Vain muutaman sekunnin tähden

Joukkoliikenteen suunnittelijoiden keskuudessa elää uskomus, että eihän muutamilla sekunneilla nyt ole väliä. Ei se nyt niin tarkkaa ole. Käsitys on väärä, ja haittaa joukkoliikenteen kehittämistä merkittävästi. Osoitan tässä tekstissä, että yhden sekunnin hinta ratikkaliikenteessä on vajaat miljoona euroa vuodessa.

Kaikki laskelmani perustuvat julkisiin tietoihin ja löytyvät avoimesta google-docista. Osa arvoista on käsin kartasta laskettuja ja saattavat sisältää virheitä. Summat täsmännevät noin 20% tarkkuudella.

Joukkoliikenteen kustannuksissa yksi osa on vaunutunti, se mitä maksaa pitää ratikkaa tunnin verran ajossa. Pääomakulut ja kuluminen kilometrien mukaan lasketaan erikseen [1]. Jos samaa vaunua ajetaan päivässä yksi tunti lisää, maksaa se siis yhden vaunutunnin enemmän. Hinta on 2010 tasossa 44 euroa.

Laskettaessa nopeutuksen säästöjä, lasketaan ”yhteiskuntataloudellista kustannusta (YHTALI). Se koostuu oleellisesti liikennöintikustannuksista sekä matkustajien ajasta. Matkustajien aika maksaa vuoden 2010 hinnoin 8,28€ tunnilta. YHTALI-laskennassa on ongelmansa, mutta en mene nyt niihin. Tämänkaltaiseen nopeuttamislaskentaan se soveltuu kohtalaisen hyvin.

Esimerkki 1: pysäkit

Helsingin ratikat pysähtyvät pysäkillä 45 422 kertaa vuorokaudessa [2]. Jos jokaista pysähdystä nopeutettaisiin sekunnilla, säästyisi vaunujen aikaa 3600 tuntia vuodessa, ja matkustajien aikaa 90 000 tuntia [3]. Yhden sekunnin nopeutus säästäisi noin 912 000 euroa vuodessa, josta 160 000€ HKL:n kassassa.

Esimerkiksi uusien matalattiavaunujen (Varioiden) oviautomatiikalla kestää noin 6 sekuntia sulkeutua, kun vanhat korkeat vaunut sulkevat ovensa 3 sekunnissa. Vuoroista ehkä puolet ajetaan Varioilla, joten oviautomatiikan parantaminen 70-luvun tasolle säästäisi yhteiskuntataloudellisesti 1 400 000 euroa vuodessa. Jos oletamme ratikoilla olevan vielä vähintään 10v käyttöikää jäljellä, perustelee tuo yli 10 miljoonan euron investoinnin. Sillä saisi ehkä jo nopeammat ovet?

Kaikki ne pysäkit, joilla ratikat pysähtyvät yhteensä 45 422 kertaa vuorokaudessa.

Esimerkki 2: liikennevalot

Vastaavasti ratikat ohittavat liikennevalon 68 605 kertaa vuorokaudessa. Aiemmat mittaukseni viittaavat siihen, että valoihin hidastetaan tai pysähdytään noin joka toinen kerta. Jos näitä pysähdyksiä nopeutettaisiin keskimäärin sekunnilla, säästäisi se 870 000 euroa vuodessa, josta 120 000 kaupungin kassasta. Jos valojen korjaukseen satsattaisiin tuota vastaava 13 miljoonan kertainvestointi [4], saisi sillä varmaan nopeutta enemmänkin kuin sekunnin.

Esimerkki 3: ristikot

Ratikat kulkevat risteävien kiskojen yli 41 883 kertaa vuorokaudessa. Näihin ristikoihin on nykyään asetettu 10km/h nopeusrajoitus etteivät Variot tärisisi hajalle. Jos ristikoita voisi nopeuttaa sekunnilla per läpiajo, säästäisi tuo nopeutus 850 000 euroa, josta 150 000 oikeaa rahaa.

Ristikoiden muuttamista syväuraisiksi on suunniteltu. Tämä nostaisi nopeusrajoituksen 20 – 30 km/h tasolle paikasta riippuen ja säästäisi keskimäärin 5 sekuntia per ristikko. Vuotuinen säästö olisi 4,2 miljoonaa, josta 730 000 kilahtaisi suoraan kassaan. Muutos siis kannattaa, jos sen kustannukset ovat alle 63 miljoonaa euroa. Syväuraraportissa kustannuksiksi arvioidaan 9-13 miljoonaa euroa.

Syvät urat vaativat myös leveämmät pyörät, jotka täytyy saada kaikkiin vaunuihin.

Juuri syväuraisten ristikoiden kohdalla on tiettävästi esiintynyt epäilyjä ”ettei muutamilla sekunneilla nyt ole niin väliä”. Moisen puhujien toivoisi hankkivan jostain hieman ammattiylpeyttä.

Nämä kolme esimerkkiä osoittavat, miten huomattavia säästöjä voidaan saavuttaa yhden sekunninkin parannuksilla liikennöinnissä. Laskelma antaa vain suuruusluokan, mutta suuruusluokka on sellainen, että kehittämisen kannattavuus on päivänselvää. Lisäksi päälle tulevat kerrannaisvaikutukset kun nopeutunut liikenne houkuttelee lisää matkustajia.

Hyvää joukkoliikennettä operoidaan siten, että jokaista yksityiskohtaa yritetään koko ajan parantaa. Koskaan ei kysytä, kannattaako tätä nyt niin kehittää, koska aina kannattaa kehittää. Vain pyrkimällä aina parhaaseen mahdolliseen saadaan hyvä lopputulos.

Oikeasti hyvin toimivassa joukkoliikenneorganisaatiossa ei tällaisia laskelmia tarvitse edes tehdä, koska kaikki ymmärtävät, että nopeuttaminen ja luotettavuuden parantaminen kannattaa aina. Siksi ne tehdään ilman laskelmiakin.

Koska jokaisella sekunnilla on väliä!

[1] Jos nopeutus on riittävän merkittävää yhdellä linjalla, mahdollistaa se yhden vaunun vähentämisen vuorovälin siitä kärsimättä. Koska tässä käsitellyt säästöt hajautuvat koko verkolle, on vaikea ennakoida, missä vaunuja voitaisiin vähentää. Vakiintunut käytäntö on laskea säästö ikään kuin säästynyt vaunutunti aina säästyisi, vaikka todellisuudessa säästä riippuu liikennöintipäätöksistä. En ole ottanut vaunupäiviä siksi huomioon laskelmissa. Myöskään vaunujen kulumisen vähenemistä ei ole huomioitu.

[2] Jätin pysäkin ohitukset huomiotta, koska ne ovat melko harvinaisia, ja sattuvat lähinnä ilta-aikaan. Aikataulut pitää joka tapauksessa laatia sen mukaan että pysäkillä pysähdytään, joten vaunutunneissa ei säästä satunnaisella ohittelulla. Matkustajat taas ovat liikkeellä lähinnä ruuhka-aikaan (siitä nimi!), joten hekään eivät ilta-ajan ohituksista hyödy juuri lainkaan.

Pysähdykset on laskettu simppelillä pyhton-scriptillä. Laskelmat eri kustannuksista sekä niiden lähteet taas löytyvät google-docista. Kummatkin saattavat sisältää virheitä, ja korjaukset otetaan kiitollisina vastaan.

[3] 45 422 sekuntia on 757 minuuttia joka on 12,62 tuntia. Arkivuorokauden liikennemäärästä saadaan vuotuinen liikennemäärä kertomalla se ”vuosikertoimella”, joka on 288. Tällä tavoin saadaan tuo noin 3600 tuntia. Oikeastaanhan matkustajia ja vaunuja pitäisi laskea eri vuosikertoimilla, koska täyttöasteet eivät ole vakioita, mutta kun seudun liikenne suunnitellaan yhden kertoimen varassa, käytän minäkin sitä tässä laskelmassa.

Linjakohtaiset keskimatkustajamäärät on laskettu linjan nousujen ja keskimääräisen matkapituuden mukaan. Laskelmat mainitussa google-docsissa. Matkustajamäärät eivät todellisuudessa jakaudu linjalle tasaisesti, vaan eniten matkustajia on siellä, missä on myös eniten pysäkkejä, liikennevaloja ja vaihteita. Siksi tämä yksinkertainen mallini aliarvioi matkustajahyötyjä huomattavasti. Erityisen selvästi aliarviointi osuu vaihteiden nopeuttamiseen.

[4] kertainvestointi on laskettu yksinkertaisesti 5% korkokannan ja 30v kuoletusajan mukaan, jota EU suosittelee julkisten infrastruktuurihankkeiden kannattavuuslaskentaan.

Muistoja maailmasta

Olen sen ikäinen, että muistan nähneeni televisiosta kuinka Berliinin muuri murtui. Olen myös nähnyt televisiosta Nixonin eropuheen ja Ludvig XVI:n mestauksen Ranskan vallankumouksessa. Niiden aikaan en kuitenkaan ollut vielä syntynyt, eikä vallankumousta tietenkään televisioitu.

Minua hiukan vaivaa, miten näitä muistoja pidetään jotenkin toisistaan poikkeavina, miten muistoni muurin murtumisesta on jotenkin ”henkilökohtainen” ja ”olen elänyt sen”, vaikka se itse asiassa oli ihan samanlaisia liikkuvia kuvia ruudulla kuin Ludvig ja Nixonkin. Vaikka näinkin muurin murtumisen tuntien eikä vuoskymmenten viiveellä.

”Henkilökohtaiset” suorat kokemukseni berliinin muurin murtumisesta ovatkin oikeastaan vain muistoja siitä, miten ihmiset ympärilläni siihen reagoivat. Ja jos oíhan rehellisiä ollaan, minulla on paljon enemmän muistoja siitä miten ihmiset reagoivat The Matrixiin. Se kuitenkin tapahtuu vasta jossain määrittämättömässä tulevaisuudessa ja 90-luvulta vaikuttaminen on vain tekoälyjen luoma illuusio.

Ruudun takaa, ruudun takaa…

Onko siis mitään tapaa, millä suhteeni elinaikani tapahtumiin poikkeaisi suhteestani aiempiin? Koenko 1980-luvun Helsingin jotenkin aidommin kuin 1910-luvun? Siksikö että muistan kerran astuneeni vanhaan Karian perävaunuratikkaan, jossa oli rahastaja, kun Kulosaaren ASEAssa olen sen sijaan ollut vain varikolla ja vaunu oli entisöity? Onko Missä kuljimme kerran jotenkin vähemmän totta kuin Karpolla on asiaa?

Minulla ei ole tähän kysymykseen hyvää vastausta, ainakaan myönteistä sellaista. Kaikki mennyt ja kaikki muualla tapahtuu ei-tässä-maassa. Ne ovat asioita jotka koen vain epäsuorasti, jotka voin liittää maailmankuvaani viime kädessä vain uskon varassa. Uskon yhteiskuntaan, joka ympärillä tuottaa minulle kohtalaisen oikeaa tietoa maailman tapahtumista nyt ja ennen, täällä ja muualla.

Voi olla että kokemukseni olisi erilainen, jos olisin tänään astunut ulos ovestani. Ehkä maailma todella on tuolla jossain.

Ratikkaverkosto Östersundomiin ja koko seudulle

Avoin kirje Östersundomin kaavoittajille

Östersundomin metron hinnalla (700 miljoonaa euroa) voidaan saattaa enemmän ihmisiä joukkoliikkenteen pariin kuin nyt esitetyssä metro-linjauksessa. Kivekäs – Kauppinen – Särelä -joukkoliikennesuunnitelma on linjaukset jotka palvelevat mahdollisimman suurta väestöä ja liikennemääriä.

Joukkoliikennesuunnitelma sisältää raititiotieverkon laajentamisen Östersundomiin, Vantaalle ja Espooseen sekä lisäraiteita Helsinkiin: Jokeri, Tiederaitiotie, Vantaan raitiotie sekä näihin yhteys Östersundomista. Sillä tarjotaan myös huomattava määrä laadukkaita poikittaisyhteyksiä koko seudulla. Esimerkiksi Tikkurila-Aviapolis, Pasila-Kumpula, Haaga-Viikki ja Otaniemi-Pasila. Tämä hillitsee ruuhkautumista poikittaisväylillä tehokkaasti.

Östersundom on hyvä esimerkki alueesta, jonka matkoista jo suurin osa suuntautuu muualle kuin keskustaan. Keskustaan matkaa aamun ruuhkatunnissa vain 21% liikkujista, kun muualle Helsinkiin ja Vantaalle on matkalla 50%. Metro ei siis palvele suurinta osaa liikkujista.Tarjoamalla Östersundomista keskustan suuntaan huomattavasti metroa edullisempi ratikkayhteys voidaan säästyneillä rahoilla tarjota kattava ratikkatarjonta muun Helsingin ja Vantaan suuntaan – suuntiin joihin 50% matkustajista suuntaa.

Poikittaisliikenne muodostaa jo suuren osan liikenteestä, ja esimerkiksi kehä III:n ruuhkautumisen arvioidaan kasvavan 100 prosenttia 20-30 vuoden sisällä. Joukkoliikennejärjestelmän suurin haaste on tarjota tehokkaita poikittaislinjoja. Bussi-jokeri on hyvä alku, mutta vain alku.

Metro on erinomainen joukkoliikennemuoto. Se on luotettava, nopea, ja ennen kaikkea sen kapasiteetti on todella suuri. Jos metrolla on paljon matkustajia, se ei edes maksa kauheasti matkustajaa kohden. Östersundomissa ei kuitenkaan ole paljon matkustajia. Suunniteltu metro tarjoaa ruuhkatunnissa 8610 matkustajapaikkaa Helsingin suuntaan, kun käyttäjiä on vain 3500 – 4500.

Joka tapauksessa Jokerin, Tiedelinjan ja Vantaan raitiotien suunnittelua on syytä aktiivisesti jatkaa, vaikka Östersundomin raitiotietä ei rakennettaisikaan. Nämä suunitellut hankkeet eivät kilpaile raskaiden raiteiden kanssa, vaan ovat niitä täydentävä poikittaislinjaverkosto.

Kaavakartat linjauksineen sekä liikennemäärät, matka-ajat, kustannukset, liikennöintisuunnitelma sekä arviot matkustajamääristä löytyvät selvityksestä ”Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin – metron hinnalla” osoitteesta: http://www.sirunsivut.fi/d/Ostersundomin_liikennesuunnitelma.pdf

Lisätietoja:

Otso Kivekäs, FM: otso.kivekas@iki.fi, 044-333 6338

Sirpa Kauppinen, ympäristötekniikan M.Sc.: siru@iki.fi, 040-540 4691

Mikko Särelä, DI: mikko.sarela@gmail.com, 044-299 2116

Jakelu: Kaavoittajat, kaupunkien johto, maankäytön suunnittelu, kaupunginhallitukset ja kaupunkisuunnittelun lautakunnat (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Sipoo) sekä media.

