.5.2013

Blogaaminen on jäänyt vähän muiden asioiden jalkoihin. Tässä nyt alkuun raportit kahdesta viime kokouksesta. Lisää seuraa kohta, koska olen juuri HKL:n johtokunnan virkamatkalla UITP-konferenssissa Genevessä.

HKL:n johtokunta 2.5.2013

Lista tässä.

Mielenkiintoisin asia oli Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemien suunnitelmat. Helsingin kaupunginhallitus edellytti aikoinaan, että ne esitellään kaupunginhallitukselle ennen rakentamista. Tämä ei nyt ihan toteutunut, kun Lauttasaaressa työt ovat jo käynnissä, mutta melkein kuitenkin. Espoossa vastaavaa ei tehdä, vaan Länsimetro oy:n hallituksessa istuvat virkamiehet hyväksyvät asemasuunnitelmat.

HKL:n johtokunta ei siis päättänyt asemista mitään, vaan ainoastaan antoi asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle. Lausunto kuului:

”Liikennelaitos –liikelaitoksen johtokunta päätti esittää kaupunginhallituksen harkittavaksi, että Koivusaaren asema rakennetaan välttämättömin osin, mutta sitä ei oteta käyttöön ennen kuin Koivusaaren asuinalueen rakentaminen toteutuu.”

Asia on periaatteessa tärkeä. Koivusaaren kaupunginosan rakentuminen viivästyy luultavasti jonnekin vuoden 2030 paikkeille ja sitä ennen asema olisi sangen vähän käytetty. Vaikea sanoa kuinka vähälle, koska kukaan ei ilmeisesti ole laskenut käyttäjämääräennusteita. Kyse lienee muutamista tuhansista matkoista päivässä. Vähän käytetty asema maksaa miljoonia, ja hidastaa kaikkia Koivusaaren ohi kulkevia kymmeniä tuhansia matkoja noin minuutilla.

Toisaalta Länsimetron turvallisuusluvat perustuvat oletukseen, että joka asemalla on hätäpoistumistiet, ja jotta aseman voisi tulevaisuudessa rakentaa ilman liikenteen katkaisua, täytyy luola louhia jo nyt. Seurauksena kustannukset eivät laske niin paljoa kuin voisi toivoa: Aseman 52 miljoonan kokonaishinnasta säästyy vain alle 20 miljoonaa; alle 10 miljoonaa verrattuna malliin, jossa nyt rakennetaan yksisisäänkäyntinen asema. Tätäkään kukaan ei tosin ole laskenut edes miljoonan tarkkuudella. Lisäksi Katajaharjun länsireunan asukkaat odottavat jo heille luvattua metroa. Ja jos asema ei aukeakaan Länsiväylän bussien kadotessa, täytyy heille järjestää muutoin joukkoliikenne. Sekin maksaa jotain, mutta ei ole tiedossa että mitä, koska sitä ei ole suunniteltu.

Siksi johtokunnalla ei siis ollut edes tietoja päättää mitään. Toivon, että kaupunginhallituksella on asiaa käsiteltäessä paremmat valmisteluaineistot käytössään.

Koivusaaren metroaseman suunniteltu sisäänkäynti Katajaharjun puolella

Toinen blogin lukijoille ehkä mielenkiintoinen asia oli metroliikenteen toiminnanohjausjärjestelmän vaatimusmäärittelyn tilaaminen. Mielenkiintoista siinä on se, että nostin metroliikennejohtajan päätöksen johtokunnan käsiteltäväksi.

Metroliikenteen huollossa käytettävä toiminnanohjausjärjestelmä on vanha, DOS-pohjainen, ja ratapuolen ylläpito on käytännössä päättynyt. Järjestelmävaihto on siis pakollinen. Nyt oltiin ostamassa 74 500€ vaatimusmäärittelyä Tieto oy:ltä suorahankintana. Koko hankinnan kustannusarvio on 0,9 miljoonaa.

Ratikkaliikenteessä karkeasti vastaava hankinta saatiin tehtyä pari vuotta sitten ostamalla työvuorosuunnitteluun käytetyn Winbus-järjestelmän huolto-osa ja teettämällä siihen tarvittavia muutostöitä, yhteensä noin 150 000 eurolla.

Palautimme asian valmisteluun niin, että käytetään toiminnanohjaukseen samaa Winbus -järjestelmää kuin HKL-raitioliikenteessä tai, mikäli se ei onnistu, niin tarjouskilpailun ehdoksi asetetaan, ettei määrittelyn suorittanut yritys voi osallistua tarjouskilpailuun. Käytännössä tässä käytettäisiin kaupungin IT-palveluiden ennakkokilpailuttamia konsultteja eikä suorahankintaa.

Kirjoitan tästä laajemmin erikseen vielä.