————————————————————————————-

Lukijoiden iloksi koko teksti myös tässä ohessa:

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin – metron hinnalla

Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen

reitit,
matka-ajat,
kustannukset,
Liikennöintisuunnitelman, sekä
arvion matkustajamääristä.

Suunnitelman kokonaiskustannus vastaa Östersundomin metrojatkeen hintaa, mutta tarjottu palvelutaso vastaa paremmin kysyntään, erityisesti mitä tulee matkoihin jotka suuntautuvat Helsingin kantakaupungin ulkopuolelle. Tarkkuudeltaan suunnitelma on suuntaa antava, eikä vastaa viranomaisselvityksiä.
Suunniteltu ratikkaverkosto täydentää hyvin Helsingin seudun raskaita raiteita tarjoten poikittaisyhteyksiä, joille on tarvetta, mutta joita ei voida tarjota metrolla tai lähijunalla tehokkaasti.

Sisällys

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin – metron hinnalla 1

1 Johdanto 3

2 Östersundomin ratikka 4

3 Jokeri-linja 5

4 Tiederatikka 6

5 Vantaan ratikka (Jokeri 3) 7

6 Linjasto 9

7 Matka-ajat Östersundomin keskustasta 10

8 Matkojen jakauma sekä tarjonta 10

9 Liikennöintikustannukset 11

10 Poikittaiset ratikkalinjat osana seudullista joukkoliikennejärjestelmää 12

Tekijät:

Otso Kivekäs – otso.kivekas@iki.fi – 044-333 6338

Sirpa Kauppinen – siru@iki.fi – 040-540 4691

Mikko Särelä – mikko.sarela@gmail.com – 044-299 2116

Tekijät eivät ole joukkoliikenteen suunnittelun ammattilaisia, vaan joukko kaupunkisuunnittelusta ja liikenteestä kiinnostuneita nuoria kaupunkilaisia, jotka toivovat voivansa nostaa poikittaislinjojen tarpeen ja Östersundomin tehokkaan liikennejärjestelmän keskusteluun.

Johdanto

Tämä on kevyt luonnos Östersundomista lähtevien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, liikennöintisuunnitelman ja arvion matkustajamääristä. Tiedot perustuvat pääosin Helsingin, Vantaan ja HSL:n julkaistuihin dokumentteihin, mutta myös virkamiesten ja kirjoittajien omiin arvioihin. Tietojen lähteet on mainittu.

Linjasto koostuu neljästä osasta:

Östersundomin ratikka Itäkeskus – Östersundom – Puroniitty / Talosaari
Jokeri Itäkeskus – Oulunkylä – Tapiola
Tiederatikka Itäkeskus – Pasila – Otaniemi
Vantaan ratikka Östersundom – Tikkurila – Lentoasema / Myyrmäki

Kaikkia linjoja ajetaan noin 200-paikkaisilla raitiovaunuilla. Kalusto vastaa Jokerille suunniteltua, ja on lähes kaksi kertaa Helsingin perinteisten raitiovaunujen kokoista. Kansainvälisesti kyse on keskikokoisesta raitiovaunusta.

Rakentamisen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 742 miljoonaa euroa, eli oleellisesti vastaavat kuin metron jatkeella. Raitiolinjasto tarjoaa aidosti seudullisen palvelun; metrojatkeeseen verrattuna se hyödyttää merkittävästi suurempaa osaa pääkaupunkiseudun väestöstä.

Kaikista esitetyistä linjoista on olemassa useita vaihtoehtoisia linjauksia. Östersundomin ratikan, Tiederatikan ja Vantaan ratikan tarkoituksenmukaisin linjaus vaatii lisäselvitystä; Jokerin osalta selvitystyö on jo tehty.

Östersundomin ratikka

Östersundomin ratikka kulkee itäväylän suuntaisesti Itäkeskuksesta Östersundomin keskustaan. Siitä haarautuu kaksi linjaa, toinen Talosaaren ja toinen Puroniityn suuntaan. Tässä esitelty ratikka perustuu Östersundomin pikaraitiotien esiselvityksen malliin ”Unified”. Alkuperäinen linjasto ei ole tarkoituksenmukainen suhteeessa uusimman kavaluonnoksen maankäyttöön, vaan molempia on tarpeen päivittää.

Linjaa on suunniteltu ajettavan ruuhkassa 2,5 minuutin välein ja ruuhkan ulkopuolella 5 minuutin välein. Haaroilla vuoroväli on puolet tästä. Itäkeskuksesta länteen joka toinen vaunu jatkaa Jokerille, joka neljäs Tiedelinjalle ja joka neljäs jää Itäkeskukseen.

Faktat:

Pituus 14 km haaroineen
Rakennuskustannus 112 miljoonaa euroa
Matkustajamääräarvio 3600 matkustajaa ruuhkatunnissa Itäkeskuksen kohdalla
Kapasiteetti 4800 matkustajaa

Lähteet:

Östersundomin pikaraitiotien esiselvitys

http://www.hel2.fi/ksv/julkaisut/ostersundom/Pikaraitiotien_esiselvitys.pdf

Kartta:

http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=210398839916320833868.00049e5bdfabafebced81&z=11&lci=transit_comp

Jokeri-linja

Jokeri-linja on nykyisen bussi-jokerin raiteille nostettu versio, jonka suunnittelu on jo melko pitkällä, mutta rakentamispäätöstä ei vielä ole. Jokeri kulkee Itäkeskuksesta Viikin, Oulunkylän, Haagan, Pitäjänmäen ja Leppävaaran kautta Tapiolaan.

Linjaa on suunniteltu liikennöitävän ruuhkassa 5 minuutin ja ruuhkan ulkopuolella 10 minuutin välein. Jokerilla tehdään paljon lyhyitä matkoja, joten suuresta kokonaismatkamäärästä huolimatta 5 minuutin vuoroväli riittää.

Jokerin suunnittelua on jatkettu tässä käytettyjen julkisten suunnitelmien jälkeen. Viimeisimpien suunnitelmien ajoajat ovat jonkin verran tässä työssä käytettyjä lyhyempiä.

Faktat:

Pituus 25 km
Rakennuskustannus 210 miljoonaa euroa
Matkustajamääräarvio
- 5700 matkustajaa ruuhkatunnissa.
- Mitoittava kapasiteetti alle 2000 matkustajaa ruuhkatunnissa Tuusulanväylän kohdalla länteen.
Kapasiteetti 2400 matkustajaa

Lähteet:

Raidejokerin alustava yleissuunnitelma,

http://raidejokeri.info/tekeillanyt.htm

Matka-ajat: Jokeri_ops_model_20090202.pdf

(ei viimeisin versio, ajat lyhentyneet sittemmin)

Kartta:

http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=210398839916320833868.00049e5a9a09863e31517&ll=60.203234,24.935847&spn=0.12949,0.308647&z=12&lci=transit_comp

Tiederatikka

Tiederatikka on seudun yliopistokampuksia yhdistävä poikittaislinja. Se kulkee Viikistä Kumpulan, Pasilan ja Meilahden kautta Otaniemeen. Linja on nykyisen bussin 506 kehitetty versio.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on tehty esiselvityksiä Tiederatikasta, mutta varsinaista suunnittelua ei ole vielä aloitettu. Tässä käytetty malli perustuu esiselvitysten halvempaan pinta-vaihtoehtoon. Lisäksi linjaa on jatkettu idässä Itäkeskukseen (ja Östersundomiin), ja lännessä Pohjois-Tapiolaan, jossa se yhdistyy Jokerin kiskoihin.

Tiederatikka kulkee osan matkaa nykyisten kantakaupungin ratikoiden kiskoja. Oletus on, että käytössä on sama 1000mm raideleveys. Kiskojen yhteiskäyttö edellyttänee joitakin muutostöitä, mm. suunniteltua siirtymistä syväuraisiin ristikoihin.

Faktat:

Pituus 20 km, 11km uutta rataa
Rakennuskustannus 180 miljoonaa euroa (KSV:ssä laadittu arvio)
Matkustajamääräarvio (oma arvio)
- Yhteensä 2500 matkustajaa ruuhkatunnissa,
- Mitoittava kuorma 1000 matkustajaa ruuhkatunnissa Pasilan asemalla länteen
Kapasiteetti 1200 matkustajaa

Lähteet:

KSV:n tekemät alustavat hahmotelmat Tiederatikan toteutuksesta:

Tiederatikka_Pasila-Viikki_Antti.pdf
Tiederatikka_Pasila-Otaniemi_Pihla.pdf

KSV:ssä tehdyt nopeamman Tiederatikan matka-aikahahmotelmat

pikaratikan matka-ajat s92 ja s93.xls

Kartta:

http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=210398839916320833868.00049e5b8ceccfb8514cf&ll=60.20945,24.95832&spn=0.064732,0.154324&z=13&lci=transit_comp

Vantaan ratikka (Jokeri 3)

Vantaan poikittaisratikka kulkee Östersundomin keskuksesta Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta Lentoasemalle. Toinen haara jatkaa Aviapoliksesta Jumbon ja Kuninkaankartanon kautta Myyrmäkeen.

Linja perustuu Vantaan 2007 kaavaan tehtyihin varauksiin sekä keskusteluun kaupungin virkamiesten kanssa. Muutamissa kohdissa linjauksessa on poikettu Vantaan kaavavarauksesta. Erityisesti Tikkurilan asema alitetaan hyvän vaihdon saavuttamiseksi, ja Martinlaakso sivutaan itäreunalta eikä lännestä.

Vantaan kaupunki on aloittamassa pikaraitiotien selvityksen teon keväällä 2011.

Östersundomissa linjan on järkevää jatkaa raskaammin kuormitetulle Östersundomin ratikan haaralle, eli luultavasti Puroniittyyn. Myös kolmannen haaran tekeminen olisi mahdollista.

Linjan merkittävin käyttö sijoittuu Tikkurilan juna-aseman ja Kehä III varren työpaikka-alueiden välille. Lisäksi se palvelee suoria matkoja Östersundomista työpaikka-alueille, ostosmatkoja Jumboon ja Ikeaan, sekä matkoja työpaikka-alueilta lentoasemalle.

Vantaan ratikan ajo-ajat on arvioitu perustuen nopeuteen 30km/h, joka on hiukan hitaampi kuin Östersundomissa, mutta nopeampi kuin Jokerilla. Linjalla on useita osuuksia, joilla pysähdyksiä on harvassa, mikä mahdollistaa suurehkon keskinopeuden huolimatta muutamista keskusta-osista.

Kustannukset on laskettu Jokerin kilometrikustannuksen mukaan. Vantaan ratikalle osuu vähemmän vaikeita kohteita ja tunnelitarpeita, joten hinta saattaa olla alempikin.

Faktat

Pituus 30 km (ei sisällä Puroniityn rataa)
Rakennuskustannus 240 miljoonaa euroa
Matkustajamääräarvio (oma arvio)
- 2000 ruuhkatunnissa Tikkurilasta Aviapolikseen
- 1300 ruuhkatunnissa Östersundomista länteen (50% kulkumuoto-osuus Vantaalle)
Kapasiteetti 2400 matkustajaa

Lähteet

Vantaan yleiskaava 2007

http://www.vantaa.fi/i_alaetusivu.asp?path=1;135;137;221;222;2126;44248

Keskustelu Vantaan virkamiesten kanssa

Kartta: http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=210398839916320833868.00049e47e22c84add199a&z=11&lci=transit_comp

Linjasto

Linjasto rakentuu seuraavasti:

Linja 1 (Jokeri):

Reitti: Puroniitty – Ö-sundom – Itäkeskus – Jokeri – Leppävaara – Tapiola

Vuoroväli: ruuhkassa 5min, muulloin 10min

Linja 2 (Tiederatikka):

Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Itäkeskus – Viikki – Pasila – Otaniemi

Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min

Linja 2b:

Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Itäkeskus

Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min

Linja 3a (Vantaan ratikka):

Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Tikkurila – Lentoasema

Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min

Linja 3b (Vantaan ratikka):

Reitti: Talosaari – Ö-sundom – Tikkurila – Jumbo – Myyrmäki

Vuoroväli: Ruuhkassa 10min, muulloin 20min

Tiederatikan kysyntä on epävarma. Mallinnuksia ei ole käytettävissä, ja mallinnukset ovat tämän tyyppisissä linjoissa ylipäänsä osoittautuneet tavanomaista epäluotettavammiksi. Mikäli kysyntä on konservatiivista arviota suurempaa, voidaan linja 2b poistaa ja kaikki Talosaaresta tulevat ratikat jatkaa Otaniemeen asti.

Vantaan ratikan raskaimmin kuormitettu kohta sijoittuu Tikkurilan ja Aviapoliksen välille. Itäpäästään ratikkaa on mahdollista haaroittaa Hakunilasta Mellunmäen tai Itä-Hakkilan suuntaan, mutta sitä ei ole tässä työssä tehty.

Matka-ajat Östersundomin keskustasta

Kohde	Matka-aika ratikalla	Matka-aika metrolla (arvio)
Tikkurila	22	30
Lentoasema	39	40
Myyrmäki	55	60
Itäkeskus	14	14
Viikki	24	30
Oulunkylä	28	34
Haaga	45	50
Leppävaara	57	60
Pasila	41	50
Otaniemi	45	44
Rautatieasema (metrovaihto Itäkeskuksesta)	33	32
Rautatieasema (junavaihto Tikkurilasta)	32	32

Oheisessa taulukossa on vertailtu ratikan ja metron matka-aikoja. Vertailu on suuntaa antava. Luotettavampien vertailujen tekeminen edellyttää kaupunkisuunnitteluvirastossa käytettyjen tarkempien mallien käyttöä, eikä sitä ole mahdollista tehdä julkisin tiedoin.

Matka-ajat eivät ole täysin vertailukelpoisia. Ratikan matka-aikoihin on lisätty 2min odotusta alkuun. Metron matka-ajat on arvioitu reittioppasta ja Östersundomin raideliikennevertailun karttoja käyttäen. Koska karttojen matka-aikojen laskentaperusteita ei ole esitelty, on vertailu epävarma. Vaihdon aikana on käytetty 5min raskasraideasemilla.

Matka-ajat on arvioitu Östersundomin keskustassa, eli niissä ei ole liityntäliikenteen aikoja mukana. Liityntäliikenneteen tarve on vähäinen raitiotiellä, mutta metron tapauksessa liityntäliikenne on ainoa julkisen liikenteen tarjonta noin puolelle Östersundomin alueen asukkaista- Näin ollen vertailu suosii metroa jonkin verran. Tarkkaa eroa on vaikea arvioida.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ratikka tarjoaa nopeamman yhteyden ja vähemmän vaihtoja kaikkialle, paitsi suoraan metron varrelle (Helsingin keskustaan, Herttoniemen suuntaan ja Etelä-Espooseen). Östersundomin matkoista vain 21% suuntautuu Helsingin keskustaan, kun noin puolet suuntautuu muualle Helsinkiin ja Vantaalle.

Matkojen jakauma sekä tarjonta

Oheisessa taulukossa on esitetty Östersundomin matkojen jakauma yleiskaavan tie- ja pääkatuverkostoselvityksen mukaan vuonna 2050 aamun ruuhkatuntina (klo 7-8), sekä joukkoliikenteen tarjonta samalla tunnilla

Kohde	Matkoja	Prosenttia matkoista	Tarjonta ratikoilla	Tarjonta metrojatkeen kanssa
Östersundomin sisäinen	2100	14	Ratikat 2,5 – 5 min välein	Liityntäbussit 10min välein
Hki keskusta (Helsingin niemi)	3200	21	24 ratikkaa, vaihto metroon (4800 paikkaa)	20 metroa tunnissa (8610 paikkaa)
Muu hki	4900	33	2 suoraa linjaa. 12+6 ratikkaa tunnissa (3600 paikkaa)	Vaihto metrosta, paitsi Itä-Helsinkiin metro
Espoo + kauniainen	880	6	Suorat ratikat Itä-Espooseen tai vaihto	Länsimetro tai vaihto
Vantaa	2600	17	12 ratikkaa tunnissa, kattaen tärkeät kohteet (2400 paikkaa).	5 bussia tunnissa (400 paikkaa)
Muu hki Seutu	750	5	Vaihto joltain poikittaisratikalta	Vaihto keskustan kautta
Muu	550	4
Yhteensä	15000	100

50% matkoista suuntautuu keskustan ulkopuoliseen Helsinkiin ja Vantaalle, johon ratikkalinjasto tarjoaa suoria ja nopeita yhteyksiä. 21% suuntautuu Helsingin keskusta-alueelle, johon metro tarjoaa suoria ja nopeita yhteyksiä, mikäli asuu metroaseman vieressä.

Liikennöintikustannukset

Jokerin arvioidut liikennöintikustannukset ovat 14,4 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä merkittävän osan tuo täysin uusi varikko, jonka kustannukset täytyy jyvittää verrattain pienelle vaunumäärälle. Siksi muiden osien kustannukset ovat matkustajapaikkakilometriä kohden selvästi matalammat

Östersundomin ratikan (malli Unified) liikennöintikustannukseksi, olettaen Jokeri, on arvioitu 9,38 miljoonaa euroa. Muiden linjojen liikennöintikustannukset on arvioitu käyttäen Östersundomin ratikkaselvityksen hintaa

Jokeri 14,1 miljoonaa euroa

Östersundom 9,4 miljoonaa euroa

Tiede 4 miljoonaa euroa

Vantaa 10 miljoonaa euroa

Yhteensä 37,5 miljoonaa euroa

Kansainvälisen kokemuksen mukaan liikennöintikustannukset on todennäköisesti mahdollista kattaa täysin tai ainakin pääosin lipputuloilla. Myös kantakaupungin nykyiset ratikat kattavat lähes koko kulunsa lipputuloin.

Metron jatkeen liikennöintikustannuksia ei ole arvioitu selvityksissä kokonaisuutena sisältäen asemien ylläpidon. Metron ja ratikoilla korvattavien poikittaisbussien liikennöinti.

Esitetty raitiotieverkko tarjoaa paremman joukkoliikenteen palvelutason kuin vastaava bussiliikenne siinä tilanteessa ja Östersundomin metrojatke. Parempi palvelutaso merkitsee suurempaa joukkoliikenteen käytön osuutta sekä suurempia lipputuloja kuin metron tapauksessa.

Kokonaisuutena esitetyn raitioverkon liikennöintitalous on todennäiköisesti parempi kuin joukkoliikenteen talous jos Östersundomiin rakennetaan metro. Investoinnit ovat molemmissa tapauksissa yhtä suuret. Siten esitetty raitioverkko on taloudellisesti parempi ratkaisu kuin metro, eli hyötyjen ja kustannusten suhde on ratikkaverkolla metroa suurempi

Poikittaiset ratikkalinjat osana seudullista joukkoliikennejärjestelmää

Tässä esitetyt ratikkalinjat eivät ole metrolle vaihtoehtoisia hankkeita, paitsi Östersundomin rata. Jokeri, Tiedelinja ja Vantaan ratikka ovat kaikki hankkeina tärkeitä, vaikka Östersundomiin tehtäisiinkin metro.

Helsingin seudun liikenteestä yhä suurempi osuus on poikittaisliikennettä, ja etenkin liikenteen kasvu keskittyy juuri poikittaisille väylille. Esimerkiksi kehä III:n ruuhakutumisen arvioidaan kasvavan 100 prosenttia 20-30 vuoden sisällä. Joukkoliikennejärjestelmän suurin haaste on tarjota tehokkaita ja käyttäjien suosion saavuttavia poikittaislinjoja. Bussi-jokeri on hyvä alku, mutta vain alku.
Luonteva työnjako eri joukkoliikennemuotojen välillä on, että raskaat raiteet (juna ja metro) hoitavat sormimallin mukaisia kuormitettuja säteittäisiä yhteyksiä, ja kevyemmät nopeat ratikat poikittaisliikenteen sekä säteittäislinjat, joiden kysyntä ei riitä perustelemaan metron tai junan investointeja

Poikittaislinjat osana seudullista järjestelmää

Östersundom on esimerkki alueesta, jonka matkoista jo suurin osa suuntautuu jo muualle kuin keskustan suuntaan. Siksi juuri Östersundomissa kannattaa ottaa rohkeasti seudullinen lähestymistapa, ja keskittyä tarjoamaan niitä yhteyksiä, joille on eniten tarvetta, eli poikittaislinjoja

Urbaaneja eläimiä

Kuljin tällä viikolla ykkösen ratikalla ensimmäistä kertaa ehkä viiteentoista vuoteen. Muistan kuinka lapsena joskus kuljimme sillä Käpylästä Kauppatorille, tai 1A:lla Kaivopuistoon (joka jostain syystä on aina ollut minulle Kaivapuisto; lapsuuden väärinkäsitykset ovat sitkeitä). Kuljimme sillä myös Brahen kentälle luistelemaan kouluaikoina, kun Akseli Toivosen kenttä ei vielä alkutalvesta ollut jääkunnossa. Sen jälkeen en ole ykkösellä juuri kulkenut.

Ykkönen on paljon omia 80- ja 90-luvun kokemuksiani vanhempi. Itse asiassa Helsingin vanhimpia. Sen historian voi jossain mielessä jäljittää vuoden 1890 hevosratikan toiseen linjaan, joka aloitti Pitkältä sillalta Kauppatorin kautta Kamppiin; seuraavana vuonna jo Sörnäisistä. Vuonna 1900 se sai nykyisen numeronsa sähköraitiotienä 1 (vihreä linja), ja jatkon etelässä Hietalahden telakalle, silloin tosin vielä Roban kautta. Suunnilleen nykyiselle reitilleen ykkönen siirtyi 1953, kun Käpylän linja K yhdistettiin siihen.

Lähes koko historiansa ajan ykkösen kantava idea on ollut kuljettaa työläisiä Eteläsatamaan ja Ruoholahden telakka-alueelle. Ensin Kalliosta, sitten asutuksen laajetessa yhä kauempaa pohjoisesta, Kurvista, Vallilasta, Käpylästä. Kaupungin kasvaessa laajeni myös liikenne, kunnes pysähtyi 50-luvulle, jossa Helsingin ratikoita yhä liikennöidään.

Samaa matkaa tein siellä minäkin. Nousin kyytiin 8:30 Mäkelänkadulta Hattulantien pysäkiltä ja matkasin päätepysäkille Telakkakadulle, jossa aloitin mediatoimiston (eksternaalina) teknologiajohtajana 9:00. Työt ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, mutta ykkönen pysynyt.

Ykkönen on harvinainen laji. Siinä missä kolmosia on päivällä liikkeellä 14 ja nelosia peräti 15, kulkee ykkösiä ruuhkan ulkopuolella vain kolme, 21 minuutin vuorovälillä, illalla ja viikonloppuisin ei ollenkaan. Tämä on tulos pikkihiljaisesta poliittisesta hivutuksesta. HKL olisi halunnut lakkauttaa ykkösen jo 2000-luvun alussa kannattamattomana, mutta käyttäjät, etenkin käpyläläiset vastustivat. Seurauksena linjaa rampautettiin niin, että matkustajamäärä laskisi entisestään ja perustelisi lakkautuksen. Sen sijaan linjaa pitäisi Mäkelänkadulla nopeuttaa radikaalisti, jatkaa tai haarottaa pohjoispäätä ja lisätä vuoroja. Jatkaa siitä, mihin 50-luvulla jäätiin.

Ruuhka-ajan 1A on kuitenkin aivan eri eläin. Se kulkee 9 minuutin välein, ja matalalattiavaunu oli lähes täynnä jo Mäkelänkadulla. Brahenkentän kulmilta tuli sitten lisää väkeä, ja Liisankadulla kyytiin nousijat joutuivat jo tunkemaan.

Matkaa teki kanssani myös kärsivän näköinen Antti Nylén, joka seisoi ovensuussa koko matkan. Tunnistin herran, koska minulla oli kädessäni Vihan ja katkeruuden esseet. Takakannessa vegaanidandy poseeraa Vaasanaukiolla. Hattukin on sama.

Ykkönen on yllättäen myös nopea. Matka päättärille Punavuoren perukoille kesti 25 minuuttia, kun selvästi lyhyempi matka kutosen päättärille Kampin takamaille kestää puoli tuntia. Kruunuhaan kautta koukkaus välttää Kaivokadun ja Mannerheimintien pahimmat liikennevalosumput.

Antti Nylenkin on harvinainen. Esseistin omia sanoja lainatakseni:

Essee on kirjallisuudenlajeista kitukasvuisin. Esseistiikan, toisin kuin esimerkiksi runouden kaltaisten mainstream-lajien merkeissä ei järjestetä yleisötapahtumia, eikä mennä porukalla baariin. Esseekirjoja ei myydä ollenkaan. Runokirjoja saatetaan myydä montakin tusinaa, vaikka runoilijan tekijänkappaleitta jääneet sukulaisetkin otettaisiin laskuista pois.

Antirunoilijan kirjallinen kosto tosin hieman kärsii siitä, että hän voitti sillä Kalevi Jäntin palkinnon ja esikoisteosta myytiin kolmanteen painokseen asti melkein saman tien.

Nylén tuskin voisi asua tässä maassa muualla kuin Helsingissä. Itse asiassa on vaikea kuvitella häntä asumassa muualla kuin Vallilassa (Alppilassa ehkä?). Ja tietenkin hän matkustaa työhuoneelleen ykkösellä. Mikä muu olisi parempi vastalause sille, miten ihmiset nyky-yhteiskunnassa hajasijoittuvat, ja millaisia liikenneratkaisuja heille tarjotaan.

Mitä maksaa motari, eli kaupunkiautoilun hinta, osa III

Palaan taas vanhaan suosikkiaiheeseeni, eli mitä liikenne kaupungissa oikeastaan maksaa. Siis yhteiskunnalle, ei liikkujalle itselleen. Tällä kertaa vertailussa eri väylät liikenteelle. Valitse siis suosikkisi, ja vinguta kassalla veronmaksajan visaa.

Tiivistelmänä laiskoille lukijoille: Uudelle asukkaalle rakennettavat liikenneväylät pääkaupunkiseudulla maksavat 33 600 euroa, jos liikkuminen perustuu yksinomaan henkilöautoon. Ratikkaradoille tulee hintaa 4500 euroa per niitä käyttävä asukas, ja pyöräväylille 1700 euroa.

Lähdetäänpä liikkeelle hieman yksinkertaistetusta skenaariosta: rakennetaan uusi lähiö 8,4km kulkuetäisyydelle Helsingin keskustasta, eli jonnekin vähän kehä ykkösen sisäpuolelle. Lähiöön muuttaa 15 000 ihmistä. Heistä 8 000 käy töissä kodin ulkopuolella. 4500 on lapsia ja vanhuksia ja loput 2500 ovat kotona lapsia hoitavia, työttömiä, eläkeläisiä, jne.

8 000 työssäkäyvästä 5000 kulkee aamulla töihin pahimpaan ruuhka-aikaan kello 7 ja 8 välillä, ja loput 3000 kulkee joko aiemmin tai myöhemmin (vuorotyöläiset, liukuvat työajat, keikkatyöläiset jne). Yksinkertaistuksena oletamme, että kaikki ovat töissä Helsingin keskustassa. Toisena yksinkertaistuksena jätetään lähiön sisäinen liikkuminen kokonaan pois laskuista, ja riittää että sen vierestä pääsee keskustaan.

Fiktiinen lähiömme ei ole ihan sattumanvarainen. 8,4 km on keskimääräinen työmatka pääkaupunkiseudulla. Ja noin näppituntumalla se lienee myös asukkaiden keskimäärinen matka keskustaan. Helsinkiläisistä 71% on työikäisiä, eli 15-64, ja näistä 75% työllisiä. Eli kokonaisuutena 53% väestöstä käy töissä, nuo mainitut 8000. Se, että heistä 62% olisi liikkeellä juuri 7 ja 8 välillä kuullostaa tietysti paljolta, mutta kannattaa huomata, että laskuissa oletettiin, että niistä 7000 muusta asukkaasta kukaan ei ole liikkeellä. Kumpikaan oletus ei ole oikein, ja virheet suunnilleen kumoavat toisensa.

Pääkaupunkiseutulaiset tekevät nimittäin keskimäärin 2,8 ei-kävelymatkaa päivässä (kävelymatkat ovat niitä lähiön sisäisiä, joita ei nyt lasketa). Liikenteestä 12% tapahtuu ruuhka-aikaan, joten 15000*2,8*0,12 = 5040. Eli 5000 matkaa ruuhka-aikaan on tätä kautta laskettuna hyvä arvio.

Myöskään oletus, että kaikki menevät keskustaan ei ole niin järjetön kuin miltä se voi ensi näkemältä vaikuttaa. Todellisuudessa ihmiset kulkevat kuka minnekin, joten tarvitaan paljon väyliä joka suuntaan, mutta väyläkohtainen liikennemäärä on pienempi. Kuitenkin, kun uusia lähiöitä rakennetaan tusinoittain, vaikkapa niille 200 000 – 400 000 ihmiselle, jotka ovat muuttamassa Helsingin seudulle 25 vuoden sisään, kasvaa kuormitus kaikilla liikenteen pääväylillä, niin säteittäisillä kuin poikittaisillakin. Tällöin tarvitaan oikeasti uusia väyliä uusille asukkaille jokaiselle tuon 8,4 kilometrin verran, eikä voida vain olettaa, että kyllähän sekaan mahtuu.