Muina asioina käsiteltiin talouden osavuosikatsaus (budjetissa mennään), päätettiin osallistua uuden ratikan julkaisutilaisuuteen 13.6. Otanmäessä ja merkittiin tiedoksi Strategiaohjelman HKL:ää koskevat osuudet. Lausunto HSL:n vyöhykemallista jäi pöydälle.

HKL:n johtokunta 23.5.2013

Vähän lyhyempi kokous, lista tässä.

Talousarvion luonnos lähetettiin kaupunginhallitukselle tiedoksi. Varsinainen talousarvio hyväksytään syksyllä. Oleellisena yksityiskohtana, luonnoksessa ehdotetaan HKL:n vuoden 2014 toiminnallisiksi tavoitteiksi samoja kuin 2013:kin, eli:

Tilikauden tulos vähintään nolla.
Raitio- ja metroliikenteen asiakastyytyväisyys vähintään vuoden 2012 tasolla (Raitio 2012: 3,93; Metro 2012: 4,00).
Raitioliikenteen luotettavuus on 99,85 % (2012: 99,90 %) ja metroliikenteen 99,96 % (2012: 99,94 %).
Yleisillä alueilla suoritettavien kaivutöiden toteuttaminen lupaehdoissa edellytettyjen tavoiteaikojen puitteissa.
Projektinhallintajärjestelmä on otettu käyttöön kaikissa infrainvestointihankkeissa.

On syytä huomata, että luotettavuustavoitteet sisältävät vain HKL:n omasta syystä ajamatta jääneet lähdöt, ei esimerkiksi kiskoillepysäköinnin aiheuttamat. Ks aiempi tekstini.

Tarkastuslautakunta (ks. alla) kehottaa virastoja järjestämään enemmän yhteisiä tavoitteita. Näihin siis vielä palataan syksyllä.

Tarkastuslautakunta taas ripittää HKL:ää erityisesti automaattimetron viivästymisestä ja budjetin ylittymisestä. Lisäksi pyyhkeitä tuli siitä, ettei HKL käytä suoraan kaupungin taloushallinnan Laske-järjestelmää, vaan omaa SAP:tään, josta tiedot siirretään vain kuukausittain.

HSL:n vyöhykemallista ja lippujen hinnoista lausuimme, että on hyvä että metro on kokonaan A+B-vyöhykkeiden sisällä ja että ratikkalipun hinnan tulisi pysyä samassa suhteessa AB-kertalippuun kuin tähän astikin (nyt 1.43 ja 1.90 matkakortilla).

Vyöhykkeillä on merkittävä rooli kaupungin kehityksessä: sama vyöhyke tuo Espoon itäosat paljon lähemmäs keskustaa. Toisaalta samalla syntyy uusi raja keskelle Espoota, ja myös Östersundom siirtyy entistä kauemmas. Nämä asiat eivät kuitenkaan kuulu HKL:lle, joten emme lausuneet niistä mitään.

Yrjö Hakanen ehdottaa aloitteessaan, että joukkoliikenteeseen käytettäisiin 10 miljoonaa vuodessa lisää, ratikkaliikennettä kehitetään ja raidejokerin rakentamista kiirehditään. Vastaamme, että meille toki sopii mainiosti. Ei ole HKL:n asia arvioida, paljonko joukkoliikenteeseen rahaa käytetään. Se on kaupunginhallituksen asia, ja kaupunginhallitus tulee vastaamaan, että ei ole rahaa, kiitos ja hyvää jatkoa.

Automaattimetron tilanne ja aikataulu näyttää tällä hetkellä tältä:

Ensimmäiset automatisoidut M100-junat tulevat katsastettaviksi juhannuksenalusviikolla. Kuulema on syytä odottaa, että ne läpäisevät katsastuksen, eli ovat fyysisesti liikennekuntoisia.
Sen jälkeen Siemens jatkaa vielä testejä kesän yli, ja mahdollisesti muokkaa softaa jos tarpeen.
Elokuun alkuun mennessä junien turvallisuus on tarkoitus olla hyväksytty automaattiliikenteeseen, ja ne tulevat liikenteeseen 5.8., kuljettajan kanssa tosin.
Ensimmäiset 3 M200-junaa otetaan työn alle elokuun puolivälissä.

Kesän aikana siis varmistuu, että M100-junien automatisointi onnistuu. Se on tällä hetkellä projektin kriittisin osa.

Toukokuun alussa projektissa aloitti myös projektinhallintakonsultti Raimo Kaunismäki Rejlers oy:stä. Ajatus on siis vahvistetaan HKL:n omaa organisaatiota, jotta projekti pysyy paremmin näpeissä. Vielä on aikaista sanoa, onko lisämiehitys auttanut, palaan asiaan myöhemmin.