Liikenneväylien mitoitus täytyy käytännössä tehdä suurimman kuorman, eli aamuruuhkan mukaan. Jos tiet ovat tukossa ja ratikkaan ei mahdu silloin kun pitäisi liikkua, ei se paljon auta, että koko muun päivän mahtuisi. Vastaavasti muina aikoina liikkuvia ei tarvitse huomioida laskelmissa ollenkaan, koska ruuhkan mukaan tehty liikenneverkko riittää kyllä heillekin. Kustannuksia ei kuitenkaan ole reilua jakaa vain ruuhka-aikaan liikkujille, koska kyllä kaikki sitä väylää käyttävät.

Eli tarvitaan siis 8,4 kilometrin väylä joka vetää 5000 henkeä. Ei kun ostoksille, mitä olisi tarjolla?

Autoväylä

Mitä maksaa yhteiskunnalle, jos kaikki asukkaat (tai ainakin ne 5000 aamuruuhkassa töihin meneevää) kulkevat henkilöautoilla? Rakennetaan näille kulkijoille uusia kaistoja pääteille, joissa on eritasoristeykset.

Viime vuosien lisäkaistaprojektit moottoriteillä ja pääteillä ovat maksaneet noin 30 miljoonaa euroa per kilometri. Hakamäentien lisäkaistat maksoivat 32 miljoonaa [1] (siivosin laskelmat alaviitteisiin, katsokaa sieltä jos kiinnostaa) ja Kehä III levennyssuunnitelma vantaalla arvioitiin 26 miljoonaan kilometriltä [2]. Eikä kokonaan uusi väylä tule sen halvemmaksi: Kehä II jatke maksaa 34 miljoonaa per kaistapari [3]. Jokaiseen näistä tieprojekteista liittyy liittymien tekemistä uusiksi, siltoja tai tunneleita ja muutenkin kaikenlaisia erityisjärjestelyitä, mutta niin liittyy joka ikiseen muuhunkin tehtyyn tai kuviteltavaan tiehankkeeseen Helsingissä. Kaupunkiin tietä rakennettaessa on aina erityisolosuhteet.

Kantakaupunkiin rakennettaessa pitäisi purkaa taloja, mikä tulisi vielä paljon kalliimmaksi, tai kaivaa tie kokonaan maan alle. Keskustatunnelin kilometrikustannus arvioitiin 150 miljoonaksi, eikä sillä saanut kuin kaksi kaistaa suuntaansa. Vaikka halvempiakin hankkeita epäilemättä löytyy, 30 miljoonaa onkin oikeastaan varovainen arvio.

Yksi kaista vetää moottoritielaatuisena parhaimmillaan noin 2000 autoa tunnissa, kaupunkimaisissa olosuhteissa yleensä vähemmän. Kun autossa on keskimärin 1,33 ihmistä, tarvitaan 5000 ihmisellemme siis 3800 autoa, eli kaksi kaistaa suuntaansa, joko kokonaan uusi päätie tai kahdella rinnakkaisella tiellä lisäkaistat. Hintaa tulee 8,4 * 2 * 30 000 000 = 504 miljoonaa, 33 600 per uusi asukas.

Taas vertailukohtana todellisuuteen, Östersundomin suunnan liikennejärjestelmäselvityksessä todettiin, että sekä Porvoonväylälle että kantatielle 170 tarvitaan lisäkaistat, kun asukkaita on tulossa luokkaa 50 000 ja henkilöautojen kulkutapaosuus noin 55%. Kaistatarve on siis myös oikealla hehtaarilla.

Joukkoliikenne

Tehokkain tapa järjestää esimerkkilähiöömme joukkoliikenne on pikaratikka. Jokerin suunnitelmissa kilometrikustannukseksi tulee 8,5 miljoonaa euroa [4]. Östersundomin ratikkasuunnitelmissa hinta taas oli 7,6 tai 8 miljoonaa kilometriltä [5] vaihtoehdosta riippuen. Valitaan hinnaksi tuosta keskeltä pyöreä 8 miljoonaa kilometriltä.

Ratikkalinjalla voi kuljettaa yli 10 000 ihmistä suuntaansa tunnissa, esimerkiksi Pariisin T3:lla ja T4:llä kulkee suunnilleen tämän verran. Vähän varovaisemminkin laskien, 5000 matkustajaa tunnissa voidaan palvella vaikkapa ajamalla 4min välein 345 paikkaisella raitiovaunulla (T3:llakin käytössä oleva Citadis 402, tuplasti nykyisiä helsinkiläisiä suurempi vaunu). 15 * 345 = 5175 matkustajapaikkaa tunnissa. Tuo kapasiteetti on laskettu 6 seisojalla per neliömetri, eli ahtaasti, mutta kun vuorovälin voi vielä hyvin puolittaa, on väljemmällekin mitoitukselle tilaa jos halutaan.

Tarvitaan siis yksi linja, 8,4 * 8 = 67 miljoonaa euroa, 4500 euroa per asukas. Lisäksi tulee vaunojen hankinta ja liikennöinti, mutta ne lasketaan operointikustannuksiin, eli vuosittain. Aiemmat laskelmani viittaavat siihen, että myös operointikuluissa julkinen liikenne tulee itse asiassa henkilöautoja halvemmaksi.

Vertailukohtana, jos liikennehoidettaisiin busseilla, tarvittaisiin 5000 / 80 = 63 bussia tunnissa. Tähän riittäisi yhdet bussikaistat (esim. Länsiväylällä kulkee 100 bussia ja Hämeentiellä 120 tunnissa ruuhkahuipussa), joten väylän hinnaksi tulisi 252 miljoonaa, eli 17 800 per asukas.

Vastaavasti metrorata maksaa asemineen 65 miljoonaa kilometriltä [6], joten metro lähiöstämme keskustaan tulisi maksamaan 546 miljoonaa, eli 36 400 per asukas. Tämä johtuu lähinnä siitä, että metron rakentamisessa tällä tavoin yhdelle 15000 käyttäjän lähiölle ei ole mitään järkeä. Käyttäjämäärä on aivan liian pieni. Jos metro tulisi valmiiksi jo kilometrin päähän naapurilähiöön, sen jatkaminen maksaisi vain 65 miljoonaa, eli 4300 per asukas, suunnilleen saman kuin ratikka.

Pyöräily

Suomessa ei ole koskaan tehty pyöräväyliä, jotka vetäisivät 5000 pyöräilijää tunnissa, huippukuormat laksetaan Helsingissä sadoissa. Tanskassa kuitenkin on. Esimerkiksi Nørrebrogadella kulkee 35 000 pyöräilijää päivässä, eli 4200 ruuhkatunnissa ruuhkan suuntaan. Tämä edellyttää käytännössä kahta pyöräkaistaa per suunta, liikennevalojen tahdistusta, ym.

Varmaan kallein Suomessa tehty pyörätie on ratakuilun Baana. Sen kustannukseksi tulee (vain pyörätien osuus, poislukien nyt koriskentät ym) noin miljoona euroa jaettuna 1,3 kilometrille, eli 770 000 euroa per kilometri. Kerrotaan tuo varmuuden vuoksi neljällä, että on varaa tehdä tarvittaessa jokunen silta, niin saadaan 3 miljoonaa per kilometri. Tarvittaessa sillä rahalla tekee sitten vaikka kaksi erillistä väylää, kumpikin tuplasti Baanan hintainen.

Yhteensä siis 25 miljoonaa euroa, 1700 euroa per asukas.

Etäisyys ja tila

Tämä esimerkkilaskelma ei ottanut millään tapaan huomioon kulkumuotojen vaikutusta siihen, mille etäisyydelle ja kuinka tiheästi rakennetaan. 8.4 kilometrin päässä olevan melko tiiviin lähiön tapauksessa kaikki kolme liikkumistapaa voivat realistisesti ola merkittävässä roolissa. Merkittävästi tätä pidemmillä matkoilla pyöräily tuskin saavuttaa kovin suurta suosiota, koska ajaminen vaatii jo melko hyvää kuntoa.

Joukkoliikenne taas toimii tehokkaasti tiheyden ylittäessä tietyn rajan. Joissain tutkimuksissa mainitaan 35 asukasta ja työpaikkaa hehtaarilla, eli 3500 per neliökilometri. Ratikoiden kannattavuuden nyrkkisääntönä pidetään 2000 asukasta 400m säteellä per ratakilometri, eli 2500 asukasta neliökilometrillä

Autoilu puolestaan vaatii hajautetumpaa kaupunkirakennetta. Ääriesimerkkinä esimerkiksi Manhattanille ei olisi mitenkään mahdollista tarjota autoinfraa kaikille päivittäin sinne matkustaville, ja sama koskee jo Helsinginniemeäkin.

Autot vaativat tilaa niin pysäköityinä kuin liikenteessäkin: se 2+2-kaistainen moottoritie vie meluvalleineen yli 50 metriä leveän kaistaleen, kun suuremman kapasiteetin ratikkarata vaatii vain 8 metriä, eikä juurikaan melua (puhumme nyt modernista radasta). Tuo 5000 pyöräilijän pyörätiekin menee ehkä noin 8 metriin.

Noin esimerkkinä, Lahdentien ja Kehä I:n risteys vie yli 500 * 500 metriä tilaa. Siihen mahtuisi puolet Herttoniemenrannasta, ja siis 4000 asukasta. Jos lasketaan koko alue, jolle ei melun takia voi rakentaa asuntoja, siihen mahtunee koko Herttoniemenranta.

Pyöräily vaatii lähelle rakentamista, joukkoliikenne välttävän tiheää rakentamista, ja autoliikenne väljää rakentamista. Kun rakennetaan väljästi, tietysti myös matkat kasvavat, ja siten myös väylien kulut. Siksi autoiluun perustuva kauounkisuunnittelu tulee vielä selvästi tässä esitettyä kalliimmaksi.

Huomautus veroista ja eri maksajista

Ehkä merkittävin syy, miksi kaupunkirakennetta rakennetaan autoilun varaan, vaikka se tulee kalliiksi, on se, että valtio maksaa. Tiehankkeet valtio maksaa joko kokonaan tai 70%, samaten junanradat. Metroradoista valtio maksaa yleensä 30%, ja ratikka- sekä pyörähankkeista tähän mennessä 0%. Liikenne- ja kaavoitusratkaisuista päättävä kunta voi siis harkita, haluaako uusille alueille itse maksamaansa vai valtion maksamaa liikenneinfrastruktuuria. Ymmärrettävästi kokonaistaloudellisuus ei ole valintakriteereissä kovin korkealla sijalla.

Valtio tietysti myös kerää autoilijoilta merkittäviä määriä erilaisia kohdistettuja veroja (ei mennä nyt summiin). Verot kerätään autojen omistamisesta ja polttoaineen kulutuksesta, eli ne jakautuvat suunnilleen tasaisesti kaikkialle maahan. Kuitenkin kustannukset ovat kaupungeissa ja maaseudulla aivan eri. Siksi saattaa olla, että maalla autoilua verotetaan liikaakiin, ja Helsingissä liian vähän. Tämän laskelman kannalta tämä on kuitenkin toissijaista

Vastaavasti joukkoliikenteen infrasta maksavat uusien alueiden asukkaat: raiteiden on todettu nostavan maan hintaa selvästi. Vähän yksinkertaistaen, asukkaat maksavat siitä ettei heidän tarvitse omistaa autoa.

Pohjimmiltaan verokysymys ei ole kauhean keskeinen: vaikka autoilijat maksaisivat kaikki kulunsa itse, autoiluun perustuva kaupunkirakenne tulee silti kalliiksi. Se tekee yhteiskunnasta tehottomamman ja vähentää hyödyllistä liikkumista. Tästä kärsimme kaikki, niin autoilijat kuin muutkin.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Jos esimerkkilähiömme kaikki liikennetarpeet hoidetaan henkilöautoilla, maksavat liikenneväylät 33 600 euroa per asukas. Julkisen liikenteen ratikkaradat samalle joukolle maksavat 4500 euroa per asukas, ja pyöräväylät 1700 euroa per asukas.

Muistutuksena vielä, että nämä eivät ole realistisisa 25 000 asukkaan lähiön liikennehankkeita yksikään, koska todellisuudessa asukkaat käyttävät useaa eri liikennemuotoa, ja ovat matkalla eri suuntiin. Kuitenkin, kun puhutaan lukuisista lähiöistä, ovat liikennetarpeet per asukas ja kulkumuotojen kustannukset realistisia. Eli jokainen pyöräilijä säästää yhteiskunnalta 32 000 euroa ja julkisen liikenteen käyttäjä 29 000 euroa ihan sillä, ettei heille tarvitse rakentaa autoväyliä.

Jos Helsingin seudulle muuttaa vaikkapa 300 000 uutta asukasta 25 vuodessa, maksaisivat autoväylät kaikille vähintään 10 miljardia euroa, joten liikkumisen ohjaaminen mahdollisuuksien mukaan pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen voi säästää miljardeja. Kansainvälisesti vertailemallakin kuomataan, että autoiluun perustuvissa kaupungeissa liikenne tulee paljon kalliimmaksi, kuin julkiseen liikenteeseen tai pyöräilyyn enemmän perustuvissa. Yllä havainnolistetun perusteella tämä on oikeastaan itsestäänselvyys.

Tärkein poliittinen muutostarve kaupunkiliikenteessä on, että liikenneministeriön tulee lopettaa sekaantuminen kaupunkiseutujen paikalliseen liikennepolitiikkaan. Valtio voi antaa kaupungeille jonkin könttärahan halutessaan, mutta yksittäisten paikallisten hankkeiden mestarointi aiheuttaa pelkästään turhaa kikkailua ja järjettömiä ratkaisuja.

Kaikki tehdyt laskelmat perustuvat vain helposti saatavilla olleeseen tietoon, ja siksi relevantteja tietolähteitä saattaa puuttua. Sunnuntaina ohimennen tehtyinä ne saattavat sisältää myös laskuvirheitä. Suuruusluokat kuitenkin ovat oikein.

Laskelmia:

[1] Hakamäentien lisäkaistojen hinta

Hakamäentien remontti maksoi 100 miljoonaa, ja siinä muutettiin 1+2-kaistainen tie 2+2-kaistaiseksi ja osin 3+3-kaistaiseksi. Keskimäärin yhdet kaistat lisää siis. Matkaa oli 3,1 kilometriä, eli noin 32 miljoonaa per kaistakilometri.

[2] Kehä III lisäkaistojen hinta

Kehä III alkuperäisessä perusparannussuunnitelmassa lisättiin kolmannet kaistat välille Vantaankoski-Lentoasemantie (7km), sekä uusittiin samalla kaikki liittymät 180 miljoonan euron hinnalla. Kilometrikustannus siis 26 M€/km-kaistapari. Nyttemmin suunnitelmaa on typistetty ensimmäiseen vaiheeseen rahoituksen puuttumisen takia. Typistettävän suunnitelman kilometrikaistakustannuksia ei voi arvioida helposti sen pirstaleisesta luonteesta johtuen. Siksi arvioin vanhaa suunnitelmaa. Kustannukset ovat tiehallinnon arvio.

[3] Kehä II uuden osan ja lisäkaistojen hinta

Kehä II uuden osan pituus on 8,2 km, ja lisäksi 2,9 km osuudelle Turunväylältä vanhalle Turuntielle rakennetaan lisäkaistat. Kokonaiskustannus on 650 miljoonaa, eli 650 / (8,2*2+2,9) = 33,6 M€/km kaistaparille. Kustannukset ovat tiehallinnon arvio.

[4] Raidejokerin hinta

Jokerin suunniteltu pituus on 25km, ja kustannusarvio 211M€, eli 8,5M€/km sisältäen muutaman tunnelin ja erilaisia erityisjärjestelyitä, kuten kaupungissa kaikki rakentaminen.

[5] Östersundomin ratikkasuunnitelman hinta

Östersundomin ratikkasuunnitelmissa (alustavia) radan pituus olisi joko 10,5km tai 14km, ja hinta-arvio on 80M€ tai 112M€, eli 7,6 tai 8 M€ per km.

[6] Östersundomin metron hinta

Östersundomin metrosuunnitelmissa rataa tehtäisiin joko 6,6 tai 8,3 kilometriä 430 tai 543 miljoonalla eurolla, kummassakin tapauksessa 65M€/km. Tämä on pääosin pinnassa kulkevan radan hinta, kokonaan tunnelissa kulkeva länsimetro tulee selvästi kalliimmaksi.

Metroradan hinnassa asemilla, erityisesti tunneliasemilla, on huomattava merkitys, joten jos rakennettaisiin 8,4 kilometrin suora linja ilman asemia, tulisi se paljon halvemmaksi. Mutta mitään järkeähän siinä ei olisi.

Kantakaupunki

Kantakaupunki on kaupunkimaista, tiiviisti rakennettua aluetta, joka yleensä sijaitsee lähempänä keskustaa kuin lähiöt. Jos kysyt tyypilliseltä kantakaupungin asukkaalta, se on oikeaa kaupunkia, toisin kuin lähimetsiin ja nykyään kaukaisille savipelloillekin rakennetut lähiöt. Snobeja ovat, penteleet.

Kantakaupunki on hyvin helsinkiläinen ilmiö. Muissa suomen kaupungeissa siihen alueeseen, joka ei selvästikään ole lähiöä, voidaan viitata nimellä ”keskusta”. Helsingissä kuitenkin kantakaupunki on niin laaja, että sen kaiken kutsuminen keskustaksi olisi selvästikin absurdia.

Kantakaupungissa asuminen on yleensä selvästi kalliimpaa kuin muualla, mikä markkinataloudessa tarkoittaa, että se on kaikkein halutuinta asuinaluetta. Data ei tue väitettä, että kaikki haluavat omakotitaloon ja asuvat kaupungissa vain pakosta. Mokomat snobit haluavat asua kaupungissaan, penteleet. Ja moni muukin haluaisi olla snobi, jos vaan voisi.

Mutta missä menevät kantakaupungin rajat? Siihen ei ole yhtä ainoaa vastausta, vaan määritelmät riippuvat siitä, ketkä aiheesta sattuvat tappelemaan, ja missä he asuvat.

Helsingin rajat ennen vuoden 1946 kuntaliitosta. Kaikki kuvat on piirretty käsivaralta ja muistinvaraisesti, eli niissä on pieniä epätarkkuuksia.

Historiallisesti sana kantakaupunki syntyi vuoden 1946 kuntaliitoksen yhteydessä, kun Helsinkiin liitettiin Huopalahden kunta, Haagan ja Oulunkylän kauppalat sekä iso osa maalaiskuntaa. uudet alueet olivat liitosalueita, ja vanhat vastaavasti kantakaupunkia tai Kanta-Helsinkiä. Snobeja olivat jo silloin, penteleet.

1946 rajojen kantakaupunki koostuu kaupunginosista 1-27, eli Helsinginniemen lisäksi lännessä siihen kuuluu Töölö, Meilahti ja Ruskeasuo, idässä Kallio, Alppiharju, Vallila, Hermanni, Käpylä, Kumpula ja Toukola. Vanhankaupungin lahden koko länsiranta kuuluu alueesen, koska Helsinki perustettiin alunperin sinne 1550, ja vaikka kaupunki siirrettiin pian, mat jäivät sen hallintaan. Pasilaa ei mainita ollenkaan, koska sitä ei tuohon aikaan oikeastaan ollut olemassa.

Hämäyksen vuoksi tässä kartta Helsingistä ennen vuoden 1906 kuntaliitosta. (kuva wikipedia)

Nyttemmin juuri kukaan ei enää muista vanhoja kuntaliitosrajoja, ja snobismille pitääkin hakea tuoreempia rajoja, jotka liittyvät nykypäivän elämään.

Alueet, joilla on ennen sotia rakennettuja kerrostaloja

Toinen tapa rajat kantakaupunki, on laskea siihen alueet, joille on rakennettu kivitaloja jo ennen toista maailmansotaa. Käpylä, Toukola, Ruskeasuo ja Hermanni tippuvat pois, mutta mukaan tulevat Munkkiniemen puistotien seutu ja Lauttasaaren koillisnurkka. Lähes kaikkialla näin rajatussa kantakaupungissa on toki myös uudempia taloja, koska kehitys ei pysähtynyt vuoteen 1946.

Tässä rajauksessa on sama ongelma kuin edellisessäkin: se on täysin staattinen. Näin määritelty kantakaupunki ei voi laajentua (eikä supistua), vaikka kaupunkirakenteessa tapahtuisi millaisia muutoksia. Rajaus, joka määrittelee kantakaupungin olemuksen olisikin parempi.

Alueet, joilla on lähinnä umpikortteleita

Yksi kantakaupungin keskeinen piirre on umpikorttelit, jotka rajaavat pihat selvästi erilleen kaduista ja antavat eri tiloille selvästi eroavat luonteet. Käytännössä umpikortteliraja kulkee suurelta osin samoja reittejä kuin vanhojen talojen raja, koska niitä rakennettiin 30-40-luvulle asti eikä juurikaan sen jälkeen. Funktionaalinen kaupunkisuunnittelu syrjäytti tunkkaisena pidetyt umpikorttelit maastoon vapaasti roiskituilla talomassoilla, joissa jokaiseen asuntoon saattoi paistaa aurinko. Haittapuolena sitten vaan tilat menettivät selvät luonteensa ja aluetehookkuus laski. Suunnittelu perustuikin tiukasti yksityisautoilun varaan.

Umpikortteleita on rakennettu jonkin verran uudemmillekin alueille, erityisesti Ruoholahti kuuluu tällä tavoin laskettuna kantakaupunkiin, Munkka ja Laru taas eivät. Länsisataman suunnitelmissa näyttäisi myös olevan uusia umpikortteileita, eli kantakaupunki laajenee.

Alueet, joilla ainakin pääkaduilla on liikkeitä kivijaloissa

Toinen kantakaupungin olemukseen keskeisesti liittyvä piirre ovat kivijalkakaupat. Kantakaupungissa ainakin keskeisemmillä asiointikaduilla talojen kivijalat ovat täynnä asukkaille palveluita tarjoavia liikkeitä: kauppoja, baareja, kahviloita, jne. kivijaloissa on usein liiketilaa kauempanakin, mutta ne tuppaavat täytyymään erilaisialla toimistoilla, koska asukkaat käyvät ostoksilla ostarilla, eivätkä katujen varsilla.

Tämä on ehkä tärkein kantakaupungin kriteeri, koska se kertoo suoraan asukkaiden elämäntavasta.

Näin rajattu kantakaupunki muistuttaa hyvin paljon vanhojen talojen kaupunkia: vain Meilahti tippuu pois. Munkkiniemessä ja Lauttasaaressa kivijalkakauppakulttuuri on melko heikkoa, mutta Munkkiniemen puistotie ja Lauttasaarentien länsipää olivat nyt riittävän urbaaneja mielivaltaisessa tarkastelussani. Koskelantie Käpylässä taas jäi rajan alle.

Asukaspysäköintialueet

Yksi klassinen tapa määritellä kantakaupunki on myös rajata se asukaspysäköinnin mukaan. Kantakaupungissa pysäköidään asukaspysäköintiluvan voimin 100e vuosimaksulla minne vaan, kun muut joutuvat maksamaan. Kauempana taloyhtiöillä pitää olla omat parkkipaikat ja kadunvarressa asukkailla ei ole erivapauksia. Kriteeri on ihan osuva, koska se kertoo siitä, minne on enemmän tunkua kuin tilaa autoilla. Tosin tämäkin osuu aika pitkälti vanhojen alueiden rajoihin: ennen toista maailmansotaa kaavoitetuilla alueilla ei varauduttu autoihin, mutta sen jälkeen on rakennettu väljemmin että jää tilaa parkkikentille.

Asukaspysäköintialueesta Ruoholahti jää ulkopuolelle, ja tilalle tulevat Ruskeasuo ja Etelä-Haaga. Niissä tosin ei ulkopuolisten pysäköijienkään tarvitse maksaa, vaan rajoituksena on pelkkä parkkikiekko.

Alueet, joita ratikat palvelevat. Joskin ykkösen palvelu Käpylässä on kyllä aika heikkoa.

Toinen liikenteeseen perustuva rajaus on alueet, joita ratikat palvelevat. Ratikka on kantakaupungin liikenneväline. Bussit eivät riittäisi korvaamaan keskustan ratikkalinjoja, mutta kauempana Helsingin ratikat ovat (vanhanaikaisen suunnittelun takia) liian hitaita, joten lähiöissä palvelevat bussit, junat ja metro.

Ratikoiden alue muistuttaa aika paljon vuoden 1946 kuntaliitosta edeltäviä rajoja, mikä ei ole ihan sattumaa. Helsingin ratikoiden kehittäminen käytännössä loptetettiin 50-luvulla funtionalistisen suunnittelun autohuumassa, ja verkostoa on alettu laajentaa vasta 2000-luvulla uudestaan. Kartassa on mukana Länsisatama, koska kiskot sinne ovat jo rakenteilla. Parin vuoskymmenen kuluttua tällä kriteerillä rajattu kantakaupunki lienee paljon suurempi, kun Laajasaloon menee ratikka, ja Jokerilla kiertää toinen.

Kantakaupungin eri kriteerit yhdistettynä kertovat eri alueiden kantakaupunkimaisuuden

Yhdistämällä yllämainitut kriteerit, saadaan aika hyvä kuvan kuinka kantakaupunkimaisia eri alueet ovat. Vahvimmin kaupunkia ovat Helsinginniemen vanhat alueet, Töölö luoteisnurkkaansa lukuunottamatta ja kallion seutu. Alppilassa, Vallillassa ja Meilahdessa kaupunkimaisuus laimenee vähitellen mitä pohjoisemmas siirrytään, ja muilla lähialueilla se ei ole niin vahvaa alunalkaenkaan.

Lauttasaaren ydinosat ja Munkka ovat jonkinlaisia kantakaupungin satelliitteja. Kulosaarestakin olisi voinut tulla tässä kuvassa sellainen, mutta ratikka purettiin 1951 ja vanhoja kerrostalojakin on vain yksi. Saari valitsi eri tien alun alkaenkin.

Jos mitattaisiin maan arvoa eri alueilla (rakennusoikeusneliön arvo), se luultavasti korreloisi aika vahvasti yllä piirretyn yhdistelmäkuvan kanssa. Minulla ei kuitenkaan ole siitä mitään sopivaa dataa käsissäni, joten se jää toiseen kertaan.

Kantakaupunki kaupunginvaltuuston toiveissa?

Lopuksi vielä yksi tapa rajata kantakaupunki. Kuulopuheen mukaan kaupunginvaltuusto olisi jossain yhteydessä määritellyt kantakaupungin siten, että se rajautuu Kehä ykköseen. En tiedä tarinan todenperäisyyttä (en onnistunut löytämään moista lähdettä), mutta jos se on totta, sitä lienee syytä pitää enemmän poliittisen tahdon ilmauksena kuin kuvauksena asioiden tilasta: tulevaisuudessa kantakaupungin pitäisi jatkua kehälle asti.

Ylläolevia kriteerejä katsomalla, tähän voitaisiin päästä rakentamalla ratikkajokeri, jatkamalla nykyisiä linjoja sen varrelle asti sekä rakentamalla umpikortteleita ratikoiden varrelle. Kivijalkaliikkeiden saattaisivat alkaa kannattaa ratikkapysäkkien vierellä, ja pysäköintikenttiä voitaisiin vähentää. Asukaspysäköintiin siirtyminenkin saattaisi olla tarpeen, jos muualta tulevat tukkisivat kadunvarret.

Vanhoja rajoja ei voi enää muuttaa eikä taloja rakentaa takautuvasti ennen sotia, mutta jos pääkaupunkiseudun kunnat vaikka lyödään yhteen, vanhaa Helsinkiä ajalta ennen vuoden 2009 kuntaliitosta voidaan taas ruveta kutsumaan Kanta-Helsingiksi. Että snobit saavat erottautua uusilla alueilla asuvista, penteleet.

Käytännössä tietysti jo rakennettujen alueiden muuttaminen on vähintäänkin erittäin vaikeaa, luultavasti mahdotonta. Mutta uusilla alueilla, eli vanhoissa satamissa, Kruunuvuorenrannassa, Herttoniemen teollisuusalueella ja Roihupellossa toivottavasti ymmärretään rakentaa kaupunkimaisesti. Kantakaupungin rajat eivät ole pysyviä, vaan sitä voidaan laajentaa, vaikkei sitä juuri olekaan rakennettu lisää viimeiseen 60 vuoteen.

Helsingin ratikoiden nopeuttamisesta

Helsingin ratikkaliikenne on hidasta. Ratikoiden keskinopeus on 14,3km/h. Vertailun vuoksi, samantyyppisessä ympäristössä liikkuvalla Pariisin T3-linjalla keskinopeus on 19km/h ja keskustan ulkopuolisen Raide-jokerin suunniteltu nopeus on 25km/h. Nuo luvut sisältävät kaikki pysähdykset, joita on varsinkin keskustassa paljon, ja saattavat siksi tuntua matalilta.

Hitaus maksaa. Joukkoliikenteen suurin kulu on kuskin palkka ja toisena tulee vaunun pääomakulut. 14km/h nopeudella kuski ja vaunu kuljettavat matkustajia 14km, kun 19km/h päästäisiin 19km. Tämä tarkoittaa, että saman vuorovälin tarjoamiseksi tarvitaan linjalle selvästi enemmän vaunuja. Lisäksi tietty matkustajilta menee enemmän aikaa mitä hitaammin kuljetaan.

Mutta miksi liikenne on hidasta? Ja miten sitä voisi nopeuttaa? Hitaus ei ole ratikoiden yleinen ominaisuus, vaan erityispiirre juuri Helsingin liikenteelle.

Koska kysymys on empiirinen, tein vähän mittauksia ja mallinnusta. Mallin tavoitteena on mittauksiin perustuen kuvata nykytilanteessa ratikoiden matka-ajan osatekijät ja tällä perusteella arvioida, kuinka merkittäviä erilaiset nopeutusvaihtoehdot olisivat. Minua ei kiinnosta julistaa, että ratikkaliikennettä pitäisi nopeuttaa, vaan haluan ymmärtää miten sitä pitäisi nopeuttaa, ja kuinka paljon liikenne silloin nopeutuisi.

Seuraa laajamittaista selitystä mallinnuksesta, vain tuloksista kiinnostuneet voivat hypätä kohtaan ”Kustannusvaikutukset”. Varoituksena lukijoille: en ole joukkoliikenteen suunnittelija enkä sellaiseksi opiskeleva. Malli perustuu lähinnä yleiseen insinöörijärkeen, joskin sitä on myös paranneltu muutamien ammattilaisten kommenttien pohjalta.

Mittaukset

Lähtökohtana mallinnukselle toimi oma työmatkani. Mittasin viisi kertaa sekunttikellolla matkan Itämerenkadulta Hauhonpuistoon kellottaen jokaisen pysähdyksen ja liikkeellelähdön. Otin näistä mittauksista kolme keskimmäistä mukaan mallin rakentamiseen: yhdellä kerralla hidasteltiin lumitöiden takia paljon, ja yksi oli illalla niin että pysäkkejä ohiteltiin runsaasti. Lisäksi mittasin kokonaismatka-ajan 15 kertaa.

Pieni datamäärä riittää mallin luomiseen, mutta ei vielä kertomaan, vastaako se oikeasti todellisuutta. Mittaaminen oli kuitenkin siksi rasittavaa puuhaa, ettei huvittanut tehdä sitä enempää.

Esimerkkimatkalle osuu 12 pysäkkiä, 27 liikennevalot, 13 vaihdetta ja 5 isompaa kaarretta. Kaiken kaikkiaan se on melko tyypillistä keskustan ulkopuolista rataa Helsingissä. Jokaista pysäkkiä kohden on siis yli kahdet liikennevalot. Valopysähdyksiä osui myös jokaiselle mitatulle matkalle enemmän kuin pysähdyksiä pysäkille. Tarkat mittaustulokset ovat mallissa.

Malli

Malli perustuu yksinkertaistukseen, jossa vaunu liikkuu (pysähdys)kohteesta toiseen. Kohteiden välit mennään maksiminopeutta, eli kiihdytetään vakiokiihtyvyydellä kunnes joko saavutetaan maksiminopeus tai hidastus täytyy aloittaa, myös vakiokiihtyvyydellä. Kohteita on neljän tyyppisiä: pysäkit, liikennevalot, vaihteet ja kaarteet. Työkaluna mallinnuksessa käytin Open office calcia (excel-klooni). Koko malli löytyy tästä.

Ratikan kiihtyvyys: 0,8m/s^2. Ratikan kiihtyvyydelle esitetään arvoja välillä 0,8 – 1,2 m/s^2. Malli olettaa, että ratikka kiihdyttää aina tasaisella kiihtyvyydellä maksiminopeuteen ja hidastaa siitä tasaisesti taas. Koska todellisuudessa kiihdytys lopetetaan jo aiemmin, mikäli edessä on jarrutus, täytyy mallissa käytettävän kiihtyvyyden olla hiukan alle todellisen keskimääräisen kiihtyvyyden. Siksi otin alimman arvon. En tiedä, vastaako tämä reaalisesti Helsingin ratikoiden nykykäytöstä kuinka hyvin, mutta ainakin sain mallin suunnilleen täsmäämään mittauksiini.

Maksiminopeus: 40km/h. Osalla reitistä nopeusrajoitus on 50km/h, mutta yksinkertaistin vähän. Tämän vaikutus matka-aikaan on pieni.

Pysäkit: pysäkeillä pysähdytään aina. Normaaleilla pysäkeillä pysähdys kestää 15s, keskihajonta 3s. Suurilla pysäkeillä kestää 30s, keskihajonta 10s. Suuria pysäkkejä on tällä reitillä Ooppera ja Vilhonvuori. Mittauksissa joitakin pysäkkejä ohiteltiin, mutta en ottanut tätä mukaan malliin. Pysäkkiajat tulevat suoraan mittauksista.

Liikennevalot: Liikennevaloissa pysähdytään 50% todennäköisyydellä, ja pysähdys kestää 0-40s tasaisella jakaumalla. Tämä vastaa melko hyvin empiirisiä mittauksiani, joskin joka matkalle osui yksi vielä pidempi odotus, ja todellinen pysähtymisprosentti oli 43. Tässä siis pysähtyminen tarkoittaa sitä, että ratikka hiljentää kävelynopeuteen tai pysähtyy, vaikka sitten jatkaisikin heti matkaa. Pienempi hiljennyksiä jotta valo ehtisi vaihtua malli ei huomioi. Excelin rajat alkoivat tulla vastaan liikennevaloja mallintaessa, ja oikaisin pari mutkaa hajonnan kanssa. Tulosten pitäisi kuitenkin olla tarkistuslaskentani mukaan likimain oikein.

Malli ei siis käytännössä oleta minkäänlaisten liikennevaloetuuksien olevan käytössä. Ikävä sanoa, mutta tämä vastaa kohtuullisen hyvin todellisuutta Helsingissä. Käytössä levat ”nollaviive-etuudet” on toteutettu luvattoman huonosti. Esimerkiksi 0-5s pysähdys tietääkseni lasketaan nollaviiveeksi, vaikka se voi hidastuksineen viedä vaunun aikaa yli 20s.

Vaihteet: Ristikoissa hiljennetään nopeuteen 10km/h HKL:n ohjeen mukaisesti.

Kaarteet: Kaarteissa hiljennetään nopeuteen 20km/h. Luku on oma arvioni, mutta tuntuisi vastaavan suunnilleen todellisuutta. Pieniä tai todella loivia kaarteita ja mutkitteluja ei ole laskettu ollenkaan, esimerkiksi Runeberginkadun vähittäistä kääntymistä.

Sekalainen häiriö: lisäsin keskihajontaa koko matkalle 2,4 sekunttia kilometriä kohden kuvaamaan muun liikenteen aiheuttamia häiriöitä. Luku valikoitui sillä perusteella, että sain sen avulla kokonaishajonnan vastaamaan koko matkan mittauksiani. Omia kaistoja ja liikenteen seassa kulkemista ei tässä ole eroteltu.

Varmuusvara: Matkustaja haluaa mallissa olla perillä 85% todennäköisyydellä haluamaansa aikaan. Eli matka-aikoihin lisätään yksi keskihajonta. Luotettavuustarpeet vaihtelevat paljon tilanteen mukaan, ja poimin tuon luvun oikeastaan ihan hatusta. Lähtöajan epäluotettavuuteen varautumista ei ole huomioitu, lähinnä koska esimerkkimatkallani siihen ei ole ollut tarvetta.

Samaa 85% luotettavuutta käytin myös vaunujen osalta, eli vaunun pitää ehtiä 85% varmuudella lähtemään seuraavalle sivulle ajoissa. Käsittääkseni oikeasti käytetyt varmuusvarat ovat suurempia.

Matka-ajan odotusarvo mallissa on 20:34, kun reittioppaassa se on 20:00 ja mittauksissani keskiarvo on 22:23. Kokonaisaika sisältäen varomarginaalin on mallissa 23:09 ja mittauksissa 25 minuuttia. Reittiopas ei marginaaleja kerro.

Matka-ajasta 3:45 vietetään pysäkillä seisten (mittaus: 3:05) ja 4:30 liikennevaloissa seisten (mittaus: 4:20). Yhteensä liikennevalot aiheuttava 7min 59s viivettä kokonaismatka-aikaan.

Nopeutuskeinot

Vertailin seitsemää eri tapaa nopeuttaa ratikoita. Liikennevalojen ohitusta pysähtymättä laskin kolmella tapaa: siten että ohitetaan ”helpot” valot, kaikki paitsi pääväylät tai kaikki valot. Muita keinoja olivat hiljaisempien pysäkkien poisto, ”reippaampi” ajotapa, syväuraiset ristikot ja nopeusrajoituksen nosto 50km/h tasolle. Huomaa, että nopeutuskeinojen järjestys excelissä on eri kuin tässä.

Kuljettajarahastuksen lopettamista en mallintanut, koska sitä ei oikeastaan mallissa ole. Yhdelläkään mittaamistani matkoista kukaan ei ostanut lippua. Kasi ei ole turistiratikka. Ylipäänsä kuljettajarahastuksen lopettamisen hyöty on lähinnä siinä, että parempi ennakoitavuus tekee liikennevaloetuuksien ohjelmoinnista helpompaa, ei siinä että se itsessään nopeuttaisi juurikaan.

”Helpot” liikennevalot

Vaihdetaan normaalien valojen tilalle varova-valot [4] kaikkialle missä ei ole risteävää autoliikennettä (3 kpl). Lisäksi varova-tyyppinen ratkaisu risteyksiin, joissa risteävä autoliikenne on vähäistä ja siltä voidaan lyödä vuoro poikki aina tarvittaessa ilman mainittavia haittoja (5kpl). Lisäksi Kustaankatu-Kustaankuja-Flemari-valot poistetaan kokonaan (3kpl) ja korvataan tarvitaessa täyssyillä ja kavennksilla, koska liikenne toimi selvästi paremmin 2008 kun ne eivät vielä olleet päällä. Yhteensä 11 valot poistuvat ratikan kannalta katsottuna, ja jäljelle jää 16kpl. Nämä ovat siis periaatteessa tehtävissä liikennevalo-ohjelmoinnilla, joskin käytännössä pieniä katutöitä kannattaa tehdä samalla.

Nopeutus: kokonaisaika väheni 3 minuuttia, eli 13%. Malli olettaa pysähtymistodennäköisyyden olevan kaikissa valoissa sama, mikä ei ihan pidä paikkaansa. Siksi todellinen nopeutus lienee jonkin verran pienempi.

Kaikki paitsi pääväylien liikennevalot ohitetaan

Järjestetään liikennevaloihin hidasteeton ohitus kaikkialle, paitsi autoilun pääväylille. Risteyskohtaisia ratkaisuja en lähde miettimään, osa niistä edellyttänee autoliikenteen sujuvuuden heikentämistä. Pääväyliä ovat tällä reitillä Mechelininkatu, Mannerheimintie, Sturenkatu, Hämeentie ja Mäkelänkatu. Autoliikenteen asemaan näillä kaduilla ei siis tehdä mitään mutoksia, mutta toissijaisilla väylillä hyväksytään viiveitä. Valoja poistuu ratikan kannalta 20 ja jää jäljelle 7.

Nopeutus: kokonaisaika väheni 5:32 minuuttia, eli 24%. Kuten edellisessäkin, todellinen nopeutus lienee hiukan pienempi.

Kaikkien liikennevalojen ohitus

Vertailun vuoksi katsoin, mitä käy jos kaikki liikennevalot voi ohittaa. Se vaatisi vähän suurempiakin muutoksia Helsingin liikennejärjestelyihin, joten tämä malli on mukana lähinnä vertailukohtana.

Nopeutus: kokonaismatka-aika lyheni 7 minuuttia eli 30%. Näin suuret parannukset eivät helpolla onnistu, vaan vaatisivat joko eritasoliittymiä tai suuria liikennointitavan muutoksia. Pitkän tähtäimen tavoitteena pysähtyminen vain pysäkeillä on oikea, ja ainakaan uusille rataosuuksille ei pidä hyvksyä mitään vähempää. Siksi tämä luku on syytä pitää mukana.

Pysäkkien poisto

Poistetaan pysäkit, jotka usein ohitetaan, ja joista järkevän matkan päässä on toinenkin pysäkki. Näitä oli reitillä 3kpl: Marian sairaala pohjoiseen päin, Kaupunginpuutarha ja Lautatarhankatu. Kustaankadun pysäkki länteen päin olisi samaa joukkoa, mutta mallissa on mukana vain suunta itään. Pysäkkien poisto aiheuttaa aina myös palvelutason laskua ja paljon valitusta. Etenkin Kaupunginpuutarhan suhteen en itse sitä poistaisi, vaikka Oopperalle on vain 320m.

Nopeutus: kokonaisaika väheni 1:36 minuttia eli 7%. Pysäkkiä kohden kiihdytyksineen kuluu siis noin puoli minuuttia reaalisissa liikenneoloissa.

”Reipas” ajotapa

Kuskeilta vaaditaan aina välillä reippaampaa otetta ajamiseen. En ole varma, missä määrin tämä onnistuu vaarantamatta liikenneturvallisuutta tai heikentämättä matkustusmukavuutta (ainakaan liikaa). Muutin mallissa kiihtyvyyden 0,8m/s^2:sta 1,0:aan, eli neljänneksen suuremmaksi. Tuo tarkoittaisi siis todellisen kiihtyvyyden nousemista 1,0 – 1,2 m/s^2 välille, koska malli vaatii arvion alakanttiin. Ainakaan tämän suurempaa kirimistä ei voi tehdä.

Nopeutus: matka nopeutui minuutilla, eli 4,4%.

Syväuraiset ristikot

HKL suunnittelee ristikoiden vaihtamista syväuraisiksi niin, että niistä voisi ajaa suoraan läpi hidastamatta, ja kääntyäkin nykyistä lujempaa. Varsinainen tarkoitus on vähentää kiskojen ja vaunujen kulumista, mutta kyllähän tuo vähän myös nopeuttaa liikennettä. Mallinsin muutoksen niin, että vaihteista saisi ajaa 20km/h kymmenen sijaan.

Nopeutus: 17 sekunttia eli 1,2%. Malli arvioi tämän alakanttiin, todellinen vaikutus lienee jonkin verran suurempi. Lähes kaikkien vaihteiden vieressä on myös liikennevalot, ja niin kauan kun niissä pysähdellään, ei ristikoiden nopeuttaminen vaikuta paljoa. Yhdistettynä valojen ohitamiseen vaikutus olisi siis suurempi, mutta sitä en lähtenyt laskemaan auki.

Maksiminopeus 50km/h

Tämä on mukana lähinnä koska halusin katsoa, oliko käyttämäni 40km/h maksiminopues ongelma. Ei se ollut: jos koko reitti ajettaisiin 50km/h, nopeutuisi matka 17 sekunttia eli 1,2%. Vasta jos pysähtelyjä on vähennetty reippaasti, alkaa maksiminopeudella olla jotain väliä. Mallintamallani välillä ratikka kulkee 40km/h maksiminopeudella yhteensä 950m matkan, ja 50km/h matkaa olisi 408m. Lähes koko aika on siis hidastusta tai kiihdytystä.

Häiriöiden puolitus

Liikennehäiriöiden mallintamiseen malli ei ole kauehan hyvä, koska se perustuu toimintaan normaaleissa olosuhteissa. Mittasin kokonaismatka-ajan 15 kertaa saadakseni vähän enemmän dataa sen hajonnasta ja lisäsin sen pohjalta 2,4 sekunnin hajonnan per kilometri sekalaisille häiriöille (lähinnä autoliikenteelle). Mallilla tein vertailun, jossa puolitin tuon luvun.

Nopeutus: kokonaisaika nopeutuu 40s, eli 2,9%, kun oletetaan, että 85% todennäköisyydellä pitää olla ajoissa perillä. Tätä lukua en pitäisi kauhean luotettavana, koska se perustuu mielivaltaiseen kertoimeen jonka taustalla on aivan liian vähän mittauksia.

Yhteenveto nopeutuskeinoista

Eri nopeutustapojen vaikutuksen kokonaismatka-aikaan (odotusarvo + 1 keskihajonta, eli 85% todennäköisyydellä perillä odotettuun aikaan mennessä)

Helpot valomuutokset 13%
Useimmat liikennevalot ohitetaan 24%
Kaikki valot ohitetaan 30%
Pysäkkien vähentäminen 7%
”Reipas” ajotapa 4,4%
Syvät ristikot 1,2%
Maksiminopeus 50km/h 1,2%
Häiriöiden puolitus 2,9%

Tärkein keino nopeuttaa ratikoita on sellaisten liikennevalojen vähentäminen, joissa joutuu pysähtymään. Vain puolet liikennevalojen aiheuttamasta viiveestä on niissä seisomista, joten ”nollaviive-etuus”, jossa kuitenkin joutuu ensin pysähtymään, vaikka vain 0 sekunniksi, ei vastaa tarkoitustaan. Merkittävä parannus olisi tehtävissä jo melko yksinkertaisilla keinoilla.

Pysäkkien vähentäminen nopeuttaa matkaa puolisen minuuttia per kappale. Sillä on kuitenkin myös selvä haitta palvelutasoon, joten sen kanssa kannattaa olla varovainen.

Syväuraisten ristikoiden ja maksiminopeuden noston vaikutus on vähäinen. Myöskään häiriöiden vähentäminen tai ajotavan muuttaminen agressiivisemmaksi eivät mallin mukaan vaikuta kovin paljoa.

Virhelähteet

Mittausmäärät ovat niin pieniä, että niiden ei voi vielä katsoa todistavan mitään. ne riittävät mallin luomiseen, mutta eivät validoimiseen.

Liikennevalot eivtä käyttäydy aivan niin yksinkertaisesti kuin malli olettaa. Erityisesti pysähtyminen tuntuisi olevan hiukan todennäköisempää, ja seisonta-ajat pidempiä suurimpien risteysten kohdalla. Tästä seuraa, että malli yliarvoi helppojen liikennevalojen ohituksesta saatavaa hyötyä jonkin verran.

Liikenteen varmuudelle käytetty vaatimustaso, 85%, on luultavasti alakanttiin. Seurauksena liikenteen luotettavuuden lisäämiselle annettu hyöty on arvioitu turhan matalaksi. Mittausten vähyydestä johtuen kyseinen luku on muutenkin muita epävarmempi

Muutkin mallinnuksessa käytetyt yksinkertaistukset vaikuttanevat tuloksiin vähäisessä määrin. Esimerkiksi kiihdytyksen ja jarrutuksen kiihtyvyys ei ole sama ja malli ei täysin huomio useiden lähekkäisten liikennevalojen yhteisvaikutusta.

Kaiken kaikkiaan tuloksia voi pitää suuntaa antavina. Numerot ovat epätarkkoja, mutta keskeisten lukujen suuruusluokka oikein.

Kustannusvaikutukset

Tutkittu väli kasia on tyypillistä keskustan ulkopuolista rataa Helsingissä. Joltakin osin pääkadulla, toisilta osin alueellisilla kokoojakaduilla. Runsaasti liikennevaloja, mutta myös valotomia risteyksiä. Keskustassa on pysäkkejä, liikennevaloja, vaihteita, mutkia ja muuta häiriötä selvästi laitakaupunkia enemmän, mutta niiden keskinäiset suhteet eivät näppituntumalla poikkea suuresti. Esimerkiksi kilometrin matkalla Pitkältä sillalta Sokokselle on kolme pysäkkiä, neljät vaihteet ja yhdeksät valot. Siksi voidaan kohtuudella olettaa, että mallin tulokset pätevät käytetyllä tarkkuustasolla (s.o. suuruusluokka oikein) koko kaupungin ratikkaliikenteeseen.

Helsingin ratikkaliikenteen kokonaiskustannukset olivat vuonna 2008 55,1 miljoonaa euroa. Kulut jaetaan linjakilometrikorvauksiin (huolto ym ajokilometrestä riippuvat kulut), linjatuntikorvauksiin (kuskin palkka ja muut ajotunneista riippuvat kulut, vaunupäiväkorvauksiin (pääomakulut) ja muihin kuluihin. Näistä linjatuntikorvaukset ja vaunupäiväkorvaukset riippuvat suoraan nopeudesta: jos ratikat kulkevat lujempaa, tarvitaan yhden linjan hoitamiseen vähemmän vuanuja ja kuskeja. Näitä nopeudesta riippuvia kuluja oli 2008 yhteensä 28,8 miljoonaa euroa.

Liikenteen nopeuttaminen ei tietenkään tarkoita, että ratikoita voitaisiin noin vain vähentää. Ne vaunut mitä on ostettu, on jo ostettu. Eikä kuskejakaan voi lempata noin vaan pellolle, vaikka tarve vähenisi. Mutta kun liikennettä ollaan lähivuosina voimakkaasti kasvattamassa, toteutuvat säästöt suoraan sen kautta, paljonko tarvitaan uusia vaunuja ja kuskeja.

Myös linjakilometrikuluista (huollosta) kohtuullinen osa riippuu suoraan pysähdysten määrästä: pysähtyminen ja liikkeellelähtö kuluttaa vaunuja. En tiedä tarkkoja lukuja, eikä niitä ole tässä laskelmassa mukana. Lisäksi jos ratikkaliikennettä nopeutetaan, laajenee sen mahdollinen käyttöalue, ja joitakin bussilinjoja voidaan yhdistää ratikkalinjoihin. Tästä seuraavia säästöjä ei myöskään ole huomioitu. Näinollen todelliset nopeutussäästöt ovat alla listattuja jonkin verran, ehkä merkittävästikin, suuremmat. Varsinkin kun liikenne laajenee joka tapauksessa.

Lisäksi on laskettava matkustajien ajan arvo. Toisin kuin ylläkuvatut säästöt, se ei ole ”oikeaa rahaa”, eli kenenkään tilillä ei ole senttiäkään enempää suoraan sen takia, että aikaa on säästynyt. Mutta sille on kuitenkin laskettavissa arvo. Matka-ajan arvon laskentaan käytetään suomessa yhteiskuntataloudellista kannattavuuslaskelmaa (yhtali). Yhtali on menetelmänä ongelmallinen, koska siitä puuttuu monia keskeisiä yhteiskuntataloudellisia vaikutuksia, kuten maankäyttö ja dynaamiset vaikutukset. Käytännössä se mittaa lähinnä liikenteen nopeutumista ja sitäkin olettaen, että ihmiset eivät muuta käyttäytymistään (mikä ei tietenkään yleensä pidä paikkaansa).

Tutkittavaan asiaan, eli ratikkaliikenteen nopeuttamiseen, yhtali soveltuu kuitenkin monia muita hankkeita paremmin, koska kyse ei ole ensisijaisesti kapasiteetin lisäämisestä, vaan juurikin matkustusnopeudesta. Myös verrattaessa muulle liikenteelle mahdollisesti koituvia haittoja, yhtalilla lasketut matka-aikakulut ovat verrannollisia. Siksi olen laskenut mallissa myös yhtali-säästöt, joskin erillään ”oikeista” säästöistä. Yhtali laskentaprusteet löytyvät täältä ja nykyään voimassa olevat yksikköarvot täältä

Yhteenveto eri nopeutusvaihtoehtojen säästöistä

Muutos	Nopeutus	Säästö	Yhtali-säästö
Helpot liikennevalomuutokset:	13%	3,8M€	12,3M€
Isommat liikennevalomuutokset:	24%	7M€	22M€
Kaikkien valojen ohitus:	30%	9M€	29M€
Pysäkkien vähennys:	7%	2M€	?
”Reippaampi” ajotapa:	5%	1,6M€	5M€

Kaikki muut nopeuttamisvaihtoehdot ovat näihin verrattuna näpertelyä. Pysäkkien poiston yhtali-säästöä en laskenut, koska pysäkkivälin pidentäminen vastaavasti lisää kävelymatkojen pituutta, joka ei ole mallissa mukana. Siksi luku olisi selvästi virheellinen.

Käytännössä se, mihin on syytä keskittyä on siis liikennevalot, koska pysäkkien poisto laskee palvelutasoa, ja ajotavan kiristäminen heikentää matkustusmukavuutta ja mahdollisesti liikenneturvallisuutta. Liikennevalojen parantamisella on myös mahdollista saada selvästi suuremmat säästöt kuin muilla tavoilla.

Vertailun vuoksi, isommille liikennevalomuutoksille laskemani 22 M€ yhtali-hinta vastaa sitä, että jokaista Helsinginnimelle tulevaa autoa hidastettaisiin 1min 45s. Eli vaikka se vaatisi näin suuria muutoksia, se olisi silti yhteiskuntataloudellisesti kannattavaa. Oikeasti tarvittava keskimääräinen hidastus olisi pikemminkin alle 10s, koska suurin osa autoista ei hidastuisi lainkaan (pääteiden risteyksiinhän ei koskettu). Arvio näppituntumalla, ei laskettu.

Johtopäätökset

Ratikkaliikenteen hitauden suurin syy on liikennevaloihin pysähtely. Kaupunki (tai nyttemmin HSL) seisottaa ratikoita valoissa 9 miljoonalla eurolla, ja lisäksi matkustajien aikaa kuluu laskennallisesti 20 miljoonalla eurolla.

Liikenteen määrätietoinen nopeuttaminen säästäisi merkittävästi kustannuksia, ja tekisi liikenteestä nykyisillä lippuhinnoilla selvästi voitollista toimintaa. Merkittävin keino nopeuttaa liikennettä on mahdollistaa liikennevalojen ohitus hidastamatta. Tämä ei tarkoita nykyisiä huonosti toimivia ”nollaviive-etuuksia”, vaan sitä että ratikka voi edetä nopeusrajoituksen sallimalla maksiminopeudella läpi risteyksen, kuten Länsi-Euroopan ratikkakaupungeissa on tapana.

Arviolta 13% nopeutus, 3,8M€ suorat säästöt ja 8,5M€ yhteiskuntataloudelliset säästöt voidaan saavuttaa helpoilla liikennevalomuutoksilla, jotka eivät aiheuttane mitattavissa olevaa haittaa muulle liikenteelle. Hyväksymällä pienet haitat autoliikenteelle saavutettaisiin 24% nopeutus ja 7M€ säästöt. Syntyneet matka-aikatappiot autoilijoille olisivat suuruusluokaltaan murto-osa ratikkamatkustajien 15M€ matka-aikasäästöistä.

Lopuksi

HSL näyttää heränneen toimimaan konkreettisesti ratikkaliikenteen nopeuttamiseksi. Nyt ollaan tilaamassa konsulttiselvitystä juurikin tässä mallintamani linjan 8 nopeuttamisesta. Toivotan onnea valittaville konsulteille, ja tarjoan kaikille kilpailutukseen osallistuville tässä esitettyjä ideoita vapaaseen käyttöön.

Keskustelua mallista ja sen puutteista on käyty myös Joukkoliikennefoorumilla.

Kaupunkiautoilun hinta, osa 2

Viimeeksi kun kirjoitin kaupunkiautoilun hinnasta, Teemu kommentoi, että oikeastaan pitäisi laskea marginaalikustannuksia eikä staattisia kustannuksia.

Marginaalikustannukset eli rajakustannukset eivät taloustieteessä tarkoita marginaalisen pieniä kustannuksia, vaan sitä, että tämänhetkisten kustannusten sijaan katsotaan mitä maksaa yksi yksikkö lisää. Siis sen sijaan, että laskettaisiin nykyisen autoilun hintaa, lasketaan mitä yksi auto lisää maksaa.

Periaatteessa tämä on oikea tapa toimia. Kaikkia kaupungin katuja ei voi muuttaa puistoiksi, joten on aika teoreettista laskea paljonko sillä ”säästettäisiin”. Sen sijaan on erittäin relevantti kysymys pitäisikö uuteen lähiöön vetää kunnollinen joukkoliikenneyhteys vai rakennetaanko se autoilun varaan. Näitä päätöksiä tehdään jatkuvasti, toivottavasti kunnolliseen tietoon perustuen.

Autoilun tosiasiallisten marginaalikustannuksien laskeminen on työläämpää kuin nykyisten kokonaiskustannusten. Mutta toisinaan yksittäiset esimerkit tarjoavat siihen tilaisuuden.

Kruunuvuorenranta

Kruunuvuorenranta on suunnitteilla oleva uusi asuinalue öljysataman tilalle Laajasalon länsireunalle. Paikka on nykyään Helsinkiläisessä perspektiivissä aivan jumalan selän takana, mutta linnuntietä vain neljä kilometriä Stokkalta. Sinne on siis aidosti potentiaalia rakentaa hyvinkin kaupunkimaista asutusta upeisiin merimaisemiin. Voisin ehkä itsekin kuvitella asuvani siellä joskus.

Alueelle on suunniteltu noin 10 000 uutta asukasta. Samaan aikaan muualle Laajasaloon tulee 2000 asukasta lisää nostaen saaren kokonaisasukasluvun 28 000 asukkaaseen.

Liikenne Kruunuvuorenrantaan hoidetaan vetämällä Kruunuhaasta Korkeasaaren kautta kolme ratikkalinjaa Laajasaloon. Lähes kaikki nykyinen liittymäbussiliikenne Herttoniemeen on tarkoitus korvata ratikoilla. Ratikkasillalle tulee myös pyörätie.

Myös Itäväylän ja Linnanrakentajantien liittymä Herttoniemessä rakennetaan täysin uusiksi sisältäen mm. 700 metrin tunnelin. Uudistuksen perustelu on nimenomaan Laajasalon kasvava asutus, eikä se juurikaan lisää kapasitettia muualle kuin Laajasalon ja kanta-kaupungin välille.

Tältä pohjalta voidaan laskea paljonko siis maksaa tarjota yhdelle uudelle Kruunuvuorenrannan asukkaalle autoyhteys tai joukkoliikenneyhteys kanta-kaupunkiin.

Koska mitään ei vielä ole rakennettu, kaikki summat ovat arvioita. Mutta ne ovat niitä arvioita, joiden perusteella päätökset on tehty, eivät omiani. Suurin osa luvuista on kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksen 12.6.2008 materiaaleista.

Tässä laskelmassa kaikki matkat oletetaan yksinkertaistaen tapahtuviksi Laajasalon ja kanta-kaupungin välillä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta suurin osa matkoista kuitenkin on tuolla välillä, erityisesti ruuhka-aikaan, jonka mukaan ratkaisut pitää mitoittaa. Sitä paitsi matkojen kohde ei itse asiassa vaikuta rakennuskustannuksiin – ainoastaan investoinnin tarkoituksenmukaisuuteen.

Ratikka

Laajasalon ratikkayhteys maksaa raideyhteyksien järjestelmävertailun mukaan 125 miljoonaa sisältäen siltayhteyden ja kaiken radan. Matkustajia on ennustettu olevan 23 200 arkivuorokaudessa, eli 11 600 edestakaista matkustajaa.

Lisäksi sillalla menee pyörätie, mutta sen oletettua käyttäjämäärää ei kerrota. Jos pyöräilyn kulkutapaosuudeksi oletetaan kaupungin keskimääräinen 6%, saadaan pyöräilijöitä 28 000 * 0,06 = 1700. Koko asukasluvusta laskemalla luku lienee yläkanttiin, mutta toisaalta osuus on varmasti suurempi kuin 6%. Koska rata ei ole pyöräilijöille tarpeen ja siltana riittäisi kevyempikin, jyvitetän pyöräilijää kohden vain puolet ratikkamatkustajan kustannuksesta.

Ratikkayhteyden tarjoaminen maksaa siis

125 000 000 / (11 600 + 1700/2) = 9400€ per päivittäinen ratikkamatkustaja.

Vastaavasti pyöräilijälle rakennetaan infrastruktuuria 4700€ edestä.

Auto

Henkilöautoyhteyden tarjoamisen kustannukset on laskettu perustuen Itäväylän ja Linnanrakentajantien liittymäsuunnitelmiin. Verrattuna joukkoliikenteen suunnitelmiin tämän mittaluokan hankkeisiin (tai kertaluokkaa pienenmpiinkään), suunnitelmat ovat todella ylimalkaisia. Varsinaisessa suunnitelmassa esitellään liikennemääriä epäsystemaattisesti, eikä niiden perusteita eritellä lainkaan. Ns. 0-vertailuja ei tehdä. Vaikuttaa siltä, että autoliikennettä suunnitellaan joukkoliikenteeseen verrattuna kovin leväperäisesti.

Risteyksen kokonaishinta on 101 miljoonaa euroa. Kuten jo yllä totesin, uudistus tehdään käytännössä yksinomaan Laajasalon kasvavan liikenteen tarpeisiin. Kruunuvuorenrannan (ja muun lisärakentamisen) on arvioitu nostavan liikennesuoritetta Laajasalosta Herttoniemeen 15 000 automatkalla päivässä.

Investointikustannus on siis:

101 000 000 / (15 000/2) = 13 500€ per autoilija

Tämä on siis vain yhden risteyksen kustannus. Lisäksi Koirasaarentie rakennetaan kokonaan uusiksi ja Koirasaarentien-Laajasalontien liittymä luultavasti myös. Näiden kustannukset lienevät kuitenkin kertaluokkaa pienempiä.

Arvio 15 000 uudesta ajomatkasta päivässä on tehty ennen kun ratikan rakennuspäätös tehtiin. On epäselvää, missä määrin suoran raideliikenteen vaikutus on siinä huomioitu, vai onko se perustettu oletukseen, että autolikenteen kulkutapaosuus ei Laajasalossa muutu.

Laajasalon raidevaihtoehtojen järjestelmätarkastelussa arvioidaan suoran raideliikenteen vähentävän 6000 henkilöautomatkaa vuorokaudessa Laajasalon sillalla jolloin sille jäisi 37 000 matkaa (sisältäen tavaraliikenteen). Liittymäsuunnitelmassa puhutaan 41 000 – 46 000 matkasta, joten vaikuttaa siltä, että tuota oletettua 6000 matkan vähenemää ei ole huomioitu.

Analyysiä tukee myös se, että 15 000 + 6000 = 21 000 matkaa vuorokaudessa 10 000 asukkaalle tarkottaisi, että jokainen uusi asukas vauvasta vaariin ajaa yksin henkilöautolla sillan yli päivittäin, ja muutama vielä toisenkin kerran.

Jos oletetaan, että tuota 6000 matkan vähenemää ei ole huomioitu, että uusia matkoja onkin vain 9000, eli autoilijoita 4500. Tällöin autoilijakohtainen investointikustannus on:

101 000 000 / 4500 = 22 400€ per autoilija.

Tämä on tietysti epäreilu tapa laskea, koska se perustuu oletukseen, että kaupungin päättäjät ovat tehneet päätöksiä epäkonsistentin ja virheellisen tiedon pohjalta. Mikäli näin kuitenkin on tapahtunut, 22 400€ on Kruunuvuorenrannan uuden autoilijan tosiasiallinen kustannus kaupungille.

Rajaukset

Maan hintaa ei ole huomioitu laskelmissa investointikustannukseksi, mikä onkin perusteltua, koska laskin sille vuokrakustannuksen käyttökustannuksiin edellisessä osassa. Maan hinnan huomioiminen nostaisi jonkin verran joukkoliikenteen (ja pyöräilyn) suhteellista hintaa.

Muiden Kruunuvuorenrannan vaatimien uusien katuyhteyksien hintaa ei ole laskettu. Myöskään autojen pysäköinnin tarjoamisen kuluja Kruunuvuorenrannassa ja kanta-kaupungissa ei ole huomioitu. Nämä nostavat autoyhteyden hintaa merkittävästi, joskin on epätriviaalia määritellä miltä osin ne tulisi laskea mukaan.

Kummankaan liikennemuodon ylläpitokustannuksia ei ole laskettu mukaan. Aiemmat laskelmat viittaavat siihen, että myös ylläpidon osalta autoyhteys on kalliimpi.

Osa käytetyistä luvuista saattaa olla myöhemmässä suunnittelussa jo tarkentunut. Pyöräilyn osalta tarkan tiedon puutteessa käytin epäsuoraa arviota.

Johtopäätökset

Autoliikenteen suunnittelulta tulisi vaatia samaa tarkkuustasoa kuin joukkoliikenteeltäkin. Sadan miljoonan investointeja ei saa tehdä summittaisten tarvearvioiden pohjalta, vaan tarve tulee arvioida kunnolla ja vertailukelpoisesti. Myös 0-vaihtoehdot tule esitellä päätöksenteon pohjaksi.

Uuden alueen asukkaan saaminen joukkoliikenteen piiriin on lähes aina säästö verrattuna siihen, että asukas käyttäisi autoa. Kruunuvuorenrannan tapauksessa ratikkayhteys vaatii Helsingin pisimmän sillan. Tästä huolimatta joukkoliikenneyhteyden kustannus on laskutavasta riippuen vain 40-70% autoliikenneyhteyden kustannuksista. Suotuisammissa oloissa kustannusero voi olla paljon suurempikin.

Uusille alueille tulisikin aina rakentaa hyvä joukkoliikeneyhteys, käytännössä paikan mukaan ratikka, juna tai metro. Mikäli joukkoliikenteen järjestäminen jollekin alueelle ei ole kohtuudella mahdollista, sinne ei kannata kaavoittaa merkittäviä määriä asuntoja eikä työpaikkoja.

Nämä johtopäätökset eivät ole mitenkään yllättäviä. On kaupunkisuunnittelussa yleisesti tunnettua, että henkilöautopohjainen liikenne on kokonaisuutena selvästi vaihtoehtoja kalliimpaa (ks vaikka tämä esimerkki). Tätä vaan ei haluta Suomessa nähdä. Siksi kustannukset pitää laskea vertailukelpoisesti ja pitää ongelmaa esillä.

PyörällÄ vai metrollA

Tämän päivän osalta vastaus on, että ei kummallakaan.

Pyörän kumi puhkesi viime viikolla. Kun jaksoin lopulta kaivaa pyörän sulanen lumen alta esiin ja kantaa sisään, huomasin, että paikat ovatkin lopussa. Ja kun lainasin broidipuolelta paikan, huomasin, että reikiä olikin kaksi. Kumissa suoraan pystyssä oleva 3 sentin naula oli läpäissyt sisäkumin kokonaan. Ei viiltosuojattu (ulko)kumikaan näemmä kaikkea kestä.

Näin ollen pyörä odottaa edelleen paikkaajaansa. Sivumennen sanoen on aivan älytöntä, että pyöränpaikkapaketissa on suunnilleen kolme paikkaa, kun liimaa, hiekkapaperia ym sadalle sadalle paikalle riittävästi. Broidi käyttää tarra-paikkoja joissa on liima valmiiksi. Jos se pitää hyvin, taidan siirtyä itsekin niihin jatkossa. Melko näppärää oli kiinnittää se.

Metron taas valtasi vedenpaisumus. Kyse lienee Pisara-radan alotustöistä; seuraavaksi pitäisi palkata ruotsin puolustusvoimat etsimään tunnelista sukellusveneitä jotta saadaan sinne kalustoakin.

Kirjoitankin tätä ratikassa. Vieressäni istuu hieman haisevamman puoleinen vanhempi herrasmies yskien sikaflunssaa tai stten vain tupakan pilaamia keuhkojaan ympäristöön. Kutonen sattui tulemaan ennen kasia, joten menen sitten sillä, vaikka matka kestääkin ja toisessa päässä joutuu vähän kävelemään. Täytyy kyllä myöntää että melko täyttä on.

Näistä kolmesta työmatkatavasta, pyörästä, metrosta ja ratikasta, suosikkini esteettisenä elämyksenä on lopulta raitiovaunu. Inhimillinen teknologia ja kanssakäyminen, sanalla sanoen kaupunki, tulee siinä iholle vahvemmin kuin vaihtoehdoissa.

Silti kuljen yleensä pyörällä, koska se on niin paljon nopeampaa, terveellisempää ja ekologisempaa (eikä jää esteettisenä kokemuksena paljoa jälkeen kuitenkaan). Enkä voi kuin sääliä autoihinsa ahdettuja ihmisiä, jotka joutuvat kokemaan kaupunkitilan peltilaatikkonsa kapeasta ikkunasta joka päästää lävitseen vain uhan ja esteen kokemukset.

Minun takapiha

Pietari kalmin kadun (ja joidenkin vaihtoehtojen) vastustajia on syytetty nimbyilystä. Luultavasti syystä, eiköhän ainakin osa vastustuksesta kumpua siitä että juuri omaa niitynpalaa ei saisi häiritä. Mikä on aivan luonnollista, yleensä omat asiat kiinnostavat.

Vastineeksi onkin keksitty Yimby, eli Yes-Men in Black, eikun siis Yes In My BackYard. Jimbyilyn ideana on koittaa korostaa että kaupunki on kokonaisuus ja tasapainottaa nimbyjen vietävissä olevaksi koettua kaupunkisuunnittelua.

Se, että paikalliset vastustavat jotain haketta ei tietenkään tarkoita että hanke olisi huono. Mutta se ei myöskään tarkoita että se olisi hyvä, ja pahimman nimbynkin esitettämät argumentit voivat olla perusteltuja, vaikka hän itse käyttäisikin niitä kyynisesti.

Esimerkkinä vaikkapa Vallilan ratikkahallisuunnitelma, jonka yksi ramppi menisi tämänkin talon alta. Kasasimme taloyhtiön hallituksessa siitä tietenkin kaupungille kirjelmän, jossa tuotiin esiin aivan aiheellisia huolia hallin vaikutuksista, esimerkiksi louhintatöiden vaikutukset pommituksissa vaurioituneeseen taloon tai maanalaisen ratikkamelun kantautuminen talon rakenteisiin. Varmaankin sinänsä ratkaistavissa olevia ongelmia: räjäytetään varovasti ja laitetaan melueristeet kiskojen alle jne. Pari tusinaa muutakin taloyhtiötä alueelta avautui aiheesta, ja ennen Pietari Kalmin kadun hässäkkää se oli hetken kaupungin kuumina ”nimby-kiista”.

Lopputuloksena kaupunki nyt selvittää kannattaako tuota rakentaa, vai pitäisikö ehkä sitten kehittää Koskelan ratikkavarikkoa. Ja mahdollisesti louhia sinne luola toiseen mäkeen.

Omasta puolesta voin sanoa, että kannatan tuota Vallilan ratikkahallia, jos se on kokonaisuutena kaupungin kehittämisen kannalta paras ratkaisu. Mutta en tiedä onko se. Varikon pitäminen Koskelassa voi hyvinkin olla fiksumpaa. Pitänee toivoa että lautakunnassa ollaan asiasta päätettäessä paremmin perillä aiheesta kuin minä tällä hetkellä.

Ongelma on vaan että tälläinen on aika helvetin leimi statement. ”Kyllä minä uskon että demokraattisesti valitut päättäjämme valitsevat parhaan ratkaisun”. En varmasti usko. Mutten usko myöskään siihen että asiasta eniten kiihottuneet saisivat parhaan ratkaisun keskenään sovittua. Ison riidan todennäköisemmin.

Ehkä pitäisi uskoa kansalaiskeskusteluun, että aktiivinen ja avoin keskustelu johon osallistuvat sekä päättäviin rooleihin äänestetyt että aiheesta muuten vaan kiinnostuneet johtanee ainakin parempaan tulokseen kuin sen puute.

Takapiha. Ei sinne montaa ratikkaa mahdu.

ps. mitä tulee tuohon Kumpulan kampuksen yhteysongelmaan, niin mahdolliset toimenpiteet noin subjektiivistei rankattuina ovat:

Kävely- ja pyöräyhteyksien parantaminen. Etenkin bussipysäkeltä (silta, talvikunnossapito) mutta myös pasilan suunnasta
Ratikkalinja aluksi Arabiasta Pasilaan, myöhemmin ehkä koko 506:n korvaajaksi (Jokeri 0). Ensimmäisen osan voi pistää pysyyn nykyisillä kiskoilla heti ensi syksyksi ja jatkot Munkkaan, Viikkiin sekä Otaniemeen ja oikaisun laakson läpi sitten sitä mukaa kun kerkiää.
55:n laittaminen kiertämään mäen kautta (mikä ollaankin tekemässä). Parantaa keskustan suunnasta niiden yhteyksiä joille olympiakelkkarataa ylös kävely on hankalaa.
Pietari Kalmin kadun jatkaminen. Oma käsityksen puistossa aktiivisesti ulkoilevana on, että tämä on ehkä kuitenkin parempi ratkaisu kuin se että ei tehdä mitään. Ei se nyt niin paljon sitä puistoa pilaa ja samalla saisi sen pyörä/kävelyreitin Pasilan suunnasta kuntoon.
506:n laittaminen kiertämään mäen kautta. Melko symbolinen ”ratkaisu” jonka kokonaishyödyt hukkunevat haittoihin.
Bussitien rakentaminen Vallilanlaakson kautta ratapohjaa. Pidempi, kiertävä reitti jota varten tarvitsee kalliin tunnelin. Ja häiritsee puistoaluetta enemmän kuin tuo pohjoisempi reitti. Huono idea siis, ainakin tähänastisilla suunnitelmilla.
Pikkubussiyhteys mäeltä Pasilaan. Taloudellisuus ohoi.